Oodi perunakellarille

En muista, olenko koskaan kertonut perunakellaristamme. Ilmeisesti en, ainakaan Bloggerin hakutoiminto ei sellaista kertomusta blogista löytänyt.

Perunakellari on tuo vasemmalla oleva ovi, käytävän päässä olevasta ovesta mennään saunaan ja oikealta pyykkitupaan. Kuva on otettu rappusten alapäästä.

Minua harmittaa, kun en ole ottanut kuvia perunakellarista siinä asussa, missä se oli kun muutimme taloon.

Aikaa olisi ollut - suoritin nimittäin perunakellarin muuttosiivouksen aikalailla tasan kolme vuotta ja kolme kuukautta sen jälkeen kun olimme muuttaneet perunakellarilla varustettuun taloomme. Se vaan, tuota noin, jotenkin jäi. Unohtui muiden, tärkeämpien asioiden alle.

Yhtenä syksyisenä viikonloppuna iski sitten perunakellarin siivousinnostus ja sain muutamassa tunnissa paljon aikaan. Se päällimmäinen opetus oli taas se, että asioihin yleensä kannattaa tarttua, koska niiden tekeminen vie pääsääntöisesti huomattavasti paljon vähemmän aikaa ja energiaa kuin tekemisen jahkaileminen.

Toinenkin opetus on tuttu: kaikki se, mikä tässä talossa on alkuperäistä, on säilyttämisen arvoista, edelleen hyvässä kunnossa ja valtaosin vielä hyvin tehtyäkin. Se opetus päti myös perunakellariin: kun purin kummallisen kovalevystä tehdyn välihyllyn joka tihensi hyllyvälit epäkäytännöllisiksi, ja kiskoin irti peräseinän perunalaatikon yläpuolelle kiilatun ylimääräisen, kiikkerän hyllyn, tuli perunkellarista tolkullinen ja toimiva ruokatavaroiden säilytyspaikka. Juuri sellainen, kuin se oli alun perin ollutkin.

Tätä lukeville rosvoille ja ryöväreille tiedoksi, että nuo kumollaan olevat pullot sisältävät kallisarvoisten vuosikertaviinien sijasta etupäässä ylivuotista glögiä. Jos sellaista haluaa, voi tulla soittamaan ovikelloa. Annamme ilmaiseksi tarvitseville.

Kellarin siivoaminen oli aika helppoa. Kun olin nyhtänyt kovalevylisähyllyt ja alkuperäistä hyllyä peittävät lahjapaperi- ja muovikelmuviritykset irti, huiskin seiniltä ja nurkista hämähäkinseitit, kuurasin hyllyt puhtaiksi, imuroin aika paljon multaa lattialta, pesin irralliset puulaatikot pihalla juuriharjalla ja mäntysuovalla ja nidoin vanhan, käytöstä poistetun vahakankaan hyllyihin suojukseksi.

Sitten asettelin yhdelle hyllylle säilykkeet sekä puolison kallisarvoisen adzhika-kokoelman. (Ärsyttää niin että jätän melkein tuon linkin laittamatta - saan näppylöitä kun venäjää translitteroidaan suomeksi englantilaisten translitterointisääntöjen mukaan. Se on adzhika eikä mikään adjika.) Ladoin harvalukuiset perunat ja porkkanat laatikoihin, hain vintistä pari matonpätkää lattialle ja kas, perunakellari oli muuttosiivottu.

Vasemmassa ylänurkassa näkyvä räppänä johtaa nähdäksemme ulkorappusten alle, ja ulkorappusissa taas on kanaverkolla varustettu reikä. Ilma ei rappujen alla ole yhtä kylmää kuin ulkona, joten kellarin jäähtyminen kestää syksyllä aika kauan ja räppänää on pidettävä auki normivuotena tänne joulukuulle asti. Toisaalta kellari vastaavasti harvoin menee pakkasen puolelle, sitä varten meillä on kyllä myös pakkasvahti. Kesällä se tietysti on liian lämmin minkään pilaantuvan säilyttämiseen, mutta syksystä kevääseen kellari palvelee täydellisesti ylimääräisenä kylmäsäilytystilana.

Se on erittäin kätevää siksi, että me ostamme esimerkiksi kaikki käyttämämme juurekset ruokapiirin kautta, eli juureskauppareissu osuu kohdalle kerran kuukaudessa. Pelkän pienen jääkaapin kanssa moinen ei olisi mahdollista. Lisäksi olemme vuokranneet useampana talvena perunalaarin puolison enon potaateille melko käypään hintaan - perunapalkalla.

Perunalaari ansaitsee oman kuvan. Se on nimittäin tehty ylijäämäulkoverhouspaneeleista. Voin vakuuttaa, että tämä löydös sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että talomme ulkoverhousta ei todellakaan vaihdeta yhtään mihinkään - sen verran tanakkaa tavaraa ovat ulkoverhouspaneelit 50-luvun alussa olleet. Vähän niin kuin ei paneelia lainkaan, vaan paksua lautaa.

Innostuin ottamaan nämä kuvat kun kellari oli viikonlopun aikaan tositoimissa - meillä oli sunnuntaina esikoisen 3-vuotissyntymäpäivät ja 30 hengen kalaaseja varten varastoituna lauantaista asti kaksi isoa voileipäkakkua ja kymmenen kananmunan täytekakku.

Alan olla sitä mieltä, että kellari on talossamme se paras osa. Ainakin siihen asti, kun edelleen palavasti kaipaamani keittiö- ja olohuoneremontti joskus valmistuvat.