
Blogissa on ollut hiljaista, koska meillä on ollut melko puuhakasta. Kahden hyvin pienen lapsen kanssa elämä on perin juurin pätkittäistä ja hetkittäistä - aikaa ja energiaa ei tunnu riittävän mihinkään niin pitkäjänteiseen kuin blogin päivitykseen. Tekstiä nyt vielä suoltaisi, mutta kuvien ottaminen tuntuu ylivoimaiselta, vaikka kuvattavaakin olisi kertynyt.
Päätin ostaa veljeltäni ylijääneen digijärkkärin jahka velipojan uusi kamera saapuu omistajalleen. Blogissa nähdään siis jatkossa edelleen saman tärisevän apinan ottamia laatuotoksia, mutta vähän paremmalla kameralla. Veli lupasi myydä kameran sillä ehdolla että "pikkasen perehdyt aiheeseen", luvassa siis valokuvauksen opettelua. Kun sitä vapaa-aikaa nyt on niin hirveästi...
Pyrin palaamaan pian asiaan.
Pitänee pikkusen haipakkaa siellä ;D
VastaaPoistaNo, perehdyt siinä sivussa sitten "pikkasen aiheeseen" ja jatkoa seurannee!
Hauskaa pääsiäistä!
Onpas sitä veli ollut vaativaisella tuulella.. :D Mutta onnea uuden kameran johdosta! Kyllä se aina innostaa myös kuvaamaan lisää kun kamerakin paranee. Meillekin hankittiin vähän parempi mutta käytetty canon 1000D ja huomaa toivovansa, että "voi kun ne kukatkin äkkiä kasvaisivat" niin olisi jotain kuvattavaa. :)
VastaaPoista