Joskus oli aika, jolloin harrastin blogeissani paljon biisilainausotsakkeita. Joskus oli myös aika, jolloin blogissani oli joka postauksen jälkeen päivän biisi. (Myöhemmin kävi ilmi, että nykyinen aviomies, silloinen toveri elämän myllerryksissä oli kerännyt ne kaikki biisit ämpeekolmosina tietokoneelleen kansioksi. Kaunis teko.)
Mutta mennään nyt tänään Joni Mitchellillä, kun sattui niin sopiva tekstinpätkä mieleen.
Minulla on nyt vähän sellainen olo, että luovutan näiden väriasioiden kanssa. Vessan seinään tosiaan melko pikaisesti valitsin noin seitsemästä maalikaupasta ottamani näytelapun joukosta yhden, joka oli olevinaan se paras. Ei beessi, ei sininen, ei valkoinen, vaan harmaa.
No, se harmaa ei kylläkään ole harmaa. Se näytti ensin hammastahnan väriseltä, mutta onkin ihan vaaleansininen. Siis noin niin kuin luonnossa. Tässä kuvassa se näyttää kai valkoiselta. Tuossa kohtaa on vasta yksi kerros maalia keltaisen päällä (ja hormin ritilä on keltainen, koska siitä tulee punainen) mutta ei se ainakaan yhtään paremmaksi muuttunut toisellakaan maalauskerralla. Sinisemmäksi.
Minä yritin positiivisesti ajatella, että onhan se harmaa. Ja se onkin, jos asettaa remonttivalaisimena edelleen toimivan Mats Golvlampan posottamaan suoraan seinälle hehkulampun keltaista valoa. Se, mikä jää Matsin selän taakse ja katveeseen, on vaaleansinistä. Erittäin vaaleansinistä.
En tiedä, mitä nyt tekisin. Melkein tekisi mieli luovuttaa saman tien ja tehdä, kuten Kylä-Laurilassa - vaihtaa siis surutta väriä. Jos palaisin juurilleni, myöntäisin että kaikki muu paitsi valkoinen valkoinen menee yli käsityskykyni, ja sutisin seinään viimeisen kerroksen ihan vaan sitä perus-maalarinvalkoista, mitä katossakin, niin ainakaan ei tulisi mitään sävy-yllätyksiä. Sitä paitsi katto on minusta kivan värinen. En halua maalata tuota enää kuin sen yhden kerran, koska mitä paksumpi maalikerros, sen näkymättömämmäksi tuo Enso-levyn hento raitakuviointi käy. Maalin pitäisi siis osua nyt kerralla maaliin. Onko kenelläkään ehdotuksia siihen, miten tätä dilemmaa olisi paras lähestyä?
Muistutuksena kerrattakoon, että vessa on puolentoista neliömetrin suuruinen koppi, jonne on tulossa isolle alalle seinästä melko hallitsevaa mustavalkoraidallista Enso-levyä. Lisäksi sinne tulee voimakkaan Uulan Puolukanpunaisia yksityiskohtia, kuten tuo viemäriputki, hormin ritilä, lattia- ja ovilistat sekä tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan myös ainakin yksi ellei kaksi puista pientä kaappia. Tuo entistä vähän tunkkaista keltaista selvästi vaaleampi vaaleansininen osoitti ainakin sen, että pikkuvessa on avaramman oloinen kun sen katto ja seinät ovat vaaleat. Ehkä siksi haluaisin pitäytyä siinä vaaleassa värimaailmassa enkä esimerkiksi maalata seiniä mustiksi tai punaisiksi, koska pelkään että koppi kutistuisi entisestään. Ja sinne tulee valaisimeksi se sama pyöreä maitolasikuuppa, joka siellä olikin, ja lampuksi ihan tavallinen hehkulamppu. (Tämä on periaatekysymys.)
Onko häviäjän ratkaisu ostaa kolmen litran pönttö maalarinvalkoista ja vetää sillä koko vessa. Vai menenkö vielä kikkailemaan maalikauppaan. Kas siinä pulma.
Mutta mennään nyt tänään Joni Mitchellillä, kun sattui niin sopiva tekstinpätkä mieleen.
Minulla on nyt vähän sellainen olo, että luovutan näiden väriasioiden kanssa. Vessan seinään tosiaan melko pikaisesti valitsin noin seitsemästä maalikaupasta ottamani näytelapun joukosta yhden, joka oli olevinaan se paras. Ei beessi, ei sininen, ei valkoinen, vaan harmaa.
No, se harmaa ei kylläkään ole harmaa. Se näytti ensin hammastahnan väriseltä, mutta onkin ihan vaaleansininen. Siis noin niin kuin luonnossa. Tässä kuvassa se näyttää kai valkoiselta. Tuossa kohtaa on vasta yksi kerros maalia keltaisen päällä (ja hormin ritilä on keltainen, koska siitä tulee punainen) mutta ei se ainakaan yhtään paremmaksi muuttunut toisellakaan maalauskerralla. Sinisemmäksi.
Minä yritin positiivisesti ajatella, että onhan se harmaa. Ja se onkin, jos asettaa remonttivalaisimena edelleen toimivan Mats Golvlampan posottamaan suoraan seinälle hehkulampun keltaista valoa. Se, mikä jää Matsin selän taakse ja katveeseen, on vaaleansinistä. Erittäin vaaleansinistä.
En tiedä, mitä nyt tekisin. Melkein tekisi mieli luovuttaa saman tien ja tehdä, kuten Kylä-Laurilassa - vaihtaa siis surutta väriä. Jos palaisin juurilleni, myöntäisin että kaikki muu paitsi valkoinen valkoinen menee yli käsityskykyni, ja sutisin seinään viimeisen kerroksen ihan vaan sitä perus-maalarinvalkoista, mitä katossakin, niin ainakaan ei tulisi mitään sävy-yllätyksiä. Sitä paitsi katto on minusta kivan värinen. En halua maalata tuota enää kuin sen yhden kerran, koska mitä paksumpi maalikerros, sen näkymättömämmäksi tuo Enso-levyn hento raitakuviointi käy. Maalin pitäisi siis osua nyt kerralla maaliin. Onko kenelläkään ehdotuksia siihen, miten tätä dilemmaa olisi paras lähestyä?
Muistutuksena kerrattakoon, että vessa on puolentoista neliömetrin suuruinen koppi, jonne on tulossa isolle alalle seinästä melko hallitsevaa mustavalkoraidallista Enso-levyä. Lisäksi sinne tulee voimakkaan Uulan Puolukanpunaisia yksityiskohtia, kuten tuo viemäriputki, hormin ritilä, lattia- ja ovilistat sekä tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan myös ainakin yksi ellei kaksi puista pientä kaappia. Tuo entistä vähän tunkkaista keltaista selvästi vaaleampi vaaleansininen osoitti ainakin sen, että pikkuvessa on avaramman oloinen kun sen katto ja seinät ovat vaaleat. Ehkä siksi haluaisin pitäytyä siinä vaaleassa värimaailmassa enkä esimerkiksi maalata seiniä mustiksi tai punaisiksi, koska pelkään että koppi kutistuisi entisestään. Ja sinne tulee valaisimeksi se sama pyöreä maitolasikuuppa, joka siellä olikin, ja lampuksi ihan tavallinen hehkulamppu. (Tämä on periaatekysymys.)
Onko häviäjän ratkaisu ostaa kolmen litran pönttö maalarinvalkoista ja vetää sillä koko vessa. Vai menenkö vielä kikkailemaan maalikauppaan. Kas siinä pulma.