Laurakaisa rakentaa kukkapenkin

Tämä on nyt puutarhablogi, pahoittelut kaikille puutarhoista kiinnostumattomille.

Kaikki alkoi siitä, että meillä oli pihamaalla tuollainen nurkka, jossa kasvoi nurmikkoa, kuten kaikkialla muuallakin. Tämä kuva on elokuulta 2011, jolloin esikoinen kruisaili taaperokärryllä.

Sitten tonttiliittymä siirrettiin alkuperäiselle paikalleen tuohon nurkkaan, ja nurkka näytti tältä:

Ja tässä vielä huono otos siitä, mistä nyt on puhe. Eli tuosta ylläolevasta kuvakulmasta katsoen portin vasemmalle puolelle jäävästä nurkkauksesta, johon minä päätin tehdä kukkapenkin.

Nurkkauksen rajaa puoliympyräksi pihan sora-alue, kadun varren orapihlaja ja keskellä tuota lämpärettä sijaitseva joku angervo, joka oli täällä ennen meitä. Istutin viime syksynä hätäpäissäni tädiltä saamani valamonruusun tuohon etualalle kun en muutakaan paikkaa sille keksinyt.

Sitten luin talvella paljon vanhoja puutarhalehtiä ja puutarhakirjoja ja niissä sanottiin, että kukkapenkin on hyvä sijaita paraatipaikalla. Jossain sanottiin myös, että ruusuja ja perennoja on muodikasta yhdistellä toisiinsa, tämä oli noin vuonna 2007 koska ne puutarhalehdet olivat tosiaan vanhoja. Sitten sain idean, että perustan sen kauan kaivatun kukkapenkkini juuri tuohon kohtaan, varsinaiselle paraatipaikalle, ruusun ja sen jonkun tuntemattoman angervon ympärille. Roudasin (tai Panu roudasi, minä en saanut niitä liikahtamaankaan) angervon keskelle talon entisen lapsen todistuksen mukaan ennenkin pitkin etupihaa seilanneet myllynkivet ja ryhdyin toimeen.

 Otin ensin pistolapion ja pilkoin sillä tuon nurmikon ikään kuin palasiksi. Siis lapio maahan, polkaisu, siirto ja uusi polkaisu. Näin saa aikaan omituisen, hyllyvän maapläntin. Tarkoitus oli jatkaa siitä sitten palastelemalla tuo nurmikko ja nostamalla palaset irti, mutta homma jäi muiden töiden alle reiluksi viikoksi tuossa vaiheessa. Se olikin ihan hyvä, koska vähän kuivahtaneet maanpalaset oli paljon helpompi irrotella talikolla, ravistella pahimmat mullat irti ja kuskata kottikärryillä kasaan alapihalle.

Tiedän, että on olemassa myös koulukunta, jonka mukaan kukkapenkin voi kohopenkkinä perustaa myös nurmikon päälle. Minä en usko siihen koulukuntaan, uskon että tarvitsen ennen muuta kohtuullisen vähillä kitkemisillä toimeen tulevan pihan ja yritin siksi tehdä pohjatyöt kunnolla. Eli poistin nurmen ja kaikki nurmikasvien juuret tuolta suunnitellulta penkkialueelta.

(Huom, Susanna, näissä kuvissa näkyy tuo naapurin vähemmillä linnoitustöillä tehty puuaita.)

Lopulta penkki sitten näytti tältä, kun olin vielä varmuuden vuoksi kiertänyt muovisen reunanauhan nurmikon ja penkin väliin:

Talikoin kerran hiekkalaatikkopenkereeltä irti elinvoimaista juolavehnäkasvustoa kun talikko osui johonkin. Ryhdyin kaivamaan ja totesin, että penkereellä on näemmä joskus ollut liuskekiviä ainakin polkuna, mutta ne olivat hautautuneet ainakin 10-15 senttiä maan alle. Kun niille en nyt siinä kohtaa mitään järkevää käyttötarkoitusta keksinyt, kaivoin ylös ne kivet jotka talikkohakuammunnalla helposti löysin, ja päätin käyttää niitä kukkapenkin reunakivinä tuon soratien puoleisella osalla.

Sitten seurasi ylivoimaisesti kallein osa kukkapenkin perustusta: Kävimme hakemassa paikallisen jäteaseman yhteydessä toimivalta Kekkilän multa-asemalta kaksi ylikuormattua peräkärryllistä multaa. Emme jääneet kiinni vaikka toimimme rikoksenuusijoinakin. Multa maksoi 27 euroa per kärry, ja tuo 54 euron kustannus oli siis tosiaan se suurin (ja lähes ainoa) rahanmeno tässä kukkapenkkiprojektissa.

