Kävin työmatkalla Oulussa.
Junan ikkunasta näkyi aika paljon pöpelikköä, aika paljon vanhoja VR:n hirsitaloja (Senaatti myy muuten taas asemia täällä päin Suomea, ja joskus vieläkin kutkuttaa ajatus että asuttaisiinkin täällä) ja vielä enemmän tietysti rintamamiestaloja.
Rumia rintamamiestaloja ja nättejä rintamamiestaloja. Maatilan päärakennus -rintamamiestaloja ja taajamarintamamiestaloja. Melkein tunnistamattomaksi kunnostettuja ja alkuperäisessä asussaan olevia rintamamiestaloja. Ruskeita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja sinisiä rintamamiestaloja, muun muassa. Kylläpä onkin rintamamiestaloja, tuumin. Ehkä niihin kiinnittää nyt enemmän huomiota kun teema on itselle akuutti. Erityisesti kävi silmään se, että kaikki taajama-alueen ulkopuolella sijaitsevat rintamamiestalot oli järjestään rakennettu mäkien ja töyssyjen päälle. Vanhaa viisautta.
Olen käynyt Oulussa joskus vuosia sitten, eikä siitä ollut mitään mielikuvia. Ensikontakti Oulun keskustaan oli melko tyylipuhdas "wau" - Oulussa näytti olevan aivan tolkuttomasti kauniita, vanhoja rakennuksia. Kuulin vierailun aikana runsaasti kertomuksia tervaporvarikaudesta ja tämä vaurauden aika tietysti selittää sen, miksi kaupunkiin on aikoinaan rakennettu niin paljon varsin fiinejä 1800-luvun taloja. Käsittämättömältä tuntui lähinnä se, että niistä niin suuri osa oli edelleen pystyssä, arvonsa mukaisesti kunnostettuina ja hyvänä pidettyinä.
Kotiin palattua löysin selityksenkin. Oulussa on arkkitehtuuripoliittinen ohjelma:
"Oulussa on jo pitkään tehty työtä arvokkaan rakennusperinnön turvaamiseksi. Työn perimmäisenä tavoitteena on vaalia ja kehittää rakennetun ympäristön ja rakennusperinnön omaleimaisuutta ja tukea näin kaupungin kulttuuri-identiteettiä. Rakennusperintöä ei voida korvata rakentamalla uutta. Se on uusiutumatonta omaisuutta, jonka ylläpitoon tarvitaan henkisiä ja aineellisia resursseja.
Aikaansa juurtunut, aito eli autenttinen rakennuskulttuuri on tärkeä historiallinen todiste esivanhempiemme elämästä, heidän elintavoistaan, osaamisestaan ja arvostuksistaan. Arvokas rakennusperintö on esimerkillisesti toteutettua ja ajallisesti kerrostunutta. Myös uuden rakentamisen rakennustaiteellisena tavoitteena on luoda tällainen perintö tuleville sukupolville.
Oulussa ei pureta eikä revitä holtittomasti. Oulussa kunnioitetaan edellisten sukupolvien työtä, ponnistuksia, kätten taitoa, arvoja ja ajatuksia. Kun oululainen korjaa tai laajentaa, hän tekee sen taiten ja huomaamattomasti, aiemmin rakennettua hyödyntäen ja kunnioittaen. Oulusta löytyy tieto ja taito oikeiden työtapojen soveltamiseen."
Ja kumma kyllä, tämä ohjelma ja sen toteutus myös näkyi Oulun keskustassa. Moni muu kaupunki voisi ottaa tuosta oppia, myös tämä omani, jossa vanhojen rakennusten mädättäminen ja vaivihkaa purkaminen on se surullisenkuuluisa maan tapa.
Kuva: kaleva.fi
Junan ikkunasta näkyi aika paljon pöpelikköä, aika paljon vanhoja VR:n hirsitaloja (Senaatti myy muuten taas asemia täällä päin Suomea, ja joskus vieläkin kutkuttaa ajatus että asuttaisiinkin täällä) ja vielä enemmän tietysti rintamamiestaloja.
Rumia rintamamiestaloja ja nättejä rintamamiestaloja. Maatilan päärakennus -rintamamiestaloja ja taajamarintamamiestaloja. Melkein tunnistamattomaksi kunnostettuja ja alkuperäisessä asussaan olevia rintamamiestaloja. Ruskeita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja sinisiä rintamamiestaloja, muun muassa. Kylläpä onkin rintamamiestaloja, tuumin. Ehkä niihin kiinnittää nyt enemmän huomiota kun teema on itselle akuutti. Erityisesti kävi silmään se, että kaikki taajama-alueen ulkopuolella sijaitsevat rintamamiestalot oli järjestään rakennettu mäkien ja töyssyjen päälle. Vanhaa viisautta.
Olen käynyt Oulussa joskus vuosia sitten, eikä siitä ollut mitään mielikuvia. Ensikontakti Oulun keskustaan oli melko tyylipuhdas "wau" - Oulussa näytti olevan aivan tolkuttomasti kauniita, vanhoja rakennuksia. Kuulin vierailun aikana runsaasti kertomuksia tervaporvarikaudesta ja tämä vaurauden aika tietysti selittää sen, miksi kaupunkiin on aikoinaan rakennettu niin paljon varsin fiinejä 1800-luvun taloja. Käsittämättömältä tuntui lähinnä se, että niistä niin suuri osa oli edelleen pystyssä, arvonsa mukaisesti kunnostettuina ja hyvänä pidettyinä.
