sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ylihuolehtivainen aitapuutarhuri

Olen ihan ähmeissäni tämän blogin uuden ulkoasun kanssa. Tämä näyttää nyt siltä, että tänne olisi asiaankuuluvaa postata sellaisia Strömsö-henkisiä kotoiluasioita ja muita hauskoja ja kauniita juttuja. Saatan siis laajentaa repertuaaria niin kutsuttuihin lifestyle-aiheisiin kaiken maailman purut välipohjassa -raporttien lisäksi. Sitä paitsi puhdasveristä remonttiblogia nyt on lähtökohtaisesti vähän vaikea pitää jos remontti seisoo eikä seisomiselle loppua näy.


No, asiaan. Eli orapihlaja-aitaan. Sehän leikattiin kokonaan alas toissa syksynä ja alkoi kasvaa kohisten seuraavana keväänä. Leikkasin sen viime kesänä kahdesti, ja nämä toimenpiteet jäivätkin viime kesän pihanhoitosaavutusten saralla osapuilleen ainokaisiksi. Muistan saksineeni aitaa öisin, itikoiden vimmatusti syödessä kinttuja. Äidinrakkautta orapihlaja-aitaa kohtaan.

Olen nimittäin lukenut varmasti kymmenestä eri lähteestä, että orapihlajan uutta kasvua pitää alasleikkauksen jälkeen leikata voimakkaasti, jotta se alkaa haaroa ja kasvaa tiheäksi ja kauniiksi alhaalta asti.


Mutta aita kasvaa aivan tolkutonta tahtia. Kahdesta (2) alkukesän leikkauskerrasta huolimatta aita oli viime syksynä venähtänyt tällaisiin mittoihin:


Joten leikkasin aidan taas kerran tänä keväänä, jo ennen kuin se oli edes lähtenyt kasvuun. Melkein puoli metriä omenapuiden vesiversojen tyyppisiä piiskaoksia lähti, jäljelle jätin noin kymmenen senttiä jokaisesta uudesta oksanhaarasta. Ajattelin ihan itse, ilman minkäänlaista lähdeaineistoa, että uuden kasvun voisi kanavoida saman tien tuuheuttamaan aitaa jokaisesta leikkauskohdasta - ilman kevätleikkausta piiskaoksat olisivat vain jatkaneet kasvuaan ja ne olisi pitänyt joka tapauksessa leikata kesän edetessä lyhyiksi.


No, tätä riemua ei kauaa kestänyt. Katselin orapihlajaa viime viikolla sillä silmällä myös kameran linssin läpi ja totesin, että jos en taas pian leikkaa aitaa, piiskaoksat venyvät metrin mittaisiksi. Ja sitten ryhdyin jälleen kerran leikkaamaan.


Olen tähän asti operoinut aitaa melko pieteetillä, oksa- tai raivaussaksilla yksi oksa kerrallaan. Nyt aita oli kuitenkin jo sen verran tuuhea, että minun oli pakko käydä ostamassa ihan oikeat pensassakset, koska oksa kerrallaan operointi oli liikaa jopa ylihuolehtivaiselle aitanysvärille. Oksasaksilla aidan parturointi on itse asiassa aika hauskaa ja ihan joutuisaakin puuhaa.

Joten taisin vähän innostua. Minusta tuntuu, että tässä aidanharvaksikasvamispelossani saatan kyniä aitaparkaa jopa vähän turhan ankaralla kädellä. Aitaan ei tainnut jäädä edes sitä kymmentä senttiä uutta kasvustoa tällä leikkauskerralla...



Yritän nyt pitää sakseni kurissa siihen asti, kun aita on taas kasvanut kunnolla pituutta eli jonnekin heinäkuulle, otaksun. Sitten pyrin leikkaamaan aitaa niin, että jotain uudesta kasvusta jää myös jäljelle. Lienee parasta muistuttaa itselleen, että tarkoitus on ennen muuta kasvattaa aita näkösuojaksi niin, että se nousee liki parin metrin korkeuteen - ei pitää aitaa polvenkorkuisena. Polvenkorkuinenkin aita palvelee kyllä tarkoitustaan sikäli, että se on riittävän korkea pitääkseen molemmat pienet tyttäret pihan puolella. 


