perjantai 15. marraskuuta 2013

Laurakaisa korjaa kosteusvaurion

Monet tämän bloginkin lukijoista ovat varmasti törmänneet taannoiseen Iltalehden juttuun, jossa melko suurieleisesti todettiin rintamamiestalon remontoinnin kustantavan noin 70 000 euroa. Ei varmasti riitäkään tuo summa, jos katsoo jutun kuvitusta.

Minä olen, tottakai, ihan eri linjoilla näissä asioissa. Siksi aion nyt kertoa teille siitä, kuinka korjasin talomme toistaiseksi ainoan vastaan tulleen kosteusvaurion. Ilmaiseksi. (Tai ainakin melkein. Pieni dramatiikka sallittakoon.)

Sellainen lisähuomautus vielä, että tämä juttu on pitkä kuin nälkävuosi ja yksityiskohtainen kuin en tiedä mikä. Tämä siksi, että jos joskus joudumme myymään tämän talon, löytyy meiltä julkaistua evidenssiä siitä, mitä on tehty ja miksi.

Lähtötilanne oli tämä:


Tai siis se ihan alkuperäinen lähtötilanne näkyy tässä:


Yläkerran keittiön seinässä oli Ensopahvi, jonka päällä oli Enso-tai manilevy. Joka oli maalattu aika tömäkän sairaalanvihreäksi. Lisäksi keittiössä oli tuollainen autotallityyppinen rosteriallas ja kylmävesihana.

Ja sitten kun seinästä purki pois altaan ja Enso-tai manilevyn, pystyi jäljistä melko suoraviivaisesti päättelemään että seinässä oli aiemmin ollut sellainen puolipyöreäpohjainen kaatoallas:


Jonka hana oli sitten jossain vaiheessa falskannut. Ja lahottanut seinän.


Tässä vaiheessa olisi ollut modernia ja nykyaikaista alkaa huutaa kovaan ääneen kaikkea home-alkuista, vaatia talon myyjää käräjille, hakea talolle purkulupaa ja antautua hysterian valtaan. Ei, minä en halua yhtään vähätellä kosteusvaurioista aiheutuvia ongelmia enkä niiden ihmisten ahdinkoa, jotka oikeiden sellaisten kanssa joutuvat painiman joko kotonaan tai niiden julkisten rakennusten osalta, jossa joutuvat päiviään viettämään. Mutta en myöskään voi olla olematta sitä mieltä, että ihan jokainen kosteusvaurio ei välttämättä johda mittavaan homeongelmaan. Ja että on olemassa tapauksia, joissa pragmaattinen järki käteen -ote on se oikea lähestymistapa.

Kuten tässä tapauksessa. Seinä oli kastunut. Kastumisesta oli jäljistä päätellen aikaa vuosikymmeniä, kuivumisesta saman verran. Puukolla ja ruuvimeisselillä kaivelemalla pystyi helposti todentamaan sen, minkä silmilläkin näki: vaurio oli hyvin paikallinen ja rajoittui tuohon tummana näkyvään alueeseen. Varmuuden vuoksi leikkasin tuota Ensopahvia sen verran isolta alueelta, että kastuneen alueen päättymisen pystyi selvästi todentamaan:

























Minä olin viime viikonlopun yksin kotona, ja lauantai-iltana kun oli jo liian pimeää pihahommiin mutta liian aikaista mennä saunaan, päätin ryhtyä korjaamaan seinää.

Siihen tarvittiin vain kaksi kättä ja Fein Multimaster. (Koska puruja en ruvennut vaihtamaan.)


Koska vaurio rajoittui kahden koolauksen väliin, oli loogisinta edetä niin, että sahasin Feinillä laitimmaisen koolauksen kohdalta lahot laudat poikki ja taivuttelin ne sitten irti pienellä purkuraudalla.


Naularivi ei siinä koolingin kohdalla ollut ihan suora, joten homma oli välillä hienoista taitelua kun en halunnut surauttaa Feinillä naulaan. Yleensä sahasin ensin raakasti laudan poikki ja sen jälkeen vielä ohuen palasen irti niin, että jäljelle jäävää lautaa jäi naulan väärälle eli tässä tapauksessa vasemmalle puolelle mahdollisimman vähän. Tämä toki siksi, että korvaavat laudat piti kiinnittää siihen samaan pystypuuhun joten niillä piti olla tilaa.

