torstai 23. tammikuuta 2014

Yläkerran keittiö eli angstinen esimerkki etanaremontoinnista

Tämän tarinan edellisen luvun voi lukea kohdasta Laurakaisa korjaa kosteusvaurion.

Korjasin tosiaan yläkerran keittiön seinän näemmä marraskuun puolivälissä 2013. Jollain aivosolulla kuvittelin, että se olisi melkein sit niinku siinä, pientä kalustemaalausta ja homma olisi valmis. Voi kökön kökkö sentään miten väärässä olen ollut.

No, seinä sentään saatiin joululomalla nyherrettyä valmiiksi. Minähän olin hankkinut onnenkantamoisena meille palan äreää oranssiraidallista Enso-levyä, mutta ei se sitten lopulta riittänyt yläkerran keittiön tiskipöydän taakse. Apuun tuli guru-Pekka, jolta saimme viime keväänä ylijäämäpaloja pliisua mutta autenttista, valkoista ruudullista levyä, josta sitten askarreltiin pahvitapetin päälle roiskeenkestävä pinta.


Ihan on sama meininki kuin meidän alakerran alkuperäiskeittiössäkin. Levyä oli liian vähän, joten man tar vad man har -meiningillä jätettiin siihen tiskipöydän kohdalle tuollainen luova aukko. Eihän se sieltä kaapin takaa mihinkään näy.


Paitsi että kun tiskikaapin laittoi paikalleen, kajasti Ensopahvi rumasti hellan ja tiskipöydän välisestä raosta. Rako taas on pakko jättää, koska hellan nuohousluukut ovat tuossa noin Panun käden kohdalla. Joten jäljellä oleva levynsuikale käytettiin hyödyksi naamioimaan se loppukin näkyviin jäävä seinänpätkä. Näin ne olisi tehneet viiskytluvullakin, uskokaa pois. 


Yksi laudanpätkä on edelleen kateissa, koska se oli minulla värimallina mukana maalikaupassa. Ei pidä perinneremontoijan jättää rakenneosia kuljeksimaan, nyt piti purut peitellä Ensopahvin palasella.


Minun piti maalata uusiksi muuri, koska se oli niin likainen ja täynnä mustia sormenjälkiä. Samalla maalasin myös tuon paljaaksi jäävän pahvinpalasen. Muurin ja seinän väliin kiinnitettiin uusi lista, joka on samaa mallia kuin talossa muuten käytetyt ovilistat mutta vähän leveämpi.


Tässäkin oltiin viiskytlukulaisia. Kun listaa kerran sattui olemaan niin sama kai se oli lykätä tuohon. Alkuperäinen lista oli kapea, simppeli, kulmista pyöristetty rimanpätkä. Se oli liian kapea peittääkseen ruman muurin ja seinän yhtymäkohdan ja lohkeilleen muurin reunan, kun taas uusi lista asettui nätisti moisen irvotuksen päälle. Epäilen, että kukaan vähemmän asiaa tunteva ei edes tajua, että tuossa on joku moderni puukeskuslista. Vaikka yläkerrassa tuota listamallia on käytetty alakertaa vähemmän. Yläkerran listat ovat etupäässä tätä edellisessä kuvassa näkyvää myrkynvihreän lattialistan sorttia.


Joo. Ihan hyvä siitä tuli. Nätti suorastaan. Maalasin suoraan tehdasmaalatun listan päälle Uulan Into-sisustusmaalilla millä nuo yläkerran seinät on kauttaaltaan maalattu, kai se siinä kiinni pysyy. Maali siis.


Mutta sitten alkoi se etanaosuus. Nimittäin keittiön kaappien maalaus. Minä olin jo ennen tätä käyttänyt yhteenlaskettuna varmaan pari viikkoa aikaa kaappien maalinpoistoon ja hiomiseen - enkä edes yrittänyt sipistellä niitä mitenkään kovinkaan siisteiksi, kun ne kerran vanhat ovat niin kolhut saavat minun puolestani näkyä. Nämähän ovat tosiaan meidän alakerran keittiön alkuperäiset kaapit, jotka siirrettiin yläkerran keittiöön, kun alakertaan piti rakentaa tiskikoneen takia uusi kaapisto. Kaapit alkuperäisasussaan näkyvät vaikka tässä vanhassa blogijutussa.

