Taas mennään

Meidän piti aloittaa putkiremontti marraskuussa. Ei aloitettu, koska puoliso oli töissä. Sovittiin putkimiehen kanssa, että aloitetaan vasta helmikuun puolivälin paikkeilla, myöhemmin tarkka putkarin saapumisaika osui ensi viikon tiistaille. 

Hyvä ettei aloitettu marraskuussa. Silloin ahisti, stressasi ja kiukutti koko rempan ajattelu.

Tänään kattoremonttikauheuksista on kulunut selvästi riittämiin aikaa, koska putkiremonttialoitus ei ole aiheuttanut perheessämme muuta kuin innostunutta ja hyväntuulista mielenvirettä ja suoranaisia äänekkäitä ilonilmauksia. 

Nyt se siis on alkanut. Aamulla yläkerran vessa näytti vielä osapuilleen tältä: 

Yläkerran hyyskästä ei oikein saa kunnollista kokonaiskuvaa, kun se on pieni ja hankalan mallinen kuvattava. Mutta ainakin värimaailma näyttäytyy, ja kokonaisuudenkin voi ehkä näistä fragmenteista hahmottaa. Tästä kuvasta kannattaa bongata persoonallinen tapa peittää Teho-pöntön vesisäiliön seinään jättämä jälki:

Purkuhomman jälkeen se säiliön jälki näyttää nyt tältä. Millähän tuon paikkaisi.

Vessassa on aika moderni pytty ja lavuaari, mene tiedä missä vaiheessa vaihdetut. Valkoinen, ruudullinen Enso-levy seinässä on kuitenkin alkuperäinen, samoin nuo nurkkien kolmiohyllyt vaikuttivat rakennusvaiheessa tehdyiltä. Ne toki jäävät paikoilleen. Peili on imatralaisesta osto- ja myyntiliikkeestä.

Minä luulin, että tuo lattia on kovalevyä mutta se olikin maalattu muovimatto. Roskat tulevat yläpohjasta ja niiden karisemista täytynee jotenkin remontin konstein hillitä. Lattiasta tuleva koukeroputki on lämmin vesi, joka on lisätty talon fasiliteetteihin myöhemmin kuin rakennusvaiheessa.

Sieltä muovimaton alta paljastui lautalattia. Tässä kohtaa perinneremontoijasta tuli peruskorjaustihulainen - lattiaa ei saanut mitenkään tolkullisesti purettua ehjänä kun laudat oli ponteistaan naulattu ja naulat kuudenkymmenen vuoden aikana kertakaikkisen tiukasti puuhun pureutuneet. Lattia oli kuitenkin pakko purkaa, joten se purettiin niin että se meni rikki. Harmittaa. Mutta lautalattia purutalon vessassa ei mitenkään näyttäydy järkevänä rakenneratkaisuna ja hirveä kikkailu lattian säästämiseksi muovimaton ja vanerin alla taas tuntui jotenkin pöljältä. Ehkä joskus vielä tätäkin kadumme. Ehkä emme.

Putkihässäkkä paljastuu lattian alta. Nuo kaikki valurautaviemärit ja vesiputket siis mäkeen ennen ensi tiistaita.

Minusta tällaisia kuvia pitäisi esitellä kaikille vastaremontoidun rintamamiestalon ostajille. Että mistäs tiedät, ettei siellä kauniiden pintojen  alla majaile tällaista tavaraa. Sikäli toki tämä on huono varoittava esimerkki, että minkään sortin vuotojälkiä ei tuolta yläkerran vessan lattiasta löytynyt.

Piipahdus yläkerran keittiön puolelle, näin kauniille näytti seinä lavuaarin poistamisen jälkeen. Vähän tummunutta puuta, ei lahoa kuitenkaan. Jos joku haluaa rosterisen autotallilavuaarin, ottakoon yhteyttä.

Lavuaari on siis tämä, joskus jossain vanhassa yläkertapostauksessa eritelty. Pohjassa on maalitahroja, muuten ehjä ja siisti.

Päivän päätteeksi vessan kalusteet nököttivät evakossa yläkerran eteisessä. Nuo laitetaan takaisin, hyvät ja toimivat kapineet. Ellei sitten jostain tupsahda eteen jotain vanhaa ja arvokasta, mutta luulen, että sellaisten metsästys ei oikein nyt osu aikatauluihin.

Ja tässä lopputulos vessan puolelta. Perjantaina puoliso hakee konevuokraamosta sähköisen puukkosahan ja sitten lähtevät hampaista paikat...eiku nuo putket mäkeen. En tiedä, miten kauhea homma se mahtaa olla. Enkä ole edes katsomassa, koska päätimme evakuoida naiset ja lapset noin viikoksi mummolaan putkiremontin jaloista alkaen ensi perjantaina.

Tässä oli ennen lavuaari.

Kävin tänään heilumassa rullamitan kanssa vintissä ja totesin, että ystäväni Ullan äidin Kainuusta pelastamat, mustavalkoiset Enso-levyt riittävät mainiosti alakerran vessan tarpeisiin ja niistä jää vielä ylikin. Siksi päätimme tänään kaiken mahdollisen yksinkertaistamiseksi, että yläkerran vessasta tulee  värimaailman puolesta samanlainen kuin alakerrastakin. Se tarkoittaa sitä, että nuo tömäkän vihreät seinät pitänee maalata. Täytyy nyt vielä harkita - mustavalkoraidallisuus yhdistettynä tuohon vihreään saattaa olla liian yrmeä kokonaisuus. Toki vihreän säilyttäminen olisi hieno tapa vaalia yhtä ajallista kerrostumaa. Mutta ehkä se kaikkein vihrein ajallinen kerrostuma saa säilyä yläkerran keittiön lattiassa, johon se minusta hyvin sopii. Tuossa yltympäriinsä vihreässä vessassa sitä vihreyttä vaan tuntuisi olevan yksinkertaisesti hitusen liikaa.

Yläkerran vessa purettiin ensin mutta kasataan kokoon viimeisenä. Näin toki siksi, että elämme alakerrassa ja tällä marssijärjestyksellä minimoimme alakerran vessan käyttökatkoksen ja sen vaikutukset jokapäiväiseen elämään. Niinpä sen värityksen osalta on aikaa vielä miettiä lopullisia ratkaisuja.

Meillähän on tosiaan se työnjako, että minä haluaisin ihan vaan vähän purkaa ja puoliso kategorisesti kieltää purkamasta. Nyt kuitenkin ollaan siinä vaiheessa, että sain luvan hyökätä myös vähän alakerran vessan kimppuun. Alakerran vessan mystisen kotelon sisältä löytyi mystisiä puupalikoita sekä kuumavesiputki. Ja, mikä parasta, myös alkuperäinen lattialista.

Joten kun uudet komposiittiputket tullaan joka tapauksessa vetämään pintavetona, tuota koteloa ei tarvita ja tuossa kohtaa voi kulkea vain vanha, uudelleen maalattu lattialista. Punaiseksi maalattu sellainen.

Alla oleva kuva sisältää melko paljon sitä vanhojen talojen arvokasta patinaa. Yök.

Summa summarum: Rintamamiestalon melko alkuperäiskuntoisen vessan pinnat purkaa putkiremonttikuntoon noin päivässä. Lattialautojen kohtalo vähän surettaa. Remontti sinänsä vain ilahduttaa - kohta meillä on hienot, siistit ja kivat, uudet mutta toivottavasti silti vanhaan taloomme sopivat vessat.