sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ajatuksia rakennusperinnön vaalimisesta

Virtuaalisessa ompeluseurassani osoitteessa rintamamiestalo.fi on keskusteltu jälleen rakennusperinnöstä ja sen vaalimisesta. Vallalla on oman suuntaukseni lisäksi se toinen suuntaus, jonka mukaan ainoa oikea tapa remontoida rintamamiestaloja tai muitakin vanhoja rakennuksia on päivittää ne surutta ja sumeilematta nykyvaatimusten mukaiseksi. Eihän nämä tönöt mitään museoita ole, vai miten se meni.

Toisaalta ymmärrän tuon näkökulman. Tämä maailmankolkka, jossa elämme, on ennen nykyistä varsin lyhyttä kukoistuskauttaan ollut perin pitkään takapajuinen, erinomaisen kurja ja köyhä ja muutenkin vähän niin kuin perämettää eli skutsia. Näissä olosuhteissa on kaiketi luonnollista, että ihminen pyrkii aina kohti uutta ja parempaa ja menneisyys kaikkinensa on parempi unohtaa. Ei ole, ei tule, ei muisteta. Jos taas vilkuillaan aidan yli sellaisiin kulttuureihin, joissa vaurautta ja varallisuutta ynnä henkistä onnea on ollut vähän avokätisemmin jaossa jo pidempään, nähdään, että suhtautuminen omaan historiaan ja kaikkeen vanhaan on toisenlaista. Arvostavampaa, helläkätisempää.

Ehkä se on myös tämä luterilainen perintömme, joka puhuu siinä että suomalaisessa remontointimentaliteetissa tuntuu olevan vallalla teknisten seikkojen ylikorostaminen ja esteettisten seikkojen aliarvostaminen. En millään muotoa väitä, että kaunis ja vuotava katto olisi parempi kuin ruma ja tiivis, mutta jos sitä vuotavaa kattoa ryhtyy korjaamaan ehjäksi niin minusta siinä samassa olisi ihan mahdollista, jopa suotavaa, miettiä myös esteettisiä seikkoja. Kauneus toki on katsojan silmissä, mutta toisaalta on myös ajateltava sitäkin, että se silmä voi kehittyä. Tiedän, että seuraava lausunto voi kuulostaa elitistiseltä snobbailulta, mutta jos lukee muutakin kuin Seiskaa ja kuuntelee muutakin kuin Radio Novaa niin väkisin alkaa maku jalostua. Siis sillä tavalla, että jos on joskus lukenut oikein hyviä kirjoja ja kuunnellut oikein hyvää musiikkia, niin vähän huonompi alkaa särkeä silmää ja korvaa. Sama pätee näihin rakennusperintöasioihinkin. En minä ennen osannut kiinnittää huomiota siihen, onko rintamamiestalon räystäslinja alkuperäisen ohut vai jälkikäteen tehdyn paksu, nyt osaan. Enkä ennen osannut erottaa kuin ne kaikkein räikeimmät kasari-ikkunat tuuletusritilöillä, nyt osaan.

Tästä estetiikka vastaan tekninen edistys -dilemmasta on minusta oiva esimerkki meidän keittiön tiskinurkkaus, jota en ole tainnut muistaa tässä kaiken keskellä valmiina esitelläkään. Tai siis ei se(kään) vielä ihan valmis ole, odottaa putkiremonttia ja keittiön putkien vaihtoa niin että tuo hana nostetaan ylös ja samaten liian alhaalla roikkuva Enso-levy. Mutta noin muuten tuo on ihan valmis kokonaisuus, joka näyttää aika paljon aika autenttiselta, ainakin minusta. Ja sitten kuitenkin meillä on hieno supermoderni tiskikone ja roskis, joka osaa tulla itsekseen ulos kaapista kun oven avaa.

Niin että ei ne minusta aina ole ristiriidassa keskenään. Ne viiskytlukulainen estettiikka ja moderni tekniikka. Eivät ainakaan silloin, jos on hyvällä maulla varustettu, käsistään taitava puoliso.



10 kommenttia:

  1. loistava idea! ja mä oon pähkäilly jo kauan mihin mä piilotan tiskikoneen. kerroppa vähän lisää miten tuo on tehty? ovihan ei vissiin oo kiinni tiskikoneen ovessa?

