torstai 20. syyskuuta 2012

Täti Vihreä

Otsikko saattaisi liittyä puolison kunnallisvaalipyrkimyksiin ja osakseni langenneeseen vaalipäällikkyyteen, mutta ei liity. Mainostan vaasta sitten kun ehdokkaille on jaettu numerot...

Sen sijaan tämä on avunhuuto teille, rakkaat lukijat. Teistä lähes kaikilla kun tutuu olevan sisustussilmää ja remontti- ja värinvalintakokemusta roppakaupalla.

Pulma liittyy marraskuulle aikataulutettuun putkiremonttiin, jonka yhtenä tavoitteena on saada yläkerran keittiöön kylmä ja lämmin vesi. Remonttisuunnitelmissa kun on huushollin siirtäminen yläkertaan tämän nykyisen asuinkerroksemme remontoinnin ajaksi.

Meillä oli, kuten muistatte, alakerran keittiössä alkuperäiset kaapit. Pieni puinen astiankuivauskaappi ja tiskipöydän alla alakaappi ja kippaava halkolaatikko. Ne on alunperin maalattu vihreällä öljymaalilla, sitten vaaleammanvihreällä jollain, en saanut selvää millä, ja ylin kerros oli tuollaista ryssänsiniseksikin kutsuttua alkydimaalia.


Ja kuten todettua, vaikka kaapit eivät ehkä edusta puusepäntyötä parhaimmillaan, ovat ne kuitenkin talon alkuperäisosia. Haluan siksi säilyttää ne, ja ne saavat maalauksen jälkeen uuden elämän yläkerran keittiössä.

Nyt se dilemma: minkä ihmeen värisiksi minä nuo kaapit maalaisin?

Yläkerran keittiön maalasimme anopin kanssa heti ensimmäisenä syksynä. Siellä on valkoinen Halltex-katto ja kakkutaikinan väriset seinät. Huoneen listat ovat samanlaista viileää minttuun vivahtavaa sävyä kun muuallakin, ne saatan vielä maalata jollain muulla värillä sitten joskus. Mutta ehdottomasti hallitsevin asia yläkerran keittiössä on vihreä lattia. Eikä mikä tahansa vihreä vaan tömäkkä ja räväkkä sellainen. Joku lukija muistaakseni kertoi joskus, että tuo sävy oli nimeltään raparperi, ja se on kyllä harvinaisen kuvaava nimi tuolle vihreälle. En missään tapauksessa halua maalata tuota lattiaa, se on juuri sellainen ajallinen kerrostuma joita kunnon rintamamiestalossa pitää ollakin.


Kuvassa näkyy siis yläkerran keittiö nykyisessä olomuodossaan. Se toimii arkemme tukipilareiden, mummojen ja ukin majoitustilana. 

Ajattelin, että kaapeista voisi tulla vihreät. Kävin eilen hovihankkijallamme Mikkelin Värisilmässä ja valikoin sieltä mielestäni edes sinne päin olevia vihreitä mahdollisuuksia. Kuva kertoo, että oma värisilmäni on aivan onneton - ei minusta noista mitään voi edes ajatella. 


Vihreitä kaappeja puoltaa kuitenkin se, että ne ovat alun perin olleet vihreät. Pohjatöitä helpottaisi jos ne maalaisi nytkin vihreiksi. 



Seuraava ajatus oli säästömeiningillä käyttää kermanvalkoista Miranolia, jolla maalasin Viljan uuden sängyn. Sinänsä tuollainen kiiltävä alkydimaali sopisi noin ajallisen kerrostuman tasolla tuon vihreälattiaisen keittiön henkeen. 


Mutta en ole nyt ihan varma siitä, onko tuo sänkymaali samaa tai edes lähes samaa - tai sitten riittävän eri - sävyä kuin kyökin seinät. Pitäisi maalata joku testipalikka ja kokeilla. 


Lisäksi pelkään, että kaapeista tulee pliisut jos ne ovat seinien väriset. Tähän ajattelin ratkaisuksi sellaista noissa 50-luvun kaapeissa usein nähtyä ratkaisua, että kaappien runkojen reunat on maalattu jollakin tehostevärillä. Tässä tapauksessa sen tehostevärin kannattaisi olla ehkä vihreä. Ja sitten päästään siihen edelliseen kysymykseen - mikä vihreä. 