Ongelmia aiheutti myös seinässä edelleen töröttävä vesihana ja seinän sisällä oleva vanha kylmävesiputki, joka oli kyllä vessan puolelta jo katkaistu poikki. (Kuten noista yllä olevista kuvistakin näkyy, yläkertaan on siis putkiremontin myötä vedetty jo uudet viemärit ja vedet sekä vessan että tämän keittiön puolelle.)


Tuo putki nimittäin valui tietysti alaspäin ja repi mukanaan tervapaperia kun sitä kannattelevat laudat katosivat seinästä. Note to self, jos nyt purkaisin seinää niin purkaisin yhden laudan kerrallaan ja naulaisin sen uuden laudan samantien paikalleen. Se estäisi myös ehkä purujen valumista alaspäin vähän tehokkaammin. Mutta kun tässä korjasin seinää ensimmäistä kertaa elämässäni niin purin ensin ja rakensin koko jutun vasta sitten uudestaan.

Hanan kanssa taisteluun piti hakea kellarista avuksi perheen järeämmät putkipihdit, mutta kyllä se niillä sitten irtosikin...


...ja putken sai sitten nykäistyä pois seinän sisältä.


Tämän verran sitten lopulta jouduin seinää purkamaan. Jos joku tuleva paniikkinen talomme asukas nyt katselee näitä kuvia niin tuo harmaa laudoissa näkyvä on betonia. Talomme rakentamisessa on aikakaudelle tyypilliseen tapaan hyödynnetty kellarin ja sokkelin betonivalujen muottilaudat sisäseinissä.


Nauloista jäi väistämättä reijät tervapaperiin joten paikkasin ne esteettisesti maalarinteipillä. Tuo ylin joukkosidontapaikkatyyppinen ensiaputoimenpide johtui siitä hanan alaspäin valumisesta, jouduin tukkimaan reikää hätäpäissäni teipillä. Lopputuloksessa paikkaus on kyllä siistimpi.

Tässä seuraavassa kuvassa kaksi ja puoli uutta lautaa ovat jo paikallaan. Ne ovat lautoja, jotka sahasin entisistä kattoremonttitelineistä. Sen enempää puutavaraa meillä ei ollut, joten homma piti tässä kohtaa keskeyttää yöksi ja siirtyä saunaosastolle. Remonttia varten ei tässä vaiheessa ollut pitänyt ostaa yhtään mitään, puutavara oli tosiaan ylijäämää ja naulat peräisin mökin kesäkeittiötyömaalta.


Seuraavana aamuna soitin naapuriin ja sain luvan vierailla heidän ehtymättömässä puutavaravarastossaan. Sieltä löytyi asiallisesti muutama naapuritalon kuistilta purettu, täysin identtinen sisäseinälauta, jotka olivat myös mukavasti betonin harmaannuttamat. Otin ne. Eivät maksaneet mitään.

Ja sitten sain seinän valmiiksi.


Eihän tuo nyt mikään hienopuusepän taidonnäyte ole. Tuollainen vähän epämääräinen kötöstys, nopeasti sahalla ja vasaralla ilman mittanauhaa silmämääräisesti kokoon kasattu. Pari lautaa jäi ikävästi pullolleen kun purut olivat valahtaneet siinä kohtaa koolauksen päälle enkä älynnyt, että niitä pitelevän tervapaperin olisi voinut naulata kiinni koolaukseen niin ongelma olisi jos ei poistunut niin ainakin lieventynyt.

Mutta kyllä minä silti olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Osittain se näyttää jopa ihan professionaalilta:


Ja osittain vähän vähemmän professionaalilta.


Mutta melkein uskaltaisin väittää, että kädenjälkeni oli sen verran samantyyppistä kuin alkuperäisenkin seinän rakentajalla, että vaikea tuosta enää jonkun ajan kuluttua olisi maallikon havaita, mikä osa seinää on vanhaa ja mikä uutta, kun puutavarakin oli pääosin alkuperäisen seinän rakennusvuodelta.


Luulen kuitenkin, että tässä kohtaa on paras vetää se johtopäätös, että toistaiseksi puoliso saa olla meillä se, joka tekee niin kutsutut näkyviin jäävät liitokset.

