tiistai 10. toukokuuta 2011

Luurangot kaappeihin

50-luku, tuo jälleenrakennuksen toivorikas vuosikymmen. Puoliso tuhahteli kerran sarkastisesti sisustuslehtiartikkelille, jossa joku asunto "henki kodikasta sodanjälkeistä tunnelmaa". Eli väkivaltaa, alkoholismia, painajaisia ja ahdasmielisyyttä. No, ehkä hitusen optimismiakin, ja uskoa huomiseen.

Meidän keittiön vinokaappi oli vielä jokin aika sitten talonpoikaistyylisen avoin, enkä minä pitänyt siitä. Tuollainen tavarapaljous näkyville leviteltynä herättää levottomuutta ja näyttää sekamelskaiselta. Kaapissa ei siis löytöhetkellä ollut lainkaan alaovia, ja sellaisenaan se päätyi uudelleenmaalattuna keittiömme seinälle.



Puutyöverstas OY Anoppi AB tekaisi toivomuksestani kaappiin alaovet alkuperäisistä mallia ottaen. Uusista ovista meinasi sukeutua varsinaiset murheenkryynit, koska insinöörin huolella ottamien mittojen mukaan valmistetut ovet eivät aluksi pysyneetkään aloillaan vaan painovoiman vaikutuksesta tipahtivat alas heti kun asentaja irrotti niistä otteensa. Tämä ilmiö selittänee sen, miksi muuten ehjästä kaapista ne alimmaiset ovet puuttuivatkin. Ilmiö sinänsä johtui yksinkertaisesti siitä, että alaovia varten kaappiin kaiverretut kolot olivat liian matalat ja ovea ei siis saanut pujotettua riittävän syvälle.

Vaan eipä hätää. Perheemme 50-prosenttisilla insinöörigeeneillä varustettu bloggari keksi, että kun kaappiin liimaa strategiselle paikalle pätkän vanhaa kunnon ikkunanlasituslistaa, pysyvät alaovetkin ruodussa. Kukaan asiaan vihkiytymätön ei varmasti kauempaa tai edes lähempää katsoen erota, missä tuo lista kulkee, ja leväperäinen talonpoikaismeininki vaihtui hetkessä mukavan ahdasmieliseksi ja sulkeutuneeksi 50-lukulaisuudeksi. Luurangot kaappeihin ja ovet visusti kiinni.



Lähempää en suostu ottamaan kuvaa siksi, että puutyöliike toimitti ovet meille ns. puuvalmiina ja ne piti siis maalata listat paikoilleen kiinnitettynä. Törkykalliin rajausteipin, kunnon pensselin ja mukavakaan käden yhdistelmäkin sai aikaan sen, että punaista maalia levähti hieman siniselle kaapinovelle. Minulle on väitetty, että sitä ei kukaan muu huomaa kuin maalari itse, mutta ärsyttää se silti. Lasituslistan liimannutta puolisoa puolestaan ärsyttää se, että lista liimautui puristimien puserruksessa väärään kulmaan, mutta minä puolestani vakuutan, että sitä nyt ei ainakaan kukaan huomaa.

Ja lopuksi käytössä hyväksi havaittu vinkki vanhojen liukuovikaappien omistajille: Kun ovien ylä- ja alaosat hiulaa kynttilänpätkällä, ne luistavat paljon paremmin kuin ilman steariinikäsittelyä.

3 kommenttia:

  1. Kas muuten, kuvassa näyy myös meidän uusi keittiön pöytä. Ostettu Mikkelin kierrätyskeskuksesta, kaipaa siklausta ja uudelleenlakkausta.

    VastaaPoista
  2. On kyllä upea kaappi! Ottaisin vastaavan ilomielin asemallekin, mutta ei ole ainakaan vielä löytynyt. Teillä on kyllä huomattavasti hienompi keittiö kuin yhdessäkään sisustuslehdessä on tullut vastaan.

    VastaaPoista
  3. Välitön kiitos ja kumarrus mieltä lämmittävästä kommentista! Meillähän on siis maailmankaikkeuden rumin keittiön muovimatto ja muutenkin koko kyökki vielä ihan vaiheessa, mutta kyllä siellä oikea henki jo nyt leijailee. Tai siis miksei leijailisi, kun tuota kaappia lukuunottamatta keittiö on ihan alkuperäisessä asussaan. Kaipaan kiihkeästi tiskikonetta.

    VastaaPoista