Noin niin kuin periaatteessa. Mutta jotenkin päivät vain kuluvat etupäässä siinä, että ihmettelemme vauvaa, hoidamme häntä jo enemmän ja vähemmän rutinoituneesti - minä öisin, kun olen jo muutenkin hereillä, Panu päivisin, kun minä nukun yhtä aikaa vauvan kanssa - ja ihastelemme meidän mielestämme tietysti maailman suloisinta, kilteintä ja ihmeellisintä pientä olentoa.
Katsokaa nyt tätäkin. Voiko kenelläkään muulla muka olla aamu-unilta herätessä tukka korvan takaa noin söpösti pörröllään?
No ei voi olla. :)
VastaaPoistaOlen nyt muutaman viikon seurannut blogiasi, en muista miten tänne johkaannuin, kun minulla ei edes ole mitään tekemistä rintamamiestalojen kanssa. Muuten kyllä rakastan vanhaa tavaraa, ja sitä minulla on talo pullollaan.
VastaaPoistaAiemminkin on pitänyt jättää viestiä, mutta kun aina on olevinaan niin kiire. Mutta nyt pitää kyllä onnitella uudesta asukkaasta, ilmeisen söpöstä pörröpäästä!
Viljo Kajavan sanoin:
Kun olin hyvin pieni
järvi oli sininen
ja rannan kivet lämpöiset.
kun olin hyvin pieni
äidin käsivarsi tuoksui aamulta.
Kun olin hyvin pieni
unesta uneen kävelin.
Nelijalkainen.
Voin melkein tuntea vauvan suloisen tuoksun :D
VastaaPoistanina
IHANA aamutukka! *huoh* :)
VastaaPoista