tiistai 20. maaliskuuta 2012

Taidepläjäys

Tuossa Kyttäyslistalla-luettelossa on taloaiheisten blogien lisäksi myös blogi nimeltä Pohjanpeitto. Se on meidän naapurin Villen ja ystävänsä Eskon dogma-henkinen blogi, joka päivittyy kerran kuukaudessa.

(Ja minä muuten tiedän aina etukäteen, koska se päivittyy biisin eli naapurin Villen osalta. Silloin, kun niiden olohuoneessa palaa valo vielä silloin kun minä menen nukkumaan.)

Huomasin juuri, että meidän talo on päässyt musiikkivideoon. Video on tässä postauksessa, ja talo näkyy ihan siinä videon alussa. Näkyy siinä videolla muitakin meidän huudeja.

Ja lopussa valoa tunnelin päässä.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Olohuoneunelmia edelleen

Hauskaa, että pieni olohuonereferenssikuvani oli kirvoittanut samantyylisiä ihastuksen huokauksia myös lukijoissa. Jatkan samalla linjalla - tässä kuva professori Matti Klingen kirjastosta:



Kuva on Kodin Kuvalehdestä, linkki juttuun on tässä. Täytyy nyt kehua retostaa sen verran, että olen viettänyt professori Klingen kanssa heinäkuisen aamupäivän eräällä pietarilaisella, perin juurin ränsistyneellä hautausmaalla keskustellen muun muassa rakennusperinnöstä. "Kapitalismi on kulttuurin pahin vihollinen", totesi hän kun pohdiskelimme kenollaan olevien hautakivien katveessa pienten suomalaisten kaupunkien alkuperäisen rakennuskannan hävitysvimmaa.

Matti Klingen työhuone tai kirjasto on myös sitä "rennon boheemisti akateeminen" -tyyliä, jota itsekin haikailen huusholliini. Olen toistaiseksi toteuttanut tyylisuuntaa kokoamalla ympärilleni huojuvia pinoja erinäisiä selluloosasta valmistettuja painotuotteita, tälläkin hetkellä ne valloittavat pianon ja piirongin päälliset olohuoneessa. Kirjahyllyt, joita meillä on kaksi, pursuilevat, ja osa kirjoista on joko vintissä tai verannalla pahvilaatikoissa matkalla vinttiin.

Joku kaunis päivä toivon, että olohuoneessamme on yksi seinällinen (tai melkein) kirjahyllyä. Hurjimpina hetkinäni haaveilen jopa sellaisista Billnäsin lasiovellisista malleista. Vaatimattomampiin haaveiluihin kelpaavat ihan tavalliset Lundiatkin.

Ja sitten haluaisin tuollaisen kirjastoista tutun kirjavaunun, niin kuin Matti Klingelläkin. Siihen voisin kasata kirjaston kirjat ja väitöskirjamateriaalin.

Minulla on nimittäin sellaistakin. Se odottaa aikaa joskus kymmenen vuoden päästä, jolloin sille ehkä ehtisi ja jaksaisi jotain tehdäkin.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Unelmien olohuone

Seurailen blogia nimeltä Unelma vanhasta talosta. Se oli päivittynyt pitkästä aikaa, ja siellä oli linkki ihan mahtavaan vanhaan seurojentaloon Etuoven sivuilla. Linkki on tässä, mutta eipä se tietenkään toimi kuin rajoitetun ajan.

Poimin siksi omaan talteen linkin takaa yhden kuvan. Kuva esittää seurojentalon salia, joka on tietysti pinta-alaltaan aika eri kokoluokkaa kuin meidän olohuoneemme, vaikka suihkupömpeli sen nurkasta purettaisiinkin. Joka tapauksessa tuossa on jotain sellaista, jota minä haluaisin omaan olkkariini.

Tai siis lähinnä nuo kirjahyllyt.



