perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vessa ja sussi

Olen lukenut ihan innoissani arvontapostaukseen jättämiänne kommentteja! Siellä on ollut maanmainioita ideoita tuleviin blogijuttuihin, kiitokset niistä. Palaan ehdotuksiin myöhemmin, jahka arvonta-aika on päättynyt ja koko satsi kommentteja käytettävissä.

Tänään maalasin vessan toiseen ja viimeiseen kertaan - sillä maalarinvalkoisella. Minulla ei ollut nyt energiaa eikä aikaa ryhtyä uusiin maalitestailuihin tai sävyjen hakemiseen, joten päätin tosiaan ryömiä siitä mistä aita on matalin.

Lavuaarin taakse, mustavalkoraidallisen Enso-levyn peittoon jäävän Enso-pahvin (vai Ensopahvin, en näköjään osaa itsekään päättää) jätin maalaamatta informaatioksi jälkipolville. Tosin tuo keltainen ei ainakaan arkeologisten tutkimusteni perusteella ole se vessan alkuperäinen väri vaan se on alun perin ollut myös valkoinen. Talon edelliset lapset voinevat joko oikaista tai vahvistaa tämän käsityksen, mikäli muistavat asian laitaa?

Sitten pyyhin ylimääräiset maalit pensselistä jättämällä puumerkkini pahviin. Ja lopulta vielä kirjoitin pahviin tekstin, jossa lukee näin:

"Maalasin Enso-pahvit maalarinvalkoisiksi putkiremontin yhteydessä helmi-maaliskuun taitteessa vuonna 2013. Talvi oli leuto. Laura J."


Ehkä joku joskus löytää tekstin ja on siitä mielissään.

Kuvassa näkyy muuten sellainenkin huomionarvoinen asia, että meidän talon sisäseinissä on ainakin toistaiseksi kaikissa aukomissamme paikoissa ollut vanhoja muottilautoja. Niin myös vessan ja keittiön väliseinässä - paikoin ihan kunnon sementtikerrostumat ovat jääneet lautoihin muistoksi niiden ensimmäisestä käyttötarkoituksesta tässä rakennushankkeessa.

Illalla sudin vielä punaiseksi maalattavan muovisen viemäriputken Otexilla, vähän varmuuden vuoksi jos Uulan ovi- ja ikkunamaali ei tarttuisikaan muovipintaan. Maalaamisen jälkeen kyllä kadutti - koko huushollissa leijaili niin karsea liuottimen käry että kurkkua kutitti ja päässä vipatti pitkään. Uulan Into on maalina ehdottomasti sieltä tyyriimmästä päästä, mutta siinä on yksi ylivoimainen ominaisuus joka saa minut itaria hampaitani kiristellen maalaamaan sillä sisätiloissa jatkossakin. Se ei nimittäin haise yhtikäs millekään. Muistan, kun esikoista odottaessani olin aivan tolkuttoman yliherkkä kaikille hajuille, ja pystyin silti aivan ongelmitta maalaamaan yläkerran seiniä ja kattoja Intolla. Hyvää kamaa.


(Huomatkaa Mats Golvlampa ylpeänä tärkeässä työmaavalaisintehtävässään.)


Tässä vielä lähikuva viemäristä ja seinistä ja katosta. En tiedä onko tuo nyt näytöllä edelleenkään se oikea sävy, mutta minusta vessa on nyt juuri sellainen aavistuksen harmahtavan valkoinen jollaiseksi sen olin kuvitellutkin. Katsotaan, mitä tapahtuu kun sinne viedään mustaa ja punaista.

Niin, tuo PEX-putken suojaputki. Olin jotenkin ihan siinä uskossa, että meille tulee vessaan sellaiset siistit ja sievät, valkoiset komposiittiputket kuten kellarissakin. Kuva sellaisista näkyy ainakin tässä vanhassa postauksessa pyykkituvan vessanurkkauksen lavuaarin/pesukomuutin kuvassa.

