Pihatalkoot

Työt, kotityöt, pihatyöt ja lastenhoitotyöt ovat hyökyneet yli sellaisena aaltona, että blogi-parka on jäänyt vallan unholaan. Myös huusholli-parka on melko pahasti katvealueella, jopa siinä määrin että muistuttaa poliisin valokuvaamaa esitutkintamateriaalia murtovarkauskohteesta.

Mutta no. Ainakin ollaan oltu paljon ulkona raittiissa ilmassa. Ehkä siivota ehtii syksymmälläkin.

Meillä oli viime viikolla pienimuotoiset pihatalkoot, koska oman perheen voimin pihalla askarointi on luvalla sanoen lyhytjänteistä. Hetken voi kuopsuttaa yhdessä kohteessa, kun lapset jo sinkoavat väärälle puolelle taloa näkymättömiin, uhkaavat tukehtua multakokkareeseen, syövät pihalta kilpaa kastematoja tai tekevät jotain muuta ei-toivottavaa.

Mutta siis pihatalkoot, jonne saapui työvoimaksi äitini sekä tätini miehineen. Eläkeläisvoimin saatiinkin yhden päivän aikana aikaiseksi saman verran kuin omin voimin kuukaudessa.

Ensimmäinen talkookohde oli roskis. Ennen se könötti syreenipuskan laidalla jokseenkin epäesteettisesti näin:

Ja jälkeen-kuvassa roskapöntölle ja sen uudelle kaverille, meille talvikäyttöön tulevalle, veljeltäni lahjaksi saamalle Biolanin lämpökompostorille, on ilmestynyt hieno, tukeva betonilaatta-alusta.

Kuvassa ei näy kunnolla tuossa roskiksen vasemmalla puolella oleva, viime syksynä istuttamani syreenintaimi, mutta ajatus joka tapauksessa olisi jotakuinkin sellainen, että syreeni naamioisi nuo pömpelit molemmin puolin. Portinpielessä on myös orapihlaja-aita.

Ainoa kyseenalainen seikka tässä hienossa roskiksennaamiointiprojektissa on tuo Shellin aidan takana kasvava koivu. Se vie nähdäkseni osapuilleen kaiken kosteuden ja voiman tuosta tontin nurkasta - paikallahan oli alun perin kitulias syreenipuska ennen kuin siirsimme tonttiliittymän takaisin alkuperäiselle paikalleen. Täytyy seurata tilannetta ja avustaa tarvittaessa lannoitus- ja kastelukonstein.

Etupihalle ilmestyi talkoopäivän aikana myös edelleen keskeneräinen kaivanto, josta tulee valmistuttuaan ulkoruokintapaikkamme. Virallisesti sen nimi kai on patio.

Kaivanto on neliön muotoinen, koska pedantti pihanrakennustiimi teki kunnon pohjatyöt ja nuo perustukset ovat siksi eps-levyjen eli tuttavallisemmin styrox-levyjen muotoiset. Lopputuloksesta tulee sellainen munuaisen muotoinen tai jotain sinne päin, ja pation päällysteeksi valitsimme itseoikeutetusti mustat liuskekivet.

Tähän piti laittaa kuva asennustiimistä, mutta Blogger on nyt jostain syystä päättänyt venyttää ja litistää kaikki pystyssä otetut valokuvat, enkä ehdi alkaa säätämään kuvien kanssa.

Meillä ei ole ollut pihalla mitään vakituista ruokailupaikkaa, vaan pihakalusteraaskiot ovat seilanneet edestakaisin sinne sun tänne ja yleensä vinksottaneet mikä missäkin. Tuo kadunvarsi saattaa äkkiseltään tuntua oudolta ruokapaikalta, mutta jahka alasleikattu orapihlaja kasvaa takaisin, on tuo etupiha itse asiassa ihan suojainen. Tässä vanha kuva muistin virkistykseksi:

Ruokailualustan sijoittaminen etupihalle selittyy enimmäkseen valo-olosuhteilla. Meillä jostain syystä syödään pihalla yleensä iltaisin, ja ilta-aurinko ei paista takapihalle koska sekä oma talo että naapurin talo on edessä. Toinen syy on ulko-oven sijainti - ruokien ja muiden tykötarpeiden roudaaminen kauas takapihalle talon taakse kiertämällä on paljon hankalampaa kun keittiöstä vuokralaisen oven kautta kolmen askelen ottaminen tuohon tulevalle patiolle.