Keittiön lattialistat ovat muuten vielä yhtä vihreää - siis eri vihreää kuin lattia. Tuollaista myrkynvihreähköä. Tuo voisi tietysti olla se kaappien tehostevärin vihreä? 


Sitten ovat tietysti Jotain Aivan Muuta -vaihtoehdot. Kuten kaappien täräyttäminen vaikka vastavärillä eli punaiseksi. Sellainen räväkkyys olisi kuitenkin ehkä ennemmin Susannan heiniä... :) Yläkerran keittiöstä tulee luultavasti tulevina vuosina ensin meidän ja sitten toisen tyttären makuuhuone, ja vaikka värikäs huvikumputyyli toisaalta viehättää, on jatkokäyttöäkin ajatellen joku vihreä ratkaisu ehkä lähempänä sydäntä.

Minä en tiedä. Ideat ovat siksi enemmän kuin tervetulleita - myös ne ideat, miten tällainen puusilmä onnistuu noissa hankalissa sävyvalinnoissa. 

18 kommenttia:

  1. Tuntematon ja aiemmin äänetön lukija täältä Keski-Suomesta sanoo hei!

    Minäkin ajattelin ensimmäiseksi vastaväriä eli punaista, mutta vihreät kaapit kyllä puoltavat paikkaansa siksikin, että ne ovat sen väriset olleet - ja toisekseen siksikin, että jos et ole "huvikumputyylin" ystävä. Miten olisi sellainen ratkaisu, että maalaat kaapit lattiaan sopivalla vihreällä ja käytät reunojen yms. vastavärinä punaista?

    Tai entä ratkaisu, jossa toinen väreistä on vaaleampi vihreä ja toinen voimakas, esim lattialistan värinen - vai olitkos muuten jo ajatellut tuota vaihtoehtoa pohdinnoissasi. Seinien värisiä tai muuten kokonaan liian vaaleita eli pliisuja kaappeja en suosittele, kun jo nyt jotenkin nuo komeron karmien vaaleanvihreä ei kuulu joukkoon (ne voisi maalata vaikka seinän tai katon valkoisella?) ja silloin hienot kaapit saattavat hukkua seinään :/

    Valko-vihreät kaapit saattaisivat kyllä toimia hienosti :)

    Joka tapauksessa, tsemppiä remontteihin ja värivalintoihin! Tätä talo-, sisustus- ja remonttiblogia on mielenkiintoista seurata ja olen sen ansiosta innostunut itsekin miettimään remontteja ja sisustusasioita perinnenäkökulmista - vaikka minulla ei valitettavasti vanhaa (eikä uuttakaan) taloa olekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kahden eri vihreän yhdistelmä kuulostaa kivalta, kiitos ideasta! Tai sitten valkoinen. Nuo listat eivät ole minusta nätit, ne tosiaan varmaan vielä joskus vaihtavat väriä. Mutta ne ovat remonttilistalla ehkä jossain vuoden 2018 tienoilla...;)

      Poista
  2. Mä kyllä itse ehkä kallistuisin valkoiseen kaappiin tymäkän vihreillä korostuksilla (esim. just se listojen sävy). Reunukset ja vaikka kahvatkin voisi olla sitä vihreää. Ja sinällään se valkoinen toimii sitten hyvänä pohjana, jos myöhemmin haluaa jotain räväkkää. Ja kiiltävää maalia ehdottomasti, matat on tylsiä ja kerää kaiken rasvan ja kakan pintaan rumasti.

    Tai sitten myrkynvihreät kaapit valkoisilla tehosteilla :P

    VastaaPoista
  3. Miten olis ei-niin-räväkkä, mutta ehkä osuvampi vastaväri oranssi? Eikä siis sitä 70-luvun räikyvää Miranol-oranssia vaan murrettu, ns. poltettu oranssi, okra tms? Sillä vois vetää nuo lattialistatkin? Hih.

