torstai 10. marraskuuta 2011

Tuliko yllätyksiä...

Rintamamiestalofoorumilla on tuon otsikon mukainen osio. Toistaiseksi meidän talomme on kätkenyt oikeastaan pelkkiä iloisia yllätyksiä, mutta tänään paljastui yksi vähemmän iloinen.

Kuten tiedämme, talomme asukkaat pitivät kauppaa ensin naapuritalossa ja sitten vastapäätä varta vasten rakennetussa kaupparakennuksessa. Tämä on johtanut melko mielenkiintoisiin LVIS-ratkaisuihin, kuten siihen, että naapuritaloon on tullut sähkö meidän talosta ja kauppakiinteistöön vesi- ja lämmitysputket on myös alun perin vedetty meidän pannuhuoneesta. Muistona tästä jälkimmäisestä järjestelystä kellarin seinästä törrötti tuollainen vähemmän esteettinen putkenpätkä.



Seinä oli selkeästi ottanut hieman osumaa tuossa putken kohdalla ja sen kunto askarrutti, mutta ajatus oli varmaankin jotenkin sen suuntainen, että asiaintila selvinnee kunhan päästään projektissa putken poistamiseen asti.

Kuva kertoo ehkä tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa. Tänään se putki nimittäin poistettiin. Jäljelle jäi melko kunnioitettava reikä seinässä ja jonkin verran kauemmas tulevaisuuteen siirtynyt pyykkituvan valmistumispäivä.



(Puoliso on tavoilleen uskollisena kadottanut tänään lapsen kaikkien lapasten, kuivahiivapussin, minun työpaikan avainteni ja muiden lukemattomien esineiden lisäksi myös perheemme ainoan kunnollisen kameran, joten blogissa esiintyy Nokian E7:lla taltioituja otoksia kunnes ihana Ixus taas jostain esille putkahtaa.)

Operaatio kaupan vesi- ja lämmitysputket oli toteutettu aikoinaan ilmeisesti niin, että kaupan ja meidän talon välille oli kaivettu oja, jonne putket oli sitten mätkäisty pohjalle. Sokkeliin ja rivinteeraukseen oli tehty läpivientiä varten reikä. Tämän jälkeen rivinteeraus eli kellarin seinän sisimmäinen osa oli muurattu uudelleen kiinni, mutta kun putken purkua varten pari rivinteeraustiiltä joutui irrottamaan, oli vastassa, yllätys yllätys, maaemo - eli sokkeliapa ei oltu enää reijän kohdalla paikattukaan. Seinän rakenne on siis tuosta reijän kohdalta seuraava: Tiilimuurattu rivinteeraus - hiekkamaa. Tuota simppelimpää kellarin seinän rakennetta saa kyllä hakea.

Jännittäväksi tämän putkioperaation tekee se, että nuo lämmitysputket ja kuparinen käyttövesiputki oli sullottu betonisen viemäriputken sisään. Sen jälkeen tähän betoniputkeen oli survottu eristeeksi lasivillaa. Tehokas eristystiimi oli vielä varmuuden vuoksi vuorannut tämän maassa makaavan betonitötterönkin lasivillalla. Lienee tarpeetonta sanoa, että villa putken sisällä oli märkää. Lienee vielä tarpeettomampaa sanoa, että maassa pötköttelevä villa oli vielä märempää.



Ainakin löytyi selitys sille, minkä vuoksi tuo kellarin seinä oli putkihässäkän ympäriltä jonkun verran kärsineen näköinen.

J.K. Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Toteamme siis, että kellarin seinää koristaa noin puolen neliön mentävä reikä.

Toteamme myös, että vihaan lasivillaa.

Sitten alamme miettiä, mitä seuraavaksi. Reikä on paikattava, se on selvä. Miten, se ei ole. Puoliso nyhti kaiken irtoavan, vettyneen villan pois sekä putkesta että maasta ja putki on saatu katkaistua niin, että se jää noin viisi senttiä sokkelista pihamaan puolelle. Miten paljon tuhoa sokkelissa ja rivinteerauksessa tämä nerokas ja luultavasti todella kustannustehokas LVI-ratkaisu ja erityisesti tuo sokkelin puuttuminen on vuosikymmenten kuluessa aiheuttanut, lienee seuraava selvitettävä asia. Rivinteerausta on siis purettava lisää ja saatava sokkelia enemmän näkyville. Sinänsä voisi toiveikkaasti kuvitella, että mitään kauhean mittavaa ei ole tapahtunut, kun maa talon ympärillä ei ole erityisen märkää ja pelkkä maapohjakin oli pysynyt kuivana. Tällöin riittäisi ehkä se, että purkaisi rivinteerauksen osittain, paikkaisi sokkelin reijän ja muuraisi rivinteerauksen takaisin.

