Talo.

Vaalityötä

2012-01-27T21:48:00.002+02:00

Talomme on lavastettu vaalimainokseksi, niin äskettäin myös blogi.

Kellariaskelia

2012-01-25T21:27:00.006+02:00

Kellarissa edistytään. Sähköhommat on tehty (paitsi lattialämmitystä pyörittävää pumppua varten unohtui asennuttaa pistorasia) ja putkihommatkin valmiit tässä vaiheessa, eli vain vessan lavuaari, pönttö ja iso rosteriallas ovat vielä asentamatta.

Kellariin tuli siis uusi sähkökaappi. Se on ruma.

Aion sijoittaa tuohon alle vihreäksi maalattavan vanhan kaapin, joka on peräisin meidän ukin ja mummon rintamamiestalon kellarin rapusta. Ehkä huomio kiinnittyy sitten siihen eikä rumaan sähköpömpelin oveen.

Tämmöinen on sitten jakotukki, ettäs tiedätte.

Tuon hermokeskuksen kautta kulkevat siis kaikki vedet pannuhuoneen puolelta tarpeellisiin kohtiin. Aika monta vesipistettä pyykkitupaan tulikin - vessan lavuaari, vessanpönttö, suihkukaappi, pyykkikone ja se iso allas. Jakotukki välittää veden myös lattialämmitykselle.

Tässä alla on syy, miksi en jaksanut niin kauheasti murehtia niistä moderneista pistorasioista. Kun pyykkitupaan tulee pakostakin kaikkea tuollaista uutta ja modernia, kuten pesukoneen hana, on silkkaa masokismia edes pyrkiä mihinkään täydellisen autenttiseen lopputulokseen jokaisen nippelin ja nappelin osalta.

Työvalo on sentään 60-luvulta ja kaapit alkuperäiseltä vuosikymmeneltä, eiköhän se riitä.

Pyykkitupa ja sen vesi- ja sähköhommat ovat olleet hyväksi opiksi myös tulevia muiden tilojen remontteja varten. Ymmärrän nyt paljon konkreettisemmin, miten radikaaleja temppuja nuo sähköjen, putkien ja vesien vetelyt ovat ja miten paljon ne vaikuttavat tilojen alkuperäisenä pysymiseen tai sen alkuperäisyyden menettämiseen. Olin vielä jokin aika sitten sitä mieltä, että kyllä meille tarvitaan enemmän pistorasioita makuuhuoneeseen - nyt luulen, että pärjäämme hyvin sillä yhdellä, joka majailee huomaamattomasti ikkunapenkin vieressä. Kiittelen myös sitä, että missään vaiheessa ei ole tullut edes mieleen muutella vessojen tai keittiön vesipisteiden paikkaa, nyt keskikerroksen ja yläkerran viemäri- ja käyttövesiputkiremontit ovat aika helpot ja ennen muuta melko näkymättömät suorittaa. Kellarin pyykkitupa on joka tapauksessa teknishenkinen aputila kaikkine pyykki- ja kuivauskoneineen joten tuollaiset rumilukset kuten sähkökaappi ja väärän vuosikymmenen sähkö- ja vesikalusteet eivät siellä näyttele minusta niin suurta roolia. Täällä asuintiloissa haluan kuitenkin säilyttää kaiken mahdollisimman alkuperäisenä jo pelkästään esteettisistä syistä - vaan onneksi niitä identtisiä 50-luvun pistorasioita saa rahalla kaupasta, koska yhdellä pistorasialla varustettu nykykeittiö on aika mahdoton yhdistelmä.

Asioiden edelle

2012-01-19T22:19:00.004+02:00

Kellarissa ei nyt vielä oikein millään mittarilla ole valmista, ei vielä aikoihin. Mutta sähkömies on käynyt omat hommansa hoitamassa ja putkimies tulee huomenna ja jatkanee ensi viikolla, eli voiton puolella etenemme hitaasti ja varmasti kohti maalia. Nyt voi siis jo hieman uumoilla tulevaa.

Kellariin siirtyvät ensimmäisinä siis pyykkäys ja suihkuttelu. Samalla sekunnilla suihkupömpelistä pistetään vedet poikki ja puretaan pömpelin putkihässäkkä kellarin nurkasta. Sitten ajattelin käyttää pömpeliä vaatehuoneena.

Koska meillä ei ole edelleenkään tiskikonetta ja keittiö on muutenkin lievästi askeettinen, soisin remontin loikkaavan lähitulevaisuudessa ensimmäiseen asuinkerrokseen. Viime aikoina olen alkanut myös haaveilla pyllynpesuoperaatiota helpottavasta vessan lavuaarista - se on se sama lavuaari mikä vessassa nytkin, mutta nykyisen polvenkorkeuden sijasta se voisi sijaita parikymmentä senttiä korkeammalla. Säästyisi selkä, kun pestäviä pyllyjä on tulossa kohta yksi lisää ja ensimmäinen pyllykin painaa jo yli 11 kiloa.

Järkevää olisi ehkä edetä hommassa niin, että joka tapauksessa tehtävälistalla oleva viemäri- ja käyttövesiputkiremontti suoritettaisiin ensin. Putkimies-Marko sanoi taannoin, että tämä ei olisi mikään ihan mahdoton operaatio - ei meillä ole kuin yksi viemäri, joka kuskaa vedet vessoista ja molemmista keittiöistä. Vesiputket kulkevat näkyvillä samassa vessan nurkassa viemärin kanssa, ja keittiöön ne menevät vessojen seinien läpi. Putkiremppa edellyttäisi siis osapuilleen vain vessojen lattioiden purkamista. Samalla voisi ennallistaa alakerran huussin - maalata pinkopahvit, skrabata ja maalata uudelleen ovi- ja lattialistat, tehdä uuden lattian, nostaa lavuaarin yläilmoihin, asentaa yhden tai kaksi pistorasiaa - ja mahdollisesti vaihtaa pöntön.

En tiedä, suhtaudun nykyiseen vessanpyttyyn ristiriitaisesti. Sekin on polvenkorkuinen ja lisäksi aika pinttynyt vuosien, höm, patinasta. En edes tykkää kauheasti sen muotokielestä. Mutta uudet vessanpytyt ovat rumia ja ennen muuta jotenkin halvan ja heppoisen oloisia. Ehkä sen tilalle täytyy hankkia samanlainen Ido-59 joka kellariakin kohta koristaa?

Yläkerran ihana retrovessa räikeän vihreine seinineen voisi pysyä sellaisenaan, muistona ajasta jolloin muotitietoisimpien tyttärien mielestä mikään ei saanut olla ainakaan ruskeaa...:)

Sitten voisi siirtyä keittiön pariin. Siellä pitää irrottaa muovimatto lattiasta ja joko hioa ja maalata alla oleva lautalattia tai tehdä uusi - en osaa sanoa, kun en tiedä, missä kunnossa alkuperäinen lattia on. Seinät ja laipio on maalattava, kaapit asennettava paikoilleen, osa alakaapeista vielä rakenneltava ja isona projektina tehtävä kokonaan uusi alakaappi lavuaarille ja tiskikoneelle. Toinen iso homma on liesituuletinoperaatio, sitä en jaksa nyt ajatella.

Mutta ennen kuin keittiötä voi ruveta remontoimaan, on remontoitava yläkertaan toimiva kyökki. Nyt se on varustetasoltaan suunnilleen tällainen:

Minä olen päättänyt, että talon alkuperäisosat eli nykyiset alakerran keittiön kuivaus- ja allaskaappi siirtyvät yläkertaan. Puoliso vastustaa - hän ei pidä niistä. Aion joka tapauksessa voittaa väittelyn, eikä meillä sitä paitsi ole muitakaan keittiön kaappeja yläkertaan sijoitettavaksi. Meillä on myös hieno vanha kaasuhella, jonka olemme ajatelleet sijoittaa yläkertaan. (Suomessa ei ole kovinkaan tavallista käyttää kaasuhelloja, paitsi joissain osissa Helsinkiä. Me olemme asuneet Venäjällä, joten kaasu on tuttu kokkausmetodi.) Tämä lähinnä siksi, että yläkertaan ei saa rajallisen sähköistyksen vuoksi voimavirtaa sähköhellaa varten, laskelmien mukaan pieni induktiolevykään ei ehkä siellä pelittäisi. Sitten meillä olisi yläkerrassa toimiva keittiö ja alakerrassa remontissa oleva keittiö.

Ja tässä kohtaa keksin radikaalin ratkaisun: Muutamme kokonaan yläkertaan. Jätämme kettiöremontin väistämättä aiheuttaman ryönän, pölyn ja kaaoksen alakertaan ja asustamme ylhäällä kaukana kavalasta maailmasta. Remontti olisi poissa silmistä samalla tavalla kuin se on tähänkin asti ollut kellarissa. Elämä jatkuisi normaalina, tosin 42 neliömetrin tilassa, mutta kuitenkin. Minusta tämä on hyvä idea. Vielä radikaalimpaa olisi, jos alakerran keittiön jälkeen jatkaisimme remonttia niine hyvinemme, purkaisimme suihkupömpelin, kuorisimme katon styrox-levyistä ja tapetoisimme seinien karvatapetit peittoon jollain vähän viiskytlukulaisemmalla. Lattian huonokuntoisen linoleumin voisi ehkä ottaa pois ja palauttaa olohuoneeseenkin lautalattian. Olohuoneremonttiin saattaisi liittyä myös pönttöuunin muuraus, mikäli se kantavuus- ja hormilaskelmien jälkeen olisi mahdollista. Sekin on pölyistä hommaa, josta olisi lapsiperheen arjen parasta pysytellä turvallisen välimatkan päässä.

Kun keittiö ja olohuone olisivat valmiit, voisi näppärä ja reipas puolisoni vielä rakentaa nurkkakamarin nurkkaan ison vaatekomeron (ovet on jo olemassa) ja sitten voisimme muuttaa yläkerrasta takaisin alakertaan ja ryhtyä asumaan remontoidussa kodissamme. Tadaa, kaikki valmista.

Tosiasiassa tämä vaihe koittaisi ehkä joskus vuoden 2015 tienoilla. Sisätiloja pitäisi remontoida noin, mutta kun talossa on ulkokuorikin. Ensi kesänä on ainakin pakko tehdä kattoremontti, koska siihen on ELY-keskuksen avustusrahaa joka on käytettävä mielellään vuoden 2012 loppuun mennessä, hätätilanteessa toki mahdollista on anoa jatkoaikaa. Käyn parhaillaan neuvotteluja kellarin ikkunat remontoineen puusepän kanssa asuinkerrosten ikkunoiden kunnostuksesta samaisella ELYn avustuksella. Eli jonkun täällä asuvan pitäisi kunnostaa ja maalata karmit, jos pokat tulevat kuntoon maksullisen miehen avulla. ELY-rahaa olisi käytössä myös ulko-ovien kunnostukseen ja autotallin ja vuokralaisen ovi nyt olisi suotavaa kunnostaa omakustanteisestikin koska ne ovat melko rapistuneessa ja energiansäästömielessä perin kelvottomassakin kunnossa.

Niin paljon tekemistä, niin vähän käsipareja kaiken tekemiseen. Mutta joskus on hyvä kuikuilla eteenpäinkin, miettiä järjestyksiä ja suoritettavia toimenpiteitä. Aikaa on varattava myös yllätyksille. Ja kun nämä pohdiskelut kirjaa ylös, niihin voi myöhemmin palata - yleensä todetakseen, että eihän se sitten lopulta mennyt ainakaan niin kuin suunnitelmissa, tai jos meni, vei kuitenkin kolminkertaisen ajan suunniteltuun nähden.

Summa summarum: toistaiseksi on keskityttävä kellariin.

Huolellisesti ja perinteitä arvostaen

2012-01-15T22:24:00.006+02:00

Varoitus: Tämä on sikäli tyhmä blogiteksti, että tekstin kohteena oleva asunnonmyynti-ilmoitus katoaa netistä jonkin ajan kuluttua eikä myöhemmin blogin ääreen eksynyt lukija pysty siten itsenäisesti arvioimaan ko. kohdetta ja sen markkinointipuhetta.

Lisäksi tämä teksti sisältää runsaasti arroganttia ja ylenkatsovaa rakennusperintösniiduilua. Mutta senhän te jo varmasti arvasittekin.

Satuin ihan sattumalta törmäämään tänään omakotitalon myynti-ilmoitukseen Mikkelin Anttolassa. Ilmoitus on tässä, niin kauan kun se nyt netissä pysyttelee. Linkin takana on rivi kuvia talosta, joka myyntipuheen mukaan on korjattu "huolellisesti ja perinteitä arvostaen", ja lisäksi remontit kehutaan tehdyn "talon tyyliin sopivasti hyvällä maulla". Kyseessä on vuonna 1950 valmistunut, jälleenrakennuskauden hirsirunkoinen omakotitalo.

Katselimme äsken talon kuvia kohtuullisen pöyristyneinä. Pääkuvassa näkyy kylläkin ihan 50-lukulaisen värinen, vaaleanruskea talo. Siinä on selvästi 80-luvulla vaihdetut, sellaisella kapealla tuuletusikkunalla varustetut ikkunat, joista tulee mieleen öljykriisi ja totaalinen kunnostamismahdottomuus ja jotka eivät mitenkään vastaa puitejaoltaan tai ulkoasultaan oikeita 50-luvun ikkunoita. Taloon on vaihdettu ulkoverhous ja tehty siitä ah niin muodikas kenttälaudoitus, eli yläosassa paneelit kulkevat pystyssä vasten vaakasuoraa alaosan paneelointia. Tämä nykyajan pakettitaloista tuttu ratkaisu ei mitenkään istu rintamamiestalon kylkeen. Katto on joko musta tai tummanruskea profiilipelti - varmaan ihan kätsy ja kätevä, mutta perinnemielessä totaalisen väärä valinta sekä materiaalin että värin osalta. Talon kuistista on ilmeisesti yritetty tehdä 2000-lukulainen lasitettu parveke ja oveksi on vaihdettu Dallas- ja Dynastia-fanin suuri suosikki, kartanomallinen valkoinen ulko-ovi. Talon kylkeen on ruuvattu kiva kasaripallovalaisin.

Sisätiloista on kaadettu kaikki seinät jotta on päästy näpsäkästi eroon rintamamiestalolle tyypillisestä huonejaosta. Pinnat tuovat mieleeni kotoisan ailahduksen - nuo kaikki sisäkuvat puolipaneeleineen ja mäntypaneeloituine kattoineen olisi voitu ottaa meidän äidin vuonna 1981 valmistuneesta käkikellotalosta. Vessat ja keittiö edustavat sellaisia vuosikymmeniä kuin 1990 ja 2000. Sisätilat kruunaa "komea vuolukivinen leivinuuni ja puuhella", joka näyttää minusta dieselveturilta eikä ole edes etäistä sukua pönttöuunille, peltikuoriselle puuhellalle tai tiilikuvioidulle kamarin uunille joita jälleenrakennuskaudella rakennettiin.

Niin. Tällaistahan se pääosin on, 50-luvun rakennusperintömme vuonna 2012. Joku on kunnostanut vanhasta mökistä useammalla remonttikierroksella itselleen viihtyisän ja oman makunsa mukaisen sekä remppa-ajankohdan tyylisen kodin. Siinä ei ole mitään rikollista, se on ehkä minun näkökulmastani vähän järjetöntä (kun helpommalla pääsisi rakentamalla uuden talon) ja aika ymmärtämätöntä (kun nuo aikanaan modernit ja varmasti hienot ratkaisut näyttävät nyt, kymmenen tai viisi vuotta myöhemmin kulahtaneilta ja elähtäneiltä kun taas aidosti vanhan säilyttäminen näyttäisi tänä päivänä vain, no, vielä vanhemmalta ja arvokkaammalta).

Sen sijaan on täysin käsittämätöntä, ihan typerää ja myös perin juurin outoa se, miksi kiinteistönvälittäjä on juuri tätä taloa päättänyt ryhtyä markkinoimaan jonain perinneremontoinnin kukkasena! Ei nyt tarvitse olla edes mitenkään erityisesti asiaa harrastava huomatakseen vaikka nuo ikkunat ja niiden väärä vuosikymmen. Luulisi, että välittäjälle olisi tullut vastaan jokunenkin alkuperäiskuntoinen rintsikka, jotta nuo sisätilatkin olisi helposti voinut arvioida kaikkea muuta kuin "talon tyyliin sopiviksi" - ellei se talon tyyli sitten välittäjän mielestä ole 80-luku, jota hieman epäilen, kun se tuskin on tänä päivänä mikään varsinainen myyntivaltti.

Soisin, että kiinteistönvälittäjillä olisi edes sen verran tolkkua ja asiantuntemusta, että myisivät perinneremontoituina ihan oikeasti perinneremontoituja taloja ja valitsisivat näille muille ihan muut adjektiivit. Tuossakin on varmasti hyvä ja toimiva koti jollekin sellaiselle, joka tuosta tyylistä tykkää, isot remontit on tehty ja voi vain ruveta asumaan. Perinnehipin näkökulmasta ristiriita myyntipuheen ja itse talon välillä on kuitenkin tolkuttoman iso - jopa niin iso, että päädyin lähettämään välittäjäpoloiselle aiheesta palautetta.

Alan olla sitä mieltä, että kun tämä meidän perinneremonttimme kaikkine neliön muotoisine jakorasioineen joskus valmistuu, lähestyn kaikkia asumis-, sisustus- ja remontointiaiheisia aviiseja ja anelen niitä kirjoittamaan talostamme jutun. Kanteen voisi laittaa jotakin tyyliin "Aikuisten Oikeasti Vanhaa Kunnioittaen Remontoitu Rintamamiestalo".

Vaan eivät ne ehkä julkaisisi tuollaista - sen verran markkinatalousmeininki noilla lehdillä tuntuu olevan, että ellei rautakauppaketjua saa jutussa mainittua päätavarantoimittajana, jäävät jutut kirjoittamatta.

Ruma, rumempi, suihkukaappi

2012-01-12T22:03:00.005+02:00

Otetaas askel taaksepäin. Noin esteettisessä mielessä ne neliön muotoiset jakorasiat alkoivat juuri häiritsemään suorastaan mitättömän vähän. Tätä hökötystä isompaa malkaa ei nimittäin voi enää esteetikon silmässä olla:

Suihkukaappi, tuo kellaripyykkitupamme autenttisen jälleenrakennuskauden tunnelman Mörkö ja Ankeuttaja, kasattiin tänään. Onhan se ihan susiruma.

Vaan minkäs teet. Se on myös tilava, tukevan ja laadukkaan oloinen ja ainoa järjellinen tapa saada suihku taloon. Esteetikko nielee kyyneleensä ja valmistautuu uusiin ankeuttajiin, joita herrat Electrolux ja Miele pian kellariimme toimittavat.

On sitä pyykkiäkin pestävä.

Suuri sähkö halkaisi taivaan

2012-01-10T20:38:00.006+02:00

Sanotaan YUP:n kappaleessa Julmasti juhlallista.

Hower taisi jossain uretaaninkäyttöpostauksessa kommentoida aiheesta ajalliset kerrostumat ja niiden kiistaton arvo rakennusperinnössämme. Meidän kellarimme sähkötyöt olkoot esimerkki siitä, että ajalliset kerrostumat tunkevat väkisin sormensa peliin kun tekniikkaa ryhdytään lisäämään paikkoihin, joissa sitä ei ole aikaisemmin ollut.

Olemme löytäneet sähkömiehen, joka on ainakin melkein yhtä hyvä kuin putkimies-Marko. Tulee sovittuna aikana, tekee hyvää jälkeä, pitää sanansa. EAL-palvelut, hyvät ihmiset. Voimme suositella.

Tänään sähkömiesvalinta osoittautui oikeaksi myös mentaliteettiosaston kannalta: sähkäri-Esa oli todennut puolisolle kellarissa pakertaessaan, että jos hän ei aivan viime keväänä maalämpörempan yhteydessä ymmärtänyt tätä teidän remontti-ideaa niin nyt kun näkee nuo kaapit tuossa kellarin seinällä on todettava, että hyvän näköistä tulee kun tällä vanhalla mallilla tehdään. Oli vielä kehunut, että hyvä on maku isäntäväellä. Ja asentanut mukisematta aidon ja alkuperäisen 50-luvun väännettävän valokatkaisijan, samaa aikakautta edustavan pallolampun ja 60-luvun tasonalusvalaisimen pyykkitupaan. Ei ole kuulkaa itsestään selvää tämmöinen. Ja kaikki, siis todellakin aivan kaikki, muuttuu tuhat kertaa helpommaksi ja kivemmaksi kun ei tarvitse omassa talossa hengaaville maksullisille miehille jatkuvasti vääntää rautalangasta sitä, että miksi tässä nyt tehdään tällä tavalla eikä sillä toisella ja EI, sillä toisella tavalla ei todellakaan ruveta jatkossakaan tekemään vaikka se olisi miten helpompaa, halvempaa, modernimpaa tai muuten vaan yleisen mielipiteen mukaista.

Sitä paitsi sähkömies oli ihan tolkun miehiä huomauttaessaan myös siitä, että talomme mahdollista joskus eteen tulevaa myyntiä silmälläpitäen tämä valitsemamme tapa on varmasti myös taloudelliselta kannalta ajatellen järkevä. Olen samaa mieltä - talossa, joka sijaitsee ison tien vieressä ja huoltoaseman rajanaapurissa, on oltava jotain spesiaalia jotta kukaan sitä viitsii tosissaan edes ajatella ostavansa. Meidän talossamme se on "rikkumaton 50-luvun henki", arkkitehti-Pekkaa lainatakseni. Se henki kulkekoon.

Mutta ajallisin kerrostumin. Kellariin tulee nimittäin uusi, vikavirtasuojattu sähkötaulu. Alkuperäinen oli suojaamaton ja siten arveluttava. Ja tuon taulun takana on kuitenkin aika merkittävä osa taloutemme olennaisista, sähköllä toimivista fasiliteeteista kuten maalämpöpumppu, ruokataloutemme tukipylväinä seisovat pakastimet, pyykkikone ja kuivuri. Tässä niitä ajallisia kerrostumia rinta rinnan:

Rinta rinnan on aika paljon muutakin uutta ja vanhaa. Olisihan noiden pistorasioiden kanssa voinut ruveta hifistelemään, kun kerran vaihtoehtojakin on. Mutta jotenkin nuo minusta istuvat ihan hyvin sen 60-luvun lampun viereen, kun niissä on nuo lätkät päällä. Eivät särje silmään. Ikään kuin maastoutuvat seinään. Lienen sekoamassa:

Neliön mallinen, moderni jakorasia on kiistatta ruma, siitä ei pääse mihinkään, varsinkin kun sen vieressä on 60-luvun bakeliittikytkin. Toisaalta kellari on kuitenkin vain aputila. Tällä hetkellä tuntuu oleelliselta se, että pyykkäys siirtyisi kellariin ennen kuin talossa on kaksi kestovaippoja käyttävää henkilöä. Ja jos nuo jossain vaiheessa alkavat ahdistaa, niin voihan niitä sitten vaihtaa. En tosin ole mistään löytänyt sellaisia ihan oikeasti vanhan näköisiä jakorasioita, Renova niitä tekee mutta eivät ne näytä samoilta kuin meillä. Vinkatkoon hän, joka noista jotain tietää.

Sellainen ruma jakorasia on muuten tulossa toiseenkin paikkaan, vessanurkkaukseen lampun yläpuolelle. Melko näkymättömiin, mutta silti. Ääh.

Ja itse asiassa kolmanteenkin, mutta tuo jää piiloon pyykkikoneen ja kuivurin taakse.

No, asiat tärkeysjärjestykseen. Minut pysähdytti tässä taannoin 30-vuotias pariskunta, joka oli neljä vuotta remontoinut täydellisesti aikakauden tyyliin vanhaa taloa. Arjet ja pyhät, illat ja viikonloput. Tunnustivat olleensa välillä henkisesti ja fyysisesti aivan poikki, ja lopulta puoli vuotta remontoidussa talossaan asuneina päätyivät koko roskan myymiseen velkavankeudesta vapautuakseen. Tämä tarina asettaa ainakin omalla kohdallani jotkut rumat kellarin pyykkituvan jakorasiat aika hyvin sille paikalle, jolle ne ihan oikeasti kuuluvatkin - mitättömiä nippeleitä joiden merkitys asujaimiston hyvinvoinnille on täysin merkityksetön. En tiedä, kuuluisiko oikean perinnehipin tällä tavalla mennä siitä, mistä aita on matalin, mutta tässä nyt ollaan eikä muuta voida. Neliön mallisine jakorasioinemme.