Onneksi olohuoneremonttiin on vielä niin pitkä aika, että ennättää kunnolla unelmoida. Ja suunnitella käytännön toteutusta.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Mittarimato

Koska olemme tällä hetkellä vanhempainvapaalla, ei mitään remonttiin viittavaa juurikaan tapahdu. No, puoliso kävi eilen kellarissa viimeistelemässä ehkä kenties vielä joskus luoksemme saapuvan tiskikoneen etulevyä ja asensi tänään tiskipöydän alakaappiin hienon jätevaunun. Esittelen molemmat sitten kun se tiskikoneenpirulainen kaiketi ensi viikolla palaa takaisin huollosta ja asentuu paikoilleen, eli kun koko tiskipöytäkokonaisuus on valmis.

Väsymätön pieni hanslankarimme ei kuitenkaan lomaile. Tämä kuva ei ole mitenkään lavastettu - lapsi kuljeskelee päivittäin ympäri huushollia jostain kolosta kaivamansa rullamitan kanssa ja mittailee milloin mitäkin.

Otteet ovat asiantuntevat.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Lisäys asukasluetteloon

Uusin keltaisen talon asukas, pieni tyttäremme Vuokko Nuppunen syntyi keskiviikkoaamuna 7.3.2012 puoli seitsemältä 3090 g painoisena ja 48 cm pituisena.

Ja jos tästä kolmen päivän ikäisenä tallennetusta otoksesta voi jotain päätellä, ei elo hänen kanssaan tule olemaan ainakaan kovin ikävää tai murheellista :)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Melkein muttei ihan valmista

Aamuvalossa kohtaamani keittiön uusi tiskinurkkaus meinasi taas saada aikaan ilostaitkemistä. On se kyllä kaunis.



Harrastin tänään vanhaa elinkeinoani rakennussiivousta kellarissa. Suihkukaappi on putsattu rakennuspölystä ja vaatekomerokin maalattu. Näyttää hyvältä sekin nurkka:



Pyyhin kaapit ja askartelin niihin jopa hyllypaperit. Illalla sain vielä tyhjennettyä pyykkikorillisen kellarisäilytykseen sopivaa tavaraa nykyisestä väliaikaissiivouskomerosta ja asettelin tavarat paikoilleen kaappeihin. Hyvin mahtuivat.

Se varsinainen päivän urakka oli kuitenkin putkimies-Markon vierailu: Kellarin kahteen lavuaariin hanat ja viemärit ja viemäri myös keittiön uudelle altaalle. Putkimiesvierailun voisi ottaa oppikirjaesimerkiksi johonkin "näin teet kierrätyshenkistä perinneremonttia" -teokseen. Kun halutaan käyttää vanhoja, käytettyjä tai muuten vaan pakasta jo aika kauan aikaa sitten vedettyjä osia, täytyy varautua siihen että ihan ilman vastoinkäymisiä ei yleensä selviä mistään urakasta.

Niinpä tänäänkin on törmätty ainakin seuraaviin: Vanhat emaloidut valurauta-altaat vaativat tiivisteitä. Keittiön vanha hana tiputti. Kellarin käytetty vessanpönttö vuoti. Suihkupömpelistä kellarin rosterialtaan ylle siirretty hana toimi sentään ongelmitta, mutta kierrätyskeskuksesta ostettu käytetty Oraksen perushana valutti vesiä minne sattui. Putkimies teki hommansa ja poistui, jonka jälkeen puoliso ja appiukko poistuivat rautakauppaan ja palasivat mukanaan säkillinen tiivistysmateriaalia ynnä muita putkinakaleita. Tällä hetkellä ongelmana taitaa olla enää valurauta-altaiden viemäreiden tiivistäminen, mutta huomiselle aikataulutettu hamppua ja kittiä -ostosretki tuonee ratkaisun tähänkin pulmaan.

Sinänsä surkeaa, että suunnilleen ainoa uutena rautakaupasta ostettu asia pyykkituvassa, eli Oskarin oksa, onnistui olemaan viallinen: paketista puuttuu kokonaan toinen kiinnitysholkki. Kun otetaan huomioon, että uusi, kallis ja olevinaan laadukas astianpesukoneemme on edelleen korjaamolla ja odottaa varaosaa jo ennen ensimmäistäkään kunnon käyttökertaa, on ehkä todettava että ei se tavaran pakasta vedettävyyskään vielä välttämättä mitään takaa.