Ja voi vee-pee-äs tuota maalaushommaa. Toistaiseksi hirvein ja ärsyttävin remonttiurakka ikinä. Täti vihreä -postausten (tässä ja tässä) innoittamana hankin joskus talvella 2012-2013 kaksi purkkia Tikkurilan Empireä sävytettynä vastaväripariin syvän vihreä - räväkän oranssi. Kas näin:


Minä olen perinnemaalien vankkumaton kannattaja enkä osannut ajatellakaan, että maali voisi avaamattomassa purkissa kuivua osapuilleen käyttökelvottomaksi. Tähän maalivalintaan päädyin nettisuositusten perustella ja siksi, että normaalisti huonekalumaalina käyttämääni Uulan ovi- ja ikkunamaalia ei saa kuin Uulan omissa sävyissä, joista ei löydy kaveria yläkerran vihreälle lattialle.

Joko tuo Empire on aivan uskomattoman, tolkuttoman ja suunnattoman kauheaa maalia, tönkköä jankkia jonka sutiminen mihin tahansa pintaan on yhtä tuskaa, tai sitten maali tosiaan on kuivunut ja menettänyt kaikki mahdolliset hyvät ominaisuutensa. Perinnemaalit eivät muutu säilytettäessä miksikään, niistä pitää korkeintaan kuoria kalvo pois päältä (lakkamaalit) ja sekoittaa huolella niin ne ovat taas ihan käyttökelpoisia. Tuosta Empirestä en voi sanoa samaa. Oranssia maalia oli vain pikkupurkillinen, koska sitä ajattelin käyttää tuollaisena tehostevärinä. Olen ohentanut maalia varmasti 50-prosenttiseksi, ja se on edelleen ihan toivotonta, kankeaa tököttiä. En kuitenkaan raaski mennä kauppaan ostamaan enää uusia kalliita maaleja kun ne kerran on yhteen otteeseen jo hankittu, joten näillä mennään.

Kuvassahan nuo tekeleet vielä näyttävät ihan siedettäviltä.


Käytännössä kaikki tasaiset pinnat ovat täynnä valumia ja ihmeellistä paksun ja ohuen maalipinnan vaihtelua. Maali ei siis siliä ollenkaan samalla tavalla mihin olen tottunut, enkä vielä noin sadannella maalauskerralla ole ymmärtänyt, pitääkö tuota maalia sutia ohut kerros vai paksu kerros kerrallaan. Ohuet kerrokset eivät peitä mitään ja jättävät pinnan omituisen kuultavaksi ja mataksi, paksut kerrokset taas jäävät epätasaisiksi. Niitä sitten hioskelen ja maalailen uudelleen kerta toisensa jälkeen ja lopputulos muuttuu osapuilleen vain kauheammaksi. Minulla on mennyt maalaamiseen valehtelematta ainakin 15 iltaa - eli olen myös pessyt pensselit 15 kertaa kaksi on 30 kertaa.

Ihan uskomattoman rasittava operaatio siis, eikä se ole vieläkään päättynyt koska noita oransseja kohtia pitää vielä maalata ainakin yhteen kertaan. Olisi pitänyt siis myös ennen varsinaista maalia älytä käyttää jotain pohjamaalia ainakin oransseihin kohtiin. No, en älynnyt. Turkanen sentään.

Lopulta olin niin ärtynyt että maalasin suutuspäissäni vihreäksi myös hellan ympärystän, joka oli tähän asti likaisen kellertävänvihreä. Olokuun tuommoinen nyt sitten. En jaksanut välittää mistään teippauksista joten jälki on sen mukaista. Argh.


Olemme tässä yläkerran nyhertämisen ohella ottanet kellariin toisen maalaustyön, nimittäin Niemen tehtaiden (kaikki hullut Niemen tehdas -fanaatikot, hyökätkää kimppuun!) kerrossängyn toisen puolikkaan. Sitä sudin Teknoksen Futuralla, joka on sellainen vanhan kunnon Miranolin tyyppinen superkiiltävä huonekalumaali. Kiva maali maalata, ranneohennukseen tottunut perinnehippikin tykkää ja saa helpolla siistiä jälkeä aikaan.