Keittiön ja muiden asuintilojen osalta täytyy kyllä pyrkiä esteettisesti ehjempään lopputulokseen. Kyllä perinteet sen verran velvoittavat.

Alkuperäisvalaistusta

2012-01-09T10:00:00.000+02:00

Tässä yksi pieni esimerkki siitä, millä tavalla minä soisin koko talon tulevan remontoiduksi.

Kävimme taannoin Tampereella ja itseoikeutetusti myös Rakennustorilla. Sieltä tarttui mukaan vanha uusi lampun kupu kellarin pyykkitupaan. Vanhassa maapohjakellarissa oli alkuperäiseen kantaan ruuvattu kyllä oikeaoppisesti pallon muotoinen, mutta muovinen lampun kuuppa ja sen tilalle tuli tämä:

Lasinen kupu on melkein samanlainen kuin muualla kellarissa eli saunassa, pukuhuoneessa ja käytävässä olevat. Meidän kellarissa olevissa on pyöreä pää, tuossa on tuollainen terävä. Se on ehjä ja oikeasti vanha, samaa aikakautta kuin talokin. Ja ruuvautui nätisti pyykkituvan katon lampun kantaan. Hintaa sillä oli aika paljon, 15 euroa, mutta lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

Tämä on syy, miksi minä mielelläni kutsun remontointiamme museoinniksi. Meillä on niin paljon alkuperäistä, joka on ollut talossa aina, että haluaisin palauttaa ne vähät muutetutkin yksityiskohdat alkuperäiseen asuunsa, samaan jamaan muun olemassa olevan kanssa.

Selkävoitto

2012-01-08T23:53:00.000+02:00

Saunaremontin tuoksinnasta muistan tämän vaiheen. Vaikka en olekaan se varsinainen remonttityöläinen, tulee minusta ihan selvästi jossakin vaiheessa vastaan se kohta, kun remontin selkä taittuu ja ruvetaan laskettelemaan alamäkeä kohti maalia. Hommaa on vielä vaikka muille jakaa ja tehtävälista pitkä kuin nälkävuosi, mutta jostain sen vaan tietää, että pahin on jo takana päin.

Pyykkituvan osalta olemme saavuttaneet tämän onnellisen vaiheen. Huomasin sen tänään, kun kävin kellarissa tapaamassa puolisoa. Ulkona paistoi aurinko, pyykkituvassa oli valoisaa, maapohjakellarista ei ollut jäljellä kuin haalea muisto. Puoliso oli kantanut vintistä kellariin pyykkituvan valmiiksi maalatut yläkaapit ja mallasi seinälle 60-lukulaista lamppua.

Joitakin tunteja myöhemmin, Nasun iskuporakoneen ja naapurin suosiollisella avustuksella, seinään oli saatu reikä jos toinenkin (säästöbetoni jälleen - kiven kohdalle osuminen on perin haastava juttu kun pitäisi reijittää kellarin seinää tai sokkelia) ja kaapit olivat omilla paikoillaan.

Lattialla seistä nököttää perinnemielessä perin juurin epäortodoksinen ratkaisu - vanha halkolaatikko, josta tulee pyykkitupaan likapyykkien säilytyspaikka. Tämä ratkaisu edustaa ehkä jonkin verran sitä ideologiaa, jossa revitään talosta vanhat puiset ovet irti, laitetaan tilalle uudet (mielellään mdf:stä) ja tehdään niistä vanhoista sängynpäätyjä ynnä muita koristeita. Mutta kun meillä sattui olemaan ylimääräinen halkolaatikko, ja tuo likapyykkikori-idea tuntui käytännössä toimivalta, niin sellainen tuonne pyykkitupaan nyt sitten tulee, noiden seinäkaappien alle.

Kulmaan tulee siis L:n mallinen taso, jonka alle sovitellaan tuo halkolaatikko-pyykkikori sekä joitakin muita säilytysratkaisuja, joista lisää sitten kun ne valmistuvat. Minusta nuo kaapit istuvat tuohon tilaan ihan hyvin, ainakaan ne eivät näytä siltä Googlen kuvahaun tulokselta hakusanalla "kodinhoitohuone". Ja vaikka 50-luvulla ei kodinhoitohuoneita tunnettukaan niin en silti koe, että tuhoaisimme talosta jotakin alkuperäistä rakentamalla tuon pyykkituvan kellariin, saati että maapohjakellarista luopuminen olisi jotenkin meiltä tai tulevilta sukupolvilta pois.

Jos ei oteta lukuun sitä myyrää, joka piti majaansa kellarissa. Hänen kannaltaan kellarin hyödyntäminen tulevien ja olevien sukupolvien tarpeisiin lienee vaikeutunut muutoksen myötä oleellisesti.

Seinä ja Strömsö

2012-01-08T21:18:00.007+02:00

Minusta "Ei menny ihan niinku Strömsössä" on kerrassaan mainio uudissanonta. Arki ja sen hankaluudet ovat tottavie joskus melko kaukana tästä tunnelmasta:

Kuva: Svenska Yle

Ja kuitenkin sanontaan kiteytyy se ajatus, että pyrkimys oli joka tapauksessa johonkin ihan hyvään, kauniiseen ja ylevään. Lopputulos vaan on joskus enemmän tämän kaltainen silloin kun ei olla Strömsössä vaan vaikkapa meidän kellarissa:

(Voisin ihan vaan tuon otoksen perustella ryhtyä rintamamiestalobloggarista muotibloggariksi, sen verran tyrmäävä asukokonaisuus on taas valikoitunut ylle. Mutta kellarissa on kylmä, enkä mahdu enää normaaleihin vaatteisiini - tämä puolustuksen puheenvuorona mainittakoon.)

Ennen tuon kuvan ottamista tapahtui seuraavaa: Oli synkkä ja myrskyinen yö. Lapsi nukkui. Otimme naapurista lainatun asfalttiliidun ja laskeuduimme itkuhälyttimen kanssa kellariin testaamaan, kuinka jo blogissa esitelty kellarisuunnitelmamme hahmottuisi käytännössä.

Jo aikaisemmin oli saatu oivallus, soitettu palotarkastajalle ja vastaanotettu vahvistus siitä, että eihän se alkuperäinen suunnitelma kellarin nurkkaan tulevan vessan kalusteiden sijoittelusta ole toteuttamiskelpoinen: piipun muuriin ei saa kiinnittää mitään, ja meidän tapauksessamme siihen oli tarkoitus kiinnittää lavuaari ja peili. Kun kiinnitys ei ollut mahdollinen, päätettiin rakentaa vanha kunnon pesukomuutti joka seisoisi omilla jaloillaan ja johon saisi päälle Kainuun korvesta pelastetun emalilavuaarin.

Tähän mennessä kaikki oli siis vielä ihan hyvin. Aloitimme hahmottelun helpoimmasta päästä eli suihkukaapin ja pesukoneen sekä kuivurin sijoittelusta, niiden paikat kun määrää pitkälti vesien ja viemärien lukkoon lyöty ja paikoilleen jo vedetty sijainti. Kas näin:

Niin joo, lienee tarpeetonta mainita, että kellarin lattiaa ei tuossa vaiheessa oltu vielä maalattu.

Sitten siirryimme pähkäilemään tulevaa vessanurkkausta, joka siis tulee olemaan jotakuinkin tällainen plus se puinen komuutti tuohon lavuaarin alle:

Eipä siinä mitään. Oven ja pytyn väliin oli suunniteltu seinä, ja seinän oli tarkoitus kätkeä huussi taakseen myös tuosta ylläolevasta kuvakulmasta niin, että seinä alkaisi muurin nurkasta.

No, kuten "Pipopäinen nainen vessanpöntöllä" -otoksesta käy ilmi, seinän rakentaminen suunniteltuun paikkaan estäisi tehokkaasti kellarin vessan käytön kaikilta yli 150-senttisiltä yksilöiltä - vessanpöntön viemäri on sen verran kaukana seinästä ja pönttö itse vie sen verran paljon tilaa, että vinoonkin sijoitettuna sen ja seinän väliin ei jäisi riittävästi tilaa pöntöllä istujan kintuille. Seinän siirtäminen kauemmas taas kaventaisi kapeaa tilaa entisestään ja vastakkaiselle seinälle suunniteltu iso rosteriallas tasoineen ei mahtuisi paikalleen - jolle taas oli jo vedetty allasta varten vesi ja viemäri.

Greit.

Mietimme tovin ja totesimme, että ehkä ei kannata tehdä mitään lopullisia päätöksiä hätiköiden ja keskellä yötä. Totesimme, että vessanpönttöä ei olisi voinut sijoittaa mihinkään muuallekaan tuossa nurkkauksessa - piipun lenssiin ei olisi saanut mitenkään pöntön viemäriä. Sinänsä huojentavaa, kun ensimmäinen ajatus toki oli, että olisi pitänyt suunnitella vähän huolellisemmin koko hyyskä. Totesimme myös, että seinä kauempana pöntöstä on poissuljettu ratkaisu koska kulkuväylä muuttuisi sen myötä turhan kapeaksi ja tilavaraus ja tarve edellä mainitulle isolle rosterialtaalle olivat jo olemassa.

Tämänhetkinen suunnitelma on se, että vessanpöntön ja oven väliin rakennetaan se seinä, kuten alun perin pitikin. Toinen seinä jätetään rakentamatta, kattoon laitetaan kisko tai tanko, ja siitä roikkumaan laitetaan verho. Häveliäs vessassakävijä voi näin vetää verhon intimiteettinsä suojaksi, mutta tunkea jalkansa verhon alitse. Verhojärjestelmä ei liikaa kavenna tai pienennä kellaritilaa vaan on kevyt ja ilmava. Ja totta puhuen tuota kellarin vessaa tuskin kauheasti käytetään niin, että kellarissa on runsaasti muita kuin oman perheen jäseniä. (Tämä voi tulla järkytyksenä varsinkin lapsettomille lukijoille, mutta ainakin meidän perheessämme eletään tätä nykyä aikoja, joina vessassa käyminen ovi suljettuna on mahdotonta oven takaa kuuluvan voimakkaan protestoinnin tai vaarallisen hiljaisuuden (nytsekiipesilipastonpäälletaisohvanselkänojalle) vuoksi.

Minulla on kangas, joka sopisi ainakin väreiltään ja kuvioltaan tähän tarkoitukseen:

Toki muitakin vaihtoehtoja olisi, esimerkiksi Teho-pönttö (siis se sellainen ylhäällä olevalla vesisäiliöllä varustettu), mutta eipä taideta ruveta kikkailemaan. Luulen, että tuo verhojärjestelmä on ihan toimiva ja kätevä ja jos ei ole, niin mietitään sitten jotain muuta.

Sitäpaitsi söpö ruutukangas on melkein niinku Strömsötä.

Virstalle pylväs

2012-01-04T22:31:00.003+02:00

Töttörötöttöttöö-töttörörööööööö!

Tämä oli fanfaari, ja sillä juhlistamme merkittävää virstanpylväässä projektissa nimeltä maapohjakellarin metamorfoosi pyykkituvaksi.

Puoliso maalasi iltapuhteinaan lattian toiseen kertaan ja täten voimme siis todeta, että kaikki rakenne- ja pinnoitusasiat ovat loppuun suoritetut. Tällainen on lopputulos:

Minusta tuo näyttää edelleen ihan rintamamiestalon kellarilta, mutta freesiltä ja siistiltä sellaiselta. Lisäksi se näyttää hyvin paljon samalta kuin vaikkapa kellarin käytävänpätkä:

Se asia siis ainakin onnistui - kellarin keskiosa ei pomppaa viiskytlukulaisten seuralaistensa silmille ja hihku että olen oikeasti tehty 2010-luvulla ja edustan avaruusaikaa.

Virstanpylväät ovat tärkeitä ja iso duuni kellarissa on jo tähän mennessä tehtykin, mutta melko pian mieli ohjautuu taas to do -listan pariin. Lattia saa nyt kuivua kaikessa rauhassa, sitten seuraa ohjelmassa rakennussiivoojan vierailu. Työmaalle pitäisi saada putkari ja sähkäri kytkemään lattialämmitys päälle, asentamaan suihkukaapin hanat ja vetämään pesukoneelle, kuivurille, vessanpöntölle, kahdelle lavuaarille, kahdelle lampulle ja parille pistorasialle tarvittavat putket ja johdot. Sitten suihkupömpelin putkituksen voi purkaa ja pömpelistä tehdä väliaikaisen vaatekomeron ja romuvaraston - se nyt tulee kuitenkin olemaan paikoillaan vielä jonkun aikaa joten tilaa voi hyvin käyttää hyödyksi.

Pömpelin putkien purkamisen jälkeen pakastimet on heilautettava pannuhuoneesta hetkeksi tuonne uuden kellarin puolelle, paikattava putkien jättämät reijät seinissä ja suoritettava pannuhuoneessa samantyylinen mutta vähän suurpiirteisempi siistimisoperaatio kuin yllä eli kalkittava seinät ja katto soveltuvin osin ja maalattava lattia. Operaatiota hankaloittaa se, että piskuisen tilan nurkassa pönöttää maalämpöpumppu ja sen tuhathaarainen putkiviidakko, mutta painotamme tässä sitä soveltuvin osin -kohtaa. Kunhan on vähän siistimpi niin välttää.

Sitten voikin jo ruveta puusepäntöihin ja muuhun dekoratiiviseen sisustustyöhön. Siitä kuulette ensi kerralla - ei menny taas meidän suunnitelmat ihan niinku Strömsössä mutta kaipa tuosta kelvollinen pyykkitupa saadaan siitä huolimatta.

Perinnerakentajan märkä uni

2011-12-30T20:39:00.003+02:00

Uhuhuhuhuhuhuhuhuhuuu, ulvaisi puoliso äsken ekstaattisesti kun näytin hänelle netistä löytämääni kuvaa.

Kuva oli ihan lapsille sopiva, nimittäin tämä:

Löysin kuvan Metsäkylän navetan uusien rakennustarvikkeiden verkkokaupasta Domus Classicasta. Kuvahan siis esittää bakeliitista valmistettua pistorasiaa, joka on malliltaan suunnilleen identtinen niiden meidän jokaisen huoneen ikkunapenkin vieressä majailevien alkuperäisrasioiden kanssa. Eikä maksa paljon - 21 euroa kappale. Tässä lisätietoja muille mahdollisesti nautintoa bakeliittisista pistorasioista saaville.

Kävimme pari päivää sitten meidän koulun sähköosastolla hiippailemassa, koska siellä sijaitsee taulu, jossa on esillä eri valmistajien eri mallisia sähkötarvikkeita. Tutustumisretken tarkoituksena oli ennen muuta fiilistellä Renovan retropistorasioiden äärellä. Onhan ne, nimenomaan retroja sanan huonossa merkityksessä. Vaikutelmaksi jäi "ihan kiva", sillä kaikesta yrityksestä huolimatta niistä tulee jotenkin heppoinen ja muovinen fiilis. Torx-kantainen ruuvi vain korostaa vaikutelmaa. Tässä vertailun vuoksi kuva valmistajan eli Strömforsin sivuilta:

Luulen, että meidän kellariin tulee noita bakeliittisia. Ja keittiöön ehkä samanlaisia, muovisia valkoisia, joita saa samasta kaupasta. Makso mitä makso.

Estetiikka on kallista.

A Whiter Shade of Pale

2011-12-30T07:00:00.000+02:00

Taustamusiikiksi tälle postaukselle sopii seuraava klassikko paremmin kuin nyrkki viilipurkkiin. Ei kun play-namiskaa klikkaamaan ja lukemaan, kansalaiset.

Kellarin pyykkitupaprojekti etenee hitaasti mutta varmasti. Puoliso on hipsinyt illan tullen ahkeroimaan ja lukuisia kalkkivesi- ja kalkkimaalikäsittelyjä myöhemmin kellari on jo selkeästi valkoinen.

Oli se vähän aikaa sitten vielä aika eri näköinen:

Olisikohan tuossa nyt sitten vähän seinästä riippuen kaksi tai kolme maalikerrosta, ikkunaseinällä ehkä neljäkin, ja välissä aina kalkkivesikäsittely. Punainen koristepöly johtuu siitä, että valu aukaistiin saumoista rälläkällä vasta kalkkimaalauksen jälkeen ja rälläkkä pyyhki osin myös punatiilistä rivinteerausta ja väliseiniä. Uuden valun ja vanhan seinän välinen sauma on nyt käsitelty akryylimassalla tiiviiksi mutta joustavaksi, ja seuraava vaihe on lattian maalaus.

(Tästä lattian käsittelystä täytyy tehdä ihan oma tarinansa, jossa pääroolia näyttelee rakentamismääräyskokoelma ja Mikkelin rakennusvalvonta. Palaan tähän, jahka saaga on saanut tavalla tai toisella päätöksensä.)

Kalkkimaalauksesta sananen: Hattua on nostettava puolisolle, joka jaksoi iloisesti läträtä kalkkimaalien ja -hakkureitten ja -vesien kanssa ilta toisensa jälkeen. Kerran meni kattoa kalkitessa maalia silmiin niin, että kirveli kuulemma ihan kunnolla ja piti syöksyä saunassa valmiudessa olevalle huuhteluasemalle. Pienistä maaliroiskeista norsunnahkainen siippa ei ollut niin moksiskaan, mutta oli toki suojautunut normaalin remppavarustuksen lisäksi suojalaseilla ja lippiksellä - kalkkimaali on aika emäksistä.

Hattua täytyy nostaa myös Panun palavalle rakkaudelle talomme alkuperäisiä sähköjä kohtaan - kas näin suurella hellyydellä suojattiin kellarin 50-lukulaiset sähköjohdot maalauksen ajaksi:

Kamera on taas kadoksissa, joten nokialaisen varassa ollaan, pahoittelut siis näiden kuvien laadusta tai lähinnä laaduttomuudesta. Tässä kuitenkin kellarin moderni, tosin suihkukaapin taakse jäävä yksityiskohta eli öljysäiliön syöttöputkien jättämään reikään tehty ylimääräinen korvausilmaventtiili. Tämä kuva näytti ainakin kännykän näytöllä varsin realistiselta myös tuon valkoisen, paksuhkon ja mattaisen kalkkimaalipinnan osalta.

Olen tässä fiilistellyt jo pyykkituvan kalustusasioilla. Yritin etsiä netistä kuvia 50-luvun pyykkituvista tai pesuloista mutta sellaisia oli kovin vähän. Ja googlaamalla hakusanaa "kodinhoitohuone" tulee saaliiksi aika erilaisia näkymiä kuin se, jota itse haluaisin tuolla kellarissa katsella. Ilmeisesti nykyajan kodinhoitohuoneessa kuuluu olla valkoiset kaapit siinä missä kaiken muunkin nykyhuusholleissa on oltava raivostuttavuuteen asti tasapaksun ja mielikuvituksettoman valkoista.

Kaikki maalaisromanttisen tyylin ihailijat, luokaa viimeinen silmäys kellariimme joka on pelkästään valkoinen ja varustettu shabby chic -ovella. Tuollaiseksi se ei nimittäin jää.

Ähäkutti.

Trendien aallonharjalla

2011-12-29T21:52:00.003+02:00

Olen viettänyt tänään eksoottista iltaa - perhe poistui jo aamulla uutta vuotta viettämään, minä bussilla perästä vasta huomenna työpäivän jälkeen. Eksotiikkaan kuului muun muassa alennusmyyntishoppailua, kahvilassa lorvehtimista ja laatuaikaa itselle -ajatuksella hankittu aikakauslehti.

Lehteä en ole kyllä ehtinyt kuin vähän selailla, koska naapurit pyysivät yksinäisen naisen luokseen texmex-illalliselle. Sen verran kuitenkin, että tuo lehden kannessa houkutellut otsikko tuli tarkastettua:

Mitään kovin maata mullistavaa kyseinen artikkeli ei sisältänyt, mutta onpahan nyt ihan painetussa sanassa todistettu, että mummolat ovat ensi vuonna hip ja pop. Jatkamme siis trendsettereinä valitsemallamme linjalla ja toivotamme kaikille ah niin muodikasta uutta vuotta!

Rauhallista joulua sotaisissa tunnelmissa

2011-12-23T10:46:00.004+02:00

Blogi on viettänyt joulukuun hiljaiseloa ja syynä siihen on ollut pääosin tämä kaunis 30-luvun pelkistettyä funkista edustava, alun perin Mikkelin suojeluskunnan taloksi valmistunut rakennus.

Nykyisin rakennuksessa, tuon sisäänkäynnin vieressä olevan pyöreän ikkunan takana, sijaitsee nimittäin työhuoneeni.

Kun on onni asua 50-luvun puhdaspiirteisessä rintamamiestalossa, on suoranainen tuplaonni päästä työskentelemään tällaiseen 30-luvun arkkitehtuurin helmeen kaupungissamme. Olen kaivellut netistä tietoja uuden konttorini vaiheista ja löytänyt niitä ainakin sen verran, että nyt kirkasta lasia oleva pyöreä ikkuna on alunperin kantanut näinkin voimakasta symbolia:

(Kuva: Mikkeli sotien aikana -sivusto)

Vuonna 1944 lakkautetun suojeluskunnan kaupungille lahjoittama toimitalo luovutettiin tyttöjen valmistavan ammattikoulun käyttöön, ja samaisen oppilaitoksen nykyversio majailee rakennuksessa edelleen. Pyöreän ikkunan lasimaalaus on mitä ilmeisemmin edelleen varastoituna museoon ja minun poliittisen katsantokantani mukaan voi siellä pysyäkin - meillä kun pyritään tällä hetkellä voimakkaasti edistämään muunlaista kuin aseellista kanssakäymistä ko. järjestön arkkivihollisen kanssa.

Joulun jälkeen on toivottavasti enemmän aikaa ja energiaa keskittyä 30-luvun funkiksen sijasta jälleenrakennuskauden arkkitehtuuriin. Blogi siis toivoo palaavansa vuonna 2013 uusin voimin, ja silloin raportoidaan ainakin kalkkimaalauksen saloista ja väsytystaistelusta rakennusvalvontaa vastaan.

Sitä ennen haluan kuitenkin toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää, rauhallista ja levollista joulun aikaa! Kiitokset tästä vuodesta, remontoidaan ja pohditaan asumisen filosofiaa yhdessä taas ensi vuonna.

Haastehassuttelua

2011-12-12T21:34:00.003+02:00

Oho, oli täysin mennyt ohi että olin saanut tällaisen haastehommelin Kylä-Laurilasta. Tosin olen niin laiska, etten jaksa paiskata tätä eteenpäin, vastaan vaan näihin kysymyksiin. Vähän noin niin kuin blogin hengissä pitämiseksi, meillä kun ei ole lähiaikoina oikein tapahtunut mitään. Kellari on kalkkimaalissa ja näyttää varsin fiiniltä, yksi kerros ja kalkkivesikäsittely niin se on sitten siinä.

Mutta nämä haastekysymykset siis:

1. Lempiruoka: Varmaan kaikista lempiruuista lempiruuin on paistettu maksa ja perunamuussi. Mutta syön kyllä miltei kaikkea hyvällä ruokahalulla.

2. Lempimakeiseni: TV-sekoituspussi. Sopivasti kaikkea, vain ne siniset nonparellipäällysteiset voisi heivata ulos.

3. Lempiluettavani: Tällä hetkellä varmaan Tuuma-lehdet. Ylipäänsä elämäntilanne on sellainen, että tuntuu vaikealta keskittyä mihinkään pitkään proosaan. Tosin kiikutin äsken naapurista lainaan Virpi Hämeen-Anttilan uusimman kirjan, katsotaan miten sen kanssa käy. Tätini ostaa minulle nimipäivälahjaksi joka vuosi Finlandia-palkintokirjan ja Rosa Liksomin voittajaopusta odotan kyllä kovasti.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: En osaa tehdä mitään lankoihin ja kankaisiin liittyviä käsitöitä, olin koulussakin ainoana tai melkein ainoana tyttönä puukäsitöissä. Kaikki maalaushommelit on kivoja ja muukin nikkarointi. Mieluisin tapa olisi se, että joskus olisi aikaa...