Mutta kun alakerran vessan kautta vedettiin vedet myös yläkertaan, niin oli tuhat kertaa helpompaa ja sata kertaa halvempaa nykäistä ne putket vain karusti ylös noissa Pexien suojaputkissa. Jotka ovat siis, tietämättömille tiedoksi, kirkkaansinisiä ja -punaisia. Lämmin vesi menee punaiseen ja kylmä siniseen ja suojaputken tarkoitus on tietenkin valuttaa mahdollisen putkirikon jälkeen vesi hallitusti pois rakenteista. Tuonnehan ne putket jäävät viemäriputken taakse ja näkyvät oikeastaan vain tuossa kohtaa, missä lämmin vesi sukeltaa välipohjaan. Näppärä puoliso askarteli tuohon nurkkaan vielä listanpätkästä ja halltex-levyjen palasista tuollaisen varsin siistin ympäristön ylös yrittäville putkille - tuo halltexinpala, jossa on pyöreä muoto, on siis uusi tai siis yhdeltä metsästysretkeltä mukaan tarttunut vanha levynpala, se alun perin tuossa kohdassa ollut levy meni päreiksi purkuhommissa.

Olen nyt sutinut ne punaiset ja siniset putket valkoisiksi. Ne näyttävät siltä, että joku on melko huolettomasti sutinut muoviputket vääränlaisella maalilla pensselityönä valkoisiksi. En tiedä, kuinka moni vessassamme tulevaisuudessa vieraileva taho osaa kurkistella viemärin sivulle ja taakse, mutta minua itseäni tuo maalattujen putkien teeseitse-ulkonäkö vähän ärsyttää. Olisi pitänyt maalata putket ennen kiinnittämistä vaikka jollain kilikolipullomaalilla, lopputulos olisi ollut paljon siistimpi.

Seuraavassa putkiremontissa sitten tiedämme tämän asian, totesi puoliso stoalaisen tyynesti kun mäkätin asiasta.

Ja no. Jos nyt en ihan väärin muista niin kaikkea muuta kuin tilavassa toiletissamme tuonne viemäriputken taakse ei ole mitään asiaa kun vessanpönttö on paikoillaan, ellei satu olemaan vakavasti aliravittu. Ehkä voinen elää tämän putkiasian kanssa. Ehkä punainen viemäriputki vie huomion rumilta vesiputkilta. Ehkä en enää kuukauden päästä muista koko asiaa. Ehkä ostan jonkun superobjektiivin ja kuvaan rumia, epäsiististi maalattuja muoviputkia blogiin koko loppuelämäni. Jää nähtäväksi.


Tässä vielä taiteellinen vaikutelma eteisestä nähtynä. Tuo musta keskellä seinää on piuha, josta kerron joskus lisää. Ennen maalarinvalkoisen kanssa tekemääni uusiomaalausta tästä kohtaa näytti siltä, kuin vessa olisi maalattu meidän keittiön kaappien väriseksi. Nyt tuo näyttää minusta eniten harmaalta. Hyvä tuli.

Esittelenpä samalla vielä naistenpäivän kunniaksi ihanat daamit eteisen seinällä:


Kaksi alimmaista olen perinyt toisesta mummolastani. Alimmainen on maalattu laatalle, jossa lukee Pukkila, mutta maalauksesta ei ole muuta tietoa kuin selvä vuosiluku -60 ja ehkä nimikirjaimet SS. Se saattaisi olla jonkun isäni taiteellisen serkun tekemä, mummon ja papan luona oli paljon sukulaisten töitä. Keskimmäisestä en tiedä mitään, siinä ei edes ole takana mitään tekstiä. Ylimmäinen on Kupittaan saven ja sen ostin vasta muutama kuukausi sitten huuto.netistä kun minusta nuo kaksi tätiä kaipasivat kolmatta kaverikseen.

Noiden kuvien alla on vanhassa valokuvakehyksessä blogissa jo aiemmin esitelty almanakan sivu, jonka löysin taloon muuttaessamme vessan kaapin oven sisäpuolelta.