Kun tuolla yläkerran keittiössä on nyt sattuneesta syystä tullut vietettyä iltapuhde jos toinenkin, olen tuijotellut raivoissani myös keittiön hammastahnanvärisiä (aka omituinen, hailakka, mintunvihreään taipuva harmahtava sävy) ovi- ja ikkunalistoja. Ja kun kerran sattui olemaan se sopivan värinen, myös korkeakiiltoinen maalipurkki auki ja sutikin sotkettuna, päätin kokeilla, miltä listat näyttäisivät osapuilleen seinän sävyisinä.


Joo-o. Ei ehkä ihan täydellinen, mutta kuitenkin kivempi kuin entinen.

Näin ne remontit laajenee -tyyppisesti minulla on siis never-ending-horror-kaappiprojektin lisäksi vielä maalattavana noin kilometrin verran yläkerran listoja - jotka siis todellakin aion sutia suoraan seinään kenties maalarinteippiä hitusen apuna käyttäen - ennen kuin yläkerran kyökki on valmis. Tällä menolla se ei tapahdu vielä puoleen ikuisuuteen. Vaikka kerkesinkin maalata jo kertaalleen keittiön oven listat ja karmit.


Ja sitten on tietysti se yläkerran vessa. Se alkaa olla nyt siinä kunnossa, että sitä voisi ruveta lyömään ihan oikeasti kasaan, kun puoliso sai nyhdettyä seinistä noin tuhat kappaletta huopakattonauloja. Toivottavasti palaamme siihen projektiin pian. Ja sitä ennen saan tämän keittiön etanaremontin vihdoin valmiiksi.

12 kommenttia:

  1. Aika hengstyttävää noin etanaremontoinniksi. :D Mutta hyvä näköistä jälkeä joka tapauksessa.

    Tuosta Empirestä. Sehän on tiksotrooppinen eli hyytelömäinen maali, jossa ideana on, että sitä sivellään pintakerroksilla juuri ja juuri sen vahvuinen kerros, että se ei valu (ja sen kerrosvahvuuden arviointi sit onkin oma lukunsa). Yleensä se on kyllä paksuudestaan huolimatta aika helppoa ja luistavaa levitettävää eikä sen kyllä ihan heti pitäisi kuivua purkkiinkaan... Oisko joku susierä osunut kohdalle? Mutta sillä maalatessa tosiaan on aika erilainen tekniikka kuin noilla aidoilla öljymaaleilla työskenneltäessä. Ensin levitetään ristiin vähän tanakammalla otteella ja sitten tasoitetaan kevyellä kädellä ja maalin pintajännityksen pitäisi imaista siveltimenjäljet lähes näkymättömiksi.Mutta juu, lehmäntissistruktuuria olen kyllä minäkin sillä saanut aika kivasti joskus aikaiseksi. ;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitin tuon tekstin toissailtana ja ajastin tälle illalle. Nyt sitä lukiessa esitin itselleni toivomuksen, että angstin vallassa kirjoittamani tekstit editoitaisiin vähän vähemmän angstisessa mielentilassa jälkikäteen...:)

    Luulen, että maali kyllä on jotenkin jankkiintunut säilytyksen aikana, koska se ei ole ollut kunnolla hyytelöä vaan...no, jankkia. Lisäksi ongelma on ihan varmasti se, että en ole löytänyt siihen sopivaa kerrosvahvuutta - joko läärin maalia liikaa tai sitten hinkkaan sitä liian ohuelti. Purkin kyljessä kuitenkin lukee, että 1-2 maalauskertaa pitäisi riittää, ja jotenkin tuntuu että sitä pitäisi sutia ihan superpaksulti että se noin vähillä maalauksilla peittäisi.