5. Lempielokuvani: Vastaan aina tähän The Reflecting Skin eli suomennettuna Lapsuuden loppu. En tiedä, onko se varsinaisesti lempielokuva, mutta se on ainoa leffa, joka on tehnyt niin suuren vaikutuksen että kävelin elokuvateatterista poistuessani päin liikennemerkkiä.

Puuhasunnuntai

2011-12-04T21:54:00.009+02:00

Koska tavallinen työ- ja opiskeluarkemme vaatii joka toinen viikko pyöriäkseen mummotyövoimaa, hennomme harvoin vaivata mummoja viikonloppuisin. Tämän vuoksi yhteiset remonttihetket ovat perin harvassa. Tänään toinen mummoista sattui kuitenkin olemaan ohikulkumatkalla ja pysähtyi iltapäiväksi viettämään laatuaikaa lapsenlapsen kanssa, joten meillä oli kerrankin mahdollisuus viettää pyhäpäivä maan alla raataen.

"Yhteinen" remonttihetki oli tosin tälläkin kertaa pääosin sitä, että puoliso hioi sementtiliimaa pyykkituvan lattiasta ja minä kyykötin saunassa ja nyhersin Porin Mainion ruosteenpunaisiksi pätkähtäneitä luukkuja grafiittipastalla siistimmiksi.

Koska työtilaisuus tuli yllättäen, olivat työvälineet melko köppäiset, mutta kyllä ne luukut lopulta mustiksi muuttuivat. Vähän jyrkän mustiksi tällä erää, itse asiassa, mutta kylläpä ne tuosta tasaantuvat. Ja kiuas ja muuripata näyttävät nyt jotenkin enemmän yhteenkuuluvilta kuin ennen.

Pyykkituvan osalta työnjako on se, että puoliso ja appiukko vastaavat siitä varsinaisesta remontista ja minä sorvailen yksityiskohtien kanssa. Ostin taannoin huuto.netistä seitsemällä eurolla vanhan, puisen lääkekaapin ja olen pusaamassa siitä kaappia kellarin vessaan. Maalit olikin jo poistettu joidenkin päiväunien aikaan, tänään sain kaapin hiottua ja vanerioven kastuneet kulmat puristettua Erikeeperin avulla takaisin ruotuun. Huomenna pitää ostaa pensseli ja maalata kaappi itsenäisyyspäivän kunniaksi, komerosta löytyi joku Helmi-kalustemaalin valkoinen jämä joka saa nyt luvan kelvata kun perinnerakentamishengen mukaista valkoista öljymaalia ei ole valikoimissa. Kellarin vessaan on näillä näkymin tulossa mustavalkoista Enso-levyä lavuaarin ympärille joten kaapinkin lienee soveliasta olla valkoinen.

Loppuiltapäivän vietin pyykkitupatyömaalla rakennussiivoojana. Hiontahomman jäljiltä kellarin rappu oli taas, ties kuinka monennen kerran, betonipölyn peitossa vaikka tällä kertaa ovetkin oli asianmukaisesti teipattu. Se pöly siirtyy todistettavasti siis jopa seinien läpi. Kellarissa tuli taas kerran mieleen, että olisi pitänyt ostaa a) teollisuusimuri ja b) kunnollinen työmaavalaisin jo toissa kesänä, nyt on tuherrettu jo monta omaa ja kavereittenkin pikkuvikaista varaimuria imureitten hautausmaalle tuon betonipölysaasteen takia. Ja puolihämärässä kellarissa on vähemmän mieltäylentävää työskennellä. Työmaavalona meillä toimii ensimmäiseen omaan kotiini Joensuun Anttilasta vuonna 1994 hankkimani jalkalamppu, jonka nimi on Mats Golvlampa. Hän ei ole parhaimmillaan remontti-olosuhteissa, mutta joutuu tahtomattaan niissä loppuelämänsä viettämään.

Ja ei, meillä ei ole taas kellarin ikkunaremonttia - kunnostetut ikkunat on vain suojattu kalkkimaaliroiskeilta pahvilla.

Pyykkitupa on nyt valmis kalkkimaalausta varten ja puoliso tekikin parin seinän testikastelun ja - maalauksen jo tänä iltana. Lopputulos ei näyttänyt maailmaa mullistavalta, mutta tuo olikin vasta ensimmäinen kerros. Välineurheilua olemme sentään sen verran harrastaneet, että kalkkihakkuri on hankittu. Juuttaan kallis peli sekin, mutta kokeneempien kalkkimaalareitten mukaan hintansa hankkiva.

Kävin lauantaina kellarissa kiikuttamassa pihalle unohtuneen tuulilasinpesunestepönikän autotalliin. Kun avasin oven käytävästä pyykkitupaan, tuli wau-olo. Vaikka pyykkitupa on vielä varsin kaukana siitä hetkestä, jolloin ensimmäinen pyykkikoneellinen pyörähtää siellä käyntiin, on tuo kellaritila silti jo jotain aivan muuta kuin se maapohjainen öljysäiliövarasto, josta tämän remontin aloitimme.

Kiistatonta edistystä.

Tilapäivitys: Reikiä nolla

2011-12-02T21:52:00.007+02:00

Huojentuneena ilmoitamme, että kellarin seinissä ei ole enää reikiä.

Paitsi yksi, joka jäi sinne ihan tarkoituksella ja varustettiin ritilällä ja korvausilmaventtiilillä.

Kuten arvon kommentaattorit jo lohduttivat, taannoinen ikävä yllätys eli sokkelin reikä ei ollut lopulta kauhean iso vika korjattavaksi. Rivinteerausta ei tarvinnut lopulta purkaa juurikaan, koska maa-aines ei ollut täyttänyt ilmarakoa vaan rakoon pudonneet saumauslaastit olivat tukkineet raon ja estäneet multien leviämisen yltympäriinsä.

Muurarimestari-appiukko ja hänen uskollinen hanslankarinsa päätyivät paikkaamaan sokkelinkin reijän muuraamalla. Alkuvaiheen työasento oli mielenkiintoinen, tässä muurari operoi sokkelia kädet kyynärpäitä myöten seinässä olevassa reijässä.

Reikä sokkelissa on nyt paikattu vaakaan muuratuilla tiilillä. Muurari ja hanslankari olivat päätelleet, että pinta-ala on kohtalaisen pieni, ja muurauksen pitäisi kestää maanpaine. Toivottavasti ovat oikeassa.

Rivinteeraus taas paikattiin samalla tavalla kuin se on tehtykin, eli pystyyn muuratuilla tiilillä. Lopputulos näkyy tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa.

Sokkeliin oli tehty aikoinaan reikä öljysäiliön täyttöputkia varten. Ilmanvaihtoa ei voi kai koskaan olla liikaa ja niinpä keksin, että reikää voisi hyödyntää ylimääräisen korvausilmaröörin asentamiseksi. Ja katso, nyt siinä on se rööri. Ritilän ulkoasusta käytiin perinnehenkinen fiilaus- ja höyläyskeskustelu kunnes todettiin, että sokkelin värisellä maalilla yli sudittu ritilä tuskin erottuu kenenkään silmään niin pahasti, että juuri tässä yksityiskohdassa pitäisi alkaa erityisesti säätämään. Rautakauppaan mars, tuollainen siitä tuli:

Tämän jälkeen pedantti muurari on viettänyt kellarissa laastipöntön ja -kauhan kanssa tovin jos toisenkin siloittelemalla seinien ja laipion koloja. Siloittelu-urakka on nyt tehty ja muurari siivosi vielä pedanttiin tyyliinsä kellarin kaupan päälle. Seuraavat askelet on jo määritetty: Betoniliiman hionta lattialaatasta, pölyjen siivous, lattian suojaus uudestaan, katon ja seinien kalkkivedellä kostuttelu ja sitten ko. kohteiden kalkkimaalaus. Näillä mennään. En tiedä, mikä on aikataulu.

Ja ennen näitä työvaiheita se ovien teippaaminen, joka unohtui edellisen lattianhiontatuokion alussa. Virheissä on se hyvä puoli, että niistä tosiaan oppii.

Karu, karumpi, todellisuus

2011-12-01T08:00:00.001+02:00

Katselin tässä päivänä muutamana vanhoja blogijuttuja. Eivät ne itse asiassa niin kovin vanhoja edes ole, reilun puolentoista vuoden takaa. Huomio kiinnittyi kuvaan silloisen vuokrakasarmin olohuoneesta. Muistin virkistykseksi, se on tässä:

Meillä on joskus ollut tyylikäs, krääsävapaa olohuone 50-luvun henkeen. Ei siitäkään niin kauhean kauaa ole. Nykyisin meillä on tällainen olohuone:

Karvatapetteja ryydittävät sisustuselementit kuten Aku Ankan auto, vihreä-valkoraidallinen rantapallo, kilpikonnan muotoinen vauvaduplojen säilytysjärjestelmä sekä DVD-laatikossa istuva, levyjä lajitteleva tytär. Panostuksesta kodinhoitoon kertoo ehkä tuo nörttiäidin viereen huomaamatta noussut paperi- ja kirjaröykkiö. Sen päällä keikkuu neljä rullaa ikkunaliimapaperia, joka ei ole jostain syystä löytänyt vielä tietään ikkunoihin.

O tempora, o mores. Tulee vielä aika, jolloin olohuonetta ei tarvittane enää Aku Ankan autolla huristeluun ja sohvapöytä voidaan hakea alas vintiltä. Silloin karvatapetitkin ovat toivottavasti yhtä historian kerrosta alempana olohuoneen seinissä ja tilassa vallitsee taas krääsätön 50-luvun henki.

Siihen asti, istukaamme DVD-laatikossa ja nauttikaamme sydämemme kyllydestä.

My precious....

2011-11-28T21:51:00.003+02:00

Muut menevät rautakauppaan, me menemme Toijalaan.

Kaikille elokuvasivistyneille lienevät tuttuja ne Taru Sormusten herrasta -leffan kohtaukset, jossa Klonkku höpäjää "my precious" -juttujaan. Näyte tässä alla.

Sunnuntaina oli synkkä ja myrskyinen yö, vettä tuli kuin aisaa ja Pirkanmaa oli pilkkopimeä. Eksyimme, ajoimme varsinaisen eksymisenkin jälkeen vielä kaksi kertaa harhaan. Lopulta päädyimme rintamamiestalon pihaan keskellä läpimärkää peltoa - vissiin. Talo olisi voinut sijaita vaikka keskellä Shangri-Lata, koska oli tosiaan erittäin, erittäin pimeää. Pysähdyimmme toviksi. Puoliso syöksyi pimeyteen, pakkasi peräkärryn, suoritti erittäin kohtuullisen maksutoimituksen ja hyppäsi takaisin rattiin. Ajoimme kotiin. Lapsi nukkui, mies kuunteli Kjell Westön Missä kuljimme kerran -äänikirjaa. Minä haaveilin uudesta keittiöstä ja tunsin olevani Klonkku.

Sillä peräkärrissä matkasi sateisen Suomen halki aarteiden aarre:

Toverit rintamamiestaloissaan tietävät, että punaraidallinen Enso-levy ei ole mikä tahansa menneisyyden materiaali, vaan kuuminta hottia oleva niukkuushyödyke, jonka vuoksi eräät ovat valmiit keksimään jos jonkinlaisia kikkailuja. Köh. Mutta katsokaapa nyt vaikka tätä keittiötä - jos tuon raidallisen levyn tilalla olisi vaikka punainen kaakeli valkoisilla saumoilla, olisi lopputulos kuitenkin ihan eri. (Kiitos TeemuHL:lle kuvan lainaamisesta ilman lupaa...tästä löytyy lisätietoja tuosta kaikin puolin erittäin ansiokkaasta keittiöremontista.)

Peräkärrikuvasta ei ehkä ihan erotu, että levyjä on monta monituista palaa ja suuri osa niistä on vielä ehjiä ja reijättömiä. Levy on täysin samaa sävyä kuin meidän jo olemassa oleva Enso-levymme tiskinurkkauksessa. Ja sitä on ehkä sen verran runsaasti, että siitä saattaisi saada kikkailtua levytyksen myös vessan lavuaarin ympärille sitten kun vessaremontin aika koittaa.

Voimme pyyhkiä yli yhden kohteen etsintälistalla. Seuraavaksi pitäisi löytää jostain 50-lukulainen lattialamppu olohuoneeseen. Saa vinkata. Voidaan ajaa toiselle puolelle Suomea täydellistä yksilöä noutamaan.

Kellarin ikkunoiden uusi tuleminen

2011-11-21T20:17:00.013+02:00

Remontissa vallitsee suvantovaihe. Tai ehkä jopa akanvirta - kellarin seinässä on edelleen puolen neliön reikä, rakennusvalvonta esittää kaiken maailman pöljiä vaatimuksia pyykkituvan vesieristyksestä, yläkerran ikkunat pitäisi tiivistää ja osapuilleen kaikki muukin on kesken ja vaipunut unholaan. Keskitymme työntekoon, opiskeluun, lapsen kanssa puuhasteluun ja nukkumiseen. Kaamos vallalla.

Siispä on hyvä esitellä valmiita aikaansaannoksia. Talomme vietti syys-lokakuuta vähemmän aistikkaasti appiukon vanhat saunan kattopaneelit kellarin ikkunoiden edessä. Kellarin ikkunat viettivät syys-lokakuuta Rantasalmella puusepän hellässä huomassa.

Meillä on toki pyrkimys tehdä talossa niin paljon itse kuin mahdollista. Kellarin pikkuikkunoiden kunnostus oli projekti, joka noin periaatteessa innosti minua - mutta kolmenkymmenenkahden pikkupokan fiksaaminen olisi vaatinut niin paljon aikaa, ettei sitä tässä nykyisessä todellisuudessa yksinkertaisesti ollut tarjolla. Sen lisäksi osa pokista kaipasi kipeästi muutakin kuin pelkkää maalausta ja lasituslistojen vaihtoa. Homma oli siis suotavaa toteuttaa kohtuullisen ripeästi, ei sitten-joskus-kun-on-enemmän-aikaa. Tässä kohtaa totesimme, että meillä on ELY-keskuksen myöntämä rakennusperinnön kunnostusavustus, käyttäkäämme sitä.

Pohjoisen puolen ikkunat olivat periaatteessa ihan ok kunnossa. Lievästi kärsineitä vain:

Etelän puolella kuluma oli jo vähän roisimman näköistä:

Autotallin lännen puoleinen ikkuna oli lisäksi rikki:

Muutamaa tippalistaa ja aika montaa lasituslistaa lukuunottamatta ulkopokat olivat kuitenkin aivan napakassa kunnossa, sisäpokat puolestaan kaipasivat vain uutta maalia. Loppujen lopuksi ikkunankunnostusprojekti oli sekä paljon halvempi, nopeampi että simppelimpi kuin osasimme kuvitellakaan - luulen, että ulkoistamme ensi keväänä myös asuinkerrosten ikkunoiden kunnostuksen samalle puusepälle.

Koska jälkikin oli hyvää. Tässä sama ikkuna kuin ensimmäisessä akkunakuvassa, ryhtiliikettä on tapahtunut myös pihamaan heinikon suhteen. Pokat on maalattu Uulan Oliivi-sävyn pellavaöljymaalilla, joka on ihan yksi yhteen alkuperäisen värin kanssa. Sokkeli tulee suunnitelmien mukaan kesällä 2013 saamaan saman vihreän värisävyn.

Tässä tuo autotallin kärsinyt ikkuna puukorjauksen ja uuden lasin vaihtamisen jälkeen. Korvaava lasi on poimittu Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen Vanahoo Ossoo -myymälän valikoimista, ja se on luonnollisesti samanlaista vedettyä lasia kuin muutkin talon ikkunat.

Takapihaosastokin näyttää nyt edustuskelpoiselta kunnostettujen ikkunoiden sekä ryhtiliikkeen kokeneen penkereen ansiosta. Kallistus on ainakin kohdallaan, ensi kesänä tuohon vielä nurmikko ja keinu auringossa kellotteluun. (Ja kansi maalämpökaivon tarkistuskaivolle. Tytär yrittää könytä kaivoon aina kun silmä välttää.)

Ensi kesän projekti on myös kellarin ikkunoiden karmien skrabaus ja maalaus. Olen salaa elätellyt kuvitelmaa siitä, että ehtisin sen itse tehdä - noita ikkuna-aukkoja on kellarissa kaiken kaikkiaan seitsemän, joten suunnitelma ei ole aivan yltiöpäinen. Pyykkituvan ikkunaan on tosin rakennettava ainakin puolikas uusi karmi - tila on nimensä veroisesti ilmeisesti todellakin palvellut puuliiterinä niin, että karmista on viskottu halkoja sisään. Tai ainakin jotain siitä on viskottu - karmi on melko hurjassa kunnossa ja kuopalla.

Minä edustan, kuten jokainen varmaan arvaa, sitä katsantokantaa, jonka mukaan uudet ikkunat vanhoissa taloissa näyttävät yleensä masentavilta. Jos saa valita kaikkein masentavimmat uudet ikkunat vanhassa talossa, niin ne ovat ehdottomasti niitä valkoisia alumiini- tai puu-alumiini-ikkunoita tummassa sokkelissa - ne kirkuvat väärää vuosikymmentä ja esteettistä itsemurhaa satojen metrien päähän. Tässä pettämätöntä tyylitajua Suomela-lehden malliin - näin muutat 50-luvun talosi irvokkaaksi wannabe-asuntomessupytingiksi:

Kuva: www.suomela.fi

Onneksi aika moni rintamamiestalollinen on joko köyhä tai nuuka, ja monissa taloissa muuten hävitetyt vanhat ikkunat on jätetty kellarikerroksen osalta paikoilleen. Meillä kellarin ikkunoiden vaihtaminen ei tullut missään vaiheessa edes mieleen - vartin verran kestänyt kierros sokkelin ympäri puukon ja ruuvimeisselin kanssa paljastivat alkuperäiset ikkunat tosiaan niitä muutamaa tippalistaa lukuunottamatta täysin lujiksi ja lahosta vapaiksi. Ikkunat istuvat sokkeliin nätisti ja niiden energiataloutta voi parantaa sillä millä asuinkerroksen ikkunoitakin - tiivistämällä talven ajaksi.

Ja nyt ne on maalattu pellavaöljymaalilla, joten seuraava kunnostustyö sujuu vielä helpommin kuin tällä kertaa. Huoltohommia voi jatkossa tehdä tarpeen mukaan, veikkaisin nimittäin, että pohjoisen puolen ikkunat säilyvät kuosissaan paljon eteläikkunoita pidempään.

Ja piipun päällä oli hattu

2011-11-19T20:53:00.005+02:00

Hattu piippuun ja kipinäpelti keittiön hellan eteen olivat suunnilleen ensimmäiset hankinnat, joita taloon teimme. Tai siis tässä tapauksessa tilasimme. Toimitusaika oli reilu vuosi mutta ei ollut hintakaan päätä huimaava. Kipinäpelti möllöttää paikoillaan ja odottaa muun keittiön remontointia, piipun hattu oli huomaamattani heilahtanut katolle jo viime viikolla. Mitä tässä marraskuisessa pimeydessä muka erottaa.

Tässä talo ennen:

Ja tässä jälkeen. Ei tuo nyt niin maata mullistava uudistus taida olla.

Semminkin kun koko piippu, tai edes hattu, eivät näy kadun ja kulkuväylien puolelle.

Tuntuu kyllä jotenkin uskomattomalta katsella tuota tänään otettua alempaa kuvaa, ja verrata sitä vuoden takaiseen. Tämä alla oleva julkaistiin Länsi-Savossa 21.11.2010 ja kuva otettiin muistaakseni juurikin marraskuun 19. päivä. Viime vuonna oli selvästi enemmän talvi, vaikka tänäänkin kellarin vessan tulevan kaapin maalinpoistourakka keskeytyi pieneen räntäsateeseen.

Noilla matoilla muuten eristettiin kellarin autotallin ovi. Ja koska ovi on edelleen alkuperäisessä kuosissaan, on eristys käytössä myös tulevana talvena.

Saunan lumoissa

2011-11-15T21:05:00.008+02:00

Löysin kummallisesti joulukuun päiväyksellä tietokoneen syövereihin tallennettuja valokuvia viime vuoden elokuulta, jolloin saunaremontti oli alkutekijöissään. Tässä pari otosta maistiaisiksi:

Tuossa yllä puoliso kuorii muovimattoa saunaan rakennetun kylpyläosaston lattiasta. Huomatkaa brasilialaiset turvakengät.

Tässä puolestaan aimo kasa purkujätettä, joka tuli lähinnä löylyhuoneen ja tuon kylpyosaston välisestä seinästä:

Ja tässä otos, jossa ikkunan alta irronneet tiilet on muurattu takaisin paikoilleen sen jälkeen kun niitä oli irrotettu pari varvia ja todettu, että enempi purkaminen ei ole tarpeen kun seinät olivat ihan kunnossa:

Meillä on muotoutunut tavaksi käydä saunassa keskiviikkoisin ja lauantaisin. Tänään saunapäivä oli tosin tiistai, koska huomenna olen menossa saunaan työpaikan naisten kanssa.

Mietin äsken löylyissä lötkötellessäni, että sauna on kyllä noin viiden kuukauden testijakson perusteella osoittautunut juuri niin hyväksi kuin alussa aavistelimmekin. Löylyt ovat hyvät ja pehmeät ja sauna lämpiää ainakin näin muutamalla pakkasasteellakin rivakasti. Toisaalta saunan eteinen on mukavan viileä vilvoitteluun. Sauna kuivuu nopeasti saunomisen loputtua, kun muistaa lisätä pesään puita viimeisten löylyjen jälkeen. "Vanhanaikainen" saunamalli, jossa pesutila on samassa kiukaan kanssa, on tuon kuivumisen kannalta järkevä ratkaisu kun pesutilan kuivumista ei tarvitse erikseen murehtia. Lattia ei ole ainakaan vielä ollut jääkylmä paljaaltaankaan, mutta puurallit lisäävät toki saunomismukavuutta. Räsymatto riittää jalan alle pukuhuoneen puolella. Rallien nostaminen pystyyn ja lattian lanaaminen kuivaksi sekä räppänöiden avaaminen eivät ole ainkaan vielä tuntuneet ylivoimaisilta toimenpiteiltä saunomisen jälkeen. Sauna ja pukuhuone pysyvät saunapäivien välillä peruslämpiminä patterien avulla.

Sitten ovat tietysti ne tunnelma-asiat. Saunapuhtaan, kylpytakkiin käärityn punaposkisen lapsen kantaminen ylös viileitä kellarin portaita on juuri niin mukavaa kuin arvelinkin. Moderni kiuas lasiluukkuineen on kiva, koska saunassa ei tarvitse kattovaloa. Pukuhuoneen puolelta ikkunan kautta tuleva valo yhdistettynä liekkien loimotukseen luovat leppoisan saunatunnelman. Ja jostain syystä se vaan on ihan eri tavalla rentouttavaa istua penkillä ja kaataa kauhasta vettä päähän kuin seisoa suihkun alla - suihku on siis melko vähällä käytöllä, vaikka vettä tulee kieltämättä melko harvoin lämmitettyä vesipadassa. Pata on silti yksi saunan ehdoton tunnelmanluoja, sitä on mukava lauteilta katsella.

Sauna tuntuu edelleen jotenkin käsittämättömältä luksukselta - kannattaa siis asua vuosikausia askeettisissa oloissa niin osaa arvostaa elämän pieniä mukavuuksia. Aprikoin äsken puolisolle, mahtaako tuleva kellarin pyykkitupakin aiheuttaa jatkossa samanlaista käsittämättömän luksuksen tuntemusta, remontin jälkeisestä keittiötilanteesta puhumattakaan.

Jää nähtäväksi, mutta ainakin nuo tässä postauksessa esitellyt ennen-kuvat luovat uskoa siihen, että kyllä sitä valmistakin tulee kun jaksaa vain olla riittävän pitkämielinen.

Onnea isille!

2011-11-14T08:15:00.000+02:00

Tietoteknisten fasiliteettien niukkuudesta johtuen tämä postaus jäi eilen lähettämättä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Siis:

Hyvää isänpäivää kaikille niille vielä keskuudessamme oleville vaareille ja isoisille, jotka aikoinaan rintamamiestalomme rakensivat.

Ja erityisen hyvää isänpäivää kaikille niille tämän päivän isille, jotka niitä rintamamiestaloja vaimojensa ja lastensa iloksi remontoivat.