No, emme jää moista murehtimaan vaan iloitsemme jo valmiina olevasta. Tässä vielä esimerkki putkimiehemme työnäytöksestä:



Tässä taas esimerkki kellarin katossa vielä roikkuvasta putkihärdellistä, josta on purettu jo ainakin puolet. Loput lähtevät sen varsinaisen putkiremontin yhteydessä:



Tuossa putkihässäkässä on jotain vastaavaa käsityöläisyyden makua kuin siinä vanhan täkin hyödyntämisessä keittiön viemärin eristeenä, sanoisin. Joka tapauksessa itse arvostan enemmän tuota ensin esitellyn valokuvan mukaista putkimiestoimintaa...

Kunhan tuo tiiviste-episodi on valmistunut, on jäljellä enää mukavia töitä. Kellarin lattia pitää kuurata puhtaaksi ja pyyhkiä ovista kalkkimaaliroiskeet. Sitten voikin jo melkein ruveta ripustelemaan verhoja ja levittelemään mattoja ja sijoittelemaan paikoilleen muita sisustuksellisia elementtejä. Kellarin vessan näkösuojaksi pitää vielä rakentaa paneelista jonkinlainen sermi tai seinäke, ja kellarin ovista puuttuvat listat. Maalaushommia on ovien ja yhden kaapin osalta vielä tehtävä kesemmällä, kun maaleja voi poistaa ulkotiloissa, ja jakotukin ympärille on askarreltava jonkinlainen komero, kaappi tai kotelo. Ja ja ja.

Mutta kuten sanottua, ne ovat niitä mukavia töitä. Loppusuoran viimeistelyjä ja hifistelyjä, siistiä sisähommaa ja mukavaa pintaremonttia. Hyvä että joskus sitäkin.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Keittiön pikaremontti, osa yksi

Jossain alkuperäisissä remonttisuunnitelmissa luki, että keittiö on ensimmäinen asia, joka kellarin jälkeen pistetään kuntoon. Jossain vaiheessa ymmärrys lisääntyi sen verran, että keittiön edelle kiilasivat vessat - viemärien ja käyttövesiputkien vaihto edellyttää nimenomaan vessaremontteja, koska vessojen kautta kulkevat vedet myös keittiöihin. Niinpä keittiöremontti on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen ("kevväämmälle", sanoi savolainen puoliso tänään) ja silmissä vilistävät vain mustavalkoiset vessahaaveilut...

No, ei sentään. Minulla on ollut selkä perin juurin kipeä tämän toisen lapsen odotuksen aikana. Meillä menee myös hyvin paljon aikaa tiskaamiseen, jota kumpikaan meistä ei suuresti rakasta. Liian matala tiskipöytä ei ainakaan edesauta selän tilannetta, ja tiskikoneettomuus on alkanut muiden nykyajan mukavuuksien hiivittyä huusholliin haittamaan enemmän ja enemmän. Tänään siis suoritettiin keittiön pikarempan osa yksi ennen sitä varsinaista keittiöremonttia, pikaremontoinnin kakkososa nähdään huomenna kun putkimies-Marko saapuu.

Meillä on siis tarkoituksena tehdä keittiöön sellainen ihan oikeakin remontti. Maalata seinien likaiset pinkopahvit ja katon nuhjuiset Halltex-levyt, lisätä kaappitilaa, rakentaa ikkunan eteen työtaso, kunnostaa peltikuorinen puuhella ja ennen muuta repiä ruma muovimatto lattiasta ja ottaa esiin alkuperäinen lakattu puulattia, tosin visioissani ruskeaksi maalattuna. Isoin tekninen juttu on liesituulettimen laittaminen keittiöön - kaiken alleen peittävä rasvainen pöly öllöttää. Ja sitten vielä sähköjen uusiminen, lisääminen ja valaistus.