    Ihan mielenkiintoista yrittää tunkea kuonoaan toisen ihmisen värimaailmaan, joka on hyvin erilainen kuin omani. :)

    -Pöö-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...mielenkiintoista. Sinänsä voisi joku tuollainen okran sävy toimiakin, kun nuo lakatut ovet ovat punaruskeat... Täytyy kehitellä ideaa eteenpäin.

      Minähän olen siis ihminen, jolla ei ole värimaailmaa :) Olen jotenkin aina vaan sopeutunut niihin väreihin, jotka kulloisessakin kodissa on ollut valmiina. Siksi tällainen värien ja sävyjen miettiminen on tosi hankalaa.

      Poista
  4. Hyvä hyvä!

    Terkkuja toiselta Vihreältä ehdokkaalta, numerora odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kampanjaan! :) Meille on kuulemma tulossa ainakin Pekka-kampanjan kaltainen valomainos kunhan ne numerot nyt ensin jaetaan...:)

      Poista
  5. Hehee, nauratti tuo oman itsnei löytyminen tekstin lopusta.

    Minä aivan rakastan sinua siitä hyvästä, ettet aio maalata pois lattian vimmaista vihreää! Se on upea!

    Osaisinpa olla avuksi kaapin värin kanssa. Vihreän vastaväri on punainen, ja olen itse yrittänyt monta kertaa yhdistää vihreää ja punaista, ja joka kerta tulos on epämiellyttävä. Vastavärit eivät siis aina toimikaan!

    Valkoista en laittaisi, jos seinät ovat jäämässä vaaleiksi. Silloin reipas lattia jäisi kovin yksinäiseksi.

    Jos päädyt vihreään kaappiin, niin hae ihan kauhea määrä värimalleja kotiin ja etsi sieltä se paras vihreä. Sen pitää olla eri kuin lattian, mutta kuitenkin samaa henkeä. Eli jos lattia on kirkas, niin ei mitään murrettua vihreää kaappiin.

    Tikkurilan värit ovat hyvin sameita. Kokeile löytää sopiva sävy Teknoksen värikartalta. Sieltä löytyy raikkaampia vaihtoehtoja.

    Minä valitsisin ehkä keltaista ja oranssia tuon vihreän akveriksi. 70-luvun kunniaksi. :-D

    VastaaPoista
  6. Auringonkeltaista, sammaleenvihreää, samettisohvanruskeaa, kekäleenoranssia. Toisaalta lattia on jo niin rätväkkä, että sen kaverina liian paksuilla väreillä leikkiminen voi jo tehdä huoneesta tunkkaisen. Ja nuo väkevät värit on kuitenkin enemmän 60- ja 70-luvun juttu kuin edellisten vuosikymmenien. 50-luku oli yllättävän hailukkaa aikaa.

    Jos menee aikakauteen kiinni, niin myös aika kesytkin värit on kivoja ja omalla tavallaan näyttäviä. Valkoiset, inan harmaaseen taitetut kaapinrungot ja semmoinen harmaanvihertävänsinertävä ovi. Vähän niinkuin teidän alakerran keittiön ovenkarmissa, mutta vaaleampi ja ehkä harmahtavampi. Variaatioita on monia, on vauvansinistä ja herkänvihreää.

    Mä olen yrittänyt tehdä liiankin yhteensopivia ja toisiinsa passattuja värimaailmoja. Ne on kivan ja viimeistellyn näköisiä, mutta joskus tuntuvat liian yksikerroksisilta, kerralla tehdyiltä.

    VastaaPoista
  7. tikkurilan vanhan ajan värikartasta valittuna ihan ehdottomasti jokin vihreä tai valkoinen jossa vihreät koristekuviot vähän siihen tyyliin mitä entisöin sen yhden 50-luvun astiakaapin. Sabloonalla kiva kuvio tms. ne miun kukkasabluunatkin taitavat olla vielä tallella... ja taitaa olla purkin pohja sitä vihreääkin vielä jos tahdot vihreää kuviota tehdä!