(Ja ehkä on paikallaan toivottaa hyvää isänpäivää myös kaikille niille ukeille, jotka ovat auliisti valmiita auttamaan niissä poikiensa remonteissa.)

Tuliko yllätyksiä...

2011-11-10T22:23:00.005+02:00

Rintamamiestalofoorumilla on tuon otsikon mukainen osio. Toistaiseksi meidän talomme on kätkenyt oikeastaan pelkkiä iloisia yllätyksiä, mutta tänään paljastui yksi vähemmän iloinen.

Kuten tiedämme, talomme asukkaat pitivät kauppaa ensin naapuritalossa ja sitten vastapäätä varta vasten rakennetussa kaupparakennuksessa. Tämä on johtanut melko mielenkiintoisiin LVIS-ratkaisuihin, kuten siihen, että naapuritaloon on tullut sähkö meidän talosta ja kauppakiinteistöön vesi- ja lämmitysputket on myös alun perin vedetty meidän pannuhuoneesta. Muistona tästä jälkimmäisestä järjestelystä kellarin seinästä törrötti tuollainen vähemmän esteettinen putkenpätkä.

Seinä oli selkeästi ottanut hieman osumaa tuossa putken kohdalla ja sen kunto askarrutti, mutta ajatus oli varmaankin jotenkin sen suuntainen, että asiaintila selvinnee kunhan päästään projektissa putken poistamiseen asti.

Kuva kertoo ehkä tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa. Tänään se putki nimittäin poistettiin. Jäljelle jäi melko kunnioitettava reikä seinässä ja jonkin verran kauemmas tulevaisuuteen siirtynyt pyykkituvan valmistumispäivä.

(Puoliso on tavoilleen uskollisena kadottanut tänään lapsen kaikkien lapasten, kuivahiivapussin, minun työpaikan avainteni ja muiden lukemattomien esineiden lisäksi myös perheemme ainoan kunnollisen kameran, joten blogissa esiintyy Nokian E7:lla taltioituja otoksia kunnes ihana Ixus taas jostain esille putkahtaa.)

Operaatio kaupan vesi- ja lämmitysputket oli toteutettu aikoinaan ilmeisesti niin, että kaupan ja meidän talon välille oli kaivettu oja, jonne putket oli sitten mätkäisty pohjalle. Sokkeliin ja rivinteeraukseen oli tehty läpivientiä varten reikä. Tämän jälkeen rivinteeraus eli kellarin seinän sisimmäinen osa oli muurattu uudelleen kiinni, mutta kun putken purkua varten pari rivinteeraustiiltä joutui irrottamaan, oli vastassa, yllätys yllätys, maaemo - eli sokkeliapa ei oltu enää reijän kohdalla paikattukaan. Seinän rakenne on siis tuosta reijän kohdalta seuraava: Tiilimuurattu rivinteeraus - hiekkamaa. Tuota simppelimpää kellarin seinän rakennetta saa kyllä hakea.

Jännittäväksi tämän putkioperaation tekee se, että nuo lämmitysputket ja kuparinen käyttövesiputki oli sullottu betonisen viemäriputken sisään. Sen jälkeen tähän betoniputkeen oli survottu eristeeksi lasivillaa. Tehokas eristystiimi oli vielä varmuuden vuoksi vuorannut tämän maassa makaavan betonitötterönkin lasivillalla. Lienee tarpeetonta sanoa, että villa putken sisällä oli märkää. Lienee vielä tarpeettomampaa sanoa, että maassa pötköttelevä villa oli vielä märempää.

Ainakin löytyi selitys sille, minkä vuoksi tuo kellarin seinä oli putkihässäkän ympäriltä jonkun verran kärsineen näköinen.

J.K. Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Toteamme siis, että kellarin seinää koristaa noin puolen neliön mentävä reikä.

Toteamme myös, että vihaan lasivillaa.

Sitten alamme miettiä, mitä seuraavaksi. Reikä on paikattava, se on selvä. Miten, se ei ole. Puoliso nyhti kaiken irtoavan, vettyneen villan pois sekä putkesta että maasta ja putki on saatu katkaistua niin, että se jää noin viisi senttiä sokkelista pihamaan puolelle. Miten paljon tuhoa sokkelissa ja rivinteerauksessa tämä nerokas ja luultavasti todella kustannustehokas LVI-ratkaisu ja erityisesti tuo sokkelin puuttuminen on vuosikymmenten kuluessa aiheuttanut, lienee seuraava selvitettävä asia. Rivinteerausta on siis purettava lisää ja saatava sokkelia enemmän näkyville. Sinänsä voisi toiveikkaasti kuvitella, että mitään kauhean mittavaa ei ole tapahtunut, kun maa talon ympärillä ei ole erityisen märkää ja pelkkä maapohjakin oli pysynyt kuivana. Tällöin riittäisi ehkä se, että purkaisi rivinteerauksen osittain, paikkaisi sokkelin reijän ja muuraisi rivinteerauksen takaisin.

Lienee taas aika ottaa puhelu Pekalle. (Pekka on se meidän vastaava mestari ja armoitettu vanhojen talojen erikoisasiantuntija.) Lienee ehkä viisasta myös nukkua yön yli. Lienee tarpeetonta sanoa, että lukijoiden valistuneet korjausehdotukset ja muut lohdun sanat ovat tervetulleita.

Sata kilometriä Ouluun

2011-11-03T21:03:00.001+02:00

Kävin työmatkalla Oulussa.

Junan ikkunasta näkyi aika paljon pöpelikköä, aika paljon vanhoja VR:n hirsitaloja (Senaatti myy muuten taas asemia täällä päin Suomea, ja joskus vieläkin kutkuttaa ajatus että asuttaisiinkin täällä) ja vielä enemmän tietysti rintamamiestaloja.

Rumia rintamamiestaloja ja nättejä rintamamiestaloja. Maatilan päärakennus -rintamamiestaloja ja taajamarintamamiestaloja. Melkein tunnistamattomaksi kunnostettuja ja alkuperäisessä asussaan olevia rintamamiestaloja. Ruskeita, vihreitä, punaisia, keltaisia ja sinisiä rintamamiestaloja, muun muassa. Kylläpä onkin rintamamiestaloja, tuumin. Ehkä niihin kiinnittää nyt enemmän huomiota kun teema on itselle akuutti. Erityisesti kävi silmään se, että kaikki taajama-alueen ulkopuolella sijaitsevat rintamamiestalot oli järjestään rakennettu mäkien ja töyssyjen päälle. Vanhaa viisautta.

Olen käynyt Oulussa joskus vuosia sitten, eikä siitä ollut mitään mielikuvia. Ensikontakti Oulun keskustaan oli melko tyylipuhdas "wau" - Oulussa näytti olevan aivan tolkuttomasti kauniita, vanhoja rakennuksia. Kuulin vierailun aikana runsaasti kertomuksia tervaporvarikaudesta ja tämä vaurauden aika tietysti selittää sen, miksi kaupunkiin on aikoinaan rakennettu niin paljon varsin fiinejä 1800-luvun taloja. Käsittämättömältä tuntui lähinnä se, että niistä niin suuri osa oli edelleen pystyssä, arvonsa mukaisesti kunnostettuina ja hyvänä pidettyinä.

Kotiin palattua löysin selityksenkin. Oulussa on arkkitehtuuripoliittinen ohjelma:

"Oulussa on jo pitkään tehty työtä arvokkaan rakennusperinnön turvaamiseksi. Työn perimmäisenä tavoitteena on vaalia ja kehittää rakennetun ympäristön ja rakennusperinnön omaleimaisuutta ja tukea näin kaupungin kulttuuri-identiteettiä.Rakennusperintöä ei voida korvata rakentamalla uutta. Se on uusiutumatonta omaisuutta, jonka ylläpitoon tarvitaan henkisiä ja aineellisia resursseja.

Aikaansa juurtunut, aito eli autenttinen rakennuskulttuuri on tärkeä historiallinen todiste esivanhempiemme elämästä, heidän elintavoistaan, osaamisestaan ja arvostuksistaan.Arvokas rakennusperintö on esimerkillisesti toteutettua ja ajallisesti kerrostunutta. Myös uuden rakentamisen rakennustaiteellisena tavoitteena on luoda tällainen perintö tuleville sukupolville.

Oulussa ei pureta eikä revitä holtittomasti. Oulussa kunnioitetaan edellisten sukupolvien työtä, ponnistuksia, kätten taitoa, arvoja ja ajatuksia. Kun oululainen korjaa tai laajentaa, hän tekee sen taiten ja huomaamattomasti, aiemmin rakennettua hyödyntäen ja kunnioittaen. Oulusta löytyy tieto ja taito oikeiden työtapojen soveltamiseen."

Ja kumma kyllä, tämä ohjelma ja sen toteutus myös näkyi Oulun keskustassa. Moni muu kaupunki voisi ottaa tuosta oppia, myös tämä omani, jossa vanhojen rakennusten mädättäminen ja vaivihkaa purkaminen on se surullisenkuuluisa maan tapa.

Kuva: kaleva.fi

Huonekaluprojekti: Saunakamarin piironki

2011-10-30T20:18:00.012+02:00

Kun ostimme talon, oli saunakamarissa tämän näköinen, blogissa jo aiemmin esiintynyt piirongintekele:

Tekele on tässä harkittu sanavalinta, piironkipolo oli aika huonossa kunnossa. Siitä puuttui takalevy ja hyllyt ja sen pinta oli päällystetty kiinni liimatulla linoleuminpalasella.

Minä kuitenkin tykästyin tuohon piirongin muotoon, varsinkin keskimmäiseen, kuperaan oveen. Kun se oli paikalleen täysin sopivan kokoinen ja joka tapauksessa saunakamariin tarvittiin kaappi, päätettiin tuo löydös kunnostaa.

Sattuneesta syystä usein käy niin, että noiden päätösten jälkeen kuvaan astuu toimelias anoppi, joka lopulta suorittaa kyseisen kunnostustoimenpiteen ja me saamme nauttia valmiista lopputuloksesta. Tällä kertaa tosin osallistuin itsekin sentään jonkin verran projektiin.

Tässä on lähtötilanne. Piironki raijattuna anoppilaan, lämmin huhtikuun päivä ja mahdollisuus poistaa maalia pihamaalla. Tässä kohtaa huomasimme, että myös piirongin kansilevyssä oli ollut samanlainen kovera muoto kuin ovessakin, mutta tuo koveruus oli melko krouvisti sahattu joskus aikojen saatossa suoraksi.

Maalinpoisto paljasti, että piironki oli ennen nykyiseen turkoosiin asuunsa päätymistä ollut myös kellanruskea. Näiden muovimaalikerrosten (Miranolia, epäilen) alla oli vihreä öljymaalikerros, ja sen alla vielä ilmeisesti petsaus.

Muovimaalikerrostumien alle oli jäänyt piirongin öljymaaliaikakaudelta peräisin oleva koristekukkasen ääriviiva. Piirsimme tussilla vahvistetut viivat ja jäljensimme kuvan muovikalvon palaselle myöhempää rekonstruoimista varten.

Maalinpoistoa suoritettiin sen verran hellävaraisesti, että myös kukkasen väritys saatiin esiin kahden päällimmäisen maalikerroksen alta.

Tässä vielä hieno yksityiskohta, jonka Blogger luultavasti sumentaa sössöksi.

Koska kyseessä oli kuitenkin vain kellarisaunan eteiseen tuleva, puolet alkuperäisistä osistaan menettänyt kaapinrohjake, emme sen kummemmin säästelleet noita alkuperäisiä pintoja vaan poistimme maalin kokonaan. Tämä epäortodoksinen entisöintitoimenpide paljasti yllätyksen: Tuo öljymaalikerros kukkineen ei ollutkaan se alkuperäinen piirongin ulkoasu. Maalinpoiston jälkeen paljastui, että ovissa oli ollut vielä kukkasiakin aiemmin hienot puuleikkaukset, jotka oli kuitenkin jossain vaiheessa irrotettu.

Tulkitsen, että piironki onkin itse asiassa kaikkine kaarevuuksineen ja puuleikkauksineen ollut joskus joko peilipiirongin alaosa tai sitten muuten vaan hieno mahapiironki. Olisi kiva tietää, mistä ja milloin se on alun perin meidän saunakamariimme päättyneen matkansa aloittanut.

Tässä vaiheessa minä ja kamera poistuimme paikalta ja anoppi astui remmiin. Maalinpoiston ja hionnan jälkeen piironki pohjamaalattiin Uulan ovi- ja ikkunamaalilla, sävyllä Oras. Sitten kaappi körötteli takaisin Mikkeliin ja minä poloinen sain ryhtyä suttaamaan kukkasia oviin. Paremman puutteessa kukat maalattiin Tiimarin askarteluväreillä, tässä kuva vaiheesta jossa lehti oli valmis mutta kukka vielä keskeneräinen.

Kukat tulivat kaikkiin oviin. Sen jälkeen piirongin taakse naulattiin taustalevy ja askarreltiin hyllyt vanhasta vanerista, joka kulkeutui taannoin mukanamme Jyväskylän aarresaarelta. Ja sitten se vietiin vastavalmistuneeseen saunaan, takaisin omalle paikalleen.

Piirongissa säilytetään saunapyyhkeitä ja käytännössä täydellisiksi osoittautuneita Nationale Volksarmeen ylijäämäpyyhkeitä. Sekä pullonkorkinavaajia ja juuriharjoja ja pesuvamppuja ja lapsen kylpyleluja ynnä muuta tuikitarpeellista, joka kuuluu saunomiseen. Ja piironkivanhus palvelee tässä tehtävässä oivallisesti.

Vaikka tämä projekti ei millään muotoa vastaa oikeaoppista huonekaluentisöintiä, jotain kerrostumaa kuitenkin jätettiin näkyviin. Jotenkin arvelisin, että piironki on saattanut jossain vaiheessa palvella myös lastenhuoneen kalustuksena.

Satokausi pikakelauksella

2011-10-29T22:48:00.012+03:00

Koska viime kesänä jäi blogiraportointi vähän vähille, ovat myös takapihan tapahtumat pääosin tallentamatta tänne muistojen apuvälinearkistoon.

Pihamme on siitä kiitollinen, että se puskee ihan itsestään ja sen kummemmin käskemättä joitakin hyötykasveja, kuten nokkosia, joita kerättiin naapurin silloisen eskarilaisen ja nykyisen ekaluokkalaisen kanssa alkukesällä ahkerasti ja tehtiin niistä nokkoslettuja. Myös raparperi kukoistaa vahvassa maassa. Kuka lie tuo avohoitopotilaan näköinen sadonkorjaaja kevätsateessa.

Jotta jotain tulisi tehdyksi itsekin, rakensimme naapurin kattoremontin ylijäämäpätkistä takapihan ryteikköön kaksi metri kertaa metri -kokoista puukehikkoa, puoliso haki kuormallisen multaa multa-asemalta ja pienellä viiveellä, sillä kertaa alkukesän vesisateessa, kylvin laatikoihin vähän sitä sun tätä. Kokeilumielessä porkkanoita ja punajuuria, aika paljon kaikenlaisia yrttejä, mangoldia ja pinattia, pari riviä hernettäkin. Mieli oli iloinen, kun kaksi neliötä villiintynyttä alapihaa oli saatu järjestykseen.

Testimielessä toisen lootan alle asennettiin sanomalehtikerros ja toisen ei. Lopputulos oli se, että ainakaan tänä kesänä rikkaruohoja ei puskenut kummastakaan laatikosta.

Osasyynä tähän saattoi olla se, että kylvin laatikot noin kuusinkertaisesti liian täyteen. Niissä oli niin paljon kasvustoa, että jo puolessa välissä kesää ne olivat muuttuneet läpitunkemattomiksi viidakoiksi. Note to self: joko lisää laatikoita tai radikaalisti maltillisempi kylvökoura. Ja sille mangoldille ei kukaan oikein keksinyt lopulta mitään käyttötarkoitusta.

Koska alapiha nyt ylipäänsä on melko voimaperäinen kasvualusta, ja puskee siten kaikenmoista miehen korkuista rikka- ynnä muuta kasvia, erityisesti sitä nokkosta, täytyy ensi vuonna olla kaukaa viisaampi ja hankkia jostain purkutiiliä tai muita näppäriä pinnoituspalikoita, joilla saa nuo laatikoiden ympärystät katettua. Nyt ne nimittäin alkoivat loppukesästä työntää niin tuhottomasti kaikkea mahdollista vihreää, että laatikoiden viidakot sotkeutuivat lopulta laatikoiden ulkopuoliseen viidakkoon ja alkukesän järjestelmällisyydestä ei ollut enää kesän lopussa tietoakaan. Säästän teidät kuvamateriaalilta.

Puolisolla oli oma projektinsa vähän ylempänä pihalla:

Tomaatit kasvoivat penkerettä vasten varsin hyvin ilman mitään suojaa, avoimen taivaan alla. Ne maistuivat auringolta ja olivat niin makeita ja hyviä, että tytärkin oppi kunnioitettavassa kahdeksan kuukauden iässä kiipeämään jakkaralle ja varastamaan niitä ikkunalaudalta.

Sadonkorjuu osoitti, että porkkananviljelijänä minulla on vielä runsaasti kehittymisen varaa. Punajuurisato yllätti suuruudellaan ja huolimattomasti maahan nakatut, äitiltä saadut kesäkurpitsan taimetkin tuottivat yllättäen satoa, vaikka joutuivatkin kasvamaan nokkospöheikössä. Vihreistä tomaateista puoliso keitti pikkelsiä, jota on kellari nyt puolillaan.

Suurin sato saatiin kuitenkin ympäri pihaa rehottavista, lintujen ruokinnan sivutuotteena tulleista auringonkukista. En ole ikinä nähnyt noin jättimäisiä. Huomautettakoon, että kuvassa olevan pikku kätösen pikkurillin ja peukalon väliin mahtuu pianon oktaavi.

Suurimman auringonkukan takaa pilkottaa myös hieman kasvimaakaaosta. Hyvähän se, että piha on elinvoimainen - kun sitä elinvoimaa vaan saisi jotenkin suitsittua hieman organisoidumpaan suuntaan.

No, pala kerrallaan. Ehkä ensi vuonna muutama organisoitu neliö lisää, kenties jo pari omena- ja kirsikkapuutakin. Vähän nokkosten kitkemistä, lauta-aidan rakennus tontin takareunalle, viikatteen tai trimmerin kanssa heiluntaa ainakin pari kertaa kesässä niin, ettei piha ihan miehen korkuista rikkaruohoa pääsisi työntämään.

Olen ajatellut, että valmista voisi olla vaikka sitten kun tytär viettää mahdollisia ylioppilas- tai ammattiinvalmistumisjuhliaan.

Sananen remonttimittasuhteista

2011-10-29T00:07:00.000+03:00

Nukun tällä hetkellä sattuneesta syystä olohuoneessa - tissi ja lapsi eivät mahdu samaan makuukammariin, ensin mainittu häiritsee jälkimmäisen unta ja sen jälkeen jälkimmäinen häiritsee kaikkien unta.

Niinpä aika usein nukkumaan käydessäni tuijottelen olohuoneen oranssi-vihreitä karvatapetteja ja katon röpelöisiä styrox-laattoja, ja haaveilen niiden vaihtamisesta Yki Nummen Mimosa-tapettiin sekä samanlaisiin neliö-Halltexeihin kuin muuallakin talon asuinkerroksissa. Joskus päästän ajatukseni karkaamaan myös aikaan, jolloin olohuoneen nurkan suihkupömpeli on historiaa ja valoisa, iso olohuone taas arvoisessaan asussa.

Josta muuten silta aasille: Yhtenä iltana oli pakko irrottaa suihkupömpelin takaosassa olevien vaatekaappien yläpuolelta levy, ja kurkistaa pömpelin sisään. Siellä näytti tältä:

Karvatapettia ja Halltexeja, ynnä pömpelin levykatto. Argh, kunpa pääsisin jo pian tuon virityksen kimppuun.

Järki kuitenkin sanoo, että siihen hetkeen on vielä aikaa. Ensin on laskeuduttava kellariin, imuroitava hämähäkinseittejä, harjattava likaa ja ryönää irti seinistä, kylvetettävä itsensä kalkkimaalilla ynnä muuta pientä kivaa ennen kuin pyykkitupa on valmis. Sitten on syöksyttävä keittiön kimppuun, mikä taas tarkoittaa ihan mukavien ja jo osin sisustamiseen ja pintaremontointiinkin liittyvien remonttitoimien suorittamista, mutta myös kaiken maailman hankalien viemäri- ja liesituuletinasioiden pähkäilyä - luultavasti taas muutamien yöunien kustannuksella. Viemäriremontti tarkoittaa vessojen lattioiden repimistä auki. Taloon pitäisi laittaa uusi vesikatto, mielellään ensi kesänä. Ulkoverhous on kuorittava lateksimaalista ja maalattava uudelleen öljymaalilla jännetuppitulehduksen vaaniessa kintereillä. Jotain ensiapua pitäisi keksiä myös puolilaholle kattoterassille, autotallin ovet on kunnostettava ja autotallin edus salaojitettava ja kallistettava ettei uusi oven kynnys makaa maassa ja lahoa. Ensi kesänä olisi myös maalattava pihan portti ja pyykkitelineet, sekä kunnostettava jollain ajalla myös kellarin ikkunan karmit ostopalveluina kunnostettujen pokien kavereiksi.

Tämä lista on loputon. Ja se sisältää kaikkea muuta kuin television sisustusohjelmista tuttua, pikkusievää ja sisäsiistiä remonttitouhua - isoja, hankalia, aikaa vieviä, rakenteisiin liittyviä asioita, joista suurin osa jää kaiken muun hyvän lisäksi vielä piiloon ja peittoon eikä ainakaan sulostuta jokapäiväistä asuinympäristöä.

Meillä on vintillinen kauniita joko kunnostettuja tai sitä odottavia huonekaluja, jotka olisi kiva saada jo käyttöön. Kiva olisi myös miettiä asioita kuten tapettien kuosi tai seinän täydellinen värisävy. Tai mihin sijoittaa hylly, senkki tai nojatuoli.

Sen sijaan mietin rakennusmääräyskokoelmaa, vesieristyksen pakollisuutta, kapillaarista kosteudennousua, putkimiehen laskuja, huopakaton aluksen levytystä ja piipun hormien sijainteja.

Kuten jo aiemmin on tullut todettua, olen joka tapauksessa iloinen siitä, että päätimme aloittaa kellarista. Kunhan pyykkitupa on jotakuinkin valmis, ovat ne kaikkein isoimmat ja hankalimmat asiat kuitenkin pohdittu ja tehty. Sen jälkeen vaikkapa kolossaalinen keittiöremontti tuntuu lastenleikiltä.

Kellarin lattiaa sanoin ja kuvin: eristys ja lattiavalu

2011-10-28T21:44:00.016+03:00

Olen erittäin surkea kirjoittamaan retrospektiivisiä jatkotarinoita jo tehdyistä remonttiasioista, mutta koska tuon kellarin lattian rakenteen raportoiminen jälkipolville on olennainen asia, täytyy nyt yrittää ylittää itsensä.

Ensimmäinen osa maapohjakellarin lattiasaagasta löytyy siis tästä.

Maapohjakellariin rakennettavan lattian rakenne oli saunan rakenneasioiden ohella ehkä se monimutkaisin ja eniten yöunia verottanut remontin palanen. Perinnerakentajan periaatetta - älä korjaa jos se ei ole rikki - ei voinut noudattaa, koska minkäänlaista lattiaa ei ollut. Vaihtoehtona oli oikeastaan se, että lattiaan olisi tehty valu samalla periaatteella kuin 60 vuotta sitten, eli sepelikerros alle ja sillä siisti, tai sitten 2010-lukulainen toteutus eristeineen, lattialämmityksineen ja muine kommervenkkeineen.

Päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun. Entisen maapohjakellarin on tarkoitus toimia jatkossa pyykinpesutilana, varastona sekä ilman saunaa tapahtuvien suihkuttelujen näyttämönä. Näin ollen tilan olisi suotavaa olla kohtuullisen lämmin myös talvipakkasilla. Maalämpöpumppuun yhdistettynä lattialämmitys on kustannustehokkain lämmönjakovaihtoehto, ja lattialämmitystä taas ei kannata kellarin lattialaattaan laittaa ilman kunnollisia lämmöneristyksiä ettei kallisarvoinen lämpö karkaa maaemon syliin.

