Laurakaisa maalasi taloa

Uutisia sekä henkistä tuskaa että runsaita kommentteja kirvoittaneelta maalinpoistorintamalta:

Olen käynyt alustavia keskusteluja meidän koulun eli Etelä-Savon ammattiopiston pintakäsittelyalan opettajan kanssa. Näyttää tällä hetkellä vahvasti siltä, että meidän onneton taloparkamme pääsee ensi huhtikuussa maalariopiskelijoiden opetusmateriaaliksi hintaan 60e + alv/päivä, eli mitä siitä nyt tulee, jotain 73 euroa työpäivältä. Talon ulkomaalausprojektiin on budjetoitu sen verran omia ja lainaeuroja, että tuolla päiväkustannuksella pitää opiskelijat työmaalla vaikka useamman viikon. 

Tekniset yksityiskohdat kuten telineet ja muut sellaiset ovat vielä kysymysmerkkejä, mutta ajatuksena on, että useamman opiskelijan porukka tulisi kuorimaan talon lateksista. Käytössä olisivat luultavasti tällöin lämpö ja skrabaus sekä maalijyrsin.

(Kuva on varastettu meidän koulun nettisivuilta, www.esedu.fi)

Lienee sanomattakin selvää, että olen tästä asiasta varovaisen huojentunut ja totaalisen huojentunut sitten, kun kevät vähän etenee ja saamme kaikki yksityiskohdat sovittua kuntoon. Samaisen maalinpoistourakan kanssa painivia kohtalotovereita kehotan myös ottamaan yhteyttä lähimpään ammattikouluun - nuo oppilastöiden hinnat ovat käsittääkseni ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella suunnilleen samoja, alan opiskelijat tekevät yleensä parempaa jälkeä kuin kaikenkarvaiset talkooporukat ja lisäksi meidän opiskelijoille on ensiarvoisen tärkeää päästä työssäoppimaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa koulun seinien ulkopuolelle. Ja pakollinen asenteenmuokkauslausunto: ne amiksen opiskelijat ovat 2010-luvulla keskimäärin hyvin fiksuja, ammattiylpeitä ja oppimaan innokkaita nuoria.

(Tämä kuva puolestaan on varastettu meidän koulun Facebook-sivuilta.)

Kun nyt näyttää siltä, että talo saadaan kuorittua tämän kevään aikana, on pitänyt ryhtyä miettimään myös maalausasioita. Samalla olen jo useampana päivänä katsellut koko rotiskoa ihan uusin silmin - jotenkin tuntuisi siltä, että kun talo on uudessa maalissa, siitä tulee nykyisen vähän elähtäneen ja kulahtaneen mörskän sijasta tosi kaunis ja komea ilmestys. Ja se tuntuu nyt vallan mukavalle asialle, kun estetiikan kaipuu on alati läsnä. Sitten ehkä täytyy tuohon banneriinkin vaihtaa uusi kuva...

Mutta maaleihin: Kalliokadun keltainen talo tulee jatkossakin itsestäänselvästi olemaan Kalliokadun keltainen talo, siitä ei ole epäilystäkään. En osaisi edes ajatella kotia muunvärisenä. Samalla kuitenkin ehdottomasti haluan, että talosta tulee nykyistä Hyvin Keltaista huomattavasti Vähemmän Keltainen - eli sellainen viiskytluvun hailakka, haaleankeltainen sävy. Se sopii paremmin koko kadun värimaailmaan, joka on yhtä suoraan sanottuna ihan kamalan kirkkaansiniseksi vähän aikaa sitten ulkoverhousremontoitua naapuritaloa lukuunottamatta tuollainen aikakaudelle tyypillisen vaalea.

(Tämän kuvan otti naapurin Ville joskus monta kesää sitten.)

Naputan tätä tekstiä työkoneella, ja kaikki kuvat ovat kotikoneella. Kuvittele tähän kuva kadusta, jolla näkyy vaaleansävyisiä, puuverhoiltuja tai rapattuja rintamamiestaloja.

En oikein tiedä, miten sellaisen sävyn sitten maaliin saa - tiedän täältä lähistöltä kaksi taloa, joissa on kiva sävy, toinen on rapattu rintamamiestalo Selännekadulla ja toinen vanhempi puutalo ehkä Suur-Savonkadulla, jos en ihan väärin muista. Mutta menenkö nyt muina perinnehippeinä anomaan niiden seinistä sitten mallilastuja vai miten näiden kanssa oikein menetellään? "Hei, teillä on kivan värinen talo, voinko raapia hieman seinäänne?"

