tiistai 11. syyskuuta 2012

Vanhaa vaalien

Tilasin tuossa joutessani Meidän Talo -lehden. Ihan pelkästään siksi, että A-lehtien oma myyjä, joka minulle soitti, oli niin asiallinen ja mukava. Tämähän ei ole mikään yleinen ominaisuus lehtimyyjissä. Meidän Talo on minulle edustanut lähinnä Suomela-tyyppistä rautakauppojen piilomainosjulkaisua, mutta toki lehden aihepiirit aika yksiin käyvät tämän oman remontti- ja talonhoidollisen elämänsisällön kanssa.



Olin oikeastaan aika iloisesti yllättynyt, kun lehteen pääsin käsiksi. Siinä olikin yllättävän paljon kiinnostavan oloista korjausrakentamis- ja puutarhajuttua ja yllättävän vähän Älvärikamaa. Pihajutut olivat kivoja ja lehti muutenkin ennakko-odotuksiani monipuolisempi.

Mutta sitten se mutta.


Lehti mainostaa kannessa tuota Vanhat unelmatalot -teemaa ja toki vanhassa päivästä riippuen unelma- tai painajaistalossa asuvana nuo jutut kiinnostivat eniten. Lehdessä esiteltiin viisi aika erityyppistä hirsitaloa ja niiden asukkaita. Minä kiinnitin tietysti huomioni erityisesti niihin juttuihin, joissa otsikoissa luvattiin vanhan kumartamista ja vinoja seiniä.

Ja taas kerran se tuli, sama iankaikkinen pettymys ja ärtymys joka valtaa mielen joka kerta kun luen jostain suomalaisesta lehdestä noita "talo remontoitiin vanhaa kunnioittaen" -juttuja. Vanhaa oli kumarrettu niin, että talo oli purettu hirsikehikolle ja rakennettu sen viereen kaksi kertaa alkuperäisen talon kokoinen laajennusosa. Tai lämmintä mummolahenkeä luotu repimällä seinistä kymmeniä tapettikerroksia ja sen jälkeen tapetoimalla seinät uudelleen uusilla mutta "ihanilla vanhanaikaisilla" paperitapeteilla.

Haluan nyt tässä kohtaa alleviivata sitä, että tarkoituksenani ei ole arvostella muiden ihmisten koteja tai remonttiratkaisuja. Hirsikehikkoon asti purkaminen tai tapettikerrosten seinistä repiminen ovat varmasti olleet tietoisia päätöksiä ja niillä on tavoiteltu ja saavutettu jotain. Kritiikki kohdistuu ennen muuta juttujen kirjoittajiin - minun päähäni ei yksinkertaisesti mahdu, miksi noita "vanhaa kunnioittaen" -fraaseja pitää työntää jokaiseen iäkkään talon remonttijuttuun vaikka jutun ensi riveiltä kävisi ilmi, että uusiksi on mennyt omat ja varastetut ja vanha on kannettu roskalavalle ja korkeintaan tuotu tilalle jotain sopivampaa vanhaa jostain muualta. Eihän se mikään häpeä ole, jos vanhasta talosta haluaa modernin, siistin, omaa silmää viehättävän ja mukavan. Häpeä on se, jos syöttää julkaistavissa teksteissä pajunköyttä jonka mukaan kaiken uusiksi laittaminen ja jonkun mummolan piirongin olkkarin nurkkaan työntäminen on "vanhan kunnioittamista".  Samalla tulee luoneeksi sellaista illuusiota, että se vanhan kunnioittaminen ja perinneremontointi ovat jotain saneerauksen ja peruskorjauksen kaltaista toimintaa, vaikka kyseessä on sekä perusideologialtaan että menetelmiltään täysin erilainen lähestymistapa niin itse rakennukseen kuin sen remontoimiseenkin.

