Viikon pulma

Sanottakoon aluksi, että minulle niin kutsuttu perinneremontointi tai vanhaa kunnioittava korjaaminen tai, mikä nyt olisikaan, rakennusperinnön suojelu tarkoittaa ennen muuta rakennusteknisiä ratkaisuja. Seiniä, kattoja, ovia, ikkunoita, kellareita, vinttejä. Vasta sitten tulevat pintamateriaalit ja ihan viimeisinä huonekalut, siis kaikki se, minkä silmä varsinaisesti näkee. Voi uudenkin talon pinkopahvittaa ja köijätä sinne mummolan mööpelit, mutta ei siitä silti vanhaa taloa saa tekemälläkään.

Toki vanhasta talosta tekee vanhan myös ajan patina, se, että kaikki ei ole kiiltävää ja kolhutonta vaan ehkä vähän nuhjuista ja elämää nähnyttä. Minusta kun sellaiset materiaalit, joita vielä 50-luvulla käytettiin, patinoituvat ja nuhjuuntuvat kauniisti ja uudet materiaalit lähinnä irvokkaasti. Alumiini-ikkuna ja vinyyliverhous eivät varsinaisesti vanhene, ne tuhoutuvat, ja sitten ne on vaihdettava uusiin. Pellavaöljyllä maalattu keilaponttilauta tai tiiviistä puusta rakennettu ikkunanpoka käyttäytyvät vuosien ei-aina-niin-hellässä syleilyssä toisin. Ja ne voi aina korjata, paikata ja maalata uudelleen.

No, tätä taustaa vasten on käsillä nyt sitten ongelma nimeltä maapohjakellarin uusi tuleminen pyykkitupana. On melko ymmärrettävää, että pyykkituvassa oleva maapohja ei varsinaisesti ole varteenotettavien ratkaisujen listalla, joten lattia sinne on laitettava. Vaan minkälainen lattia? Pitäisikö ottaa mallia rakennustapaohjeesta vuodelta 1952 ja valaa betoni sepelikerroksen päälle? Vai uhrata hetki nykyisille rakennusfysikaalisille totuuksille ja lämpöeristää uusi lattia? Ja käyttäisikö eristykseen salaojittavaa eristettä vai jotain pidempään markkinoilla ollutta? Ja jos kerran ryhtyy lämpöeristämään, niin olisiko samalla asiallista asentaa myös lattialämmitys? Ja jos olisi lattialämmitys, niin jättäisikö pinnan betonille vai laittaisiko siihen sellaiset kuusikulmaiset lasittamattomat klinkkerit?

Ja tässä vaiheessa, kun pyykkituvassa olisikin salaojittavalla eristeellä lämpöeristetty, maalämmöllä lämmitetty ja laatoitettu lattia, ollaan aika tukevasti 2010-luvulla sen alkuperäisen 50-luvun sijasta. Enkä ole ihan varma, haluttiinko sinne päätyä.

Toisaalta 2010-lukukaan ei edusta absoluuttista pahuutta. Lattia tulee joka tapauksessa olemaan 2010-lukulainen, koska nykyinen myyrien kaivelema maapohja ei tule kyseeseen - pyykkiä on kuitenkin suotavaa pestä ja kuivata jossain muualla kuin olohuoneen nurkassa. Lattialämmityksen puolesta puhuu parikin seikkaa: Sauna on tällä haavaa jäämässä hyvin alkuperäiseen asuunsa niin, ettei sinne tule suihkua vaan suihkukaappi sijoitettaisiin tämän pyykkitupakellarin nurkkaan - siellä kun tulee joka tapauksessa olemaan nykyaikaisia vempeleitä kuten pakastimet ja pyykkikone sekä mitä ilmeisemmin ilmalämpöpumpulla toimiva kuivuri. Lattialämmitetyssä tilassa on kivempi käydä suihkussa kuin lämmittämättömässä. Lattialämmitys kuivaisi kellaria, ja jos lattiarakenne on oikein tehty, ei se aiheuta myöskään vaaraa kellarin elämälle ja terveydelle. Lattialämmityksen päälle voisi asetella kuivumaan tulevina vuosina jos jonkinlaista kurahaalaria, villatumppua ja hiihtokenkää.

Enpä tiedä. Jokin kertoo minulle, että valtaosa rintamamiestaloremontoijista ei uhraa moiselle pohdiskelulle edes aikaa. Jos pohditaan, pohditaan lähinnä sitä uuden lattian kosteusteknistä toimivuutta. (No, on sitäkin pohdittu useampi tunti.) Minä pohdin, mitä menetetään, kun nykyinen maapohjakellari hävitetään olemattomiin. Ainakin myyrät talon sisältä, todennäköisesti...

Samanlaista pohdintaa käydään myös keittiön liesituulettimen osalta. Minua eivät käryt haittaa, lettuja paistaessa syntyvä sininen savukin on helposti tuuletettavissa ulos. Ja kuten Pekka Huhta ansiokkaasti totesi,
"lätty ei ole myrkkyä".

Sen sijaan tunnustan henkisen pienuuteni siinä, että kaikkia keittiön pintoja peittävä rasvainen pöly on alkanut tässä talven mittaan nyppiä. Liesituuletetuissa keittiöissä sitä ei ole, eikä ollut aiemmissa liesituulettamattomissakaan keittiöissäni, mutta se johtui pelkästään siitä etten koskaan laittanut kotona ruokaa.

Mutta liesituuletin vaatisi ensinnäkin aikamoisen urakoinnin eli poistoputken vetämisen välipohjan läpi vintille ja siitä katolle (seinästä ulos -ratkaisu melkein poltti naapuritalon joulun alla ja hormi on sähköhellaan nähden ihan väärässä paikassa eli kumpikin on poissuljettu vaihtoehto) ja huippuimurin. Vaan minäpä suhtaudun perin tuntehikkaasti painovoimaiseen ilmanvaihtooni - sittenkin, vaikka insinööri selitti, että joka kerta hellaan tulet sytyttäessäni taloon syntyy samanlainen ilmavirta kuin huippuimurilla.

Perinnehippi ja sujuvaa postmodernia arkea haikaileva sivupersoona minussa käyvät tällä hetkellä epätahtia. Totuus lienee jossain näiden kahden ääripään välissä, tai sitten juurikin toisella laidalla. Se laita vaan pitäisi valita.

Mutta no. Nyt on kevät, ja päivä tänään yhtä kuulas kuin Sweet Moses -orkesterin biisi Astronaut. Emme siis stressaannu, lähdemme kävelylle aurinkoon.