Mutta tässä vaiheessa tyydyimme vain tuon tiskinurkkauksen fiksaamiseen. Lähtökohta oli tämä blogissa jo useita kertoja vilahtanut kuva:



Ensin lähti yläkaappi yläkertaan. Maalausta ja pientä laittoa, ja alkuperäiset varsin, hmm, kotitekoisen oloiset keittiön kaapit jatkavat elämäänsä yläkerran keittiössä. 40 vuoden päästä, kun toivottavasti vielä asun talossani, ne ovat satavuotiaat. Satavuotiaita kaappeja ei voi kuin arvostaa, kotitekoisuudesta viis.



Sitten heilahti vinttiin rosterinen tiskipöytä ja alakaappi. Osasimme odottaa jonkinlaisia ajallisia kerrostumia kaapin alta paljastuviksi...



Muovimaton, ohuen vanerin, pahvin ja pölykerroksen alta paljastui lopulta kuiva, ehjä lautalattia. Viemärin ympärys oli eristetty yhtä mielikuvituksellisesti kuin yläkerrassakin - siellä purujen sekaan oli sullottu superlonpatjan palasia, alakerran kyökissä taas viemärin ympärys oli vuorattu jollain, joka muistutti erehdyttävästi vanhaa täkkiä. Täkistä en ehtinyt saada kuvaa, sen verran rivakasti se poistui roskikseen.



Pääsin vihdoin kurkistamaan myös keittiön muovimaton alle. Ainakin tuosta tiskipöydän kohdalta se oli liimattu varsin topakasti lattialautoihin - täytynee siis varautua joko hirveään urakkaan tai siihen, että liimaa ei saa irti laudoista. Ans kattoo nyt - sitten kevväämmällä.

Rempparyhmän nuorempi hanslankari oli onnellinen, koska remontti oli vihdoin siirtynyt täysin hänen ulottuvilleen eikä edellyttänyt enää harvoin tarjolla olevaa pääsyä kellaritiloihin.



Tiskipöytä tulee siis muodostumaan integroitavasta, puulaatikoksi naamioidusta astianpesukoneesta sekä sen viereen puolison itse liimapuulevystä tekemästä roskiskaapista, jonne mahtuvat juuri sopivasti energiajakeen ja kompostin sangot. Näiden päälle tuli koivuinen taso, johon suhtaudun skeptisesti (tiskipöydällämme on nähty retkottavan muun muassa päätön rasvasilli) mutta se on Osmottuna ja hiottuna ja kiillotettuna niin kaunis, että hyväksyn sen toistaiseksi varauksetta. Katsotaan, miten se kestää käytössä.



Puoliso osti aika pian taloon muutettuamme sellaisen laserlaitteen, jolla voi katsoa seinien suoruutta ynnä muita kiinnostavia yksityiskohtia. Keittiön seinät todettiin sillä suoriksi jo yli vuosi takaperin - mutta eipä tullut silloin tai myöhemminkään tarkastettua tilannetta tuon tiskinurkkauksen osalta. Lopputulos on tämä:



Ei ihan 90 astetta. Melkein. Kun kysyin timpureilta, mitä aikovat tehdä, oli vastaus että katsotaan sitäkin sitten kevväämmällä. Näin teemme.

Lavuaariksi laitettiin Kainuun metsäkämpältä pelastettu, emaloitu valurauta-allas. Se on kyllä nätti. Tarkkaavainen lukija huomaa seuraavasta kuvasta, että hana roikkuu omituisen alhaalla ja paikoilleen kiinnitetyn uuden tiskikaapin reunan ja Enso-levyn väliin jää outo pinkopahvisaareke. Tämäkin on kevväämmällä-osastoa - kun keittiön vesiputket vaihdetaan vasta vessojen remontin yhteydessä, nostetaan hana vasta sitten oikealle korkeudelleen ja hiissataan samalla Enso-levy kiinni tiskikaappiin. Näin vältytään siltä, että levyyn pitäisi tehdä ylimääräisiä reikiä.



Keittiössä asennetaan parastaikaa kuumeisesti ovia. Mikä ei ole ihan helppoa, kun saranat pitäisi saada niin kohdalleen että ovet sulkeutuisivat jouhevasti mutta eivät jäisi leuhottamaan avonaisina. Puoliso ja pihdit työskentelevät pieteetillä.