Minusta sitä vanhaa kunnioitetaan ja varsinkin vaalitaan niin, että se jätetään paikoilleen. Sen annetaan olla, sen kanssa opitaan elämään, sen pinnalle ehkä korkeintaan tuodaan yksi uusi kerrostuma, jonka alle ne edelliset kerrostumat jätetään tulevien remontoijien löydettäväksi. Ei revitä, ei pureta, ei tuhota. Ja jos päädytään purkamaan ja repimään, muuttamaan ja uusimaan, tehdään sitten rehellisesti niin eikä yritetä uskotella itselle tai toisille että tässä nyt jotain vanhaa mukamas kunnioitan ja kauheasti vaalin vaikka oikeasti se vanha, nuhjuinen ja kulahtanut lensi juuri tuohon pihalla olevalle siirtolavalle ja toivottavasti poistuu tontilta alta aikayksikön.

Käytän omaa esimerkkiä: Meidän vessan seinät on tehty niin kuin vessan eli toisarvoisen pikku kopperon seinät nyt viiskytluvulla ilmeisesti tehtiin. Ne on päällystetty Enso-pahvilla, mutta mitä ilmeisemmin joistain arvokkaimmista tiloista yli jääneellä Enso-pahvilla, koska seinien pinnoite on selvästi koostettu useasta eri palasta ja paloissa on vielä useaa eri kuviointia.




Olen käynyt itseni kanssa jaakobinpainia noista seinistä - ajattelin ensin, että voisihan ne pahvittaa siistimmiksi. Sitten lievensin kantaani ja ajattelin pahvitusta niin, että jättäisi vanhat pahvit paikoilleen uuden pahvin alle. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että pahviseinät vain maalataan - se, että ne koostuvat noista epämääräisistä jämäpaloista, on yksi konkreettinen tapa kertoa vaikkapa nyt meidän lapsille että joskus oli aika, jolloin Enso-pahvia ei ollut hukkaan heitettäväksi ja siksi tämä meidän hyyskäkin on palasista koottu. Ihmetelkööt sitten kavereittensa kotien moderneissa kaakelitoileteissa että jopa on kehittynyt maassamme hyvinvointi ja huussien seinämät.


Minusta tämä on vanhan kunnioittamista. Talo voittaa, minä ja alkuperäinen ajatukseni yhteneväisistä vessan seinäpinnoista häviämme. Tai ei kai sitä häviämiseksi voi kutsua, sitä vain oppii elämään tuonkin vinon Enso-pahvisauman kanssa. Lopulta jopa oikeastaan tykkäämäänkin siitä.

(Niin vähän aikaa, niin paljon blogattavaa. Ylimmässä vessakuvassa näkyy kajastus kotiäidin iltapuhteesta - rakensin meille vessaan naulakon sinä aikana kun Panu rakensi taloomme katon. Kattoremontti on nyt virallisesti päättynyt - rakennustelineet talon ympäriltä on purettu. Palaan finaalikuvamateriaalin kanssa asiaan jahka rännien syöksytorvet on asennettu viimein paikoilleen.)

8 kommenttia:

  1. Hmm. Mehän emme tiedä miksi tapetit on revitty pois. Omassa talossamme kun voisi kummastella samaa. Syynä oli viimeinen vinyylitapetti joka oli vedetty salin vanhojen paperitapettien ja pinkopahvin päälle. Yhdessä kammarissa syynä oli vanhojen tapettien ihan karmea haju. Jotenkin minusta on tullut oman laajennuksen myötä ehkä sallivampi näiden talovanhuksien suhteen. Syystä että tänä kesänä tein huomion kun kartanoita kiertelimme urakaksi asti.

    Yhteen oli tehty muutosta 1600-luvulla, toiseen 1800-luvulla ja kolmanteen kaikkina vuosisatoina minkä rakennus oli olemassa. Ne olivat jo osa talojen historiaa. Niin tulee olemaan esim. oma laajennuksemme historiaa 100 vuoden päästä. Vaikka talon ehdoilla mennään, joutuu se talo hiukan taipumaan nykyaikaan esim. kylpyhuoneen muodossa.

    En ainakaan itse voisi kuvitella niin entisöivää korjausta tähän taloon, että poistettaisiin vesijohto, viemäri ja keskuslämmitys. Sen sijaan en voisi kuvitella seiniin muovitapettia muoviliisterillä tai lattiaan laminaattia. Tai salin pahvikaton poistamista mikä on 70-luvun remontin tulosta. Historiaa sekin ja pysyy katossa museoviraston suosituksesta. Kerrostuneisuus pitää näkyä ja sallia.