Koska olin todella päättänyt välttää kitkemistä niin pitkälle kuin mahdollista, laitoin vielä tuon ostomultakerroksen ja paikalla olevan multakerroksen väliin ohuehkon kerroksen sanomalehteä. Ajattelin, että sanomalehti pitää mahdolliset rikkaruohojen siemenet aloillaan niin kauan että perennat kukkapenkissä ovat tuuhistuneet eivätkä rikkakasvit enää mahdu sekaan. Toisaalta sanomalehti maatuessaan päästäisi kasvavien perennojen juuret lävitseen paremmin kuin mikään tömäkämpi pohjakangasratkaisu. Mene tiedä, toimiiko tämä. Ainakaan ei tarvinnut ostaa juurimattoa tai suodatinkangasta kalliilla rahalla kun lehdet kierrättyivät kätevästi tuohon kukkapenkkiin.

Tähän valitettavasti loppuvat vaihe vaiheelta -kuvat, eli valmiista kohopenkistä ilman kasveja pitäisi olla tässä kohtaa otos, mutta olin niin innoissani penkin valmistumisesta että minun oli ihan pakko ryhtyä maanisiin istutuspuuhiin ja valokuvaaminen unohtui autuaasti. Ostomultaa tuli penkkiin varmankin noin 20-30 sentin kerros, ja vähän mietin että onko se liian vähän kun sen jälkeen juurilla on vastassaan tuo sanomalehtimatto. Mutta kaipa se muutamassa vuodessa maatuu.

Kukkapenkin perimmäinen tarkoitus tässä vaiheessa puutarhaunelman toteutumista oli lähinnä hyvin funktionaalinen: Meillä oli pitkin pihaa kylväytyneitä tai jostain saamiani vanhoja perennoja, jotka enemmän tai vähemmän kituivat heinikon seassa. Halusin niille turvasataman, josta mahdollisen puutarhaunelman etenemisen myötä voisi sitten pikkuhiljaa laajentaa tätä perinneperennaharrastusta ja luoda pihaan useampia kukkapenkkejä ja jopa vähän miettiä, että minkälaisia kasveja niihin laittaisi.

Nyt lopputulos on tästä alkutilanteesta johtuen luvalla sanoen kirjavahko.

Tässä vaiheessa pihaan olivat puolison ja naapurin suosiollisella avustuksella saapuneet myös liuskekivet liuskekivipatiota eli tulevaa ulkoruokintapaikkaa varten, ja koska ne penkereestä kaivamani kivet eivät riittäneet tosiaan mihinkään, tein lopun reunuksen uudesta liuskekivikasasta kaivelemistani pikkukivistä. Samoista kivistä laitoin tuollaiset hyppelykivet penkin keskelle, että kasveja pääsee hoitamaan ja kastelemaan.

Tarkoitus on ensi kesänä laajentaa kukkapenkkiä vielä kaartamaan tuon angervon toisellekin puolelle, koska sitten se ilahduttaa myös patiolla istuskelijoiden silmää.

Ja siinä hän on koko komeudessaan, Laurakaisan elämän ensimmäinen oma kukkapenkki!

Vasemmalla kasvaa pari malvaa, joista toinen on tädiltä ja toinen miehen sukutilalta saatu. Niiden vieressä on alapihalle puolison kylvämästä ketokukkaseoksesta sikiävää puna-ailakkia, ynnä kaunis saniainen jonka otin myös alapihalta, se taitaa olla joku hiirenporras. Kiven toisella puolella on sekalainen kokoelma pitkin pihaa kerättyä palavaarakkautta ja sen kaverina päivänkakkaraa, ja niiden edessä samaiselta puolison sukutilalta peräisin olevaa vanhaa kantaa tarha-alpia.

Penkin reunassa vasemmalla on pitkin pihamaata keräilemiäni tuhatkaunoja, keskellä reunassa on naapurin sokkelin vierestä soran alle hautautumisuhan alta pelastettuja kivikkokasveja kuten mehitähteä, ja oikeassa reunassa kasvaa anopilta saamiani kuunliljoja ja niiden juurella aivan reunakivien päällä suikeroalpia. Vasemmalla takana on kolme nauhusta, joista yksi on kallionauhus, yksi valtikkanauhus ja yksi toistaiseksi tuntematon nauhus. Ne olen saanut tädiltäni. Niiden ja kuunliljojen väliin on tarkoitus istuttaa alapihalla heinikossa nyt kasvavat, anopin lahjoittamat päivänliljat, mutta ajattelin siirtää ja jakaa ne vasta syksyllä joten nyt niiden paikalla kasvaa kehäkukkaa.

Ja sitten on vielä yksi, joka eroaa näistä kaikista muista. Se on särkynytsydän, joka kasvaa itseoikeutetusti palavanrakkauden vieressä. Ja sen olen ostanut kalliilla rahalla puutarhalta. Kaikki muut kasvit olen saanut tai kaivanut kotipihalta ihan ilmaiseksi.