Tässä alustava luonnos siitä, miten nuo edellä mainitut toiminnot on tarkoitus tilaan sijoitella.

Kuten jäljempänä useaan otteeseen käy ilmi, ihan optimaalisesti ei mennyt tämäkään operaatio mutta toivottavasti lopputulos on edes kyllin hyvä. Seuraavat 50 vuotta sen näyttävät.

Rintamamiestalofoorumilla on yhtenä aktiivisena keskustelijana mukana Matti Alander, joka myy salaojittavia lämmöneristeitä tuotenimellä Fuktisol. Salaojittava lämmöneriste toimii tai ainakin sen pitäisi toimia niin kuin täällä on esitetty. Ruotsissa noita on käsittääkseni käytetty jo pidemmän aikaa. Olen erään nimeltä mainitsemattoman H:lla alkavan herrahenkilön kanssa ihan samaa mieltä siitä, että välttämättä koko kellarin ulkopuolinen eristys hieman karrikoidusti ilmaisten noin puolen metrin paksuisella kerroksella tuhottoman kallista solupolystyreeniä ei ole ihan välttämätön eikä edes kustannustehokas tapa remontoida rintamamiestaloa, josta valtaosa seisoo uljaana maan päällä hatarine puruseinineen. Meidän maapohjakellarin lattiaan tuota kallisarvoista ainetta kuitenkin päätettiin laittaa ja sijoittaa siihen noin 500 euroa.

Valintaan oli epäilemättä syynä tahdoton markkinamies-Matin ansaan lankeaminen, sillä näissä kellariasioissa on yllättävän huojentavaa kun joku on useamman vuoden ajan yhtä mieltä itsensä kanssa siitä, mikä on turvallinen ja toimiva rakenne kellarin seinään tai lattiaan. Toisaalta asiaan perehtyminen loi uskoa siihen, että tuo systeemi ainakin fysiikan lakien mukaan myös toimii. Ja kolmas syy oli se, että kellaria, jossa on rakennusajalle tyypillisesti hyvin matala antura, ei tarvinnut kaivaa metritolkulla auki riittävän paksun kapillaarikatkon toteuttamiseksi soralla vaan vähempikin riitti.

Kellarin lattiakaivuu viimeisteltiin kuvassa näkyvillä rimoilla jotakuinkin samaan tasoon niin, että lopullinen kellarin huonekorkeus tulisi lattiavalun valmistuttua olemaan se sama 220 cm mikä muuallakin kellarissa. Huone näyttää kuvassa jotenkin epätodellisen pieneltä kopperolta, mitä se ei oikeasti ole.

Tältä se Fuktisol näytti saavuttuaan paaleissa pihamaalle.

Tästä kohtaa puuttuu kuvamateriaali, kun en tajunnut kipittää kellariin paparazziksi ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Putkimies-Marko vieraili kellarissamme jälleen ja veti tarvittavat putkitukset vesille ja viemäreille tuossa edellä esitetyn ruutupaperisuunnitelman mukaisesti.

Tasoitetun hiekkapohjan ja Markon asennusten päälle kärrättiin ohut, noin 30 millin kerros sepeliä tasoittamaan pohjaa. Hiekan ja sepelin väliin olisi voinut asentaa vielä suodatinkankaan, mutta se nyt syystä tai toisesta jäi toteuttamatta. Samoin jäi toteuttamatta se periaatteessa olennainen seikka, että tuon tasoitussepelin olisi pitänyt olla pestyä eli hienoaineksesta vapaata - sellaista ei ollut näillä leveysasteilla saatavilla ainakaa siellä, mistä puoliso oli asiaa tiedustellut. Tässä kohtaa ei voi muuta kuin todeta, että kellari pysynee toivottavasti jatkossakin yhtä kuivana kuin tähän asti eikä näillä yksityiskohdilla ole siten suurtakaan merkitystä.

Kun putkinakaleet olivat paikoillaan ja pohja tasoitettu, asennettiin lämmöneriste. Tässä ensimmäinen kerros:

Viemäreille piti kaivella Fuktisolin ensimmäiseen kerrokseen vähän koloja.

Tässä on sitten toinen eristekerros. Fuktisolia riitti vielä ulkoseinän viereen, loppu on säästösyistä lattia-EPS:ää eli tuttavallisemmin styroxia.

Tämä kuva on piipun anturasta ja pannuhuoneen oven edustasta. Piipun antura oli siis sen verran korkealla, ettei sen päälle tullut mitään muuta kuin valu.

Matti Alanderin lattiarakenneohjeiden mukaan eristeen ja valun väliin on hyvä laittaa suodatinkangas. Puoliso suoritti jonkinlaista perehtymistä asiaan ja päätti, että suodatinkankaan asemasta käytetään aaltopahvia. Lattiavalu päätettiin ostaa maksulliselta mieheltä, koska kaatojen ynnä muiden oli suotavaa mennä kerralla oikein, ja maksullinen mies puolestaan oli hyvin höveli ja äänesti sekä suodatinkankaan, aaltopahvin että niiden kokonaan pois jättämisen puolesta. Aaltopahvi siellä nyt on, enkä minä ollenkaan tiedä, onko se järkevä tai oikeaoppinen kerros tuossa paikassa. Ei sitä sieltä poiskaan saa. Aaltopahvista tehtiin itse asiassa kaukalo, joka irrottaa uuden valun myös sokkelista ja kellarin seinistä. Siihen päälle sitten korokepalojen varaan raudoitusverkko, johon putkimies-Marko kävi näppärällä härvelillä napomassa kiinni lattialämmitysputket.

Kun tässä kohtaa ryhdyin kameraani kaivelemaan, totesin, että meillä ei ole yhden ainutta kuvaa kellarin lattiasta siinä vaiheessa, kun lattialämmitysputket oli asennettu. Greit.

Sitten tuli lokakuinen tiistaiaamu, ja kuudelta pihaan ajoi betoniauto. Koska se ei edellisen päivän testimittausten perusteella kuitenkaan mahtunut tarpeeksi lähelle kellarin ikkunaa, oli paikalle värvätty naapuri-poloinen, joka kärräsi yhdessä puolison kanssa kottikärryillä tarvittavat noin 1,5 kuutiota betonia kellariin. Siellä aamuäreä lattiaheppu valoi betonista lattian ja kävi myöhemmin päivällä liippaamassa sen. Ja tältä se sitten näytti:

(Huomatkaa esteettiset ikkunalaudoitukset, kellarin ikkunat ovat tällä hetkellä Rantasalmella puusepän kunnostettavana.)

Tässä kellarin uusi lattia vielä muistakin perspektiiveistä:

Tämä vaihe on sikäli huojentava, että vaikka jostain perverssistä syystä tekisikin mieli vielä pohtia ja aprikoida optimaalista kellarin betonilattian rakennetta, ovat pohdiskelut melko turhia kun valu on valmis ja kätkee tasan tuon yllä kuvatun rakenteen eikä mitään vaihtoehtoisia totuuksia.

Aiomme kuitenkin viimeistellä lattian maalaamalla sen sillä samaisella Basfin maalilla, jota käytettiin myös saunassa ja jonka höyrynläpäisykyky on perusmaaleja parempi. Mahdollinen kosteus pääsee siten kuivumaan teoriassa myös sisään päin, vaikka tuon lattiarakenteen nyt pitäisi kaiken järjen mukaan tuolla tavalla tehtynä olla ulospäin kuivuva.

Betonivalu uinuu tällä hetkellä kellarissa muovisen kevytpressun alla. Puoliso soitti tänään Basfille ja sai rohkaisevan tiedon siitä, että lattiaa voisi periaatteessa ruveta jo ensi viikolla maalailemaan. Ihan niin kiireellä aikataululla emme ole liikkeellä, vaan tarkoituksena on ensin poistaa kaikki ylimääräiset, vielä kellarin seiniä ja kattoja koristavat putki- ja sähkönakaleet, puhdistaa katto ja seinät ja maalata ne kalkkimaalilla ennen lattian maalaamista. Sitten taas putkimies-Marko paikalle ja asennushommiin.

Ja ne kellarin ikkunatkin pitäisi jonkun ehtiä hakemaan ensi viikolla takaisin.

Avoimuuden aikakausi

2011-10-28T21:24:00.006+03:00

Kesemmällä satunnainen ohikulkija näki talomme ohi vaeltaessaan tämän näyn:

Sitten tuli syksy, ja näkymä muuttui tällaiseksi:

Ja viime viikosta alkaen, hupsista heijaa, olemmekin eläneet aivan uutta avoimuuden aikakautta:

Jokusen vuoden valtoimenaan kasvanut orapihlaja-aita oli sekä tuosta kadun puolelta mutta varsinkin naapurin ja meidän väliltä sen verran holtiton tapaus, että totesimme yksinkertaisimmaksi ratkaisuksi sen alas leikkaamisen. Tai siis eräät meistä totesivat asian jo viime kevättalvella, eräät kahlitsivat itsensä piikkipuskaan ja kieltäytyivät edes ajattelemasta koko asiaa. Kesän mittaan mieli muuttui. Lopulta tilattiin kaupungin työkeskuksesta maksulliset miehet, jotka vetäisivät aidan alas muutamassa tunnissa. Seuraavana päivänä, vai olikohan sitä seuraavana, kuorma-auto ajoi paikalle, nosteli kourallaan valtavat piikkipuskat lavalleen ja ajoi pois. Isäntäväki selviytyi operaatiosta ilman ylimääräisiä orjantappuravammoja, oman työn osuudeksi jäi pelkkä haravointi.

Seuraavaksi aion tilata työkeskuksen maksullisilta miehiltä lauta-aidan takapihalle. On korkea aika takapihan naapureidenkin saada osansa tästä yllättävästä pihankunnostusinnostuksesta.

Tuossa blogin bannerissa näkyy tilanne, joka toivottavasti muutaman vuoden päästä vallitsee - siisti ja sievä pensasaita. Saisi se tuosta vanhan valokuvan korkeudesta vielä vähän yletä näkösuojaksi.

Pennies from Heaven

2011-10-27T23:33:00.003+03:00

Taloutemme toistaiseksi suurin investointi ikinä, maalämpöjärjestelmä, puksuttelee kellarissa kohti ensimmäistä talveaan. Ainakin kesäaikaan olimme tyytyväisiä - lämpimän veden tekeminen maalämpöpumpun avulla maksoi murto-osan siitä, mitä öljyllä. Mittari on näillä leveysasteilla toistaiseksi laskenut ehkä yhtenä tai kahtena yönä alle nollan, mökissä on ollut toisinaan suorastaan liian kuuma vaikka lisälämmitysjärjestelmä eli keittiön puuhella on ollut vielä tyystin poissa käytöstä. Lämmityksen säätökäyrien kanssa siis opettelemme vielä yhteiseloa, puuhellan paitsio johtuu silkasta pedagogisesta laiskuudesta: Tytär on vastustamattoman kiinnostunut puuhellan luukuista ja räpeltää niiden parissa pitkin päivää, hellan lämmitys siis edellyttäisi topakkaa ja jämäkkää kasvatusotetta ja tyttären lähestymisyritysten systemaattista torpedointia palovammojen estomielessä. Toistaiseksi tarkenemme, tytär viihtyköön hellan parissa kunnes pakkaset tulevat.

Maalämpöinvestointi maksoi karvan verran yli 20 000 euroa. Tähän summaan on laskettu aivan kaikki mahdollinen, mikä vain jollain tavalla liittyi asiaan - alkaen asbestipurkutöistä päättyen konevuokraamosta haettujen tiilikärryjen vuokraan, kun kärryjä tarvittiin turkasen painavan maalämpöpumpun rullaamiseksi sisälle entiseen pannuhuoneeseen silloisen korkean autotallin kynnyksen yli. Itse pumpun ja porakaivon lisäksi leijonanosa kuluista muodostuu erilaisista putkinakaleista: operaatio maalämpöön siirtyminen ei osaltamme käynyt ihan niin yksinkertaisesti että tökätään vain pumppu seinään ja kytketään tarvittavat vesiputket. Pannuhuoneessa piti tehdä varsin paljon uusia putkituksia, kellariin piti lisäksi vetää pumppua varten voimavirta ynnä muuta sen sorttista.

Töiden osuus oli noin 8 000 euroa, josta suurin osa tietysti porakaivon tekoa. Loput 12 000 oli energia-avustukseen oikeuttavia materiaaleja, laitteita ja muita sen sorttisia. Töiden osuudesta saa energia-avustussääntöjen mukaan hakea kotitalousvähennystä, josta osa kilahtaa jo tilille joulukuussa kun lämpökaivo tilattiin ja maksettiin jo viime vuoden puolella.

Energia-avustuksen hakeminen vaikutti ensin haastavalta, mutta ei lopulta ollut sitä lainkaan. Kuitteja piti toki kerätä ja niistä raportoida kunnan rakennusvalvontaan, mutta toisaalta rakennusvalvonnasta sai hyvin joustavaa ja miellyttävää palvelua asian suhteen. Olen raportoinut itse hakumenettelystä ja sen etenemisestä rintamamiestalofoorumilla, kiinnostuneet voivat lukea viestiketjun tarkemmin tästä.

Ja tänään satoi taivaalta rahaa, kun pankkitilille oli ilmestynyt 2169 euron suuruinen avustussumma. Sinnehän se tosiaan menee, mistä tulikin - remonttiin, remonttiin ja remonttiin. Kotitalousvähennystä on luvassa maalämpösiirtymän osalta noin neljä ja puoli tuhatta euroa, eli investointi jäi rasittamaan omaa pussia noin 13 500 euron verran. Kun vanha öljykattila olisi vaatinut joka tapauksessa uusimista ja kattilan hormi sisäpiiputuksen, eli useamman tuhannen euron kunnostustyön, eikä öljyn hinta näillä näkymin ole pitkällä tähtäimellä ainakaan laskemassa, tuntuu maalämpöinvestointi kovasta hinnastaan huolimatta järkevältä. Samalla saatiin kellariin monta mutkaa uutta putkea ja asbestieristeet poistettua näkyviltä.

Kävimme sopivasti tänään ostamassa turkasen kalliin Mielen lämpöpumpputekniikalla toimivan kuivausrummun kellariin ja lisäksi talouteemme saapui tuliterä, hieno pölynimuri. Edellinen mummovainaan vinkuva perintökalleus saa muuttaa kellariin ja jatkaa palvelustaan siellä, jahka kellarissa on käytössä enemmän imuroitavaa pinta-alaa.

Summa summarum: Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mutta hyvähän se vissiin on, että uusiutuvia energiamuotoja tälläkin tavalla veronmaksajien pussista tuetaan.

Kuva: printfection.com

Eteisen uusi elämä

2011-10-24T21:50:00.003+03:00

Meillä on hankala eteinen, johon ei pysty edes nohevinkaan sisustuslehden eteisenuudistusartikkeli. Eteinen ei ole oikeastaan edes eteinen vaan pitkä ja kapea käytävä, josta lähtee ovia kaikkiin pääilmansuuntiin ja jossa ei ole edes tilaa millekään peiliovikaapeille tai muille nykyajan kotkotuksille.

Ei silti, että kukaan sellaisia haluaisikaan. Meillä on kaksi taloon kuuluvaa alkuperäistä ja yksi kuopiolaisesta antiikkiliikkeestä ostettu Alvar Aallon Paimion parantolaan suunnittelema naulakkotyyppi ja ne ovat toistaiseksi riittäneet päällysvaatesäilytykseen. Ainakin rintamamiestalofoorumilla joskus ääneen pohtimani kenkäteline on edelleen tekemättä ja kengät vaeltavat siksi valtoimenaan eteisen lattialla. Palaamme asiaan, kunhan siihen tulee parannus.

Kävimme viime perjantaina paikallisessa kierrätyskeskuksessa hakemassa peräkärryllä kotiin joululahjani, hienon vanhan ison kippurakärkisen potkukelkan. Veimme samalla kierrätykseen entisen olohuoneen maton mallia Ikea ja Nasun käytöstä poistaman kasettidekin ja vetokahvan yläasentoon jumittavan matkalaukun. Näitä jälkimmäisiä esineitä autosta purkaessa katse osui hienoon pieneen lipastoon, joten kirmasimme saman tien sisään kysymään kyseisen lipaston hintaa. Joku muukin oli jo ehtinyt iskeä siihen silmänsä, mutta tämä joku oli sen verran kohtelias ja hölmö, että alkoi kilpakosijasta kuultuaan höpisemään jotain "no en minä nyt niin välttämättä sitä tarvitse" -tyyppistä. Puolisoni totesi tähän reippaasti että minä kyllä haluan sen, ja niin lipasto ja potkukelkka matkasivat kotiin.

Meillä oli ennen eteisessä tätini ensimmäinen omilla rahoilla ostama huonekalu, sinivihreä 60-luvun lipasto, joka on kulkenut mukanani ensimmäisestä omasta huushollistani asti. Siellä oli myös talossa ollut, keltaiseksi maalattu pieni pinnatuoli. Eteisnäkymä oli jokseenkin levoton, ei nyt ehkä vähiten siksi, että Paimion parantola -naulakot ovat pääsääntöisesti ylikuormitettuja.

Uusi lipasto pääsi tänään paikalleen eteiseen ja sen kaveriksi hain vintistä joskus jostain osto- ja myyntiliikkeestä vailla sen kummempaa käyttötarkoitusta mukaan tarttuneen pinnatuolin. Ja katso, eteisestä tuli jotenkin rauhallisempi. Se johtuu varmasti siitä, että nyt eteisessä on pelkästään lakatun puun eri sävyjä.

Ja ehkä myös siitä, että lipaston kansi ei ole vielä kuorruttunut kaiken maailman töryllä, jota siihen luultavasti huomisesta alkaen rupeaa pesiytymään.

Sisustuslehtityyliin lopuksi tavaraluettelo: Matto on ihanan paksu, lämmin ja pehmeä kirppislöytö vitosella ja siitä harvinainen tapaus, että ulottuu päästä päähän koko viisi- ja puolimetrisen eteisen. Peili on huuto.netistä, anoppi on askarrellut siihen nuo puiset karminpätkät ylä- ja alareunaan. Kissa-avainnaulakko roikkui koko lapsuuteni meidän mummon keittiön seinällä ja valokuvakehyksessä olevasta vuoden 1953 almanakasta olen kirjoittanut jo aiemmin. Täti ostaa aina joululahjaksi Martta Wendelinin kalenterin. Tuoli ja lipasto tulikin jo läpikäytyä, kaikki muu on aitoa ja alkuperäistä.

Maapohjakellari huoneentuu epäortodoksisesti

2011-10-20T22:30:00.006+03:00

Seisoimme tänään kolmen sukupolven voimin entisessä maapohjakellarissa. "Tämä tuntuu nyt jo huoneelta", totesi puoliso. Totta maar, niin tekeekin. Tilassa on tasainen betonilattia ja tänään epämääräinen ja rosoinen, autotalliin avautuva aukko sai karmit ja sen shabby chic -ovenkin ainakin valokuvaustuokion ajaksi.

Pekka Huhdan, jota tuttavallisemmin myös guruksi kutsutaan (kjäh kjäh), mainioilla Sihistin-nimisillä nettisivuilla on oiva ohje siitä, kuinka vanhalle peiliovelle rakennetaan arvoisensa karmi. Kas tässä.

Meidän kellarissa on nyt ovi, jossa ei ole noudatettu gurun ohjetta ja tehty noita sormiliitoksia. Älkää kysykö miksi, minä sanoin että ne pitäisi olla. Timpurit elivät kellarin karmityömaalla omaa elämäänsä sillä aikaa kun olin töissä. Karmi on toisaalta ruuvattu kasaan ja sitten kiinnitetty lujasti kellarin betoniseinään, eli kaipa se koossa pysyy, vaikka painavia peiliovia joutuukin kannattelemaan. Jos ei pysy, niin kurittomat timpurit ovat luvanneet ottaa lusikan kauniiseen käteen ja korjata tekeleensä oikeaoppiseksi.

Ja jotta kaikki loputkin perinnerakentamisuskottavuudet karisisivat, karmin ja betoniseinän välistä railoa ei ruvettu tukkimaan tervatuilla tappuroilla, vaikka rakennusmestari Eino Hahdon rakennustapaohjeessa niin käsketään. Tervattuja tappuroita ei ollut saatavilla, joten karmin ja betoniseinän välinen railo on tukittu uretaanilla.

Onhan tämä nyt jotenkin vähän sietämätöntä. Ja toisaalta, alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä rintamamiestalojaan remontoivia, työssäkäyviä lapsiperheitä jotka suorittavat remonttejaan "mennään rautakauppaan, ostetaan mitä tarvitaan, lyödään kiinni" -metodia. Sormiliitokseton, uretaanilla kuorrutettu karmi on ilonaihe, koska se on kaiken tämän arkikaaoksen keskellä kuitenkin valmis karmi.

Joskus pitää mennä siitä mistä aita on matalin. Varsinkin päivänä, jolloin maksulliset miehet saapuivat ja leikkasivat rehottavan orapihlaja-aidan kokonaan alas.

Etupihan ehostus

2011-10-18T22:20:00.000+03:00

Toivon sydämeni pohjasta, että takapihamme vaikutuspiirissä asuvat ihmiset lukisivat blogiani. Tämä kertomus ehkä antaisi heille uskoa siihen, että takapihan puolella rehottava hirveä ryteikkö muuttuu vielä joskus tulevien vuosien aikana kauniiksi puutarhaksi.

Etupihan osalta kuviot olivat melko selvät jo muuttokesänä. Pihalla ei ollut minkäänlaista liikennöintiväylää autoja silmälläpitäen vaan koko etupiha oli nurmikkoa. Tonttiliittymä oli entisten asukkaiden sekatavarakaupan sijainnin vuoksi hilautunut vuosien saatossa tontin laidasta keskelle pihaa, ja näin koko etupiha oli käytännössä autoliikenteen alustana. Lumityöt olivat hankalat ja mittavat, nurmikko kului sadekelillä velliksi autonrenkaiden alla ja piha oli muutenkin jotenkin hassu ja hankala. Vaikka kyllä se taaperokärryilyyn kelpasi.

Anoimme jo viime vuonna kaupungilta lupaa siirtää tonttiliittymä takaisin alkuperäiselle paikalleen ja lupa heltisi ongelmitta - ja jopa ilmaiseksi. Suunnitelman toteutus venyi tälle syksylle, ja oli kaikkea muuta kuin ilmaista, mutta lopputulos on kyllä suorastaan vähän liiankin hieno.

Operaatio alkoi sillä, että pihan nurkassa kasvanut kitukasvuinen syreeni ja pari orapihlajaa kaadettiin nurin. Minä kaivelin pari testikuoppaa pihamaahan ja totesin, että vaikka paikalla joskus oli ollutkin hiekkainen tienpohja, se oli vuosikymmenten saatossa vajonnut unholaan. Sitten paikalle tilattiin luottokaivurikuski, joka kuori multakerroksen pois pihalta ja kaivoi myös orapihlajan sitkaat juuret mennessään.

Mullat ajettiin takapihalle täyttömaaksi, paikalle johon tulee joskus ehkä kenties autotalli. Huomatkaa pihalla rehottavat Teenage Mutant Ninja Sunflowersit eli käsittämättömän jättimäisiin mittoihin venähtäneet, linnunsiemenistä alkunsa saaneet auringonkukat.

Vielä tätäkin ennen piti päättää se, miten laaja ja minkä mallinen tulevasta kivituhkakerroksesta haluttiin. Kivituhka oli oikeastaan ainoa materiaali, jota suostuin harkitsemaan - asfaltit ja betonikivet sun muut nykyajan keksinnöt ovat varmasti käteviä ja näppäriä mutta näyttävät vanhan talon pihassa irvokkailta. Kivituhka kuuluu aikakauteen ja on minusta jopa nätti.

Pelkän suorakaiteen sijasta meidän kivituhka-alueemme on tuollainen paikoin vähän kaarevan muotoinen. Se on kaunis, mutta en lopulta tiedä, tuoko juuri tuo kaareva linja tuohon pihaan jotain ei-viiskytlukulaista, joka vähän häiritsee silmää. Pelkkä suorakaidekin näytti ainakin merkkausvärikokeilun perusteella hölmöltä, joten päädyime kaareen tuossa vuokralaisen rapun edessä.