Tämä minun seinäni ei ollut niin turhantarkka siksi, että heti kun se oli valmis, piilotin sen Ensopahvin taakse. Tai siis heti kun olin saanut raapustettua lautoihin terveiseni jälkipolville.


Meillä kävi uskomaton tuuri, kun saimme ilmaiseksi (!) täyden rullan iskemätöntä Ensopahvia, vain rahti piti maksaa pohjoisesta tänne. Siitä leikkasin palasen, ja naulasin kattoremontista ylijääneillä, isokantaisilla huopakattonauloilla seinään kiinni.


Ja totesin, että yläkerran vessan seinän pahvitusta varten pitää hieman harjoitella, koska pahvi meni pussilleen vaikka miten muuta yritin. Sitten tosin totesin, että myös meidän alakerran vessan pahvi näemmä pussittaa, enkä ole kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota vaikka sen olen tämän vuoden puolella useaan kertaan muun muassa maalannut. Että ehkä sekään ei ole niin turhan tarkkaa.

Mutta tässä se nyt on, ilman rahaa korjattu yläkerran keittiön seinän kosteusvaurio.


Loppuun vielä hifistelyt päälle. Kylmä- ja kuumavesiputket piti kiinnittää uudelleen seinään:


Ja lattiassa oleva kolo, josta kaivelin joskus viime vuoden puolella mystiset superlonieristyspalaset pois, piti täyttää rintamamiestalofoorumituttavalta saaduilla (ilmaisilla, myös kotiinkuljetus) puruilla.


Ja lopuksi asetella vielä kolon päälle laudat, tosin Feinillä hieman uusien läpivientien mukaiseksi pätkittyinä. Yksi laudanpala puuttuu, koska se seilaa jossain päin taloa oltuaan mukana maalikaupassa värisävymallina.


Tämä operaatio nimittäin etenee seuraavaksi niin, että tästä rohjakkeesta - joka on siis meidän alakerran keittiön vanha kaappi - tulee keittiöön sievä ja kaunis allaskaappi. Se asetetaan tuohon paikalleen uuden seinänpätkän eteen, ympäröidään ilmaiseksi guru-Pekalta saaduilla Enso- eli manilevyillä ja sen päälle asetetaan alakerran keittiön vanha astiankuivauskaappi. Siinä kohtaa yläkerran keittiön remontti on maksanut maalien verran, korkeintaan muutaman satasen.



Että tästä näkövinkkelistä on kyllä hyvin vaikea nähdä, miten rintamamiestalon remonttiin voi mitenkään saada kulumaan 70 000 euroa. Mutta valintojahan nämä ovat, henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuvia sellaisia. Siksi noiden totuuksina ilmoitettavien euromäärien kanssakin pitäisi ehkä olla vähän varovaisempi.

Jos nyt itselleni annan pienen miinuksen jostain niin siitä, että tähän koko operaatioon meni aikaa muutama tunti. Se on taas yksi osoitus siitä, että kannattaisi vaan ryhtyä toimeen eikä jahkailla ja pähkäillä ja voivotella niin paljon. Minä olen nimittäin voivotellut tätä keskeneräistä keittiötyömaata ainakin tämän vuoden maaliskuusta asti, ja ne muutamat remontin vaatimat tunnit olisi ollut varmasti mahdollista irrottaa jostain muusta, joutavammasta puuhastelusta. Ikuisuusongelma.

Loppuun vielä oodi alkuperäiskuntoiselle rintamamiestalolle: Minä rakastan tätä taloa siksi, että minä ymmärrän sitä. Jos se menee rikki, olen osoittanut sekä itselleni että maailmalle että osaan korjata sen, omin päin, sahalla ja vasaralla, kutsumatta paikalle liutaa ammattimiehiä.

Uutta taloa kaikkine teknisine vempeleineen en osaisi rakentaa enkä korjata. Pidän siitä, että talomme rakenneosat ovat niin yksinkertaisia, että humanistikin niitä ymmärtää. Se tuntuu turvalliselle ja jotenkin hyvin, hyvin kestävälle ajatukselle tässä kertakäyttökulttuurin ja teknologian ylivallan maailmassa, joka tuolla jossain tämän kotipesän ulkopuolella on. 

