perjantai 4. elokuuta 2017

Kuulumisia

Olin saanut heinäkuun viimeisenä päivänä nimimerkiltä Annukka kommentin edelliseen blogikirjoitukseen. Siinä luki näin: "Tää blogi olisi ansainnut tyylikkäämmän päätöksen!".

Luin kommenttia aika hölmistyneenä. Siis minkä päätöksen? En minä ole päättänyt blogia, en tyylikkäästi enkä epätyylikkäästi. En vaan ole ehtinyt kirjoittaa viime aikoina...

Sitten katsoin viimeisen postauksen päivämäärää. Huhtikuinen tiistai kaksi (!?) vuotta sitten. No onhan siitä kiistatta aikaa. Tarkistin blogiarkiston. Olen ollut aktiivisimmillani vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2014 kirjoituksia on parikymmentä, vuonna 2015 vielä muutama. Sen jälkeen ei mitään.

Mitä oikein tapahtui? Kyllähän me asumme täällä edelleen, olemme remontoineet edelleen. Tänä kesänäkin, kuten kuvasta näkyy.


Mutta pienet lapset, remontoitava mökki ja 2010-luvun työelämä eivät ole näemmä yhtälö, johon olisi jäänyt tilaa blogin pitämiselle. Noin pääpiirteissään elämä on soljunut eteenpäin ihan mukavasti, mutta jos tämä ei olisi julkinen remonttiblogi, olisi tänne voinut tallentua isojen ja pienten ilojen lisäksi aika paljon kaikenlaisia pieniä ja isompiakin murheita. Täällä me kuitenkin olemme edelleen, vähän vähemmän keskellä remonttia kuin ennen, pääpiirteissämme tyytyväisinä kotiimme ja elämäämme siinä.

Olen uskollisesti kuvannut jokaisen remonttikohteen ja muutoksen talossa ajatellen, että sitten joskus kun on enemmän aikaa ja energiaa, voisin dokumentoida kaiken tänne. En uskalla kirjoittaa tähän, että alan nyt niin tekemään. Toivoisin kyllä, että alkaisin, mutta voi olla, että kun kello on yhdeksän illalla, takana on työpäivä ja ruoka on laitettu ja tiskikone täytetty ja soittoläksyt soitatettu ja muut läksyt tarkistettu ja hampaat pesty ja lelut korjattu paikoilleen, kaadunkin sänkyyn enkä herää ennen kellon soittoa. Silloin jää blogi pitämättä ja remontit raportoimatta, ja sellaista elämä nyt vain on. Jos blogi ei kuulu päivittäisiin tai viikottaisiin rutiineihin, siihen on hyvin vaikea tarttua. Päivät ja viikot kuluvat huomaamatta, muuttuvat kuukausiksi ja vuosiksi.

Mutta kiitos Annukalle, ja teille kaikille muillekin jotka olette kuulumisia kyselleet. Pahoittelut erityisesti heille, joiden remontteja ja muita asioita koskeviin kysymyksiin en ole muistanut vastata. Toivon itsekin, että ehtisin ja jaksaisin vaikka jälkijättöisesti raportoida tänne kuluneet vuodet - minä kirjoittajana, sinä lukijana ja tämä talo ja sen joskus ehkä tulevat asukkaat sen ansaitsevat.

(Emme siis ole muuttamassa mihinkään. Mutta blogin pitämisen filosofiana minulla on ollut se, että haluan ennen muuta dokumentoida tämän talon vaiheita, sillä ajatuksella että muistaisimme itse ja ne, jotka meidän jälkeemme tulevat, näkisivät myös mitä täällä on oikein touhuttu meidän aikanamme.)

5 kommenttia:

  1. Voisin kirjoittaa sanasta sanaan saman tekstin omaan blogiini. 🙂

    VastaaPoista
  2. Ilahduin kun täällä oli merkintä. Elämä vie mukanaan eikä aina ole aikaa kaikkeen, välillä blogikirjoituksia voi ajastaa. Jaksamista arkeen. m

    VastaaPoista
  3. Sellaista se on! Kiva kuulla kuulumisia!

    VastaaPoista
  4. Mittään et ole kellekään velkaa! Jokainen kirjoituksesi on lahja, kiitos niistä. Eläkää onnellisesti! Ihan liikaa on elämässä syyllisyyden- ja velvollisuudentunnetta. Ei toinna tästä lisää kasata harteilleen. Terkut perheelle Elolasta!

    VastaaPoista