Maiden kuorimisen jälkeen pihalle levitettiin suodatinkangas ja sen päälle kipattiin kaksi rekkakuormallista mursketta. Taaperokärryasennuksen jälkeen kaivuri tuli taas paikalle ja tasoitteli murskeen alustalle.

Rappujen edustalla oli styrox-levyjä, ja kun meillä sattui olemaan ylimääräisiä eps-levyjä, kuten styroxia nykyään kutsutaan, ajattelimme että lätkitään ne samalla tavalla kuin alkuperäisetkin. Saapihan nuo kaiveltua ylös jos ne alkavat sieltä huudella.

Ja sitten tuli kuorma-auton kyydissä yksi lasti pinnoitemursketta, joka seisoi kaivurikuskin kiireiden takia aika pitkään kasassa pihalla. Sitten tuli deadline vastaan. Tällä kertaa se oli betoniauto, joka tuli tuomaan kellarin lattiavalubetonia pihaan. Kaivurikuski kävi lykkimässä edellisenä iltana murskeen pitkin pihoja ja puoliso haki konevuokraamosta täryyttimen ja tiivisti veden ja täryn avulla pintakerroksen kovaksi ja toivottavasti kestäväksi. Pinnasta tuli ainakin maallikon tuntumalla yllättävän kova ja kantava, ensi keväänä kai sen sitten näkee millainen lopputulos on. Nyt siitä ei ainakaan irtoa mitään kengänpohjien kautta sisälle kantautuvaksi. Korkeintaan tytär saa kaivettua pihamaasta irti isoimpia kiviä, joita salaa yrittää pureskella kolmella hampaallaan.

Ennen pintakerroksen tasoittelua puoliso kärräsi takapihalta maalämpökaivon kuonakasasta rappujen eteen asennushiekkakerroksen ja asetteli sille vähän liuskekiviä jäljittelevän rapuneduskiveyksen edellä mainittua kengänpohjakantautumista hidastamaan.

Kiviä syövä tytär osallistui myös tähän asennustyöhön innolla.

Minä intin ensin hartaasti oikeiden liuskekivien puolesta, mutta nuo hautakiviveistämön ylijäämägraniitit saatiin naapurista ilmaiseksi. Puoliso vetosi jälleenrakennuskauden henkeen ja siihen, että silloinkin käytettiin sitä materiaalia, jota sattui olemaan saatavilla. Selitys oli kelvollinen, ja kyllähän nuo graniittilaatat itse asiassa sointuvat aika kauniisti harmaaseen rappuun ja pihan pintaan.

Lopputulos on kyllä varsin kaunis. Aika näyttää, miten se kestää käytössä - nuo naapurin ylijäämäkivet ovat ehkä vähän turhan niukkoja pinta-alaltaan mutta kunnon pohjatöiden ansiosta saattavat vaikka tuossa kestääkin.

Betonia jäi kellarivalusta yli, joten samalla valettiin myös matto- ja pyykkitelineet aiemmin valitulle paikalleen. Näin tuli hyödynnettyä kapea tontinsuikale naapurin Paulin ja meidän välissä, tuolle kaistaleelle tuskin mitään muuta järkevää käyttöä olisi keksinyt. Mattotelineen talvikäyttö oli ensin sijoituspaikan suurin pulma, koska lumet katolta tippuvat nykytilanteessa tuohon kulkureitille ja blokkaavat koko telineen. Sitten keksin, että ongelma tulee poistumaan ensi kesänä kun katto palautetaan alkuperäiseen huopa-asuunsa - huopakatolta eivät lumet hallitsemattomasti alas hujahtele.

Aamuhämärissä puoliso kaivoi kukonlaulun aikaan sängystään ylös kiskotun naapuriparan kanssa myös tolpat aurinkoportille ja nekin valettiin tömäkästi tonttiliittymän molemmin puolin - ylijäämäbetonia kun sattui olemaan aika reilu määrä. Portin ja telineiden maalaus on esissä ensi keväänä, niistä tulee tiilenpunaiset. Portit nostettiin paikoilleen betonin kuivuttua iltahämärissä - ilmeisesti aurinkoportteja voi asentaa vain pimeään aikaan.

Etupihan ehostus on orapihlaja-aidan alasleikkuuta ja uudelleenkasvatusprojektia ynnä pientä hienosäätöä vaille valmis. Joku minua tuossa pihassa häiritsee - se on jotenkin liian tyylikäs. Ökypiha vanhassa mökissä. Liikaa pinta-alaa ja avaruutta, kenties?

Tarkoitus oli kivetä nuo ajoväylän reunat niin, ettei nurmikko pääse valtaamaan alaa. Luulen, että jätämme sen kuitenkin tekemättä - puoliso lohdutti ökypihaansa murehtivaa bloggaria arvelemalla, että piha alkaa pian näyttää nukkavierummalta kun se vähän reunoilta ruohottuu ja sammaloituu.

Kuorma-autolla pihaan tuodut murskekasat maksavat aivan tolkuttomasti. Mutta olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kyllä tuo operaatio kannatti. Etupihalle tuli ryhtiä ja autoille tolkullinen paikka. Vielä kun keksisi, mihin ympäri pihamaata orpona seilaavan peräkärryn sijoittaisi.

Kirjoissa ja kansissa

2011-10-17T21:30:00.000+03:00

Koska koko kesä on aikalailla raportoimatta blogiin, puuttuu täältä myös ehdottoman merkittävä tapaus sekä talomme että varsinkin siinä ennen meitä asuneen perheen historiassa.

Ostimme talomme tosiaan suoraan ilman välittäjiä kauppias-Annin perikunnalta ja meillä oli talokauppoja tehdessämme ilo tutustua talon edelliseen lapsikatraaseen. Olemme kuulleet heiltä paljon tarinoita niin talosta kuin siinä asuneista ihmisistä ja elämästä, jollaista ei enää eletä.

Äitinsä kuoleman jälkeen Annin perikunta oli päättänyt kirjoittaa äidistään kirjan ja viime heinäkuussa vietettiin tuon omakustanteen julkistustilaisuutta. Kaikki talon edelliset lapset, osa puolisoineen, saapuivat tuomaan meille uunituoreen painoksen kirjasta ja tapahtumaa oli todistamassa myös muutamankin paikallislehden toimittaja. Edelliset lapset toivat nykyiselle lapselle tuliaisena ihanan, perinteisen kärpässienijakkaran, josta on sittemmin ollut suurta iloa - sen päällä ei suinkaan istuta eikä sille kiivetä, vaan se kaadetaan kumoon ja sitä vieritellään hihkuen pitkin keittiön lattiaa.

Minun henkilökohtaisena missionani on se, että tämä talo tullaan joku päivä suojelemaan museoviraston toimesta aikakautensa yhtenä harvoista alkuperäisessä asussaan säilyneistä rakennuksista. Henrikssonin lasten kirja tukee omalta osaltaan tätä missiota - kun on olemassa painettua sanaa keittiön komeroon arestiin pistetyistä lapsista tai puuhellan pellistä, jossa roikkuivat perheen sekatavarakaupan avaimet, on minulle ainakin itsestään selvää, että se komero ja hellan pelti säilytetään kyllä myös jälkipolville katseltavaksi.

Olen siteerannut aiemminkin perulaista runoilijaa César Vallejoa ja tämä on hyvä hetki siteerata vähän enemmän. Tämän vuoksi minä olen ostanut vanhan talon, ja tämän vuoksi olen iloinen siitä, että tiedän ja tunnen ne ihmiset, jotka täällä ovat ennen minua asuneet:

"Uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat koska niiden seinät on tehty kivestä tai teräksestä mutta ei ihmisistä. Talo astuu maailmaan, ei silloin kun se on saatu rakennetuksi vaan silloin kun siinä aletaan asua. Talo elää yksinomaan ihmisistä, niinkuin hauta.

Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on jäänyt ole heidän muistonsa vaan he itse. Eikä ole niinkään että he jäisivät vaan he jatkuvat talon läpi. Teot ja toiminnot lähtevät talosta junalla tai lentokoneella, ratsain tai jalan tai maassa raahautuen. Se mikä jatkuu talossa on orgaani, parhaillaan tapahtuvassa ajassa tai ympyränkehällä toimiva tekijä. Askelet ovat menneet, suudelmat, anteeksiannot, rikokset. Se mikä jatkuu talossa on jalka, huulet, silmät, sydän. Kiellot ja vahvistukset, hyvä ja paha ovat hajaantuneet. Se mikä jatkuu talossa on teon subjekti."

Shabby chic

2011-10-16T22:44:00.007+03:00

Kaikki te tiedätte mitä se on. Se on sitä, mitä joka ikinen sisustuskauppa ja -lehti on ollut viime vuodet kyllästymiseen asti pullollaan. Valkoista maalia, jota on hiomapaperilla kulmista vähän sillai elegantisti kulutettu, ynnä muuta järjellä käsittämätöntä.

Minä osallistuin tänään pitkästä aikaa remonttihommiin. Kellarissa on tosiaan nyt valu ja suurennettu oviaukko tulevan pyykkituvan ja autotallin välissä. Saimme joskus viime vuoden puolella naapureiltamme (jotka luvalla sanoen ovat ainakin yhtä vakavasti hamstraamiseen suhtautuvia kuin mekin) kaksi tarpeetonta rintamamiestalon ovea, jotka ovat ilmeisesti joskus palvelleet veranan ovina tai muina katon alla olevina ulko-ovina. Toinen näistä ovista on tarkoitus sijoittaa pyykkituvan ja autotallin väliin, kas näin:

Koska muut kellarin peiliovet ovat ruskeita, tuo ovi on tarkoitus maalata myös samalla värillä. Asiaa ei auttanut edes toisten naapurien nelivuotias neiti Näpsä, joka totesi tulevasta maalinpoistourakastani kuultuaan melko ykskantaan: "Mutta keltainen on syksyn väri!"

Että hommiin vaan.

Maalausalustana toimi kellarin lattian ylijäämäbetonilla paikoilleen valettu, uusi mattoteline yhdistettynä kellarin lattiasta yli jääneisiin eps- eli styrox-levyihin. Kätevä ja käytännöllinen työalusta. Minä en ainakaan kykene poistamaan kuumailmapuhaltimella maalia sisätiloissa, käry käy nokkaan ja alkaa yököttää. Onneksi taitaa olla vielä sen verran kesää jäljellä, että tuon urakan saa suoritettua vielä sulan maan aikana.

Toinen puoli ovesta valmistui melkein kokonaan tyttären päiväuniaikaan ennen tattisopan keittelyä, ja tämä on nyt vissiin sitä shabby chiciä parhaimmillaan. Kaikki inhat hankalat kohdat on jätetty myöhemmäksi, pitää käydä hakemassa maalikaupasta kapeampi työkalu.

Ajattelin tuossa lämpimikseni, että jos olisin vähemmän jääräpäinen tämän viiskytlukulaisuuteni kanssa niin tuossahan olisi melkein valmis kellarin ovi. Ihanasti kulahtanut, ai kun romuromanttinen, puoliso kipin kapin karmilankkukauppaan ja ovi äkkiä paikoilleen.

Nyt tuo kaipaa minusta kipeästi hiontaa ja pellavaöljymaalia pintaan. Omaa elämänsähän tässä selvästi vaikeuttaa.

Kellarin lattiaa sanoin ja kuvin: lähtökohtia ja lattiankaivuuta

2011-10-14T22:48:00.024+03:00

Projektit ovat blogin hiljaisuudesta huolimatta edenneet. Hiljaisuus ei sinänsä tarkoita sitä, että bloggaukselta säästyneellä ajalla olisi edistetty remonttia - minusta ei ole ollut minkäänlaiseksi avuksi saati tekijäksi koko syksynä, aika on mennyt tasan tarkkaan töissä ja iltaisin lapsen kanssa touhutessa. Lisäksi selkä otti ja meni rikki, eikä ole vieläkään oikein tullut kuntoon, mikä nyt ei ole omiaan edistämään yhtään mitään.

Onneksi on rakas puoliso, joka toimii sekä koti-isänä että opiskelijana että remonttimiehenä tarpeen mukaan.

Mutta itse asiaan, siirtykäämme maan alle. Kun talon tulevaisuutta suunnittelimme, päätimme aloittaa kunnostustyöt kellarista. Osin siksi, että sauna kaipasi kiivaimmin remontointia, osin siksi, että arvelimme ettei kellarin jälkeen mikään muu tuntuisi enää missään. Ainakin tässä vaiheessa on sellainen kutina, että olimme oikeassa.

Kuten edellä olevasta pohjakuvasta käy ilmi, kellaritila on alun perin jaettu suurin piirtein kolmeen osaan. Yhden kolmanneksen vie autotalli, toisen kolmanneksen kombinaatio rappuset-pottukellari ja varasto-sauna. Väliin jää tila, jonka toisessa päässä on entinen pannuhuone ja jonne oli 90-luvulla siirretty öljysäiliöt. Tilassa ei ollut lattiaa, vain Anni-vainaan omakehittelemä sanomalehtisilppueristys hiekkamaan päällä. Säilytimme siellä vaatimatonta halkovarastoa. Pari hiirtä ja yksi myyrä pitivät sitä kotinaan.

Tästä lievästi lohduttomasta murheen alhosta visioi arkkitehtimme alun perin jos jonkinlaista kodinhoitohuonetta, ja lopulta päädyimme pyrkimään kohti yhdistettyä varasto-pyykkihuolto-vessa-suihkukaappitilaa. Lopputulos on suunnitelmista huolimatta vielä hämärän peitossa, mutta yritän tässä kuvata matkaa lähtötilanteesta tähän päivään.

Ensin piti saada maalämpö, jotta öljysäiliöt kävisivät tarpeettomiksi ja niistä päästäisiin eroon. Ne lähtivät lopulta jonnekin Hämeenlinnan seutuville jatkamaan elämäänsä jossain toistaiseksi öljyllä lämmitettävässä rintamamiestalossa. Paikkanne on tyhjä, kaipaus sen sijaan kaikkea muuta kuin suuri ja sanaton.

Tuosta kuvasta käy muuten ilmi se, mistä minä tykkään tuossa tilassa eniten: sinne osuu kesällä iltapäivisin ja keväällä ja syksyllä iltaisin kauniisti auringon valo.

Talon ulkopuolella öljysäiliöiden poistuminen jätti myös jonkinlaiset arvet, jotka tullaan paikkaamaan sitten joskus ehkä ei ensi- vaan sitä seuraavana kesänä kun ulkoverhous maalataan.

Maapohjakellarissa majailivat muuten myös ruokataloutemme olennaiset kapineet, kaksi pakastinta. Ne roudattiin jollain täysin käsittämättömällä korkeimpien voimien suosiollisella avustuksella kahdestaan puolison kanssa maalämpöpömpelin kanssa entiseen pannuhuoneeseen. Eli Panu roudasi, minä pitelin symbolisesti jostain nurkasta kiinni. Pakastimet saavat olla pannuhuoneessa ainakin toistaiseksi, pyykkituvan puolelta niille ei ole budjetoitu tilaa.

Kun lattiapinta-ala saatiin vapaaksi, oli aika käydä Annin eristysmateriaalien kimppuun.

Tässä vaiheessa olin vielä onnellinen äitiyslomalainen, joten osallistumiseni kellarihommiin oli sentään jonkinlaista. Sanomalehtisilppua - kuivaa sellaista - irtosi lattiasta noin peräkärryllinen, ehkä viisi säkkiä. Emme enää muista moisia yksityiskohtia. Olennaisempaa on se, että kun puoliso kävi kuskaamassa säkkejä kaatopaikalle, sai hän sieltä mukaansa juuri jätelavalle lentämässä olleen aarteen: vanhan, pienen, suloisen yhden istuttavan pulpetin, josta ei nyt satu tähän hätään olemaan kuvaa. Jossain tulevaisuuden sisustuspostauksessa se luultavasti näkyy. Tässä kuvassa näkyy sen sijaan vain nainen työnsä ääressä:

Lopulta jäljellä oli pelkkä hiekka, ja kaivuu-urakka. Ensin autotallin ja kellarin välinen palo-ovi irrotettiin saranoita myöten ja noin 30 cm korkea kynnys moukaroitiin maan tasalle kottikärryliikenteen sujuvoittamiseksi. Sitten piti vain kärryttää.

Kellari olisi luultavasti vieläkin tuossa tilassa, ellei tontille olisi saapunut pietarilais-sveitsiläinen urho, joka sparrasi puolison kottikärryineen suorastaan huimaan suoritukseen. Lattiankaivuu tuli suoritetuksi muutamassa tunnissa yhden erittäin hikisen illansuun aikana. Minä juoksin hätäpäissäni välillä kauppaan ostamaan sipsejä ja suolapähkinöitä - molemmat ihmiskaivurit hikoilivat niin, että pelkäsin tosissani käsiin jäävän kaksi nestehukkapotilasta.

Sinänsä kaivuuhomma oli inhimillinen tuon kottikärry ja lapio -metodin avulla suoritettavaksi kun tässä vaiheessa oli jo päätetty, että kellarin lattia tullaan eristämään salaojittavalla lämmöneristeellä, meidän tapauksessamme fuktisolilla. Kuten jo saunarempasta kävi ilmi, meillä on tässä talohommassa filosofiana se, että korjataan mahdollisimman paljon vanhaa vanhalla tavalla ja jos on jossain kohtaa pakko tehdä uutta, tehdään kokonaan uutta. Niinpä tuo kellarin uusi lattia tehtiin asiaan perehtymisen jälkeen järkevimmäksi katsomallamme, nykytietämyksen mukaisella rakenteella - eikä tuon salaojittavan eristeen käytössä varsinaisesti haitannut tosiaan se, että sen avulla kaivuu-urakan pystyi minimoimaan kun paksua kapillaarikerrosta ei tarvittu. Hiekkaa kärrättiin pihalle noin puolen metrin kerros, joka tilavuusmitalla ilmoitettuna tarkoitti noin 7-8 kuutiota.

Kellari nyt on ollut kuiva vuosikymmenet, sen kertoivat nuo kuivat sanomalehdet lattialla, mutta sen varaan ei toki kokonaan uskaltanut laskea. Tästä lattiarakenteesta seuraa myöhemmin lisää tarinaa, nyt kuvakavalkadi siitä, miltä kellari näytti kun sveitsiläinen tornado oli poistunut paikalta leipätyöhönsä, ohjaamaan dokumenttielokuvia. Jotkut ihmiset ovat niin selvästi väärällä alalla. Kuvissa näkyvä betonilaatta on piipun antura eli piippu lähtee nousemaan tuosta maapohjakellarin nurkasta.

Tuolla hiekkamaan alla risteilevät putket oli jo vaihdettu jossain välissä muovisiin autotallin lattiakaivosta tulevaa viemäriä lukuunottamatta. Putkimies-Marko vaihtoi varmuuden vuoksi nuo muoviset viemäriputketkin uusiin - nyt meillä on päivämäärän tarkkuudella tieto siitä, mitä ja milloin lattiavalun alle on asennettu. Lattiasta pätkäistiin pois myös yksi käytöstä poistettu rautaputki, joka tulkintamme mukaan on joskus tuonut käyttöveden taloon. Se on tässä kuvassa vasemmalla.

Sinänsä tuon putken pätkäisy sisälsi lievän jännitysmomentin, koska putken käytöstä poistamisesta ei ollut varsinaisesti dokumenttia. Sen alapuolelta, hieman syvemmältä, löytyi kuitenkin muoviputki, jonka pinnalla helmeili kesähelteellä vettä ja joka tuntui selvästi viileältä. Rautaputkeen ei kondensoitunut mitään eikä putki ollut viileä. "Vedä poikki vaan", sanoi remonttimies rälläkän varressa olleelle hanslankarilleen, ja tämä teki työtä käskettyä. Päättelyketju osoittautui aukottomaksi.

Autotallin viemäri kaivettiin siis ylös, ja tältä se näytti.

Jäljelle jäi roilo, johon vaihdettiin myös uusi putki ja lattiakaivo ja yhdistettiin se maapohjakellarin puolella pääviemäriin.

Samalla konevuokrausvuorokaudella puoliso silpaisi myös autotallin ja maapohjakellarin välisen oviaukon miehen mentäväksi. "Silpaisu" on sikäli hieman virheellinen termi, että sokkelin ja kellarin väliseinien materiaali, 50-lukulainen säästöbetoni, on meidän talomme kohdalla melko tujua tavaraa. Olen kuullut kauhutarinoita sokkeleista, jotka murenevat kun niihin kohdistaa lehmän henkäyksen. Meidän sokkelimme ei horju eikä murene, eikä timanttileikkuri meinannut purra kivenmurikoiden takia edes autotallin ja maapohjakellarin väliseinään, vaikka autotallin valettuun betonilattiaan terä upposi kuin kuuma veitsi voihin. Verta ei onneksi vuodatettu, ei juuri kyyneleitäkään, hikeä sitäkin enemmän.

Vehje oli miehekkään kokoinen, mutta ei sen terä silti ulottunut väliseinän läpi. Oviaukon korotusoperaatio piti suorittaa niin, että ensin surauteltiin autotallin puolelta ja sitten maapohjakellarin. Huomatkaa edelleen, että diplomi-insinööri työskentelee ainoastaan valkoisessa kauluspaidassa.

Puoliso seisoo kuvassa penkillä, hänenkään päänsä ei normaalioloissa sentään yllä kellarin 220 sentin korkeudessa olevaan kattoon. Tuo oviaukon kasvatus sen sijaan juontaa juurensa juuri isännän liki kaksimetriseen varteen - tämä kun on kojauttanut lippalakki päässään kellarissa liikuskellessaan päänsä tuon entisen palo-oven matalaan karmiin pari kertaa niin, että taju on meinannut vilahtaa kankaalle. Nyt ei ole sitä ongelmaa.

Näin oli kaikki perustavanlaatuiset työvaiheet suoritettu ja voitiin aloittaa itse lattian rakentaminen. Siitä kuulette ensi kerralla, toivottavasti mahdollisimman pian koska se lattiavalu kuivuu jo tuolla muovin alla.

Yleisön pyynnöstä

2011-10-14T22:47:00.001+03:00

Edellisen postauksen kommenteissa toivottiin todistusaineistoa siitä, että uusi uljas jääkaappimme on todellakin saapunut. Lyhyestä virsi kaunis, tässä se nyt on:

Ja toimii edelleen.

En lupaa mitään

2011-09-11T20:41:00.003+03:00

Blogi on ollut telakalla jo kauan, ja se kertoo eniten siitä, että menin elokuun alussa takaisin töihin. Aikaa ei jää yhtään millekään, illat ovat lyhyitä ja uupumus valtaa mielen kun lapsen saa nukkumaan, viikonloppuisin olemme lähinnä yrittäneet ylläpitää jonkinlaista sosiaalistakin elämää ja itse olen lisäksi pyrkinyt keskittymään eroahdistusta potevaan 9-kuiseen tyttäreen.

Jonkinlainen mini-inspiraatio iski kuitenkin tänään, kun rakas puoliso raahasi vintistä alakertaan keittiön väliaikaisratkaisun, josta tulee kyllä myös pysyväisratkaisu sitten kun keittiö remontoidaan. Se ratkaisu on tässä:

Tuosta saa nyt käsityksen, millaiset ne meidän varsinaiset keittiön kaappimme tulevat olemaan. Se jo seinällä oleva vinokaappi on maalattu samoilla sävyillä (Sininen on Uulan Utu ja punainen Uulan Puolukka), mutta tuossa on muodot ja vetimet ja muut kohdillaan. Leikkuulaudan vedin on tosin vielä anopin verstaalla maalattavana ja sokkelihan tuohon tehdään sitten uusiksi jahka keittiöremontti etenee - alakaapit tulevat hellan tasoon, hella on samassa tasossa kuin ikkuna, ja alakaappien päälle ja ikkunan eteen tulee koivuinen liimapuulevytaso. Tuo ruudullinen vakstuukiviritys on siis väliaikaisratkaisu sekin.

Lisäksi meillä on kermanvärinen Smeg, joka saapui kesällä luoksemme Saksasta. Se ei ole punainen, koska totesimme punaisen edustavan liikaa amerikkalaista imperialismia ja diner-meininkiä. Valinta oli oikea, kermanvaalea sävy istuu kyökkiimme täydelliseti ja kaappi on sekä kaunis että käytössä kätevä - se on siis noin kaksi kertaa suurempi kuin entinen, talossa ollut jääkaappi, joka siirtyi yläkertaan varajääkaapiksi juhlia ja muita erikoistilanteita varten.