    Tiedä nyt sitten oliko tämä ohi aiheen tai hyvä kommentti, mutta tässä on :))

    VastaaPoista
  2. Katja, kuten tuossa jutussa kirjoitin, en minä halua kritisoida ihmisten valintoja ja remonttitapoja. En myöskään ollenkaan ole sen koulukunnan naisia, joiden mukaan ihmisten pitäisi elää taloissaan niin kuin sen rakennusaikana, tarkoitti se sitten kantovettä tai ulkohuussia tai sodan rampauttamaa tunneilmastoa ;)

    Meilläkin on perinnemeiningillä nyherretyllä kolmiorimahuopakatolla susiruma ja taatusti kenen tahansa silmään ihan kauhealta näyttävä huippuimuri, koska minä en vaan jaksa enää sitä että kaikki tekstiilit talossamme haisevat paistetulta sipulilta. Meillä on Vesivekin tehdastekoiset, pulverimaalatut alumiinirännit koska rännit talossa lisäävät sen terveenäpysymisominaisuuksia, vaikka alun perin niitä ei ole ollut ollenkaan.

    Olen vain kyllästynyt lukemaan noita "vanhaa vaalien" -lehtijuttuja, joissa lähtökohta on melkein poikkeuksetta se, että kaikki se vanha purettiin atomeiksi ja sitten tehtiin siistiä, kivaa ja uutta mutta vanhan näköistä ja tyylistä. Minusta se ei ole vanhan vaalimista, se on peruskorjausta ja saneerausta. Siitä on ihan yhtä "sallittua" tehdä juttuja kuin pieteetillä toteutetuista perinneremonteista, koska minusta on ylipäänsä kiinnostavaa lukea ihan kaikenlaisista remonteista. Mutta ihmettelen sitä, miksi vanhojen talojen osalta pitää aina olla mukana se "kunnostettiin vanhaa kunnioittaen" -mantra, kun suurimmassa osassa tapauksista sitä vanhaa ei ole kuitenkaan vaikka nyt ns. nykyajan mukavuuksien takia kuitenkaan kunnioitettu. Tai sitten se kunnioitus on perin henkistä sorttia, ja minulle joku käsittämätön talon "henki" on todellakin henkimaailman juttuja - minä pidän vanhoista rakennusosista, minusta se henki koostuu nimenomaan niistä.

    Hyvä kommentti se oli :D Kaikki on hyviä kommentteja, jotka lisäävät keskustelua!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, niin samaa! Siis jokainenhan saa remontoida talonsa miten tykkää. Mutta mistä löytyisi lehti, joka tekisi oikeasti juttuja taiten korjatuista taloista. Tai niistä kodeista, joissa eletään, vaikkei nyt niin merkillisiä remontteja olisi pariinkymmeneen vuoteen tehtykään. No, ehkä niihin lehtiin ei löytyisi niitä rautakauppojen mainoksia. Mulle tulee sama fiilis aina tuosta Meidän talo -lehdestä. Mutta siis, se saa tietenkin rahansa näiltä mainostajilta.
    nimimerkki turkoosia ensolevyä yhä vessassa - eikä ajatustakaan vaihtaa!

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä se, että talo säästetään ja remontoidaan siten, että tehdään remontointi talon rakenteiden ehdoilla. Otetaan se jälleen kodiksi. Eikö se ole juuri vanhaa kunnioittaen? Samoin sisustaminen vanhoilla huonekaluilla on minun mielestä vanhan kunnioittamista. Miksi ostaa uuttta kun vanhakin on hyvin toimivaa ja kunnostettavissa. Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että talo saa edelleen toimia kotina ja jokainen perhe saa jatkaa talon historiaa.

    Ymmärrän ärtymyksesi noita lehtijuttuja kohtaan. Itse en niitä ole enää viitsynyt lukea, koska tuntuu siltä etten ole lainkaan kohderyhmää. Vaikka meidän remotointityyli taitaa kuitenkin olla juuri tuota vanhaa kunnioittaen tyyppistä hommaa.

    VastaaPoista
  5. Jep jep. Mulla on itselläni tosi syyllinen olo, kun jouduttiin purkamaan koko yläkerta ihan päreiksi homeen ja vesivahinkojen takia.