Yksi "ei menny niinku Strömsössä" -havaintokin tuli tehtyä - tiskikaapin yläpuolelle tulee vielä toinen kaksiosainen kaappi, jonne olen ajatellut sulloa niitä pakasterasioita ja lasipurkkeja, jotka nyt majailevat yläkomerossa, jonne sijoitetaan tulevaisuudessa nyt pikkukamarin yläkomerossa asusteleva vessa- ja talouspaperivarasto. (Huomatkaa, kaikki suunnitelmat on tehty tarkasti ja harkiten.) Ei tullut sitten mieleen, että tuo edellisessä kuvassa valokehänä loistava pallolamppu on sellaisessa kohdassa, että oikeanpuoleisen yläkaapin ovea ei saa kunnolla auki. Aukeaa se kuitenkin jonkun verran, ja kaappiin voi laittaa narusta stopparin ettei ovi lävähdä joskus vahingossa lamppua vasten ja riko kuuppaa. Tai sitten keksitään jotain muuta, sitten kevväämmällä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Huomenna jatketaan sekä kellarissa että keittiössä.

Ei päivää ilman vahinkoa

Jotenkin nämä keväät ovat aina täynnä kaikenlaisia koettelemuksia, vrt. edellinen postaus. Tässä kerrottu tapahtui jo 23. helmikuuta, jolloin kelit yks kaks lauhtuivat ja kaikkihan sen tietävät, mitä sitten tapahtuu.

Katolta tulivat alas lumet, ja niiden mukana puoleen väliin saakka myös räystäskourut ja -laudat. Talomme on siitä asti ollut perin kaunis näky. Tervetuloa Ryysyrantaan:



Pääosin tähän katastrofiin on syynä se, että yläpohjassa on omituinen vuotopaikka. Emme ole onnistuneet ihan paikallistamaan sitä, mutta se vaikuttaisi osuvan jonnekin yläkerran eteisen kohdille. Yläkerran eteisessä on hyvin lähellä kattoa iso lämpöpatteri, joka saattaisi hehkua eristeen läpi katolle...tai sitten ei. Luulen, että asiaan tulee perehtyä näitä hataria arvailuja perusteellisemmin ensi kesän ja kattoremontin myötä. Joka tapauksessa tuo pistemäinen vuoto aiheuttaa tietysti katolle jääpatjan, joka alas tullessaan nyhti irti sekä kourun että räystäslaudan. Alapuolelta tuho näyttää tältä:



Rumat modernit kattokourut ja syöksyputket oli joka tapauksessa tarkoitus vaihtaa kattoremontin yhteydessä, joten sikäli tuo tuho ei harmita. Työturvallisuusmielessä räystäällä roikkuminen ei ole vielä tullut oikein ajankohtaiseksi, eikä tässä ole kaiken muun keskeneräisen homman keskellä ollut aikaakaan uhrattavaksi moiselle mitättömyydelle, joten talo saanee luvan pärjätä repsottavine räystäineen jonnekin kevväämmälle asti. Esteettisestä vaikutelmasta joutuu vähentämään aika monta pistettä, mutta joskus on vaan priorisoitava.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Vessahaaveilua

Rakennusperinteen ystävät ry:n vuoden 2011 vuosijulkaisu käsittelee talotekniikkaa vanhassa talossa - tässä linkki julkaisun sisällysluetteloon. Julkaisu on pikaisen tutustumisen jälkeen erittäin ansiokas ja kiinnostava varmasti kaikille sähköjen, putkien, ilmanvaihdon ja muiden vähemmän helppojen kysymysten kanssa painiville perinnekorjaajille, mutta uskoisin sen tarjoavan ihan relevantin näkökulman näihin asioihin myös modernimpaa lähestymistapaa noudattaville.

Yksi vuosijulkaisun artikkeleista on Riikka Nevalan kertomus rintamamiestalon WC:n säästävästä kohennusremontista. Samaisen Riikka Nevalan toissa vuoden Tuumassa julkaistu mainio keittiöremonttikuvaus löytyy myös netistä tämän linkin takaa.