Olen todella surkea kaikenlaisissa värien sävyvalinnoissa, kuten vessan seinät -problematiikasta ehkä muistatte. Siksi olin äskettäin suunnattoman helpottunut, kun tavailin pitkästä aikaa Panu Kailan Talotohtoria ja törmäsin tähän luultavasti paikkansa pitävään lausuntoon:

"Koska väri on valon heijastusta, silmä ei näe rakennuksen väriä todellisena vaan valon tulkitsemana. Kesällä valossa on mukana puiden vihreyttä, talvella hangesta heijastuvaa taivaan sineä ja illalla iltaruskon punaista. Kirkkaassa valossa värit haalistuvat ja illalla syvenevät. Näin talo näyttää eri aikoina eri väriseltä."

Huojentavaa. Näin ollen voinen siis hyvillä mielin jättää nämä hankalat sävyasiat tyystin pohtimatta ja valita maalitehtaan valmiista sävyistä sen kaikkein vaaleimman keltaisen. Problem solved.

Talon muu väritys on myös jo selvillä. Nurkka- ja vuorilaudoista tulee valkoiset (no valkoisessakin on toki eri sävyjä, mutta ehkä luotan vessanseinä-casesta viisastuneena ihan siihen valmiiseen maalarinvalkoiseen), sokkelista tulee vihreä (se Uulan entinen Oliivi, joka on nyt kadonnut värikartalta) ja ikkunoiden karmien näkyviin jäävästä osasta tulee punainen. Tosin ikkunankarmit maalataan vasta sitten joskus tulevana vuonna tuohikuussa, kun nyt saisi seinät maaliin ensi kesän aikana. Mutta siis tällä tavalla. Värivalinnat ovat aika pitkälti ne, millaisessa maalissa talo on alunperinkin ollut, ja viimeinen värivarmistus on peräisin Kotini kauniiksi maalaten -kirjasesta vuodelta 1951.

Minä erityisesti pidän noista punaisista ikkunankarmiraidoista. Talot, joissa on sellaiset, ovat näpsäkän ja kauniin näköisiä.

No, talonmaalausasioissa värin lisäksi pitää pohtia aika paljon muutakin. Ostin TM:n Rakennusmaailman taannoisen perinnemaalivertailun netistä ja osin sen ansiosta, osin mökin kesäkeittiön positiivisista maalauskokemuksista viisastuneina olemme kaiketi päätyneet Virtasen 4 öljyn maaliin. Minä olen aiemmin vannonut aina ja kaikessa Uulan nimiin, mutta sen verran olen heidän pellavaöljymaalillaan ulkotiloissa maalannut, että hiukkasen hirvittää koko talon maalaaminen tai vaihtoehtoisesti maalauttaminen sillä tavaralla - Uulan pellavaöljymaalin kanssa pitää olla tosi tarkka siitä, ettei maalia tule vedetyksi liian paksua kerrosta ja siksi maalaaminen on kiistatta sekä raskasta, hidasta että vaatii ainakin minun käsialallani kolme kerrosta ennen kuin jälki on kelvollista. Kun pyrkimyksenä on ulkoistaa urakka muualle, tuo maalattavuusasiakin pitää nyt ottaa huomioon.

Nyt meillä on siis maali, ja on väri. Pitää käydä vielä maalikaupassa vakoilemassa Virtasen Oljenkeltainen-sävyä, ja jos se ei ole ihan kamala, niin talosta tulee sitten sen värinen. Maalin valinta seilaa sikäli turvallisilla vesillä, että aiomme suorittaa testin - meillehän tulee toukokuun alussa leikkimökki. Maalaamme ensin sen, ja jos valittu maali tai väri osoittautuvat ihan kamaliksi, niitä voi sitten varsinaiseen talomaalaukseen vielä vaihtaa. Hitsin kätsää.

(Tämän kuvan puolestani nyysin Virtasen maalitehtaan sivuilta, mutta tuskin ne pahastuvat kun tämähän on vähän niin kuin ilmaista mainosta.)


Mutta ei tämä projekti vielä tässä ole. Pitää miettiä telineasiat ja henkilönostinasiat ja pensseliasiat ja pensselinpesuasiat ja ja ja. Sitten on vielä tietysti se yksi asiaan liittyvä muuttuja, joka vähän ahistaa jo tässä vaiheessa  - SÄÄ.

Viime kesä oli optimaalinen ulkomaalauskesä. Rutikuiva ja sateeton. No, viime kesänä ei ulkomaalattu. Toivottavasti ensi kesä ei ole samanlainen kuin kahden vuoden takainen kattoremonttikesä, jolloin ihan koko ajan satoi vähän vettä. Henkisesti kannattaa ehkä valmistautua pahimpaan ja kaivella nettiselaimen suosikkilistoille taas kaikkien saatavilla olevien sadetutkien linkit. Huokailuttaa jo valmiiksi. 

Kaikki projektit liittyvät yleensä vähintään kahteen tai kolmeen ala- tai osaprojektiin ja niin tämäkin. Siksi seuraavaksi päätän aprikoida verantaa, sen kattoa ja katon päällä olevaa lahoa parveketta. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

 

 (Tämäpä kuva on ihan oma!)