Kyllä täällä muutenkin tapahtuu monella rintamalla. Pihatie on kaivettu auki, vuorattu suodatinkankaalla ja tuotu sen päälle 18 tonnia mursketta. Vielä täryytystä ja kivituhkaa niin valmista tuli. Orapihlaja-aita leikataan alas jo tänä syksynä, kunhan siitä putoavat lehdet - ensi keväänä kohti uutta, kauniimpaa ja alaosastakin tiheää aitaa.

Maapohjakellarista kaavittiin kesällä jätesäkkeihin Annin patentti eli sanomalehtieristys ja kaivettiin sen alta useampi kymmenen senttiä hiekkaa pois. Tilalle on tuotu soraa ja lattia on tänään kohtuuvaikean flunssan ja pienen kuumeen siivittävänä eristetty. Ensi viikolla tulee putkimies-Marko tekemään lattialämmitystä ja ensi kuun alussa lattiaspesialisti valamaan lattian. Ensi talvena suihkutellaan ja pestään ja kuivataan pyykkiä kellarin pyykkituvassa.

Ja sitten tulee keittiön vuoro. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, enkä vähiten tiskikoneen takia. Keittiöremppa on aikataulutettu niin, että sen pitää satunnaisesta syystä olla valmis ennen maaliskuun 15. päivää...

Kesäkiireitä

2011-07-04T23:05:00.003+03:00

Kesä laskeutui yllemme kiireineen, eikä blogille ole jäänyt aikaa. Olemme vierailleet Tukholmassa Peppi Pitkätossun talossa - sekä Hyvinkäällä Matun talossa hakemassa Halltex-levyjä olohuoneen kattoon ja Enso-levyä yläkerran vessan seinään, siis vähän niin kuin kaksi kärpästä yhdellä reissulla -tyyliin. Matulla oli ylivoimaisesti paremmat tarjoilut kuin Pepillä, totesimme poistuttuamme notkuvan kahvipöydän antimien äärestä kohti mummolaa. Kiitokset vielä kerran, oli tosi mukava tavata!

Todettakoon, että samalla matkalla käytiin myös Vantaan Ikeassa. Sieltä ostettiin hodareita.

Olemme myös mökkeilleet ja edistäneet mökin kesäkeittiöprojektia sekä papan kattoprojektia. Puoliso on omistautunut perinnetouhuille remontoinnin lisäksi sahdin keittelyn jalossa harrasteessa. Projekteja on ollut sen verran hajallaan ja ympäriinsä, että lievää ahdistusta ja kiireen tuntuakin on keskikesään mahtunut. Kattotalkoot on nyt kuitenkin talkoiltu ja ensi viikolla toivottavasti kesäkeittiökin ainakin suurin piirtein valmis, samoin se sahti. Pientä ahdistusta aiheuttaa kiistatta myös se, että allekirjoittaneen osalta vanhempainvapaa alkaa olla ohimennyttä elämää ja jo muutaman vaivaisen viikon päästä on lähdettävä päivätöihin remppakassaa kartuttamaan.

Mutta nyt on vielä kesä, ja kesään kuuluvat kesävieraat ja yleinen hengailu ja häröily, ei siihen maa kaadu jos aikataulut eivät aina niin pidäkään. Tässä alla on Washingtonin kesävieraiden jälkeensä jättämä kaunis kuva, jonka blogilainaamiseen en ehkä ihan teknisesti ottaen kysynyt lupaa kuvan ottaneelta MikkoMikolta, mutta jos niitä muita kuvia sai käyttää mummojen ilahduttamiseen niin ehkä tätä voi samalla logiikalla käyttää blogin lukijoiden riemuksi. Öö, ainakin jollain logiikalla.

Kyseessä on näkymä keittiöstä olohuoneen puolelle ja tämä jos mikä kertoo a) siitä, että bloggari todellakin kuvaa säälittävällä digipokkarillaan kuin tärisevä apina ja b) siitä, että osaavissa käsissä hyvällä kameralla saa kyllä niitä tunnelmallisia sisustuslehtikuvia torpasta kuin torpasta.

Pahoittelen, etten voi tarjota teille mitään vastaavaa kuvamateriaalia ennen kuin ehkä ensi kesänä, kun Washingtonin vieraat toivottavasti taas saapuvat luoksemme.

Osallistu Huuhkajamediaan!

2011-06-11T11:29:00.004+03:00

Tiedotus kaikille remontoijille:

Kaverini, vapaa toimittaja Susanna Niinivaara, jolla on yritys nimeltä Pantterimedia, on aloittanut mielenkiintoisen kokeilun nimeltä Huuhkajamedia. Tässä siitä lisätietoa: Huuhkajamedia

Suski tekee huuhkajana huhuilemalla Kotilieteen juttua aiheesta suomalaisen työn laatu ja keräilee kokemuksia esimerkiksi remonteista. Lisää juttua on tuolla Huuhkajamedian sivuilla, sivut toimivat WordPressin alustalla eli sinne pitää ensin kirjautua. Jos lehtijuttujen tekemiseen osallistuminen kiinnostaa, tervemenoa mukaan!

Huuhkajamedia osallistuu Uutisraivaaja-kisaan, jossa etsitään tiedonvälityksen uusia toimintatapoja.

Huuhkajamedia on myös Facebookissa.

Saunafiilistelyä

2011-06-06T22:19:00.019+03:00

Edellisessä postauksessa laukattiin läpi saunaremontointi. Nyt kun se on valmis, sen parissa voi hieman fiilistelläkin. Minä voisin viettää saunassa päivät pitkät, keksin koko ajan tikusta asiaa että pääsisin käymään siellä. Käydessäni hymistelen.

Saunaan mennään rapun ja käytävän kautta. Nuo ruskeat peiliovet kellarissa ovat minusta hienoja. Vasemmalla on kaksi ovea, joista toinen ei näy kuvassa. Se ensimmäinen on rappujen alus, jossa varastoidaan kesällä talvipiharojua kuten lumikolaa ja talvella kesäpiharojua kuten kukkakattiloita ja pihapöytää ja -tuoleja. Toinen vasemmalla on perinteinen perunakellari. Suoraan edessä on saunan ovi ja oikealla on maapohjakellari, josta tulee pesutupa. Sieltä pääsee myös tekniseen tilaan maalämpöpumppua ihmettelemään ja autotalliin. (Ihmettelemään lähinnä sitä, mitä kaikkea törkyä olemme sinne ehtineet alle vuoden aikana hankkia.)

Saunakamarin oven takaa paljastui ensi kertaa talossa käydessämme tällainen näkymä:

Minä olin jo kaavailemassa tuonne pyykkikonetta, mutta rakennusarkkitehtimme pyysi harkitsemaan - tila oli hänen mielestään liian tunnelmallinen ja hieno uhrattavaksi pyykinpesun alttarille. Niin syntyi ajatus pyykkituvasta maapohjakellarissa ja saunakamari sai pysyä saunakamarina. Nyt siellä näyttää tältä - ei suurta muutosta, mutta pientä fiksausta kumminkin:

Tässä näkymiä vielä toisesta nurkasta katsottuna:

Irtaimisto noudattaa jo kaikille varmasti tutuksi tullutta kaavaa. Penkki oli, kuten ennen-kuvasta näkyy, saunakamarissa jo valmiina, laiska emäntä on raapinut osan istuinlankkujen maaleista mutta se(kin) homma on edelleen kesken. Penkistä tulee samanvärinen kuin kaapista, joka siis myös oli saunakamarissa. Siitä puuttui taustalevy ja hyllyt ja sen kunnostaminen oli mielenkiintoinen projekti, josta olen aloittanut oman blogijuttunsa. Se(kin) homma on edelleen kesken. Kaapista tuli kumminkin niin kaunis, että julkaisen tarkemman kuvan siitä jo nyt:

Puolikuntoisen penkin päällinen on muiden Jyväskylän aarteiden joukossa ollut keinutuolin matto, samasta osoitteesta on peräisin myös saunakamarin ja kellarikäytävän identtinen räsymattopari. Hieno fasettihiottu peili löytyi roskalavalta ensimmäisen Mikkelin-kodin pihalta ja istuu saunakamariin kuin valettu. Suunnittelin maalaavani kehykset samalla Uulan Oras-sävyllä kuin kaapin ja penkinkin, mutta autenttisuuden nimiin vannova puoliso toppuutteli. Olkoon alkuperäisessä maalissaan.

Puulaatikko on peräisin itänaapurista, se palveli meidän ukin ja mummon mökkisaunassa halkolaatikkona kunnes tätini lahjoitti sen minulle. Siinä ei valitettavasti lue sisältöä, tekstistä käy ilmi ainoastaan se, että osakeyhtiö Karelia Eksport on lähettänyt rautateitse jotain Suomeen Joensuuhun.

Mitenkään haluamatta olla puolueellinen, ehdoton suosikkini saunakamarin sisustuksesta on kuitenkin tuo penkin päälle parisuhteen laatuaikaa -tyyliin kiinnittämämme naulakko. Se puolestaan on peräisin Kainuun korvesta, jossa se oli alakerran keittiön seinällä. Ei sitä voinut sinne jättää, vaikka eteisemme olikin jo varustettu Alvar Aallon Paimion parantolaan suunnittelemilla naulakoilla ja yläkerran eteisessäkin oli kiva vanha naulakko mallia paikallinen puuseppä. Naulakon paikka on ilman muuta saunakamarissa, jossa sen harteilla lepää iso osa koko huoneen tunnelmasta. Sille ei ole tehty mitään muuta kuin pesty siitä pois pölyt ja linnunkakat - lakkapinta on priimakunnossa ja naulakoiden värikkäissä, puisissa pompuloissa saa eletty elämä vähän näkyäkin.

Toisella päätyseinällä on jo aiemmin esittelemäni painokuva Helene Schjerfbeckin maalauksesta. Tunnelmanluoja tämäkin.

Itse saunan melkein kaikki jo valmiit yksityiskohdat ja muut nakaleet on kuvattu jo edellisessä remonttitarinassa. Tämä jäi kuitenkin pois kuvista - tuo on se sellainen noin miljoonasta suomalaisesta saunasta löytyvä kuparinen löylymittari, jossa lukee latinaksi "terve sielu terveessä ruumiissa". Saimme sen lahjaksi appivanhemmilta, joiden kiuaskivien vaihto karkasi hieman lapasesta ja johti melko mittavaan saunaremonttiin tähtitaivaineen ja vuolukivipintoineen. Mittari olisi ollut siellä ehkä hieman last season. Tässä kuvassa muuten näkyvät ne riittävästi alkuperäisen näköiset listatkin:

Fiilistelyjen lopuksi vielä pari kuvaa itse saunasta. Emalivadit on ostettu mökkeilyreissulla Puumalasta. Tästä kuvasta huomaa myös sen, että kellarisaunaksi saunamme on varsin valoisa, eikä ikkunaa tarvitse ruveta sen kummemmin peittelemään - ulkopuolella on penger, jota reunustaa tiheä ruusupusikko.

Tässä sauna vielä ikkunasta päin kuvattuna. Minusta tässä näkyy hyvin se "yleinen sauna" -fiilinki, josta remonttipostauksessa selitin. Mainitsemisen arvoiset ovat nuo selkänojapuutkin - saunanrakentajaperfektionisti ei halunnut ruuvinreikiä tai tappeja näkyviin, joten selkänojat on tapitettu kiinni. Sitä varten niihin piti porata tietyn syvyiset reijät, ja yhden reijän kohdalla poranterään tehty merkki alkoi luistaa ja pora meni laudasta läpi. Kiroileva perfektionisti, joka oli mitoittanut laudetarpeet melko tarkkaan, sinkosi rautakauppaan ja tuli takaisin kahden laudan kanssa - nyt meillä on siis yksi ylimääräinen laudepuu, toisesta tuli ehjä ja kaunis ja reijätön selkänoja.

Saunaan pitää vielä palata sitten kun kaikki listat ovat paikallaan ja puurallit tehty. Ja se penkki putsattu ja maalattu. Ajattelin lähinnä oman muistin virkistämiseksi kirjoittaa vielä saunaremontin budjetistakin, jahka nyt saadaan jokainen ostettu nakale kirjattua.

Ja sitten vain saunotaan.

Saunaremontti pitkän kaavan mukaan

2011-06-05T21:36:00.052+03:00

Hyvät lukijat, olemme saapuneet siihen pisteeseen jossa on aika lykätä maailmalle megalomaaninen postaus aiheesta saunaremontti. Sauna on nyt muutamaa pikku yksityiskohtaa vaille valmis ja virallisesti vihitty eilen käyttöön kera ystävien ja kylänmiesten. Saunan rakentaja oli syystäkin tyytyväinen.

Saunan alkuperäisasusta on kuvia täällä, ja muuten projektin vaiheita voi seurata jos ei nyt ihan kronologisesti niin jollakin tapaa kuitenkin tuossa vasemmalla tunnistetta "Sauna" klikkaamalla.

No niin, pitäkää kiinni hatuistanne, nyt mennään.

Vanha sauna siis purettiin rivinteeraukselle viime syksynä. Rivinteeraus paikattiin ikkunan alta, koska pari varvia tiiliä oli sen verran löyhästi kiinni, että ne sai koputtelemalla irti. Sitten pidettiin puolisen vuotta luovaa taukoa ensin töiden ja sitten vanhempainvapaan merkeissä, kunnes alkoi jälleen tapahtua. Jälkikäteen voin todeta, että tuo mietintämyssyaika tuli enemmän kuin tarpeeseen, koska sillä vältettiin hölmöt ja loppuun asti harkitsemattomat valinnat kuten suihkukaapin änkeminen saunatilaan. Mutta tästä siis lähdettiin:

Saunan seinien ja katon rakenne on muuten täysin sama kuin alkuperäinen, lahoamaton ja homehtumaton rakennekin oli, mutta rivinteerauksen ja kuusipaneelin välistä on jätetty pois tervapaperi. Se kun nyky-ymmärryksen mukaan ei sovi sisätiloihin eikä sillä totta puhuen tuossa välissä muutenkaan mitään virkaa ole kun ilmasulkua ei tuossa kohtaa tarvita. Sauna on siis nykyoppien mukaan varsin minimaallisesti eristetty kun lämmöneristeenä toimii vain ilmarako ja rivinteeraus - palaamme asiaan talvipakkasilla kun selviää, miten monta pesällistä kiukaassa on poltettava löylylämpötilan saavuttamiseksi.

Saunan rakennetta on mietitty yhdessä takapiruna remontissamme toimivan rakennusarkkitehdin kanssa ja yhteistuumin todettu, että on parempi antaa ilman tulla ja mennä kuten ennenkin - jos se on toiminut tähän asti, se toiminee vastakin. Saunaa on toki käytettävä vanhaan malliin - kaikki räppänät auki saunomisen päätteeksi, vedet pois lattialta ja viimeinen saunoja huolehtii kiukaaseen puita, jotta sauna kuivuu kunnolla. Lisäksi saunan suihkua ei käytetä muuten kuin saunomisen yhteydessä - meille tulee suihkukaappi kodinhoitohuoneeseen - ja varmuuden välttämiseksi keittiön lattiasta pitää kuoria ensi tilassa hirviömuovimatto pois.

Kun kerran vanhalla mentiin, saattaa lukijan mieleen tulla kysymys siitä, miksi sitten ryhtyä koko remonttiin. No, halusimme ennen muuta varmistaa, että sauna on kunnossa eikä pidä sisällään mitään ikäviä yllätyksiä. Lisäksi sauna oli luvalla sanoen vähän nuhruinen ja ei-järin-houkutteleva. Paneelitkin olivat alaosistaan muutaman sentin alueelta pehmenneet.

Siis kaikki pois ja uutta tilalle. Paneelit jätettiin uusioversiossa joitakin senttejä ylemmäs kuin alkuperäiset ja pahiten lahonneessa kohdassa muusta seinästä ulos törröttävä ja ilman kierron siten tukkinut rivinteeraustiili nakuteltiin ruotuun tuuletusraon avaamiseksi. Saunan sisuksen puulaji oli minusta itsestäänselvästi kuusi, eikä sitä käsitelty mitenkään. Vuodet tehnevät tehtävänsä ja paneeli saa aikanaan saman sävyn kuin alkuperäinenkin seinä ja katto, nyt ne ovat vielä melkein valkoisia.

Tässä asentuu ensimmäinen uusi paneeli saunan kattoon:

Tässä ollaan jo voiton puolella:

Ja tässä seinistäkin suurin osa jo paneelin peitossa:

Saunakamarin lattia toimi jos ei nyt aivan erinomaisena niin kohtuullisen kelvollisena työtitilana appivanhempien sirkkelille, kunnes hankimme oman kääntöpöytäsahan.

Niin, se lattia. Se on vähän kompromissi. Kun kerran saunan viemäri oli vaihdettu jossain vaiheessa muoviseen, ei ollut mitään pakottavaa tarvetta ryhtyä piikkaamaan lattiaa auki. Sen sijaan puoliso hioi vanhan lattian kulmahiomakoneella, koska lattiassa oli kylpyläosaston puolella muovimaton liimajäämiä ja vanha maali oli varsin räjähtäneessä kunnossa. Note to self: seuraavia lattian hiomaprojekteja varten kannattaa avustavan remonttireiskan teipata ovet ennen koneen pyöräytystä käyntiin eikä vasta puolen tunnin ahkeroinnin jälkeen - hivenen pölyävää hommaa.

Tähänastisen remontin toistaiseksi huonoin päivä sisälsi myös sen ikävän yllätyksen, että saunan halkeilleelle lattialle tuli vettä. Seurasimme tilannetta pari viikkoa ja kun mitään vedenpaisumukseen viittaavaa ei tuon yhden sadepäivän jälkeen enää ilmaantunut, päätimme, että mennään vanhalla lattialla.

Hiottu lattia maalattiin remontin päätteeksi Basfin Mastertop 1110 -maalilla, jolla on sudittu myös Mikkelin vanhan kasarmin tykkihallien lattiat. Maali on ominaisuuksiltaan perus-Betoluxia paremmin vesihöyryä läpäisevää ja sen pysyminen kapillaarista kosteutta läpi päästävässä vanhassa betonilaatassa pitäisi siten olla varmempaa. Katsotaan, miten käy. Tässä kuva lattiasta uudessa maalissaan ja yhdestä saunan mainiosta yksityiskohdasta - Rantasalmen rakennusapteekista löytyi tuollainen vanha, rautainen lattiakaivon ritilä peittämään modernia, muovista lattiakaivoa. Asiallisen näköinen peli.

Koska onnistuimme omalla saamattomuudellamme saamaan aikaan kellarin käytävän maalin korkkaamisen, piti sekin hioa ja maalata uudelleen. Ja koska saunan ja käytävän välissä oleva saunakamari oli ottanut remontin aikana hieman osumaa ja alkoi muutenkin näyttää kahden uuden, kauniin, vaaleanharmaan lattiapinnan välissä melko kulahtaneelle, maalattiin lopulta sekin. Tosin sitä ei sentään ruvettu enää viime viikolla hiomaan sen kummemmin, se käsiteltiin vain porakoneeseen kiinnitetyllä teräsharjalla joka rikkoi vanhan maalin pinnan sen suuremmin pölyämättä.

Nykyisellä käyttökokemuksella olisin ehkä valinut sen tummemman harmaan sävy tuohon lattiaan - polttopuuroskat ja likaiset jalanjäljet näkyvät noin vaaleassa aika selvästi. Toisaalta vaalea lattia on kaunis ja valostaakin hämärää kellaria. Ehkä molempi parempi. Joka tapauksessa lattiamaali kelpasi myös betonisen ikkunapenkin maalaukseen.

Saunan kynnys ja ovenkarmi aiheuttivat lievää päänvaivaa, josta minulla ei valitettavasti ole kuvamateriaalia koska vauvalla oli kohtuullisen kimurantti elämänvaihe karmi- ja kynnysremontin aikaan enkä päässyt kovinkaan usein kellariin taltioimaan remontin etenemistä. Vesi oli päässyt kosketuksiin vanhan ovenkarmin kanssa ja pikkuhiljaa lahottanut karmin alaosan niin, että seinän sisään oli muodostunut kolo, johon vesi jäi seisomaan ja lahottamaan karmia entisestään. Myös päällisin puolin ehjältä ja terveeltä vaikuttanut kynnys oli alapuolelta lahonnut ja kynnyksen alla eleli kolme tuhatjalkaista omassa pikku mikrokosmoksessaan. Universumi ja sen asukkaat kohtasivat loppunsa Hultafors-merkkisen kirvesmiehenvasaran muodossa, rauha heidän muistolleen.

Puoliso ja hänen uusi kääntöpöytäsahansa valmistivat uudet karmilankut ja kynnyspuun.

Sitten itse ongelma poistettiin nostamalla lattiavalun reunaa vähän ylemmäs niin, ettei vesi päässyt huuhtelemaan suoraan karmin alaosaa.

Tässä vielä lähikuva karmilankusta. Kuvassa ei näy, että siihen tehtiin lukon kieltä varten kolo, ja kolon ympärille haettiin kierrätyskeskuksesta sellainen metallireunus - 50 sentin hintainen.

Kiukaan ja muuripadan kulmauksessa oli vihreäksi maalattu, vanha rappaus:

Se oli yhtä nuhjuinen kuin koko muukin sauna, joten se piikattiin pois ja harrastelijarappari-appiukko saapui paikalle rappaamaan uuden tilalle.

Myös päärapparin poika sai kokeilla avustavia rappaustoimenpiteitä:

...mutta hanslankarille ei sallittu enää viimeistelyvaiheisiin osallistumista:

Lopullisesti kuivunut rappaus oli niin kauniin värinen ja saunan tyyliin sopiva, ettei sitä ruvettu enää maalaamaan miksikään. Tässä alla olevassa kuvassa näkyvät myös saunan katossa risteilevät, alun perin asbestilla eristetyt putket, joista asbesti kuorittiin (kaikkea muuta kuin ammattitaitoisesti...) pois ja putket maalattiin. Noin ne eivät häiritse esteettistä silmää.

Patteriverkoston runkoputkien kuljettaman hukkalämmön lisäksi saunassa pitää peruslämpöä yllä patteri. Se purettiin kylpyläosaston puolelta, hiottiin ja maalattiin uudestaan.

Sitten sille vedettiin uudet putket lauteiden alle, tässä kuva välivaiheesta jonka jälkeen putket vielä maalattiin samalla maalilla kuin itse patterikin.

Kaikki tähänastinen oli vielä pientä ja yksinkertaista, mutta sitten saunaan piti rakentaa lauteet. Alkuperäinen sauna oli tosiaan joskus takavuosikymmeninä jaettu kahteen osaan niin, että siitä oli irrotettu oma osasto kylpyammeelle.

Saunan lauteet taas oli sijoitettu ikkunaseinälle tällä tavalla:

Ja välissä oli väliseinä, joka halkaisi myös kolmiruutuisen ikkunan kahtia:

Olisi muuten kiva tietää, miten tuo saunatila oli järjestetty ennen kylpyammeosion rakentamista - jos jollakin blogin lukijalla on vielä muistikuvia tästä, kuulisimme mielellämme!

Meillä oli käytössämme koko tila, ja rakennusarkkitehdin pyörittelyavulla lauteiden luonteva ja järkevä sijoituspaikka valikoitui saunan peräseinälle. Puolisolla oli mielessään perinteinen suomalainen laudemalli - siis pitkittäiset lauteet. Hän ei halunnut lauteiden keskelle tukipuuta vaan lauteet piti saada tuettua seiniin. Minulla taas oli ainoana pakottavana kriteerinä se, että lauteet eivät saa notkua ja nitkua. Inhoan yli kaiken sellaisia metallikehikon päälle kyhättyjä valmislauteita, jotka huojuvat ja tutisevat vielä pari minuuttia sen jälkeen kun niille on asetellut itsensä. Lisäksi halusin leveän ylälauteen, jolle voi nostaa jalat koukkuun. Mitään jalkapuita saunaan ei ollut tulossa, koska peseytyminen ja löylyhuone samassa tilassa edellyttivät mielestämme riittävän leveitä alalauteita, joilla voi istua jonottamassa pesuvuoroaan sitten kun ei jaksa enää istua ylälauteiden kovemmassa löylyssä.