Vessajutussa oli ennen ja jälkeen -kuvat. Se ennen-kuva muistutti aika paljon tätä, eli meidän nykyistä alakerran vessaa:



Jälkeen-kuvassa oli alkuperäisen kaltainen, hienolla mustalla bakeliittikannella varustettu pytty, alkuperäinen lavuaari, mustavalkoraidallista Enso-levyä, musta eleetön muovimatto ja tyylikkäästi kokonaisuuteen istuvia sisustusyksityiskohtia.

Ja tästäkös minä innostuin: Aloimme jo joku aika sitten pohdiskella vessaremonttia lähinnä lattian osalta, se kun joka tapauksessa tullaan purkamaan putkirempan tieltä eli uusi on rakennettava tilalle. Alkuperäisajatus oli se, että muutetaan mahdollisimman vähän - vessan seinät on verhottu mitä ilmeisemmin muista huoneista ylijääneillä pinko- ja ensopahvinpalasilla, ja olin ensin sitä mieltä, että ne pitää vaihtaa ja pinkopahvittaa vessa nätiksi. Sitten olin sitä mieltä, että alkuperäiset pinnat ovat kuitenkin säilyttämisen arvoisia, vaikka ne olisivatkin myöhempien aikojen sähkövetojen reijittämiä. Nyt olen sitä mieltä, että haluan meillekin hienon, tyylikkään, kauniin ja mustavalkoisen vessan. Perustelen tätä sillä, että kun koko varsinainen asuinkerros tulee kokemaan jonkinlaisia muutoksia alkaen keittiön kaapeista ja lattioista päätyen olohuoneen tapetointiin ja mahdollisiin pönttöuunihaaveiden realisoitumisiin, on ihan ookoo ja sallittua updeitata myös veski.

Mitään 2010-lukulaista huussia en toki halua, vaan Riikka Nevalan hengessä mentäisiin. Lattia, joka siis joka tapauksessa on tehtävä uusiksi, voitaisiin vesivahinkoriskin minimoimiseksi kuitenkin varustaa lattiakaivolla ja nykymääräysten mukaisella vedeneristyksellä. Vessan lattiaan voisi tehdä siis valun, laittaa ehkä jopa lattialämmityksen (ökyä) ja verhota lattian Pukkilan mustilla kuusikulmaisilla klinkkerilaatoilla valkoisin saumoin. Kuten tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy, lattiaa on vessassa perin vähän joten uskoisin noinkin dramaattisen valinnan kuitenkin toimivan esteettisessä mielessä.

Vedeneristys pitäisi nostaa seinille, joten samalla ne alkuperäispinkopahvit voisi kyllä vaihtaa - ne eivät varsinaisesti ole ilo silmälle JA niissä on kiistatta aika paljon rumia reikiä. Seinät voisivat olla valkoiset.

Meillä on Kainuusta asti tuotettua, hyväkuntoista mustavalkoista Enso-levyä, joka riittäisi samanlaiseen levytykseen kuin vessassa nytkin on. Alkuperäinen lavuaari säilytettäisiin, mutta nostettaisiin nykyiseltä polvenkorkeudelta ylöspäin. Peili ja pyöreä lamppu säilyisivät myös, tosin lavuaarin kanssa samassa suhteessa ylösnousseina. Meillä on tosiaan tuollainen vanha Arabian lavuaari, jossa on reijät kuuma- ja kylmävesihanoille erikseen. Ne on jossain vaiheessa vaihdettu nykyaikaiseen, sekoittajalla varustettuun Oraksen hanaan ja tässä asiassa olen kyllä normaalia itseäni vastaan siinä mielessä, että vessan hana ilman sekoittajaa on niin hoocee-perinnehippeilyä etten moiseen leikkiin halua lähteä. Perus-Oras on ihan hyvä, väännelkööt kuumia ja kylmiä namikoita erikseen ne, joilla on vähemmän pyllyjä pestävinä.

Pönttöpohdintaan en osaa vielä sanoa juuta enkä jaata, IDO-59 mustalla bakeliittikannella tai moderni, korkea pytty mustalla bakeliittikannella (anoppi sanoi että sellaisia on myynnissä) ovat tällä hetkellä vaihtoehtoina. Jatkamme pohdiskelua ja kiitämme ansioikkaista kommenteista pönttöasiaan!