Kuten tuosta yllä olevasta kuvasta käy ilmi, entisen tonttiliittymän kohdalle istuttamani uudet taimet ovat ihan eri lajia kuin vanha aita. Ei tullut mieleenkään, että orapihlajien sukuun voisi kuulua näin monta eri lajiketta - muuten olisin ehkä käyttänyt uusien aitataimien hankintaan hieman enemmän aikaa ja energiaa. Nyt ne on haettu paikallisesta Agrimarketista ja tottelevat näppärää yleisnimeä "orapihlaja".


Vanhassa aidassa on paljon tummemmanvihreät ja isommat lehdet, eikä niissä ole noin voimakasta sahalaitareunaa vaan lehdet ovat pyöreämmät. Lisäksi tuo vanha aita kasvaa uusiin taimiin verrattuna suorastaan raivopäisesti - mikä on toki ihan ymmärrettävää, onhan sillä vuosikymmenten juuristo turvanaan. Koko vanhasta aidasta vain yksi kanto taitaa olla luovuttanut eikä ole versonut uutta kasvua. Tosi hyvin ovat nuo uudet piiskataimetkin kyllä lähteneet kasvamaan, joka ikinen on elossa.


Todellakin toivon, että tämä orapihlaja-aidan suorastaan ylihuolehtivainen paapominen palkitsee minut vielä kauniina, tuuheana ja säännöllisenä pihan suoja-aitana jonakin päivänä. Ymmärrän nyt, miksi niissä kaikissa ohjeissa vannotettiin leikkaamaan kasvustoa alkuvaiheessa - olisi melko houkuttelevaa antaa aidan vain kasvaa vapaasti metrin kesässä ja nousta haluttuun korkeuteen parissa vuodessa. Tämä nykyinen lähestymistapa vaatii melko runsaasti kärsivällisyyttä eikä ainakaan kovin häveliästä luonnetta, kun kaikki etupihan toiminnot ovat esteettä ohikulkijoiden silmäiltävissä.

Naapurit tosin kiittävät nykyistä aitamallia. Heiltä on helppo oikaista aidan yli suoraan meidän pihaan harrastamaan sosiaalista kanssakäymistä.


9 kommenttia:

  1. Sanasi raivoisasti kasvavasta aidasta saivat miettimään, että mikähän tuossa meidän ja naapurin välisessä alasleikatussa aidan osassa on vialla kun se ei miun nähdäkseni juuri ole kasvanut näiden parin kesän aikana kun me on tässä asuttu, edelleen on harva ja yltää vain puolisääreen... Alasleikatun osan keskellä rehottaa sinne eksynyt herukka ja aita kyllä muuten rehottaa iloisesti. Pitääpä ottaa naapurin kanssa puheeksi että mitä ihmettä sille oikein on tehty :)

    Itsekin olen havainnut olevani melkoinen nysvääjä aidan kanssa, pienten oksasaksien kanssa tykkään tuhertaa (pitäisi mennä nyt pikkuhiljaa tuhertamaan tuolta noista puolimetrisistä piiskoista loputkin), ja yritän juuriversoista saada lisättyä tuuheutta osin kaljuuntumaankin päässeeseen vanhaan aitaan (t.s. vältellä alasleikkuuta). Ajattelin nyt kokeilla sitä mitä jossain ohjeessa sanottiin, että jos leikkaa jo ennen juhannusta tuoreet versot, niin pituuskasvu hidastuu eikä tarvitse välttämättä sitten kärvistellä leikkelemässä piikikkäitä puutuneita versoja enää loppukesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä raivoisa leikkaaminen saa aitaparan niin stressaantuneeksi että se myös kasvaa raivoisasti...? En kyllä osaa sanoa, kaikki ohjeet ja muu materiaali tuntuisi puhuvan sen puolesta että orapihlaja ei todellakaan ole mikään vaativa kasvi vaan kasvaa iloisesti ihan missä vaan. Omakin kokemus tukee tätä sikäli, että osa tuota meidän aitaa on jäänyt kallelleen kaatuneen omenapuun alle - ja kasvaa ja kukoistaa siellä pimeydessä ihan samalla tavalla kuin muukin aita, ehkä vähän hennommin oksin vain.