    No, suurin työ on jo tehty ja lohduttaudun sillä, että onpa sellainen mukavan talonpoikainen henki kyökissa ja käsillä tekemisen meininki kun ei ole niin siloiset pinnat kiinteissä kaapistoissa... öh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empireä ihan oikeasti saa läträtä aika reippaan kerroksen. Kyllä se tosiaankin voi peittää parilla sivelyllä. Yksi kerros on kyllä aika optimistinen arvio. ;) Muistaakseni koulussa yleensä riitti kaksi tai kolme kerrosta (jos ei innostunut valuttamaan ja päässyt hiomaan ylimääräistä)

      Poista
    2. Minullahan on tämä pellavaöljymaalarin trauma, eli mikä tahansa hyttysen henkäystä paksumpi kerros on jo "superpaksu"...:D

      Poista
  3. Niin joo, ja se piti vielä kommentoida että se Teknoksen täyskiiltävä Futura on myös tuollainen hyytelömäinen maali, ja se käyttäytyy juuri kuvaamallasi tavalla ja sillä jopa minä osaan maalata niin, että saan sileää jälkeä aikaan. Omituista. Ja minä olen sentään maalannut sillä noiden ovilistakokeilujen lisäksi haastavaa pinnasänkyä johon saa kyllä helposti valumia aikaan... Eli lienee tosiaan todennäköisin skenaario että maali on vain säilytyksessä menettänyt sen tiksotrooppisuutensa. Mitäs en ruvennut heti hommiin kun maalin ostin...

    VastaaPoista
  4. Olen maalannut yhdet keittiön kaapit tuolla Empirellä. En tekisi toiste moista. Maalia oli mahdoton saada niin ohutta kerrosta, että se ei valuisi. Toisaalta oli mahdoton saada niin paksusti, että se peittäisi. Kolme kertaa olisi pitänyt maalata mutta en jaksanut. Kolmanneksi sitten paksu maalikerros lohkeili joistain paikoista kun kopautti jollain mukilla. Maali kyllä oli kohtuullisen luistavaa. Terveisin Mikkelissä vieraileva karjalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä taas tänään kävin hampaat irvessä tuolla yläkerrassa heilumassa pensselin kanssa ja totesin, että tuo juuri on se ongelma. Maalia pitää olla paksulti, että se tasoittuisi sileäksi itsestään. Ja minä en mitenkään löydä sitä oikean paksuista kerrosta, kun aina jää vajaaksi eli sutimisen jäljet näkyvät vähän turhankin käsityömeiningillä, tai sitten maalia on liikaa ja tulee salakavalia valumia. Ahterista on koko Empire.

      Poista
  5. Empireä en ole kokeillut, mutta liuotinohenteisella Futuralla maalasin keittiön kaapit ja minä en tullut sen kanssa toimeen juuri mitenkään. Siinä ei siveltimenjäljet tasoittuneet millään vaikka mitä koetti tehdä. Jos ohensi vähän tai ei lainkaan, maali kuivui käsiin ja paljon ohennettuna valui.

    Mä olen varmasti jotenkin erityisen tumpelo kyllä :(

    Toisaalta, vesiohenteinen Futura oli taas todella helppo maalattava, vaikka juuri vesiohenteisista kalustemaaleista sanotaan että niillä on vaikea maalata ja liuotinohenteisilla helppo. Mulla meni kyllä ihan päinvastoin...
    -Rosanna67-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua miten minulla onnistuu sillä Futuralla (liuotinohenteisella) ihan hyvin ja Empirellä ei tule mitään. Tutkimattomia ovat maalauksen tiet. Nytkin pitäisi olla maalaamassa mutta jotenkin ei hotsita...

      Poista
  6. Taas aivan erityisen ihastuttava postaus! Juuri tuollainen on rintamamiestalon todellinen henki, että otetaan mitä on, eikä tilata antiikkiliikkeestä sellaista ainoaa oikeaa kun mikään muu ei kelpaa.

    Tästä rohkaistuneena uskallan ehkä itsekin taas joskus kirjoittaa remontistakin jotain, kunhan olisi aihetta. Nimittäin teillähän ei ilmeisesti etanaremontoinnista tiedetä mitään. Meillä on aivan jämähdetty, vaikka kaikki on kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Kyllähän tuo meidänkin yläkerta oli jämähdyksen tilassa jostain öö ehkä vuoden takaa, nyt sitä on taas yritetty jostain tuntemattomasta inspiraatiosyystä edistää mutta etanameiningiltä tämä tuntuu kun yksien halvatun kaappien maalaamiseen menee puoli elämää!

      Poista