    (minäkin jouduin rekkaantumaan rintamamiestalo.fi:hin mut en oo vielä kehannu esittäytyä ennenku on nimet papereissa)

    VastaaPoista
  2. Tää on vähän kaksipiipuinen juttu. Meilläkin rempataan pientä rintsikkaa ja pyritään säilyttää kaikki vanha vanhana, mutta silti halutaan talosta tehdä meidän näköinen. Aikaisempien asukkaiden ihmeratkaisuja ollaan purettu pois ja nyt ensi kuussa alkaa kattoremontti jossa joudutaan aika rumalla tavalla repimään vanhoja ratkaisuja pois, koska me löydettiin välipohjasta jo tän vajaan vuoden asumisen aikana hillittömät lahovauriot, kylmävintin seinä oli homeessa, kun katolta tuli valumalla vettä. Nyt pähkäillään, että mitä kaikkea katolle tehdään, kun se on ehtinyt vuotamaan paikkailuista huolimatta jo vielä kertaalleen. Kauhulla odotetaan itse kattoremonttia, mitä kaikkea sieltä löytyy, kun vuodot on niin pahoja.

    VastaaPoista
  3. Carovarium, tuo on ihan simppeli juttu. Meillä on nimittäin integroitava tiskikone, eli sellainen mihin saa kiinni minkä tahansa näköisen etulevyn. Sitten vaan ostettiin koneen mittojen mukainen liimapuulevy, maalattiin se ja laitettiin paikoilleen niillä kiinnikkeillä mitkä koneen mukana tulivat. Koneen käyttöohjeessa oli vielä mitat että minkä kokoinen sen etulevyn pitää olla.

    Anonyymi, tsemppiä koitokseen. Kattoremontti on ihan tarpeeksi kamala jo sillä tavalla ettei mitään ikäviä yllätyksiä ole. Minä tykkään näistä alkuperäisistä taloista siksikin, että niistä yleensä näkee mitä ne ovat syöneet - meilläkään ei ole tullut mitään yllätyksiä tuon kattoremontin myötä kun käytännössä melkein koko katto on näkyvissä altapäin sivuvinteillä ja yläpohjassa. Jos vintit olisi vaikka otettu asuinkäyttöön niin eipä sitä voisi tarkistaa, miltä katto näyttää.

    Ja toki vanhoissa taloissa on hyviä yksilöitä ja huonosti tehtyjä yksilöitä.

    VastaaPoista
  4. en oo koskaan tuollaisesta kuullutkaan . täytyypä ottaa selvää :)

    VastaaPoista
  5. Joo, tällä hetkellä kyllä tuntuu, että meille on sattunut vähän tuurilla tehty yksilö :D Meillä on pellit liian vähän limittäin, joten on päässyt puskemaan vettä saumoista aika vaivatta. Ts. kaikki pellit on ihan liian kapeita suiruja, tai muuten liian pieniä ja katto on tilkkutäkki. Niin ja keltaista villaa ja purua sekaisin, villat suoraan peltiä vasten jne. Kaikki perinteiset lipsahdukset.

    Meillä varmaan osa vintistä tulee käyttöön, mutta tehdään kurkistusluukkuja, joiden kautta näkee sitten lappeet. Kun kattoa joutuu vähän korottaa, että saa jonkinlaisen tuuletuksen sinne. Lappeen purukuja on ollut jo alkujaan ihan pellissä kiinni ja sitten sinne on lisäeristämisen toivossa tungettu vielä villaa. Saa nähdä miten kaikki lopulta tapahtuu, meillä on suunnitelmia sen suhteen, ettei räystäät paksuunnu ja mittasuhteet kärsi. Pitää vielä puntaroida.

    VastaaPoista
  6. Laurakaisa, olen tasan ja täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi. Meillä on kesätalona ollut melkein alkuperäiskuntoinen fiftaritalo kauniilla paikalla maalaiskylän laidalla. Kaupunkiasunnon putkirempan takia asuimme kesätalossa hirmuisen paukkupakkastalven enkä vieläkään tekisi talossa muuta kuin korjausremonttia, vaikka muuttaisimme sinne asumaan. Seuraan myös rintsikkafoorumia ja pyörein silmin katselen sitä miten melkein kaikki remontoivat rintsikkansa sisältä näyttämään kaupunkiosakehuoneistolta.