25 kommenttia:

  1. Huomenta! Hieno projekti! (Ja luulen, että jos ensopahvin kostuttaisi tasaisen kosteaksi ennen asennusta, kuten pinkopahvinkin, se asettuisi kauniin napakasti paikalleen.)

    Mä en oikein ymmärrä noita korjausrakentamisen hinta-arvioita. Täällä seutukunnalla on myynnissä vanha koulu ylihinnalla, koulussa mikrobivaurio ja kunnan teettämä korjauskustannusarvio 750 000 euroa. Meidän talo on kuitenkin samaa kokoluokkaa ja käydään talo läpi hirsirunkoon saakka joka paikasta ja tolla summalla korjattaisiin muutama naapuritalokin. Toki ei kaikki osaa tehdä itse. Toisen tekemä työ on aina ihan järisyttävän kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Meillä on Museoviraston arkistosta Enso-pahvin asennusohje (hienosti kirjoitan näköjään tuon paffin joka kerta eri tavalla...) ja siinä nimenomaan käsketään olemaan kostuttamatta... Ehkä lievästi pullottava seinä ja hätäinen asentaja olivat ne syyt pahvin pullistumiseen. Nuo hinta-arviot tuntuvat perustuvan useinmiten sille, että puretaan koko talo ja rakennetaan sen jälkeen uusi talo mutta hankalasti jättäen kuitenkin jotain vanhaa estämään suoraviivaisempaa uudisrakentamista. En ymmärrä.

      Poista
    2. Hei! Tää on jo vanha blogi, mutta kommentoin silti. Tuo on enso-tapettia. ensopahvi on eritavaraa. Ensotapetti kuuluu kostuttaa kuten pinkopahvi.

      Poista
  2. Hienosti sujui. :) Ja tosiaan on kosteusvaurioita ja sitten on kosteusvaurioita, joista aiheutuu terveysriskejä ja niiden erottaminen on ihan järkevää. Ja tokihan rintamamiestalon korjaamiseen saa uppoamaan ihan miten paljon vain, jos purkaa kaiken pois ja laittaa tilalle uutta. Jos tyytyy siihen, että asuu vanhassa talossa ja korjaa sitä tarpeen mukaan, pääsee varmasti halvemmalla ja ainakin ne menot jakautuvat useammalle vuodelle. ;) Ja itse tekemällä säästää melkoisen paljon. Onneksi tälläisessä vanhemmassa pytingissä tosiaan pystyykin tekemään itse.

    VastaaPoista
  3. Tietenkin korjaussumma riippuu siitä mitä joutuu tekemään. Esim. meillä katto 10 000 e, salojat + isodrän 10 000 e, kellarin isodrän + lattialämmitys + valu 10 000 e (n. 70 neliötä). Nämä siis hommia, joita emme ole kyenneet tekemään itse. Myös uudet sähköt koko taloon vienevät liki 10 000 e samoin kuin uudet pesutilat (talossa ei aiempia pesutiloja). Maalit, tapetit yms. hifistelyt ovat pikkurahoja. Monia kalliita remonttijuttuja ei vaan pysty tekemään itse. Ja jossain vaiheessa rintamamiestaloon tulee isoja remontteja eteen, etenkin jos mitään ei ole tehty sitten pulavuosien. Terveisin Mikkelissä vieraileva karjalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on täysin totta, kaikki riippuu talosta ja sen asukkaista. Meillä on tehty noista isoista ja pakollisista kattoremontti, maalämpöremontti ja putkiremontti. Ensin mainittu maksoi 1900e, toinen oli ylivoimaisesti kallein yli kymppitonnin kustannuksineen, putkiremontti kustansi muutaman tonnin. Ylivoimaisesti kallein remontti neliömääriin suhteutettuna on ollut se, että maapohjakellariin tehtiin lämmitetty lattia, ja tästä olen rohkaistunut vetämään seuraavan johtopäätöksen: Rintamamiestalon kunnostaminen ei ole kallista niin kauan kun pitäytyy alkuperäisissä materiaaleissa ja rakenneratkaisuissa. Rintamamiestalon modernisointi saneeraus- tai peruskorjaustyyliin taas on erittäin kallista. Se, kumman tavan valitsee, on asukkaista ja heidän tarpeistaan ja toiveistaan kiinni.