Lienee taas aika ottaa puhelu Pekalle. (Pekka on se meidän vastaava mestari ja armoitettu vanhojen talojen erikoisasiantuntija.) Lienee ehkä viisasta myös nukkua yön yli. Lienee tarpeetonta sanoa, että lukijoiden valistuneet korjausehdotukset ja muut lohdun sanat ovat tervetulleita.

5 kommenttia:

  1. Lasivillainen ja yllätyksiä täynnä on perinne-remontoijan tie. Mutta tässä kohtaa tilanne on myös onnekas: kun märkään lasivillaan ei ole tässä kohtaa liittynyt mitään puu- tai muita orgaanisia rakenteita, niin mitään reikää suurempaa vahinkoa tuskin on syntynyt.

    Asiaa, siis reikää ja sen ympäristöä tarkasti näkemättä korjaus kuulostaisi aika suoraviivaiselta ja jopa suhteellisen nopealta: rivinteerausta auki sen verran, että saa sokkelin ja rivinteerauksen väliin valuneen maan pois, sokkelin paikkaus, puretun rivinteerauksen uudelleenmuuraus ja lopuksi kalkkimaalia päälle (oletan rivinteerauksen olevan vanhastaan kalkkimaalilla valkaistu). Tarvitaan vain pari säkillistä kuivabetonia, muurauslaastia, muutama tiili ja vähän maalia. Pyykkituvan valmistuminen lykkääntyy siis korkeintaan muutamalla päivällä.

    Don't worry, be happy! :-)

    t. A13

    VastaaPoista
  2. Eihän tuo ole iso vahinko, ammutaanhan niitä taloja tykilläkin :) Vahva usko on että jos sieltä viemäristä ei ole tirsunut mitään erityisen herkullista rivinteeraukseen väliin niin paikkaus on
    helppo. Tarkista ensin että onko sinne rivinteerauksen taakse joutunut paljon multaa: se olisi hyvä saada pois. Ei pakko, mutta eri hyvä. Jos multaa on yli vaaksan verran niin naputtele tiilien saumat varovasti auki tuolta leveydeltä alas asti, putsaa mullat, lurauta siihen sokkelin kohdalle betonitulppa (vala vaikka suoraan multaa vasten) ja sitten vaan tiilet nätisti takaisin, niin kukaan ei tiedäkään että takana on pako Alcatrazista. Jos multaa ei ole liiemmälti niin betonitulppa ja tiilien muuraus takaisin riittää. Noita tiiliä ei kannata enempää katkoa tai piikata, paikkaaminen käy nopeammin jos putsaa vain saumat ja muuraa sitten samat tiilet takaisin.

    Sen sijaan huomattavasti kiireellisempi korjaus on seuraavanlainen: Pistä hetkeksi silmät kiinni, ajattele tiiviisti että "meillä on ihana koti" ja unohda koko juttu huomisaamuun. Tuo tuntuu huomenna enää vain semmoiselta tekemisen kokoiselta asialta.

    Pekka

    VastaaPoista
  3. Kiitos, hyvät ihmiset! Jotenkin kun keskiraskaan työviikon loppupuolella näkee hiekkaa pursuavan reijän siinä, missä piti olla ihan kohta pyykkituvan seinä, on taipuvainen uskomaan kaikkein pahimpiin vaihtoehtoihin. Mutta ei tuo mikään maata kaatava asia kyllä ole, se on totta. Lähinnä mietin sitä, pitääkö tuota ruveta jotenkin kaivamaan ulkopuoleltakin auki, mutta jos sen sokkelin voi kerran paikata suoraan maata vasten niin ei tuo sitten mitenkään mahdottomalle operaatiolle vaikuta.

    VastaaPoista
  4. Juu ei pitäisi olla mitään syytä kaivella ulkopuolelta. Suorastaan siistiä sisähommaa siis :-D

    t. A13

    VastaaPoista
  5. Minä myös vihaan lasivillaa. Harvinaisen epämiellyttävää ainetta. Purin juuri viime viikolla taloni eristetyn vintin, jossa villaa oli lätkitty armottomat kerrokset - ja jätetty villaan suora ulkoilmayhteys räystäältä. Sientä ja mikrobia oli villassa kuutta eri sorttia, onneksi aluskate oli kunnossa. Palautan vintin takaisin tuulettuvaksi.

    VastaaPoista