    VastaaPoista
  7. Laurakaisan linkittämässä rintsikkafoorumin ketjussa on linkki rintsikkatalon myynti-ilmoitukseen, jossa on tämmöiset kuvat:
    http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/portal/eo/realties/common/public/search/item/item_images_dialog.jsp?portal=eo&item_id=41.1795396

    Oikein hieno - jos olisi upouudesta talosta tai osakehuoneistosta kyse. En käsitä miksi ostaa rintsikkatalo jos haluaa tuommoista sisältä.

    VastaaPoista
  8. Mä oon vähän sitä mieltä, että jokainen kyllä saa tehdä talolleen mitä haluaa, mutta tietämättömyys on se, joka johtaa näihin ns. turhiin modernisointeihin. Ei sillä, että itse edes tykkäisin tuollaisista korkeakiiltoisista laminaateista ym. En edes kerrostalossa. Mutta voi sisustaa modernisti tuhoamatta niitä elementtejä, jotka tekee rintamamiestalosta rintamamiestalon.

    Näistä jutuista voisi pitää enemmän meteliä, että ihmiset alkaisivat ajattelemaan asioita säilyttämisen kannalta. Totuushan on se, että ei kaikilla modernia rakastavillakaan ole varaa rakentaa taloa alusta asti, kun se helposti nielaisee 400 t rahaa ja varmasti lähestulkoon jokainen ihminen haluaa joskus oman pihan ja talon. On halvempi ostaa vanha ja remontoida se, mutta tietoa sen remontoimisesta pitäisi olla enemmän tarjolla. Nykyiset vaatimukset kun eivät kohtele vanhoja taloja kovin hyvin ja sen takia remonteissa lähtee helposti mopo käsistä ja uusitaan kaikki.

    Ja osaksi syyllisiä on varmaan rautakaupatkin, niissä myydään vain sitä tiettyä mdf paneelia ja laminaattia, mitä suositellaan kaikille kohteesta riippumatta. Tietoa alkuperäisestä rakenteesta ja esim. vanhan talon ilmanvaihdosta saa oikeasti etsimällä etsiä, jos ei ole ennestään vihkiytynyt asialle. Ja yritäpä mennä tapettiosastoille kyselemään hengittävistä paperitapeteista :D

    Meillä tulee joitakin muutoksia taloon käytännön takia, mutta kaikki kyllä tehdään vanhassa hengessä ja muutokset on kyllä tosi pikkuruisia verrattuna moniin rintsikkaremppoihin (esim. rakennetaan siivouskomero yhden oven tilalle, kun nykyisellään sellaista ei ole missään..), joista näkee paljon kuvia. Meillä tosin on sitä korjattavaakin aika paljon vesivahinkojen takia.

    Mutta pointtina se, etten itse jaksa lähteä "syyllistämään" ihmisiä, jotka remontoivat minun mielestä talonsa pilalle. On niitä meidänkin perhepiirissä ja olen todella katkera erään hirsitalon remontoinnista pakettitaloksi, mutta minkäs teet.

    Onneksi nuoret pariskunnat ovat alkaneet arvostamaan vanhaa ja siitähän nämä blogimaailmankin sadat taloblogit kertovat, vanhan remontoimisesta vanhalla tavalla.

    VastaaPoista
  9. Tämähän on herättänyt mukavasti keskustelua. Minä edustan sitä jyrkkää kantaa, jonka mielestä rakennusperintö ei ole kenenkään yksittäisen talonomistajan asia vaan kaikkien yhteinen. Se, vetääkö talonsa sisältä noin överiksi kuin tuo Anna-Liisan linkin talo, on jokaisen oma asia. Se, muuttaako talon myös ulkopuolelta Älvariksi tai muuksi vastaavaksi, ei minusta ole. Siinä tuhoaa palasen sellaista, joka ei ole pelkästään omistajan omaa vaan kaikkien yhteistä. Minä olen tästä asiasta kärkevä, koska olen niin monta kertaa saanut kuulla että rintamamiestalon säilyttäminen aikakauden tyylin mukaisena tarkoittaa ulkohuussia, kantovettä ja muita vastaavia nykyihmiselle perin haasteellisia elämävalintoja. MMinusta asia ei ole niin. En ylipäänsä ole sitä mieltä, että ihminen tarvitsee joka asiaan viisitoista erilaista sähkönakaletta jjotka kestävät ehjinä takuun päättymiseen asti ja jotka voi sitten paiskata pois. Samalla tavalla kertakäyttökulttuuri ärsyttää myös rakennus- ja rakenneasioissa.