      Poista
  4. Raikuvat aplodit alkuperäistekniikalla ja -menetelmillä tehdylle täydelliselle korjaukselle! Jos rintamamiestalon rakentajalla olisi vaikkapa kaatunut akkuhappoa tai hirvensarviöljyä seinälle, niin hän olisi luultavasti tehnyt korjauksen ihan samalla tavalla. Ja vielä toiset aplodit erinomaiselle dokumentoinnille!

    t. A13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus! Minä uskon vakaasti ja jääräpäisesti siihen, että jossain asioissa vanhassa vara parempi - vaikka seinänkorjausmenetelmissä.

      Dokumentoinnissa olen yrittänyt noudattaa A.W. Yrjänän joskus lausahtamaa totuutta: paras tapa säilyttää joku asia on julkaista se. Sen verran on elämässä tapahtunut kaikenlaista ennalta-arvaamatonta, että tuntuu tärkeältä kaiken varalta ottaa huomioon välillä myös sitä vaihtoehtoa, että me jouduttaisiin joskus myymään tämä talo. Ja olen antanut itseni ymmärtää, että niissä tilanteissa ei ole pahitteeksi jos vaikka tämänlaatuisista remonttioperaatioista on ihan julkisestikin näkyvillä olevaa dataa.

      Toki toivon hartaasti, ettei sellaista myyntitilannetta koskaan ainakaan vastentahtoisesti tule eteen.

      Poista
  5. Ihanaa, että blogi päivittyy jälleen! Meillä on kellariremontti meneillään ja hommassa on ollut esikuvana teidän upea toteutus.

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :) Tuntuu hassulta olla varsinkin kellarin osalta esikuvana kenellekään, sen verran kauhistus ja epävarmuustekijä tuo kellari pitkään oli. Mutta kyllä se nyt ainakin tähän mennessä on osoittautunut ihan nappiin menneeksi toteutukseksi täällä. Tsemppiä vaan sinne maan alle!

      Blogiparkaa yritän ehtiä muistaa aina kun vaan suinkin jaksan. Tämä on kivaa, mutta kaikkea muuta pakollista on tällä hetkellä vähän liikaa ajan rajallisuuteen nähden.

      Poista
  6. Noh, on kosteusvaurioita ja on oikeasti pahoja kosteusvaurioita. Ei varmasti löydy vanhaa taloa, jossa ei jostain vähän lahoa löytyisi.

    Noista kustannuksista olen kyllä eri mieltä. Meillä on varmaan tuo 70 000 jo ylitetty, vaikka katto, lämmitysjärjestelmä ja kellari odottavat vielä tekijäänsä. Ja uutta ei todellakaan ole vanhasta tehty vaan pyritty tekemään toimivaa, terveellistä ja turvallista hyvin materiaalein (siis esim. laadukas puu vs. mdf) ja pääosin ihan omin käsin ja vain tarvittaessa ammattimiestä käyttäen. Äkkiä niitä euroja vaan rautakauppaan uppoaa, kun epämääräisiä muovi-mineraalivillaeristeitä korvataan vaikka Vitalilla ja uutta sähköjohtoa vedetään kieppitolkulla. Ja kaikilla ei ole tarvetta asua kotiseutumuseossa, joten jotain remontteja tulee tehtyä ihan sujuvan arjen ja mukavuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sellainen remonttikulujen seurantajärjestelmä, että kaikki kuitit kerätään paperikassiin, josta minä sitten säännöllisin väliajoin seulon ne muovitaskuihin kohteen mukaan ja muovitaskuista naputtelen sitten excel-taulukkoon. Uskallan väittää, että kovinkaan montaa ruuvia ja mutteria ei ole mennyt tuon järjestelmän ohi, sen verran ehdolllistettu puoliso on kiikuttamaan heti rautakaupasta tullessaan kuitit talteen sinne paperikassin uumeniin...:)

      Toki tällä järjestelmällä käy väkisin niin, että kun joku kulu (vaikka niitä ruuveja tai nauloja) kirjautuu johonkin kohteeseen, ei se sitten jää enää rasittamaan jotain toista kohdetta jos ylijäämää tulee käytettyä muualla. Sikäli tuo vääristää todellista kulua kun noita menoja ei ole jyvitetty joka kohteelle. Työkaluille on oma erillinen kansionsa koska on tosi vaikea muuten sijoittaa vaikka kääntöpöytäsahaa tai laadukkaita maalipensseleitä mihinkään yksittäiseen remonttiin kun niitä on käytetty ihan kaikissa hommissa mitä täällä (ja melkein kesämökilläkin) on tehty.

