Blogi on vaientunut entisestään, ja siihen on pätevä syy: Minä palasin elokuussa takaisin töihin, ja lapset ovat aloittaneet kahden mummo- ja sukulaistyttöavusteisen kotihoitoviikon jälkeen uransa kunnallisen päivähoidon parissa.
Äkkiä se kai hujahti, puolentoista vuoden äitiysloma- ja hoitovapaajakso. Niitä kaikkein mökkihöperöimpiä päiviä muistellessa tuntuu, että se kesti ikuisuuden. Viime vuoden keväästä ja kesästä ei ole juurikaan muistikuvia - meillä oli vilkas puolitoistavuotias, hyvinä päivinä kokonaisia 20 minuutin päiväunia nukkuva muutaman kuukauden ikäinen vauva ja kattoremontti. Noin joka päivä satoi vettä noin viisi kertaa, sen sentään muistan. En suosittele kokemusta kenellekään.
Minä tykkään hirmu paljon työstäni, enkä ole sielultani mikään pullantuoksuinen äitihahmo. Kovin pieniähän nuo rakkaat pirpanat vielä ovat, ja pelkästään lasten kannalta olisi varmasti ollut ihanteellisempi vaihtoehto olla vielä jonkun aikaa kotosalla. Olen kuitenkin häpeämättömästi iloinen, tyytyväinen ja innostunut töihin paluustani ja jollain tasolla myös sitä mieltä, että iloinen, tyytyväinen ja innostunut joskin tällä hetkellä aika väsynyt äiti on parempi lastenkin kannalta kuin leipääntynyt, mökkihöperö ja koko ajan tosi väsynyt äiti.
Ja onneksi on lieventäviä asianhaaroja, kuten työnantajan kanssa sopimani osittainen hoitovapaa neljän viikottaisen työpäivän muodossa ainakin siihen asti kunnes kuopus täyttää kolme. Työ, jossa voi aika paljon itsekin määritellä sitä, minkälaisia päiviä tekee - vaikka joskus onkin pakko matkustaa ulkomaille ja melko usein Helsinkiin. Unelmahoitopaikka, ihana perhepäivähoitaja ihan lähellä kotia ja ruokakaupan naapurissa. Se, ettei remonttia odotellessa -tilassa olevaa kotia ole enää ihan pakko katsella ympäri vuorokauden vaan välillä voi käydä töissä laajentamassa horisontteja ja todeta, että koti on kuitenkin tosi kiva paikka.
Paitsi silloin, kun sinne tulvii sisään vettä. Siitä kuulette ensi kerralla.
Äkkiä se kai hujahti, puolentoista vuoden äitiysloma- ja hoitovapaajakso. Niitä kaikkein mökkihöperöimpiä päiviä muistellessa tuntuu, että se kesti ikuisuuden. Viime vuoden keväästä ja kesästä ei ole juurikaan muistikuvia - meillä oli vilkas puolitoistavuotias, hyvinä päivinä kokonaisia 20 minuutin päiväunia nukkuva muutaman kuukauden ikäinen vauva ja kattoremontti. Noin joka päivä satoi vettä noin viisi kertaa, sen sentään muistan. En suosittele kokemusta kenellekään.
Minä tykkään hirmu paljon työstäni, enkä ole sielultani mikään pullantuoksuinen äitihahmo. Kovin pieniähän nuo rakkaat pirpanat vielä ovat, ja pelkästään lasten kannalta olisi varmasti ollut ihanteellisempi vaihtoehto olla vielä jonkun aikaa kotosalla. Olen kuitenkin häpeämättömästi iloinen, tyytyväinen ja innostunut töihin paluustani ja jollain tasolla myös sitä mieltä, että iloinen, tyytyväinen ja innostunut joskin tällä hetkellä aika väsynyt äiti on parempi lastenkin kannalta kuin leipääntynyt, mökkihöperö ja koko ajan tosi väsynyt äiti.
Ja onneksi on lieventäviä asianhaaroja, kuten työnantajan kanssa sopimani osittainen hoitovapaa neljän viikottaisen työpäivän muodossa ainakin siihen asti kunnes kuopus täyttää kolme. Työ, jossa voi aika paljon itsekin määritellä sitä, minkälaisia päiviä tekee - vaikka joskus onkin pakko matkustaa ulkomaille ja melko usein Helsinkiin. Unelmahoitopaikka, ihana perhepäivähoitaja ihan lähellä kotia ja ruokakaupan naapurissa. Se, ettei remonttia odotellessa -tilassa olevaa kotia ole enää ihan pakko katsella ympäri vuorokauden vaan välillä voi käydä töissä laajentamassa horisontteja ja todeta, että koti on kuitenkin tosi kiva paikka.
Paitsi silloin, kun sinne tulvii sisään vettä. Siitä kuulette ensi kerralla.
Voi ei! Siis voi ei vedentulvimiselle.
VastaaPoistaJa ilmeisesti voi kyllä töihinpaluulle. :)
Jotakuinkin juuri näin olen itsekin tämän muotoillut :)
PoistaKiitos näistä ajatuksista. :)
VastaaPoistaJa voi ei...
Eipä kestä :)
PoistaTyynestä lopetuksesta päättelen toiveikkaasti, että vesiongelma on jo hallinnassa. Onnellista töihinpaluuta!
VastaaPoistaNo, eipä juurikaan. Sikäli ongelma on hallinnassa, että nyt ei sada vettä, joten vettä ei tule kellariinkaan. Sikäli taas ei ole hallinnassa, että sama toistuu taas kun vesisade jälleen saapuu keskuuteemme. Ellei tapahdu jonkinlaista ihmettä, joka saa rakkaan puolison ehtimään ja jaksamaan tehdä jotain asialle...
PoistaKiitos kiitos!
Voihan vesi. Kätevää, että se tulee sisälle putkissa, mutta saisi
VastaaPoistaluvan pysyä ihan vaan siellä putkissa. Ja muutenkin hallinnassa ja valua katolta pois, ei sisään jne. Sympatiaa koko sydämestä.
Ja kiva, että työjutut luistaa.
On kyllä ärsyttävää moinen vesi. Nyt se valuu betonikellarissa tilaan, jossa ei ole mitään homehtuvaa tai mädäntyvää, ja jossa on lattiakaivo, mutta aivan riittävän haastava ongelma silti. Yritän raportoida tarkemmin jahka joku ilta jaksan nököttää tässä koneella vähän pidempään.
PoistaTyöjuttujen luistaminen kyllä saa onneksi vesihommelit unohtumaan pääsääntöisesti melkein joka päivä!
Kuulostaa tosi vinkeeltä ongelmalta. Olin jo ihan varma, et teiltä on poksahtanut jokin putki, mutta pahempaa, jos tää on kiinni luonnonvoimista.
PoistaHalloo, ollaankos siellä hengissä? Piti tulla jo huhuilemaan, kun ei täällä tapahdu mitään :D
VastaaPoistaElossa ollaan ja pävitettykin! Jotenkin vaan tuntuu ettei ehdi ja jaksa yhtikäs mitään töiden ja lasten ja huushollin jälkeen, vaikka bloggaamista on ikävä!
PoistaNo ihan ymmärrettävää. Täällä ollut välillä vähän samanlaisia fiiliksiä, vaikka meillä ei pyöri jaloissa kuin nuo nelijalkaiset.
Poista