Minä olen tosin sitä mieltä, että kunhan nyt viidakkona oleva alapiha palautuu takaisin aktiiviseen oleskelukäyttöön, voisi sinne perustaa oman istuskelupaikan. Puoliso on sitä mieltä, että emme moiseen tuhlailuun ja leveilyyn ryhdy. Jää nähtäväksi.

Kuvamateriaali seuraavasta talkoopäivän saavutuksesta jää myös väliin, koska nekin otokset ovat pystyssä ja siten Bloggerin epäsuosiossa. Mutta sanallisesti kerrottakoon, että äitini teki verta, hikeä ja kyyneliä vaatineen urotyön ja perkasi penkereen neilikkaruusupenkin. Ruusupenkki on tosin toivottoman heinittynyt ja lisäksi nokkoset ovat kietoutuneet ruusujen juurakoihin, joten kitkemistoimet ovat vain ensiapua. Lienee joku kevät pakko kaivaa juurakot pois maasta, puhdistaa ne, tehdä koko penkki uusiksi ja lykätä juurakot takaisin. Mutta se on sitten jonkun toisen kevään homma. Tässä vielä viimesyksyinen kuva ruusupenkistä:

Minun työmaastani sentään on olemassa tuoretta kuvamateriaalia. Tässä edellisessä postauksessa jo esiintynyt ennen-kuva maalaamattomista matto- ja pyykkitelineistä:

Ja tässä samat telineet maalattuina. Maali oli samaa Värisilmän peltikattomaalia, jolla maalasin viime vuonna myös portin.

Portin maali on surkeassa jamassa edelleen, ja lisäksi portinpylväiden päälle sijoitetut uudenvuoden roihut roiskivat jotain talia portin päälle. Se pitäisi puhdistaa ja maalata uudelleen. Tänään pyykkejä ripustaessani totesin, että nuo telineetkin tuli sudittua vähän turhan huolettomasti, kun talkooväen ruokinta alkoi painaa päälle toisella maalauskerralla. Mutta ovat ne nyt jonkunmoisessa maalissa, katsotaan parin vuoden päästä jos niille olisi enemmän aikaa.

Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy myös yksi viime kesänä kesken jäänyt operaatio, jonka tätini suoritti talkoopäivänä loppuun. Tarkoitukseni oli viime keväänä kattaa koko orapihlaja-aidan alus, etteivät kaikki rikkaruohot pesiinny siihen. Homma jäi kesken, kun kattoremontti alkoi ja peräkärryllä ja puolisolla oli parempaakin tekemistä kuin kärrätä kuoriketta vähäpätöisiin piha-askareisiin. Kävi juuri niin kuin pelkäsin, ne rikkaruohot olivat iskeneet aidanalusen kimppuun jo yhden kesän aikana todella tehokkaasti, mutta tätini luottokuokkansa kanssa tekivät niistä selvää ja nyt on koko aitapätkä katettu.

Kas tällaiset talkoot. Rouva Vadelma ehdotti tuossa taannoin yhden blogijuttuni kommenttiosiossa, että talkoita pitäisi hyödyntää enemmän myös nykypäivänä, kun entisajan kyläyhteisöt ovat korvautuneet näillä nettiyhteisöillä, ja olen kyllä ihan samaa mieltä. Jonkinmoista aikataulujen ja muiden vastaavien elämien ja tilanteiden yhteensovittelua se varmasti vaatisi, mutta ainakin tämä yksi talkoopäivä oli kyllä rohkaiseva sen suhteen, että vaikka viikonlopussa vähän isommalla porukalla saisi vaikka miten paljon aikaan.

Kehitelkäämme ideaa. Keskikesän kuukausien viikonloput ovat yleensä kaikilla aina buukattu kaiken maailman kissanristiäisiin, mutta näin keväällä tai syksymmällä ihmiset saattaisivat irrota paremmin erilaisiin talkooreissuihin. Tämän blogin ympärillä oleva yhteisö on aika väljä ja taitaa sijaita aika hajallaan ympäri Suomen, mutta miksei hyvä idea voisi vielä joskus toteutua käytännössäkin. Ajatuksesta kiinnostuneet voisivat vaikka kommentoida omien talkooporukkatarpeidensa ja to do -listojensa muodossa niin saamme keskustelun käyntiin.