      Mutta, kuten todettua, taloja on erilaisia. Meidän talossa ei ole tarvista asua kotimuseossa alkuperäiskuntoisenakaan esimerkiksi siksi, että täällä on ihan alun pitäenkin ollut muun muassa kaksi sisävessaa ja vesikiertoinen keskuslämmitys. Totta kai se säästää kuluja. Sujuvan arjen ja mukavuuden takia meillä on tehty 8000 eurolla maapohjakellarista pyykkitupa, mutta se taitaa olla osapuilleen ainoa tuollainen kunnon peruskorjausremontti. Muut on näitä tämmöisiä puoli-ilmaisia kohennuksia vaan.

      Poista
  7. Niin ja edellinen vielä lisää, että kierrätysosin ja -materiaalein täälläkin pyritään tekemään. Se vaan monesti kustannuksia laskiessa unohtuu, että jokainen naula, hiomapaperi ja sivellin pitää muistaa ottaa kokonaissummassa huomioon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, millä tarkkuudella minä noita kustannuksia seuraan, on varmaan aika lailla hyvin kuvattu tässä kattoremontin kustannuslaskelmassa: http://laurakaisatalo.blogspot.fi/2012/09/kattoremontin-kustannukset.html

      Poista
  8. Olemme pitäytyneet alkuperäistä vastaavissa ratkaisuissa, mutta tuo kellari oli pakko tehdä uusiksi, koska vanha lattia ei kerta kaikkiaan enää ollut jätettävissä ja kellariin puski vettä niin paljon, että sitä oli uppopumpulla poistettava n. 100 l/vrk. Vanha rakenneratkaisu oli siis tullut tiensä päähän (jos oli koskaan toiminutkaan), joten oli pakko miettiä miten tilanteen korjaisi siten, että talo ei seisoisi vesilätäkössä.

    Ja tottahan se on, että esim. paneelit maksaa. Entiset paneelit katossa ei ole kunnostettavissa kun on alun perin tehty huonosti. Samoin tulipesien muurauttaminen kun on alkuperäiset joskus poistettu.

    Mutta uskon, että jopa 20 000 e voi riittää jos talon perusrakenne on terve ja uusimiseksi riittää esim. uusi itse tehty huopakatto ja ikkunoiden kunnostus maalaamalla. Sisustusta voi tehdä lähes ilmaiseksi jos vaan jaksaa keräillä ja kierrellä ja kerjätä. Miettii Mikkelissä vieraileva karjalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se juuri on. Me ollaan havaittu toistaiseksi talossamme vain yksi tuollalinen väärin tehty rakenneratkaisu, mikä on vuokralaisen oven yläpuolelta puuttuva katos jonka takia vesi roiskuu betoniportaalta oveen ja lahottaa paneelit. Kokonaiseen kellariin verrattuna tuo on toki ihan kärpäsenkakka-osastoa sekä remontin laajuuden että kustannusten osalta - meilläkin tosiaan se maapohjakellarin tekeminen on ollut ylivoimaisesti kallein operaatio. Maan alle meneminen kai aina on.

      Poista
  9. Saahan noihin meneen rahaa vaik kuin pal, ku antaa itteesä höynäyttää...eli kun ei tiedä, niin kusetetaan.
    Noihan niitä taloja pitäs korjata: Vaan se mitä on pakko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ajatus siitä, että taloa on korjattava siksi, että se on vanha, on minusta hyvin nurinkurinen mutta sitähän kaikki kuntoarvioiden "teknisen käyttöikänsä päässä" -lausunnot sun muu yleinen mielipide antaa ymmärtää. Minusta taloa pitää korjata jos se on rikki, poislukien nyt tietysti se että jokaiselle jätettäköön oikeus valita vaikka seinien värit ja tapettien kuosit omassa kotonaan mielensä mukaan :)

