tiistai 5. elokuuta 2014

Oodi maksullisille miehille

Pienenä välikommenttina ennen pidempää raportointia: on kuulkaa ihan superhuojentavaa kaiken itse tekemisen ja hitauden ja muun elämän ylijyräämän remonttiraukan jälkeen katsella, miten kahdessa (2) päivässä tämä


muuttuu täksi:


Älkää kertoko kenellekään, mutta me vähän niin kuin rakennettiin uusiksi tuo parveke. Sellaista ei saisi tehdä siksi, että alkuperäisen kopioksi tehty parveke ei ihan välttämättä täytä nykyisiä rakentamismääräyskokoelman vaatimuksia kaidekorkeudesta, vaikka muut vaateet täyttyvätkin. Parvekkeen korkeutta säätelee kuitenkin ennen muuta tuo rautaputkesta tehty kaide, joka on kiinni talon rungossa sillä tavalla, että sen irti saamiseksi osapuilleen puoli taloa olisi pitänyt purkaa. Emme halunneet purkaa puolta taloa, enkä myöskään halunnut että verannan ja parvekkeen mittasuhteet muuttuvat, koska nyt kokonaisuus on sopusuhtaisen näköinen. Jos parvekkeen laitaa olisi korottanut vaadittuun metriin, siitä olisi tullut pienen ja korkean tötterön näköinen, pelkään ma. Matalampaa kaidetta puoltaa myös se, että verannan takana ovat talon toisen pään palotikkaat, ja vähän matalamman kaiteen yli on helpompi heilauttaa itsensä parvekkeelta ensin verannan katolle ja siitä tikapuille, jos livakkaa poistumista vintiltä joskus tarvitaan. Veranta tarvitsi sitä paitsi uuden katon, ja kattohuopaa oli aika mahdoton vaihtaa sillä tavalla, että vanha, laho parveke tönötti siinä päällä.

(Minä nyt kirjoitan tämän tekosen avoimesti tähän blogiin siksi, että jos joku haluaa mennä kantelemaan meistä Mikkelin rakennusvalvontaan, ja Mikkelin rakennusvalvonta katsoo rikkeen niin suureksi, että alkaa sitä tutkia ja sitten meitä hutkia, voin mieluusti riidellä vaikka maailman tappiin asti siitä, onko järkevää a) ylipäänsä aina soveltaa rakentamismääräyskokoelmaa pilkulleen korjausrakentamisessa tai b) purkaa puolta taloa siksi, että saisi talon runkoon pultattua parvekkeen kaidetta hiissattua ylöspäin joitakin senttejä. Koska järjetön Niemen tehtaiden sänky -kiista on jälleen vuoden tauon jälkeen aktivoitunut, olen vakuuttunut siitä että joku raivopäinen kaheli bloginlukija soittanee heti huomenissa rakennusvalvontaan. Ei kun vaan, jos siltä tuntuu.)

Nyt vähän maalausta ja nurkkalautaa ja Ferrexiä tuohon kaiteeseen niin meillä on maailman nätein ja söpöin pikku parveke, jonne voin istuttaa ensi kesänä kukkia ilahduttamaan kaikkia Ristiinantietä ohi suhaavia matkaajia. Jonkun istuskelupaikankin sinne voisi kyhätä, kun vain keksisin, mikä olisi mukava ja mahtuisi noihin vaatimattomiin neliöihin.

Raportoin parvekkeesta vielä tarkemmin kuvien kanssa, kunhan saadaan se ihan valmiiksi. 

8 kommenttia:

  1. Rakastan maksullisia miehiä! Jos alakerran isäntä vain ei pullikoisi vastaan, tilaisin niitä kaikki nurkat täyteen!

    VastaaPoista
  2. Hmm.. Enpä taida mitata meidän (uudelleenrakennetun) partsin kaiteita ihan varmuuden vuoksi, koska en ole ihan varma saavuttavatko nekään tuota vaadittua metriä korkeudessa. ;) Mutta siis kolminkertainen eläköönhuuto maksullisille miehille. Niitä ei tosin ole hetkeen täällä näkynyt, mutta sitten, jos voitamme lotossa ja moisia näkyy, lupaan pitää kuin kukkaa kämmenellä.

    VastaaPoista
  3. Hyvää työtä!

    Vähäsen jotenkin alkoi hymyilyttää tuo miten kirjoitit rakennustarkastushommeleista :D (meillä tehdään kylppäriremppaa...ajattele, että pitäisi erikseen hommata joku tuhannen lv-valvoja vai mikälie olikaan vesiputkiin liittyen, joka vaan käy kattomassa toisten tekemän työn päältä päin ja se maksaa 1000-2000 euroa!!!!?!?!)

    VastaaPoista
  4. Minäkin liputan maksullisille miehille. Meillä tehtiin kylppäri- ja saunaremppa viime syksynä ja oli niin ammattitaitoinen ja taitava tekijä. Hän tuli päivälleen sovittuna aikana ja teki hyvin ja turhia aikailematta.

    VastaaPoista
  5. No hieno tuli parvekkeesta! On ihanaa nähdä miten kaikki uudistuu ja muuttuu. On tärkeää ottaa paljon kuvia. Meilläkin vihdoin talon perusteellinen saneerausremontti loppusuoralla, mutta ulkosauna/kesäkeittiö vielä alkutekijöissään...

    VastaaPoista
  6. Voi sinua, kyllä sait taas mut hymyilemään itsekseni täällä parvekaiteinesi. Jotkut säännöt vaan ovat järjettömiä. Jännityksellä odotetaan nyt, saako sänkymiliisi kipinän lähteä käräyttämään teitä. :)

    VastaaPoista
  7. Tuon parvekkeen lattiaa ja viereistä sen kattoa on rempattu monella tavalla. Ikimuistoisin tapaus taisi olla se kun Anna-rouva 87-vuotiaana päätti ryhtyä jälleen kerran remppahommiin. Hän kömpi parvekkeelta kaiteen yli verannan katolle ja korjaili mitä korjaili. Paluu parvekkeelle ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Kaide olikin nyt ylempänä kuin parvekkeelta katolle tultaessa - kattohan on vino. Jalka ei enää noussutkaan riittävästi. Siellä Anna istuskeli, kunnes naapuri käveli ohi ja Anna huuteli katolta tuomaan tikkaat avuksi - ja tikkaat tuli.

    VastaaPoista