    VastaaPoista
  8. Itse tekisin niin, että maalaisin kaapin rungot eri värillä kuin kaapin ovet. Täysin eri vihreiden sottkeminen väripalettiin voi aiheuttaa sekametelisopan. Laittaisin lattian vihreän (juuri sen saman sävyn) kaapin runkoihin ja oviin samasta sävystä vaalennetun, erittäin vaalean vihreän - lähes valkoisen - sävyn. Eli kun paikallistat vaikka Tikkurilan värikartalta tuon lattian sävyn, niin ota vaaleanvihreä / vihreänvalkoinen samalta väriliuskalta.

    Yleensä nuo murretummat / taitetummat sävyt kuitenkin toimivat isoina pintoina / sijoituksessa paremmin kuin kovin kirkkaat sävyt. Lattia voi alkaa näyttää likaiselle, jos tuot huoneeseen kirkasta vihreää.

    VastaaPoista
  9. Kokeiles piruuttaan jotain vaaleanpunaisen sävyä, ei pinkkiä, mutta vähän vadelmaisempaa tai persikkaisempaa, vähän punaruskeaa vaaleanpunaisen sävyä. Tai marjapuuron väristä. Saattaisi näyttää hyvältä, jos ajatus ei siis jo pelkästään aiheuta näppylöitä. Tai sitten vaan vaaleampaa punaisen sävyä vastaväriksi koristeraitoihin.

    VastaaPoista
  10. ryssänsiniset, no niinpäs onki :D
    jos ne ois mun kaapit mä jätäisin se noin. ei ainakaan missään nimessä seinän väriseks.

    VastaaPoista
  11. Lattia on ihana! Ja niin on väripähkinäkin! :D

    Värilastuista ylin oikealla miellyttää mua eniten, raparperilattian kaveriksi sopisi just kivaksi sellainen sopivan murrettu, mutta silti lattiaa hempeämpi ja lattiaa raikkaampi vihreä. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni.

    Toiseksi jäin pohtimaan, että kuvassa olevien nojatuolien harmaa ja uunin edustan harmaa rauhottaa lattiaa kivasti, siitä teen johtopäätöksen, että ryssänsininen (joka on muuten ihana väri!) vanha väri tai hieman sävyttynyt harmaa toimisi kyllä lattian kanssa.

    VastaaPoista
  12. Mä oon kans ehdottomasti ton `oikealla ylin värilastu´ -linjoilla. Tarpeeksi neutraali, että jaksaa kattella, mutta ei kuitenkaan valkoinen/vaalea. Ja vetimet yms. härpäkkeet pikkasen tummemmalla sävyllä tehosteeks! terv. maalari

    VastaaPoista
  13. Ihana sävy lattiassa! Itse etsisin kaappeihin jonkun sävyn, joka olisi tummuudeltaan seinien ja lattian väliin. Joku seinistä erottuva muttei lattialta kaikkea huomiota vievä vihreän tai vaikkapa harmaan sävy.

    VastaaPoista
  14. Kiva lukea taas remontti- ja rintamamiestalopohdintoja Mikkelistä!

    Meillä katseltiin tuota raparperi-savyistä keittiönlattiaa remonttivaiheessa aika paljon ja mietittiin sen kanssa sopivia väri-ideoita. Minä kun tykkään leikitellä harmaan eri sävyillä, niin lähtisin miettimään lattian raparperinvihreästä sävystä vaalennettua vaaleanvihreää kaappien runkoihin ja hiukan vihreään taitettua voimakasta harmaata ovien väriksi.

    Värimallien sävyjä en uskalla näytöltä katsoen kovin tarkasti arvioida, mutta ovien harmaa voisi olla esimerkiksi tuo ylärivissä keskellä oleva ja rungot voisivat olla oikealla ylhäällä olevaa sävyä. Värimalleja kannattaa muuten katsella oikeanlaisessa valaistuksessa: hehkulamppu, loisteputki ja luonnonvalo tuovat esiin kovin erilaisia vaikutelmia erityisesti harmaan sävyillä kikkailleissa.

    Tuo raparperi-sävy löytyy yhä Tikkurilan värivalikoimasta, tosin ei nimellä vaan koodilla. Me hankittiin juuri senväristä Permoa kellarin portaisiin.

    t. A13

    VastaaPoista