    Siinä muuttuu tosi paljon ja samalla jaetaan avoin yläkerta kahteen eri huoneeseen, kun kerta kaikki menee ihan uusiksi. Mutta oon hiljakseen alkanut olemaan vähän armollisempi itselleni, kun meidän talo nyt ei ole sellainen hyvin tehty rintsikka. Tää on kaikkea muuta ja sitä korjattavaa ja uusittavaa löytyy ihan muista syistä, kuin turhasta uusimisen halusta. Toki me ollaan muutettu esim. vessa ja tehty siitä nyt moderni, joka välillä harmittaa. Mutta toisaalta se oli pohjakaavaltaan sellainen, että sitä oli pakkokin muuttaa, kun kaikki altaat ja muut oli ripustettu piippuun kiinni ja siellä ei mahtunut edes pöntölle. Sitä alkaa ihmeesti arvostamaan "isompaa" vessaa (tosi asiassa pinta-ala ei muuttunut, vessa kääntyi toisin päin), kun on istunut pöntöllä S-mutkalla vuoden :D

    Talo on rakennettu 50- ja 60-luvun vaihteessa ja tänne on työnnetty aika paljon lastulevyä sisäpinnoille ja ne vanhat formaldehydin kyllästämät lastulevyt haisee ihan helvetin pahalle. Puhumattakaan siitä terveysriskistä.. Vaikka onkin rintamamiestalon "tyyliin" tehty. On vedetty vähän mutkia suoriksi, kun kesken rakentamisen on tullut myyntiin "helpompia" materiaaleja, kuten vuorivillaa ym, jota on sitten käytetty samaan tapaan kuin purua, joko yksistään tai purun seassa.

    Mutta totuushan on se, että lähes kaikki vanhustalot, joihin on tehty jotain remonttia kuluneiden vuosikymmenien aikana, vaativat jotain purkamista. Taitaa olla aika harvassa ne, jotka ovat säilyneet täysin naturellina.

    Ja jos ovat hyvin tehtyjä, sellainen huonosti tehty kun voi olla aikamoinen murheenkryyni. Meidän resepti taitaa olla "paljon vanhaa, sekaan jotain uutta".

    Mutta tulipahan avautuminen, tää on vaan sellainen aihe, jota oon tässä oman remontin tiimoilla pohtinut todella paljon jokaiselta kantilta. Käy huviksesi kurkkaamassa meidän Vadelmataloa :) Ehkä se vähän selventää mun ristiriitaisia sepostuksia.

    VastaaPoista
  6. Hei , tämä teidän on ollut lempiblogini jo tuolta kesäkuulta alkaen kun alettiin uutta vanhaa taloa katseleen. Kerrostaloasujana ja turvallisuushakuisena meni varmaan tämä 10v mitä on oltu yhdessä että uskalsin ottaa omakotiaskeleen ja vielä vanhaan taloon.
    Ainakin nyt alkuinnostuksen vallitessa päivittelen kuulumisia rintamamiestalo.fi otsikon "unelma toteutui ainakin kuvissa" alle.
    Pidän tyylistänne remontoida ja sisustaa, hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
  7. Löysin tänne vasta ja taisin koukuttua! Ihan samaa mieltä tästä vanhaa kunnioittaen -aiheesta. Onneksi on olemassa Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma, missä asiasta voi saada oikeasti hyvän ja vääristymättömän käsityksen.

    Mun sydäntä kylmää etenkin se, kun vanhoja taloja ostaa ihmiset jotka eivät tunnu pitävän vanhoista taloista. Kuulin tutulta, että meidän nyt kesällä ostamaamme taloa oli käynyt katsomassa ihminen, joka totesi tämän kylän komeimmasta 1920-luvulla rakennetusta taiten huolehditusta talosta, että onpa kiva talo mut ikkunat pitäis vaihtaa. No, ne ikkunat oli vastikään saatu kunnostettua! Mitä olisikaan käynyt meidän nykyiselle ihanalle hieman repsahtamaan päässeelle kodillemme alkuperäisine ikkunoineen, jos olisi päätynyt kyseisen kaltaisen ihmisen käsiin... Hui!

    VastaaPoista