Vessan nyt vaaleansiniseksi maalattua kaappia pitäisi epäilemättä entrata uuteen uskoon mustavalkoisessa vessassa - siis mustavalkoiseksi. Alkuperäinen ajatus oli se, että vessa noudattelisi orjallisesti keittiön värimaailmaa, mutta meillä ei ole tarpeeksi punavalkoraidallista Enso-levyä tuon suunnitelman toteuttamiseksi. Ja tuo mustavalkoisuus jotenkin vaan nyt tuntuu kolahtaneen tajuntaani lähtemättömästi...

Sallikaa siis vielä pieni sisustussöpöstely-yksityiskohtamärehtiminen: Mustavalkoisen puukaapin (tai kahden, minulla on toinenkin tuollainen vanha projektikaappi työn alla enkä ole siitä vasta maalannut kuin sisukset) lisäksi erinäisen vessaesineistön säilytystä voisi jatkaa tuossa kaapin alla nyt roikkuvassa korisysteemissä. Peilin alle voisi tehdä tuota nykyistä vähän isomman pussukan hiusharjoja sun muita tykötarpeita varten - mustavalkoisesta kankaasta. Kainuulaisesta metsäkämpästä hellin käsin irroittelemistani, puisilla pumpuloilla varustetuista naulakoista voisi rakentaa hienon pyyhenaulakon niin, että maalaisi laudanpalan valkeaksi ja pumpulat mustiksi. Ja jotenkin kokonaisuuden kruunaisi ehkä seinällä roikkuva Ebba Masalinin mustapohjainen opetustaulu jollain asianmukaisella kasvikuvituksella...

Olen siis selvästi löytänyt pienen sisustajan itsestäni (tämä voi johtua myös hormoneista) mutta ei se mitään, tämä on ihan kivaa. Puoliso vähän hymähtelee vessainnostukselleni - on toki muistettava, että tässä on vielä aika paljon kaikkea mahdollista muuta keskeneräistä tekemättä ennen kuin putkiremonttiin ja sitä kautta vessaan asti päästään - mutta hyvähän ne suunnitelmat on olla jo valmiiksi mietittynä hyvissä ajoin, eikö totta. Ainakin tähän asti on ollut sellainen fiilinki, että omat vahvat visiot kantavat aika hyvin tässä talossa, joten jospa tuo perin radikaali vessauudistuskin toimisi tuollaisena.

Sitä paitsi meillä on vielä yläkerran vessa, joka myös pitää laittaa kuntoon. Ja yksi kappale vielä viime silausta vailla olevia pyykkitupia kellarissa. Jos vauva ei päätä syntyä ihan heti seuraavina päivinä, pääsette pian ihastelemaan melkein valmista pyykkitupaa - verhoja ynnä muita on jo valmiina anopin ompelemina ja rakennussiivous suoritettu, putkimies tulee yhdistelemään viimeiset lavuaarit ja vessanpöntöt vesiin ja viemäreihin tiistaina ja samainen armas anoppi maalasi vaatekomeronkin tänä iltana ensimmäistä kertaa vihreäksi. Minä itse olen osallistunut pyykkitupasomistukseen askartelemalla (toki anopin tekemiin kehyksiin...) tämän sisustuselementin, joka on alun perin Tampellan vuoden 1978 mallistoa edustava pellavapyyhe. Tämän parempaa huoneentaulua ei meidän kellariin voi oikein kuvitellakaan:



(Pyyhe on sattumalöytö huuto.netistä ja taulu on valmistettu pingottamalla silitetty, himpun verran kostea pyyhe rimakehyksen ympärille nitojan niiteillä.)

Puulämmitystä

Perjantai-ilta, kello 22.10. Laskeudun kellarin portaat pyykkitupaan tarkoituksenani hakea kuivat pyykit kuivurista ja siirtää märät pyykit sinne pesukoneesta. Sytytän valot pyykkitupaan, pesukone vilkuttaa vikailmoitusvaloa ja kuivuri on kokonaan pimeänä. Lisäksi jostain kuuluu piipitystä, jonka paikallistan pian kantautuvaksi pannuhuo... eikun teknisestä tilasta.