      Meidän pihassa on kyllä tosi vahva maa ja minä olen vielä kattanut tuon aidan sellaisella 15-20 cm paksulla ja 40-50 sentin levyisellä kuorikatekerroksella, joten rikkaruohot sun muut viinimarjat ja vaahterat, joita meidänkin aidan kilpailijoina kasvoi, eivät nyt alkuvaiheessa sitä kasvua ainakaan ole haitanneet. Tuon meidän naapurin vanhan sedän piha on aika villiintynyt ja tämä kattamisoperaatio oli lähinnä yritys suojautua sieltä puolelta hyökkääviä nokkos- ja vattupuskakasvustoja vastaan.

      Alkukesästä on tosiaan hyvä leikata kun piikit eivät ole vielä puutuneet ja lehtisilpun voi surutta työntää ihan tavalliseen kompostiin.

      Poista
  2. Mä kans mietin, että miksiköhän meidän orapihlajamme on niin kovasti hidaskasvuista mallia? Neljässä vuodessa se on kasvanut reilun metrin korkuiseksi. Itse ei ole tarvinnut leikata, rusakot ovat hoitaneet talvisin latvomisen kiitettävällä innolla. ;) Niin ja mehän jouduimme kaatamaan aidan heti tänne muutettuamme, kun myyrät olivat syöneet alaosan aivan paljaaksi. Nyt se alkaa vihdoin olla ihan oikeasti jonkinmoinen näköeste meidän ja naapurin tontin välillä...

    Niin ja onnea uudelle ulkoasulle! Hieno on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään tästä kovasti!

      Tuo meidän vanha aita on tosiaan jotain mutanttilajiketta, se työntää ensinnäkin ihan hulluna noita versoja ja lisäksi lehdet ovat paikoin sellaisia minun kahden kämmenen kokoisia... Ehkä se on lajikkeesta ja kasvupaikasta kiinni?

      Poista
  3. Minäkin luulin, että käsittelisin enemmän remonttia blogissani. Mutta vaikea on käsitellä sellaista, mikä ei tapahdu. Puutarhassa sen sijaan tapahtuu aina. Jään jännityksellä odottamaan niitä strömsöläisiä lifestyle-juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, tuskin kukaan jaksaa pelkkää "pitäis pitäis pitäis" -tyyppistä muminaa loputtomiin lueskella...

      Minulla on jo kuvat yhteen Strömsö-ruokajuttuun, pitääpä naputella vielä tekstikin :D

      Poista
  4. Meidän talon aitaa ei oltu leikattu VIITEEN vuoteen ennen kuin me ostettiin tämä. Kaksi sivua ollaan nyt leikattu ja ne ovat tuuheutuneet hyvin, mutta kadun puoleinen sivu on pakko vetää ihan matalaksi, sillä se on sisältä pelkkää luurankoa. Täytyy varmaan itsekin sitten napsia sitä hyvin aika ajoin, että kasvaa tuuheaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän aitaa ei varmaan kymmeneen vuoteen... Se oli alhaalta harva ja sitten siinä oli päällä sellainen tiheä, risukkoinen ja paksu kakkara - aika kauhea ilmestys. Ei keksitty muuta konstia kuin tuo alasleikkuu, ja kyllä se nyt näyttäisi kannattaneen. Näkösuoja nyt meni jokuseksi vuodeksi mutta ainakin aidasta pitäisi tulla nyt kauniimpi katsella ja helppohoitoisempikin.

      Poista
  5. Moikka, miltäs teidän orapihlaja-aita näyttää nyt? Meillä on alhaalta harva aita naapurin välissä ja mietin josko siitä saisi tiheä alas leikkuulla.. ongelma on karkaavat koirat, tuleeko orapihlajasta niin tiheä ettei chihuahua mene läpi vai täytyykö tolppa-aita laittaa... laittaisitko kuvaa/ päivitystä aitanne voinnista?

    VastaaPoista