    Ihan omaa luokkaansa on sitten se koulukunta, joka on tosiaan sitä mieltä että vanhassa talossa on niin kivaa se "henki, että väkisin ängetään johonkin vanhaan torppaan asumaan ja tehdään siitä sitten tuollainen linkin mukainen uusi. Se ei kuitenkaan ole uusi, rakenneratkaisuissa joutuu joko pitkäksi aikaa pankin torppariksi tai tekemään rahan puutteen vuoksi kompromisseja, joiden toimivuutta ei voi kukaan ennalta tietää. Olen ihan ehdottomasti sitä mieltä, että esimerkiksi pienten lasten kanssa olisi tuollaisen sisustussilmän omaavan ihmisen tuhat kertaa helpompaa asua uudessa, yksikerroksisessa talossa jossa kaikki kodinhoitohuoneet ynnä muut olisivat samassa tasossa. Ugh. Tulipa vuodatus :D

    VastaaPoista
  10. Joo, samaa mieltä. Meillä ei ole edes kahvinkeitintä, kun ihan sama homma sujuu vesipannulla ja espressopannulla. Ainut keittiön turha hilavitkutin on vohvelirauta, joka on 20 vuotta vanha ja senkin tilalle etsin valurautaista.
    Toki meillä astianpesukone on ja sähköhella. Puuhellaa ei valitettavasti ole enää, kun entinen omistaja oli purkanut jokaisen uunin talosta (meillä oli aika tunkkainen ilmanvaihto jonkin aikaa..). Eikä se nyt taida oikein enää mahtuakaan ja edellinen asukas on tehnyt ominpäin uusia reikiä hormeihin omituisiin paikkoihin ja niiden tukkiminen palovarmaksi olisi oma sirkuksensa.

    Me olimme tosissamme muuttamassa jossain vaiheessa 40m2 torppaan, johon ei tullut vettä sisälle ja huussikin oli ulkona. Mökki oli edelleen asumiskäytössä vanhalla rouvalla ja yläkertaan olisi saanut makuuhuoneen. Mutta oli kaupungin alueella ja maksoi niin järkyttävän paljon siihen vedettömyyteen ja kaikkeen nähden, että muutimme mieltämme.

    Musta se olennainen ero on se, että nykyään ihmiset käyvät muualla töissä. Ennen monien vanhojen puutalojen asukkaat tekivät töitä kotonaan. Oli lehmiä ja maata hoidettavana ja siinä sivussa helposti hoiti muutkin nykyihmisen silmiin "alkukantaiset" askareet. Meilläkin edelleen kotikotona, joka on maatila, on ihan erilainen meininki, kuin meillä, jotka asutaan kuntakeskuksen laitamilla rintamamiestalossa ja käydään 30-80km päässä töissä. Sitä aikaa ei todellakaan jää veden kantamiseen :D Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka ihan mielellään asuisi vaikka ilman sähköä ja eläisi täysin omavaraisesti, jos olisi siihen mahdollisuus. Ehkä sitten eläkepäivinä..

    Onhan siinä aina sekin, mitä haluaa säilyttää alkuperäisenä. Meilläkin oli yläkerrassa muovimatot (joskin rähjääntyneet sellaiset), jotka oli 60-luvulta, kun yläkerta oli rakennettu asuinkäyttöön, eikä mitään käyttökelpoista lautaa alla. Olisihan ne olleet alkuperäiset, mutta itse kammoan kaikkea muovista ja sisustusmaku lämpenee enemmän maalatulle lattialaudalle kuin ruskean kukertavalle muoville. Sehän siinä vaan on, että jos uusii, niin millä tavalla sen tekee ja millä materiaaleilla.

    Mutta en ole kyllä itse täysin puritaani perinnehippi, meille on tärkeintä, että rakenteet pysyy hengittävinä ja talon erottaa samaksi vanhaksi taloksi vielä remontoinnin jälkeenkin.

    VastaaPoista