Kotiin palattua löysin selityksenkin. Oulussa on arkkitehtuuripoliittinen ohjelma:
"Oulussa on jo pitkään tehty työtä arvokkaan rakennusperinnön turvaamiseksi. Työn perimmäisenä tavoitteena on vaalia ja kehittää rakennetun ympäristön ja rakennusperinnön omaleimaisuutta ja tukea näin kaupungin kulttuuri-identiteettiä. Rakennusperintöä ei voida korvata rakentamalla uutta. Se on uusiutumatonta omaisuutta, jonka ylläpitoon tarvitaan henkisiä ja aineellisia resursseja.
Aikaansa juurtunut, aito eli autenttinen rakennuskulttuuri on tärkeä historiallinen todiste esivanhempiemme elämästä, heidän elintavoistaan, osaamisestaan ja arvostuksistaan. Arvokas rakennusperintö on esimerkillisesti toteutettua ja ajallisesti kerrostunutta. Myös uuden rakentamisen rakennustaiteellisena tavoitteena on luoda tällainen perintö tuleville sukupolville.
Oulussa ei pureta eikä revitä holtittomasti. Oulussa kunnioitetaan edellisten sukupolvien työtä, ponnistuksia, kätten taitoa, arvoja ja ajatuksia. Kun oululainen korjaa tai laajentaa, hän tekee sen taiten ja huomaamattomasti, aiemmin rakennettua hyödyntäen ja kunnioittaen. Oulusta löytyy tieto ja taito oikeiden työtapojen soveltamiseen."
Ja kumma kyllä, tämä ohjelma ja sen toteutus myös näkyi Oulun keskustassa. Moni muu kaupunki voisi ottaa tuosta oppia, myös tämä omani, jossa vanhojen rakennusten mädättäminen ja vaivihkaa purkaminen on se surullisenkuuluisa maan tapa.
Oulussa ei pureta, Oulussa poltetaan. Paljon vanhoja rakennuksia on mennyt sen verran hiljattain, että kolmikymppinenkin muistaa. Ja nimenomaan keskustan alueella. Pian onkin ollut jo moderni pytinki pystyssä.
VastaaPoistaOululaislähtöisenä suosittelen tutustumaan myös Raaheen, jos teillä joskus on kulkua siellä päin :)
Raahen vanha osa on ihana, muttei oikein kunnon hoidossa, sama juttu Pietarsaaren Skatassa! Kokkolan Neristan sen sijaan on upea esimerkki hyvin hoidetusta ja arvostetusta vanhasta puutaloalueesta. Oulu on minun nykyinen kotikaupunkini - ja kaunis kaupunki onkin :)!
VastaaPoistaTosiaan, Oulussa eivät asiat aina ole olleet noin hyvin. 60-70-luvuilla tehtiin kamalaa tuhoa rannassa ja keskustassa. Ja vanhoja rakennuksia "rakennettiin uudelleen". Niin on kuin rakas vainaja, tutulta näyttää, mutta henki on poissa, sanoi tuttu oululainen arkkitehti noista.
VastaaPoistaNiinno. Kuten sanottua, olen käynyt joskus Oulussa mutta en muista siitä mitään muuta kuin entisen poikaystävän isoveljen opiskelijakämpän... Eli omat Oulu-kokemukseni perustuvat tämän alkuviikon havaintoihin. Kyllä siellä ainakin tähän Mikkeliin verrattuna oli aika eri näköinen meininki, vaikka varmasti joskus vuosikymmeniä sitten vielä toisenlainen. Kokonaan yhtä aikakautta edustava kaupunkikeskusta on kai utopiaa, kun Leningradiakaan ei enää ole...:)
VastaaPoistaHenna on oikiassa.
VastaaPoistaViimeisin vanhan rakennuksen palo (tuhopoltto?) oli ns piparkakkutalo hupisaaressa tai jossain siellä ei-kovin-kauan-aikaa-sitten. Itselleni todellisinta Oulua on 60-, ja 70-luvun Oulu: teatteri ja kirjasto, vanhat yliopiston rakennukset, Raksilan marketit, laatikoita kaikki.
Mutta, onhan se hieno kaupunki. Minusta tuntuu, että on jotenkin nätisti osattu rakentaa uutta vähäisen vanhan rinnalle - ja kontrasti ei ole ihan hirveä (poislukien lähiöt).OP
Niin. Olen tällä hetkellä Lahdessa, ja kaikella kunnioituksella tätä kaupunkia kohtaan, ei kyllä ole tullut missään vaiheessa mieleen että onpa täällä paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Itse asiassa mieleen ei ole jäänyt yhtään vanhaa kaunista rakennusta johon silmä olisi osunut. Tiedän, että täällä on yksi varsin nätti 50-luvun kerrostalo, tuossa Aleksanterinkadulla, kun kaverit asuivat siinä ennen, mutta kyllä tämän kaupungin kokonaiskuva on aika kaukana Oulusta.
VastaaPoista