Kerronpa vielä senkin, että minulla on ollut pitkään ajatus siitä, että haluaisin talomme seinälle myös jonkinmoisen potretin kauppias-Annista. Ihan tavallinen kopio valokuvasta on tuntunut jotenkin hölmöltä ajatukselta, mutta sain eilen tutun ompelijan luona käydessäni idean, jolla Annin hahmon saisi sopivalla tavalla ikuistettua esille laitettavaan muotoon. Palaan siihen toivottavasti pikimmiten.

Sillä aikaa kun kärytin vessassa Otexia ja pesin pyykkituvassa pensseleitä, oli puoliso loihtinut kyökin puolella melko täydellisen naistenpäivän aaton iltapalan vessaremontoijalle.


"Minä teken sussi makia", sanoo esikoinen ja rullaa milloin mitäkin keittiön laatikosta kaivelemansa bambumaton sisään. Jo nukkumaan menneelle lapselle jätettiin siis epäortodoksisesti muutama rulla jääkaappiin odottamaan aamua.

Tarkempi japanilainen sushikokki olisi saattanut hieman moittia herkän aterian yllä tömäkästi leijuvaa Otexin käryä. 

7 kommenttia:

  1. Meillä on vain ja ainoastaan noita pexejä täällä ja täytyy sanoa että eihän ne esteettisesti mitään komistuksia ole. Kummankin vessan lattiasta nousee 1-2 senttiä ylös kirkasväristä suojaputkea joka sitten on rumasti katkaistu ja se siedettävän näköinen sisäputki sitten jatkaa siitä lavuaarin alle ei täysin suorassa kulmassa tai linjassa juuri mihinkään nähden. Joka kerta niitä suojaputkenpäitä katsoessani mietin mistä siihen päälle keksisi jonkun näppärän kakkaran peittämään nuo väriläiskät joissa on myös roiskeita lattian saumauslaastista. Ehkä jotain muovista läpiviennin koristetta (mansettia, mitälie) voisi niihin kokeilla. Eihän meillä kyllä patteriputkienkaan läpivienneissä ole edelleenkään mitään tuollaisia niissä paikoin missä lattia on tehty uusiksi. Sitä oppii olemaan suuripiirteinen pienissä kohdissa kun on isojakin asioita vielä levällänsä.

    Mitä tulee maalausjälkeen (tai muihin viimeistelyn yksityiskohtiin), eikös rintamamiestaloon juurikin kuulu sellainen itsetehdyn leima, ja aina ei itse tehden tule ihan sellaista kuin odotti, mutta jos se täyttää tehtävänsä niin hyvähän sen silloin täytyy olla, eikös? Ainakin tässä meidän talossa kaikki liian täydellinen paistaisi vain silmään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti ja varsinkin tuo loppuosan remonttifilosofia on niin ansiokas, että se ansaitsee oman blogijutun. Kirjoitan sen heti kun kerkeän!

      Poista
    2. Öh... kiitos :) Odotan innolla.
      Mitä filosofiaan tulee, se kyllä on muotoutunut osin ihan realiteettien myötä kun ei lopputulos aina ihan priimaa ole...

      Poista
  2. Tää seiniin kirjoittelu oli niin loistava idea, että eilen remonttihöyryissäni raapustin tussilla makkarin vanereihin terkkuja seuraaville sukupolville :D

    "Mitä sää teet?"
    "Lähetän pullopostia."
    "Aha."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että pullopostin saaja tulee kyllä ilahtumaan. Minä ainakin olen ilahtunut jo pelkästään saunan paneelista löytyvistä lyijykynällä tehdyistä kryptisistä laskelmista ja yhdestä paneelista löytyneestä sanasta "Mitta". Miten hienoa olisikaan löytää terveiset, jotka joku on ihan varta vasten kirjoittanut löydettäväksi...

      Poista
  3. Tuosta vessan seinien alkuperäisväristä:
    Talon entinen asukas, perheen vanhin tytär muisteli, että seinät oli 1950-luvulla malattu samalla maalilla kuin keittiökin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Näin minäkin arkeologisten tutkimusteni perusteella arvelin :)

      Poista