maanantai 2. heinäkuuta 2012

Myönnytyksiä vessa-asioissa

Kuten jo aiemmin olen kertonut, alkoi vähemmän palavasti rakastamani vessanpönttö taannoin vuotaa. Kattoremontin aikana vuotaminen vain kiihtyi ja kiihtyi, ja samalla paheni asian tiimoilta kokemani ahdistus. Vesimittari rullasi iloisesti kun kuutiokaupalla hyvää vettä lorotti pytyn kautta viemäriin.

Lopulta vuoto oli niin mittavaa, että lähestyin jo valmiiksi stressaantunutta Huopakattomiestä ja lausuin, että Tälle On Nyt Vaan Pakko Tehdä Jotain. Huopakattomies teki sen, minkä minä olin jo aiemmin tehnyt - meni vessaan, ruuvasi säiliön auki, totesi, että tiiviste vuotaa, ja laittoi säiliön takaisin kiinni. Ahdistukseni ei tästä laantunut, pikemminkin paheni hyvin akuutiksi kun Mikkelin Vesilaitos lähestyi arviolaskulla jossa vesimittarin lukema oli kymmeniä kuutioita pienempi kuin mittarin todellinen kulutus. Päädyimme laittamaan putkimies-Markolle hätähuudon tekstiviestitse. Marko ilmoitti saapuvansa tiistaina kello kuusitoista ratkaisemaan vessapulmaamme, eli siihen mennessä meidän piti ratkaista tuo aiemmasta blogijutusta tuttu pyttypulma. Vanha vessa herkesi vuotamasta jonkinlaisella eristysnauhavirityksellä - pienenä miinuksena se, että huuhtelu toimii tällä hetkellä ainoastaan manuaalisesti eli ämpärillä vettä perään -tyyliin.

Loppujen lopuksi pönttöratkaisu oli helppo, mutta silti ah niin kirvelevän katkera. Vanhaa pyttyä en halunnut säästää, joten sen korjaaminen ei tuntunut mielekkäältä kun osia tuon vuosikymmenen Gustavsbergiin ei ollut saatavilla ainakaan mitenkään kovin suoraviivaisia hankintakanavia käyttäen. Uusi vanha pytty, vaikka Ido-59 ja mustalla kannella, olisi ollut se mieleisin vaihtoehto. Vaan tässä hötäkässä irtautuminen vessanpöntönmetsästykseen pitkin turuja ja toreja oli yksiselitteisesti mahdotonta, semminkin kun deadlinea oli tiistaihin asti ja metsästyksen toivottu lopputulos hyvin epävarma. Lopulta jäljelle jäi se tylsin ja ikävin - puoliso ajoi tänään huopakattonaulainta palauttaessaan rautakaupan kautta ja osti sieltä uuden vessanpöntön. (Hän osti myös Makitan remontti-imurin, joka olisi minun puolestani saanut muuttaa meille jo kaksi vuotta sitten. Mutta onpa nyt ainakin hyvä siivota vintistä kattoremontin sotkuja.)

Vessanpönttöön hankittiin myös turkasen kallis, kova ja paksu musta kansi. Siihen ei otettu kaksoishuuhtelua, koska se jos mikä on rempulan tuntuinen viritelmä, tuo yksi nappi sentään tuntuu jotenkin jämäkältä ja sellaiselta, ettei se ehkä ihan heti hajoa. Ja kun vessanpytty nyt nököttää entisessä suihkupömpelissä, nykyisessä romuvarastossa huomista asennusta odottelemassa, näyttää se loppujen lopuksi ihan siedettävältä. Hain kuvausrekvisiitaksi vintistä palan tuota mustavalkoraidallista Enso-levyä, jolla vessan lavuaarin ympärys on tarkoitus somistella - aika kiva tuo yhdistelmä minusta on.


Kuva nyt tosin on vielä surkeampi kuin tämän blogin muut surkeat kuvat. Katson aina kateellisena kaikkia niitä blogeja, joissa valokuvat ovat henkeäsalpaavan kauniita... mutta ehkä minäkin opin vielä sellaisia ottamaan. Sitten kun tästä blogista tulee remonttiblogin sijasta sisustus- ja elämisblogi. 

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Joskus vaan on tehtävä myönnytyksiä nykyajalle, vuotamaton pönttö on yksi sellainen :))

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä valinta ja joissakin asioissa on vaan tehtävä myönnytyksiä. Ja vessassa on yleensä kysymys isoista asioista :) Kiva toi sisustuslevy! Sopii tyyliin hyvin. Olin muuten unohtanut täysin, että ennen oli mustia kansia. Meilläkin oli joskus vanhassa kerrostaloasunnossa. Voi niitä aikoja!

    VastaaPoista
  3. Tuo mustavalkoraidallinen Enso on kyllä minun ehdoton suosikki; tyylikäs ja aina niin rock! Yritimme etsiä sitä kanien ja koirien kanssa keittiöömme, tuloksetta (mutta kyllä se sininenkin oli melkein lottovoittoon rinnastettavissa). Hieno vessa teillä, pyttykin sävysävyyn, kyllä passaa istuskella :)

    VastaaPoista