Huhuilin puolison paikalle. Hän totesi, että maalämpöpumppuun ei tule virtaa. Hetken ajan räpsyttelimme kellarin uutta sähkökaappia ja tuijottelimme toisiamme sekä kokonaan mykistynyttä pyykinpesuarsenaaliamme. Taustaksi kerrottakoon, että uusi astianpesukoneemme kannettiin perjantaina huoltofirman autoon - se ei toiminut, eli pyörittänyt ohjelmia, eikä huoltomies keksinyt paikan päällä missä vika. Näimme sielumme silmin, kun uusia hienoja kodinkoneitamme rahdataan yksi toisensa jälkeen pajalle ja lopulta jäljellä on vain...no, äitiltä saatu pyykkilauta.

Insinööri jäi kellariin pähkäilemään, humanisti kiipesi vartioimaan lapsen unta yläkertaan. Ja keksi kiivetessään, että alakerran sähkötauluhan on yhteydessä yläkertaan, joten mahdollinen yläkerrassa tapahtunut sulakkeen kyrvähtäminen voisi aiheuttaa moisen sähkövehjekuoleman kellarissa. Ja katso, yksi alakertasulake (se, missä lukee "sirkkeli") olikin palanut. Vaihdoimme sen, ei vaikutusta lopputulokseen.

Minä menin lopulta nukkumaan, puoliso jäi lämmittämään keittiön puuhellaa. Mitäpä sitä muutakaan olisi voinut, perjantai-iltana.

Lauantaina keskustelimme puhelimitse sekä kuopiolaisen maalämpömpumppukorjauspäivystäjän että oman sähkömiehemme kanssa. Kumpikaan ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Meille oli tulossa ystäviä kylään ja mietimme ensin, että pitääkö suomalais-amerikkalainen saunailta perua kokonaan - sitten totesimme, että hätä ei ole tämän näköinen. Kiitos puulämmityksen ja koko päivän helottaneen auringon torpassa oli 25 astetta lämmintä, sauna lämpisi puilla ja kuumaa vettä sekä peseytymiseen että astioiden tiskaamiseen saatiin Porin Mainiosta.

Viime yönä oli pakkasta, ja makuuhuoneessa talon pohjoispuolella oli aamulla kieltämättä vähän viileää. 160-senttiseen sänkyyn saman peiton alle öisin sulloutuva perheemme ei siitä varsinaisesti hätkähtänyt, ja keittiössä ja olohuoneessa oli aamullakin yli 20 asteen lämpötila. Yllättävän hyvin kestää hatara purumökkimme siis lämpimänä ilman varsinaista lämmitystä kaikissa huoneissa, se on tämän kokemuksen perusteella todettava.

Ja loppu hyvin, kaikki hyvin: Naapurin sähköammattilainen sattui kävelemään ohi kun puoliso oli tyttären kanssa aamupäivällä pihalla, ja saapui hetken kuluttua tarkistamaan tilannetta. Kävi ilmi, että maalämpöpumpulle menevistä kolmesta vaiheesta yksi oli kuin olikin pimeänä, eli toinenkin sulake oli palanut mutta sulakkeen nalli oli jäänyt jököttämään salakavalasti paikoilleen. Sinänsä mielenkiintoista, että sekä ammattilaisen että puolison sähkökynällä tekemän testin perusteella virtaa kuitenkin meni pumpulle - opin tänään, että sähkömiesslangilla sähkö jättää "hajun" joka voi hämätä noita heppoisempia mittalaitteita. Vika todettiin lopulta jollain järeämmällä mittarilla, sulake vaihdettiin ja niin oli taas torpassa sekä lämpöä että lämmintä käyttövettä.

Palkkioksi sunnuntaityöstä naapurimme kuittasi keskikokoisen hirvipaistin. Se, joka väittää, että yhteisöllisyys on kuollut, ei ole vieraillut meidän kadulla.