      Poista
    2. Jeh, just näin! Niin kovin monesti uusilla rintamamiestalollisilla on valtava lista asioista, jotka pitää muka korjata, vaikkei mikään olisi rikki. Ja seurauksena saadaan alkuperästilannetta enemmän ongelmia ja jotain todellisuudessakin rikki tai ainakin pilalle! Kääntäisin tuon ajatuksesi vielä jyrkempään muotoon, ettei pidä korjata ellei jokin ole rikki, poislukien nuo pintakuviot.

      t. A13

      Poista
    3. Meillä on ollut se sama lista... ja se on NIIN totta että talossa pitäisi oikeasti asua vähintään se kuuluisa vuosi, ennen kuin alkaa tekemään mitään. Minä luulen, että vaikka ollaan tosi tyytyväisiä saunaamme niin se tapa, millä se vanha sauna esimerkiksi purettiin, olisi tosi erilainen tänä päivänä - taidettiin esimerkiksi pilkkoa polttopuuksi useampi metri alkuperäisiä listoja, mitä ei tulisi tänä päivänä mieleenkään tehdä.

      Pintojen säilyttäminenkin on oma lukunsa. Sitä tapahtuu hirmu paljon, että perinneremontiksi kutsutaan sellaista, missä mitään alkuperäisiä pintoja - tyyliin rintamamiestalojen ensopahviseinät keittiöissä ja eteisissä - ei ole syystä tai toisesta säästetty. Pintojen vaaliminen on hankalaa, jos pitää tehdä jotain isompaa korjausta, koska siinä on usein pakko vaan purkaa. Mutta monesti kyse on vaan siitä että puretaan ja laitetaan uudet Tapettitalon tapetit, vaikka ne alkuperäiset olisivat sekä arvokkaat että ihan hyvässä käyttökunnossa.

      No, meillekin tulee olohuoneeseen uusi tapetti ihan vaan siksi että se aikakauden kerrostuma nykyisellään on minusta vaan niin hel**tin ruma! Että saarnaa tässä nyt sitten... ;)

      Poista
  10. Lämpöinen kiitos täältä savon sydämestä rintsikkatalolliselta ihanasta ja ah niin sata kiloa kiveä sydämeltä pudottavasta kirjoituksestasi kuvineen! :D Olen ollut täällä hermoromahduksen partaalla dollarin kuvat silmissä vilisten (poispäin) kun talostamme löytyi vesivahinko... Hurjimmissa tulevaisuuden kuvitelmissa asuimme jo veneen alla ruokaa kerjäten kun mietin kustannusarvioita. Sitten eteen pomsahti sinun sivu. Hymy korvissa nyt naputtelen, jospa meillä sittenkin on mahdollisuus.. Ei oikeasti kaiken tarvitse olla tiptop. Kiitos vielä ja Lämpöistä Joulunaikaa koko perheelle! T. Tiina-tonttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä vesivahinkoja kaikenlaisia, mutta ainakin meiltä löytyneet kaksi kappaletta laho-ongelmia (toinen tämä, toinen ulkoseinässä rapun vieressä) olivat näitä korjataan päivässä perin edullisesti -malleja. Ja vaikka ne vahingot olisivat isompiakin niin aika harva asia näissä mökeissä on mitään rakettitiedettä - rakennettiin nyrkeillä ja vasaralla, korjataan nyrkeillä ja Makitalla, yhtä rintamamiestalo.fi -palstatoveria mukaellen :)

      Yritän saada blogiin nyt uutta virtaa meidän muistakin remonttihommista - tsemppiä teillekin tähän suohon!

      Poista
  11. Tuossa on kova urakka ollut. Me pelkäämme, että meidän rakennuksesta löytyy kosteutta. Sille täytyy jonkinlainen kartoitus tehdä. Katsotaan sitten, minkälaisia toimenpiteitä se aiheuttaa. https://www.inframikko.fi/palvelut

    VastaaPoista
  12. Paljon työtä saa tehdä, jos itse lähtee korjaamaan. Toivottavsti kaikki meni hyvin. Meidän talossa on myös alkamassa vahinkosaneeraus. Ikävä juttu, mutta hyvä kun tulee korjattua.https://kuivatalo.fi/vahinkosaneeraus/

    VastaaPoista