Lauteiden mitoittamista varten meillä oli kirjastosta lainattuna Saunan suunnittelu -niminen teos. Empiirisen osion suoritimme itkuhälyttimellä varustettuna eräänä yösydämenä vauvan nukahdettua - mitoitimme lauteita noilla rimanpätkillä, otimme mittoja istuvasta puolisosta (koska jos hän mahtuu lauteille, mahtuvat sinne kaikki muutkin tuntemamme henkilöt ja aika iso osa tuntemattomistakin) ja yritimme hahmottaa avointa tilaa:

Eikä muuten huoju eikä tutise. Lauteita varten paneelien taakse propattiin seinään koolaukset ja niiden alle tehtiin vielä seinänvierustoille tukipuut, jotka jäävät näkymättömiin. Kierrätysideologiaa mukaellen tukipuiden alle laitettiin maalämpöporarien pihalle jättämästä, paksusta kumilätkästä leikatut suikaleet estämään tukien lahoamista.

Itse laudekin on aika jämerää tavaraa, strategiset mitat 123x48:

Lauteiden profiilista käytiin pitkällisiä keskusteluja ja luulen, että puoliso ei ole ihan sataprosenttisen varma siitä vieläkään. Häntä jäi kenties hitusen kaivelemaan se, että lauteista ei tullut näin kapoisia ja ehkä kiistatta perinteisemmän näköisiä:

Sen sijaan niistä tuli massiivisemmat, kahdella otsalaudalla varustetut:

Minä pidän enemmän nykyisestä, massiivisemmasta ulkonäöstä. Siitä tulee mieleen jotenkin hyvällä tavalla yleinen sauna. Tässä vielä yksi fiilistelykuva pohdintavaiheen ollessa kiihkeimmillään:

Metallimiesmeininki on sen verran vallalla remonttihenkilöillämme, että meillä puhutaan kaikesta aina millimetreissä. Niinpä saunan lauteetkin rakennettiin tönärin suosiollisella avustuksella. Pilkun viilaaminen oli sikäli perusteltua, että painavat lauteet on helpompi sovitella paikoilleen kun ne ovat just eikä melkein. Nuo lauteiden päälliset saa siis irti saunan pesua varten.

Alimmaiseksi lauteeksi tehtiin tukeva penkki, jolla voi istua ja peseytyä - ja joka ei myöskään huoju eikä tutise askelten alla.

Mummoväestön pyynnöstä saunaan tehtiin myös kaidepuu lapsia ja vanhuksia varten.

Saunaamme tulee toki juokseva vesi, olihan se alkuperäisessäkin saunassa. Suihkuksi siirrettiin kylpyammeen vanha suihku joka toimii letkun liitintä lukuunottamatta moitteettomasti, ja muuripadalle oli jo oma vesihana. Jostain syystä se oli tosin kuuma vesi, joten siihen vaihdettiin tilalle kylmä. Pesuhommat on tarkoitus hoidella pääosin leppoistamismeiningillä, muuripadasta kuuma vesi ja hanasta kylmä sekaisin pesuvadissa ja kauhalla niskaan -tyyliin, mutta lasten pesun ja vähemmän leppoisien saunomiskertojen (voiko sellaisia olla) varalta on saunassa siis suihkukin. Heille, jotka kauhistelevat suoraan paneelissa kiinni olevaa suihkua voin rauhoittavasti todeta, että jos se toimii Joensuussa, se toiminee myös Mikkelissä.

Saunan varustuksesta on ollut blogissa juttua jo aiemmin, tässä vielä ihan tolkuttoman hieno, mahtava ja upea Porin Mainio anopin tekemällä puukannella varustettuna ja oma murheenkryynikiukaani, josta sentään irtoaa hyvät löylyt. Säällisen ajan kuluttua puoliso aikoo hankkia meille kertalämmitteisen kiukaan ja roudata tuon putkihonkkelin mökille.

(Joo, olemme tietoisia siitä, että muuripadan vesihana vuotaa. Se on korjattava ensi tilassa.)

Vielä yksi varoituksen sana kaikille uutta kiuasta hankkiville: se kiukaan käyttöohjeissa oleva kehotus polttaa ensimmäiset pesälliset ulkotiloissa on ihan varteenotettava vinkki. Kiuas kärysi kevätillassa niin, että huumaava tuomien tuoksukin jäi pahasti jälkeen.

Saunasta puuttuu vielä jokunen pätkä kattolistaa ja listoja ikkunoiden ja oven ympäriltä. Ihan yksi yhteen alkuperäisten listojen kanssa olevia listoja emme löytäneet, mutta emme toisaalta liikoja etsineetkään - paikallisen puutavaraliikkeen hyllyssä olevat listat olivat niin lähellä alkuperäisiä että parin millin takia ei edes oma perinnehippiviisarini värähtänyt punaiselle. Laitan kuvat listoista vaikka sitten kun ne ovat kaikki paikoillaan.

Lisäksi saunaan on suunnitteilla puurallit - tosin ainakin kesäaikaan niitä ei kyllä tarvita, lattialämmittämätön betoni lämpenee kyllä saunaa lämmittäessä täysin kelvolliseksi alustaksi paljaille varpaille. Saunan ikkuna pitäisi kunnostaa siinä missä muutkin talon ikkunat, nuo eteläseinustalla olevat ovat vielä kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäiset. Ja vanhasta saunasta pelastettu saippuakaukalo pitäisi kiinnittää paikoilleen, sitten kun sille valikoituu optimaalinen kiinnityskohta.

Puoliso nikkaroi vanerinpalasta ja ikkunan lasituslistasta luukun tuuletusräppänän suojaksi - saunakamarin puolella on tallella alkuperäiset, jousella varustetut räppänät mutta kylpyammetilaan oli vaihdettu sellainen moderni lätkä, joka ei mitenkään soveltunut perinnesaunamme tunnelmaan. Tämä soveltuu:

Valaistuksessa luotimme alkuperäiseen - tosin tulevan sähköremontin myötä täytyy vielä tarkistaa noiden sähköjohtojen turvallisuus. Tunnelmaa ja tyyliä ainakin löytyy:

Mutta siinä se sitten on, saunaremontti. Saunakamarin puolelle ei tehty jo edellä mainittua lattian maalausta lukuunottamatta yhtikäs mitään, saunan paneelit olivat niin hyvässä kunnossa ettei niitä ollut eteisen puolelta mitään järkeä ryhtyä repimään irti. Saunakamarin katto ja seinät pestiin mäntysuovalla, jolloin niistä irtosi noki ja lika. Lisäksi kamari kalustettiin uusiksi, mutta ovi ja hauska sisäikkuna jäivät paikoilleen ja saavat ainakin toistaiseksi pysyä myös alkuperäisessä kuosissaan:

Pikkuikkunasta on tosin jynssättävä vielä niiden turkasen asbestimiesten sinne tänne roiskimat primerit pois. Ja tuo ruma jälkikäteen asennettu ja nykyisin tarpeeton katkaisija irrotettava.

Tärkeimpänä yksityiskohtana saunakamarin puolelle jäi kapistus, joka jostain minulle käsittämättömästä syystä herättää kaikissa saunassamme vierailleissa miespuolisissa henkilöissä ihastuksen huokauksia. Minusta tuo vanha patteri on ainoastaan ruma, ruosteinen ja kauhea (tästä olen saattanut kirjoittaa jo aiemmin), mutta koska puoliso tuntee sitä kohtaan helliä tunteita, se toki jäi paikoilleen. Ja se muuten toimii.

Koska kello on paljon ja olen nääntynyt tämän kirjoitusurakan lopppuun saattamisesta, saavat fiilistelykuvat saunasta ja saunakamarista odottaa seuraavaa postausta. Nyt voin vain todeta, että oma sauna on ihana, ja siitä tuli vielä parempi kuin osasin oikeastaan koskaan edes toivoa.

Eikä siellä ole yhtään kaakelia.

Se on sellainen rintamamiestalollisen lauantai

2011-06-02T08:00:00.000+03:00

Tosin tässä tapauksessa keskiviikko.

Puoliso rymysi Volvon helmojen alla korjaamassa elämöivää pakoputkea, minä istuin anoppilan autotallin seinustalla ja ruuvasin kunnostusta varten saranoita ja muita nippeleitä irti uusista vanhoista keittiön kaapeista.

Vauva oli päiväunilla.

Kävimme maanantaina hakemassa Varkaudesta Tiinan luota neljät keittiön parikaapit, jotka ovat sitä samaa turvallista Ahlströmin rakennusosastolaatua kuin viime kesänä löydetytkin. (Kiitos, Tiina!) Meiltä puuttui varsinaisesti tiskikaappi ja yksi kaksiosainen sen yläpuolelle, mutta haalimme myös kaksi ylimääräiskaappia kellarin pyykkitupaa silmälläpitäen. Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, ostimme viime talvena lehti-ilmoituksen perusteella parit vähän erimalliset 50-luvun keittiön kaapit kellariin, mutta niistähän voi tulla vaikka keittiö mökille...

Tässä vielä nämä uusimmat aarteet, jotka jäivät armaan anopin hiottaviksi ja pohjamaalattaviksi. Remonttimme salaisuus on epäilemättä ilmainen eläkeläistyövoima.

Portti luontoon

2011-06-01T23:47:00.000+03:00

Olemme tunteneet pihamme vasta viime vuoden kesäkuun puolivälistä alkaen, joten kevät ja alkukesä ovat tarjonneet monta mukavaa yllätystä muun muassa sieltä täältä tupsahtelevien krookusten ja tulppaanien muodossa.

Yksi kauneimmista yllätyksistä oli syreeniaidan alla levittäytyvä violetti kukka, jonka nimeä emme tienneet.

Puoliso oli kuullut radiosta LuontoPortti -portaalista, joka auttaa aloittelevaa puutarhuria lajintunnistuksessa. Siispä kukka mukaan ja surffaamaan.

Ja katso: melko vähäisen klikkailun ja yksinkertaisten kysymysten jälkeen kävi pikaisesti selville, että kyseessä on...enpäs kerro mikä! Kehotan arvoisia lukijoitani tutustumaan itse palveluun, löydökset kukan nimestä voi jättää kommenttilootaan.

Palkinnoksi lupaan arpoa kaikkien vastanneiden kesken yhden postauksen voittajan valitsemasta aiheesta :)

(Myös valistuneet puutarhurit, jotka tunnistavat kaunokaisen pelkän valokuvan perusteella voivat toki osallistua!)

Viktor Kärpän keittiössä

2011-06-01T16:51:00.004+03:00

Olkoon miten autenttista ja 50-lukulaista hyvänsä, olen kyllästynyt keittiössä ilmiöön nimeltä rasvainen pöly.

Meillä laitetaan paljon ruokaa, ja ruuan haju (tai käry) ei sinänsä ole maata kaatava asia, paitsi ehkä silloin kun huusholli on tulvillaan sinistä savua letunpaiston jäljiltä. Sen ongelman voisi ratkaista paistamalla lettuja vain kesäaikaan pihamaalla, mutta muusta ruuanlaitosta keittiön kaikille pinnoille johtuva rasvantahmainen pölykerros tuntuu vähän ylitsepääsemättömältä.

Liesituuletinhan sen ratkaisisi. Ja kun meillä edelleen on varsin edullinen keittiösuunnitelma, voisi remppakassasta irrottaa vähän isomman summan ja vetää kyökistä vintin läpi röörin katolle. Putkimies-Marko ilmoittautui jo operaatiota suorittamaan. Pohtimista edellyttää ainakin se, miten hyvin kattotötterö istuu perinnemökkimme tulevalle huopakatolle ja se, pannaanko sinne röörin päähän sitten huippuimuri ja miten se taas käyttäytyy yhdessä muutoin painovoimaisen ilmanvaihtomme kanssa. (Insinöörillä oli tähän jotain kommentoitavaa, mutta en nyt muista tähän hätään, että mitä.)

Ongelma oli myös se, miten liesituuletin noin ylipäänsä istuu ulkonäkönsä puolesta alkuperäiskeittiöömme. Huonosti, veikkasimme. Sitten satuimme yhtenä iltana telkkarin ääreen ja sieltähän se löytyi, ratkaisu ulkonäköongelmaan.

Telkkarista tuli Tappajan näköinen mies, Matti Röngän romaaneihin perustuva jännityssarja. Päähenkilö Viktor Kärppä asui rintamamiestalossa, ja hänen keittiössään oli sähköhellan yläpuolella täydellinen huuva.

Kun kyseessä ei ollut sisustusohjelma, ei jälleenrakennuskauden yksityiskohtiin kiinitetty juurikaan huomiota ja huuva vilahti melko nopeasti pois ruudulta. Ei auttanut muu kun ryhtyä huuvasalapoliisiksi.

Tappajan näköinen mies oli Jarowskij:n tuotanto, joten ei muuta kuin sulkakynä kauniiseen käteen ja rustaamaan kirjettä tuotantoyhtiöön. Kysyin, olisiko mitenkään mahdollista saada still-kuvaa Viktor Kärpän keittiöstä, ja sain hyvin pian ystävällisen vastauksen, jonka mukana oli alla oleva kuva.

Kyllä tuosta peltiseppä osaa huuvan tehdä. Problem solved.

Kuva: Jarowskij

Retroilua

2011-05-26T22:27:00.003+03:00

"Mikäsinunsähköpostiosoteon", kuului tänään puhelimesta. Hetkeä myöhemmin inboxiin oli ilmestynyt "Naapuri stalkkaa" -otsikolla yllä oleva sikamagee ja hienon värinen kuva, jonka ilman lupaa tähän täten linkitän. Kiitos ja kumarrus, myös illan musiikkituokiosta. (Duo Laulavat Isit, tänään biisilistalla muun muassa Kulkukauppias, joku häävalssi ja Leevi And the Leavingsia.)

Luulen, että joskus 60- tai 70-luvulla olisi voinut näyttää tuolta. Tosin puoliso kyllä totesi, että Annin aikana nuo orapihlajapuskat eivät taatusti rehottaneet noin.

Lapsoset ketterät kotihaasta

2011-05-23T22:50:00.004+03:00

Olo on onnesta mykkyräinen.

Kävimme äsken ensimmäistä kertaa omassa saunassa. Minä olisin ehkä halunnut säästellä ensimmäisiä löylyjä siihen asti kunnes jokainen lista on paikallaan (puolet puuttuu), saunakamarin lattia on maalattu ja koko kamari siivottu (nykyinen olotila lähinnä remonttivarasto) ja saunan vesihanat kytketty toimintaan (saunaan ei siis vielä tule vettä).

Saunan rakentaja oli kuitenkin sitä mieltä, että koska meillä on täysin saunomiskuntoinen sauna, on asiallista myös käyttää sitä. Kun vielä vierailulla saattui olemaan mummo, joka valvoi lapsen unta saunomisen ajan, valikoitui kaikista maailman päivistä juuri tämä testilöylyjen ajankohdaksi. Saunasta ylimääräiset rojut pois, puutarhaletku ikkunasta sisään ja muuripata ynnä pari ämpäriä täyteen vettä, tulet kiukaaseen ja padan alle ja odottelemaan jännittyneenä sitä, millaiset löylyt uusi sauna tarjoaa.

Olisi pitänyt videoida ensimmäinen saunaan lähtö. Pyörimme eteisessä hädissämme, mietimme että mitä sinne saunaan pitää ottaa mukaan ja otetaanko vaatteet pois ylhäällä vai vasta alhaalla ja ai niin ne laudeliinatkin ja Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo ja miten tässä nyt ylipäänsä käyttäydytään, omaan saunaan mennessä. Sitten todettiin että ei auta muu kun mennä vaan.

Eikä tullut pettymystä. Sauna on kaunis ja ihana, sen olen jo käynyt toteamassa ja tirauttamassa pienet itkut ilosta kun ensimmäistä kertaa koemielessä lauteille kiipesin. Siellä on rauhallinen tunnelma, tilaa olla ja oikoa jäseniään. Ja paljon hauskoja pieniä ja vähän isompia yksityiskohtia, joista minulla on koneella liuta valokuvia. Ja joista aion vielä kirjoittaa tyhjentäviä saunaremonttibloggauksia, uskokaa pois. Tässä kuva saunan ehkä hallitsevimmasta tunnelmanluojasta, tuossa kohtaa vielä remontin keskellä:

Saunassamme on leppeät, lempeät ja viipyilevät löylyt, sellaiset, joissa jaksaa istua kauan. Ei kuitenkaan missään tapauksessa hailakat ja haaleat. Siellä tuoksuu ei-oikeastaan-millekään tai vähän puulle, niin kuin saunassa pitääkin. Siellä on valoisaa ja vaaleaa, ainakin näin kesäiltana. Ylälaude on juuri niin leveä kuin halusinkin, että sille saa nostettua jalat koukkuun. Lattialta puuttuivat vielä puurallit mutta mitenkään erityisen kylmä se lattia ei kyllä ollut, johtuneeko sitten kesäajasta, melko pitkästä lämmityksestä varovaisen aloituksen vuoksi vai mistä. Muuripata toimii tehokkaasti ja suihkun puuttuminen saa aikaan henkisen siirtymän mökkisaunaan tai muihin vastaaviin, kiireettömiin sfääreihin missä kaadetaan koussikalla vettä päähän. (Meidän tapauksessamme litran vetoisella muovikulholla, koska koussikka on vielä ostamatta.)

Ihana sauna. Ihana puoliso, joka saunan rakensi. Ihana kotitalo, jossa on saunan myötä jotain vielä vähän enemmän. Sydän, tai syli.

Jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa.

Hitsin hitsi

2011-05-22T22:55:00.007+03:00

Paikkakunnallamme sijaitsee ammatillinen oppilaitos, jonka kanssa minulla on pian muitakin kuin remonttiin liittyviä bisneksiä.

Mutta vielä vähän aikaa ennen muuta niitä.

Hataran pihasuunnitteluni lähtökohtana on ollut se, mitä pihalla pitää voida tehdä, ja ykkösasiana tällä listalla on pyykin kuivattaminen. Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin ulkona kuivattu pyykki, ja mikään kotityö ei ole niin kivaa kuin pyykin ulos kuivumaan ripustaminen. Jäljempänä listalla (ei kivojen kotitöiden vaan pihatekemisten) tulivat mattojen tamppaus, keinuminen ja oman tilan rajaaminen portin avustuksella.

Lienee sanomattakin selvää, että mikään "mene kauppaan ja osta Kiinassa tehty pyykkiteline" -tyyppinen vaihtoehto ei tullut kyseeseen. Mattoteline pihalla jo oli, mutta se oli sellainen kasarimallinen, ruma ja väärää aikakautta. Vanhoja portteja ja telineitä ei etsinnöistä huolimatta tullut vastaan. Siksi päätimme, että nuo edellä mainitut toimet mahdollistavat kapineet siis teetetään tilaustyönä, makso mitä makso.

Ja lopulta ei sitten maksanut edes kauheasti. Naapuri vinkkasi, että yllä mainitun oppilaitoksen opiskelijatöinä voisi saada tarvittavat kapistukset edukkaasti, mikäli aikataulu ei ole kiireinen. Ja loppujen lopuksi se aikataulukaan ei ollut mikään kynnyskysymys, tilauksesta taisi mennä kuukauden päivät siihen kun tarvittava esineistö oli kuumasinkittynä pihalla. Materiaalina kaikissa on siis teräsputki.

Kas tässä ne ovat, design Armas Puoliso:

Tuossa siis ikivanhasta hirvensalmelaiskeinusta mallinsa saanut keinun runko, johon perheemme insinööri suunnitteli nerokkaasti paikat sekä aikuisten keinulle että kahdelle lasten kiikulle. Kätevää ja käytännöllistä.

Tässä tarkempi kuva portista, joka on mallia tanskalainen aurinko. Olen aina halunnut aurinkoportin. Tai siis en ole kovinkaan pitkään halunnut porttia, mutta kun sellaisen hankkimisen aika tuli, tiesin haluavani auringon. Lähiseuduilla on paljon muitakin kauniita ja siroja 50-luvun porttimalleja, mutta aurinko on aina aurinko. Portilla on leveyttä yhteensä 3,40 metriä ja tuo leveämpi osa tulee sellaisen kahvasysteemin avulla kiinni maahan - meillä käytetään autoa sen verran harvoin, että pääosin kävellen ja fillarilla kuljetaan pikkuportin kautta. Portin alle tulee sellainen raudotetusta betonista valettu routimisenestosysteemi, joka pitää portin tukipilarit pystyssä.

Ja tässä vielä yhdistetty matto- ja pyykinkuivausteline. Tässä tuli tilaajan ja suunnittelijan välille pieni väärinkäsitys, minä olisin halunnut kaksi irrallista pyykkitelineosaa ja yhden irrallisen mattotelineen, mutta nyt on mattoteline, johon tulee kiinni pyykkinarut. Eipä tuo sinänsä haittaa, kombinaation paikka piti vain miettiä vähän uusiksi.

Ja no, paikalleenhan noita ei itse asiassa ihan vielä olla laittamassa. Niihin pitää ensin valaa kurkkupurkkivalujalat ja ne pitää maalata - sellaiseksi huopakatonpunaiseksi, arvelisin. Mutta ennen maalausta niiden pitää ilmastoitua eli hapettua, jotta maali pysyy niissä optimaalisesti.

Ja se pyykki- ja mattotelineen paikka pitää ensin perustaa täyttömaan avulla. Ja tonttiliittymä siirtää toiseen paikkaan porttia varten. Ja rakentaa keinulle istuin.

Opiskelijat tekivät erinomaista työtä, hitsausjälki on siisti ja muutenkin kaikki nakaleet suunnitelmien mukaiset. Toimitusaika oli tosiaan hyvinkin maltillinen, ja hintakin minusta käsi- ja mittatilaustyönä tehdyksi varsin edullinen - materiaaleineen ja töineen noin 600 euroa plus alv, kaikki kapineet yhteensä. Siihen päälle vielä nelisensataa Aurajoen sinkityslasku, eli 1200 euron paketti kaikkinensa.

Laskussa on mukana myös sen hätiköidyn saunan kiukaani muutostyöt sekä kapineitten kuljetus ammattikoululta sinkittämölle ja sieltä meidän pihaan. Lisäkustannuksia tulee vielä maalista ja niistä betonijaloista.

Nojaa. Yli tuhat euroa muutamasta pihalle tulevasta systeemistä, onhan se itse asiassa aika iso sijoitus. Mutta uskallan luvata, että nuo telineet, portti ja keinun runko ovat pystyssä ainakin yhtä kauan kuin talokin.

Kesä kaikilla

2011-05-22T21:45:00.003+03:00

Blogger söi viimeisimmän tekstini taannoisen käytöshäiriönsä aikana enkä ole viitsinyt alkaa sitä rekonstruoimaan, kun toivorikkaasti ajattelin, että kyllä se sieltä vielä takaisin tulee.

Ja tulihan se, luonnoksiin, josta klikkasin sen äsken taas näytille. Olkaapa hyvät.

Mitä tästä opimme? Sen, että hötkyilemällä ei tule kuin niitä yhdenlaisia kakaroita ja aurinkoiset sunnuntaipäivät on siis parempi käyttää kaupunkisuunnistukseen, yleiseen häröilyyn naapurin pihassa (erikoismainitsemme kaksi 33-vuotiasta perheenisää hyppäämässä narua) ja äkkiä iskeneeseen tarpeeseen istuttaa auringonkukkapenkki verannan vierustalle. Kuin vaikkapa mihin tahansa niistä asioista jotka lukevat loppumattomalla to do -listalla.

Onni yksillä, kesä kaikilla, tuumii Laurakaisa keltaisessa talossaan.

Framför bastun

2011-05-17T15:40:00.001+03:00

Tässä taas esimerkki siitä, miten taitava olen viilaamaan kaikenlaista nippeliä ja nappelia kun oikeasti pitäisi keskittyä suuriin linjoihin.

Helene Schjerfbeck on yksi minulle mieluisista taiteilijoista, ja tuo kuvassa oleva on painokuva hänen maalauksestaan Saunan edessä. Herkkyys, rentous, raukeus, kesäillan tunnelma - kaikki samassa kuvassa. Sain pakko-ostettua kuvan helsinkiläiseltä huutonettimyyjältä, joka ei missään olosuhteissa halunnut ensin postittaa mitään myymäänsä mutta suostui sitten lähettämään tuon julisteen pakettina tänne Savon suunnalle. Tänään hain sen paikkakunnan kehystämöstä, ja minusta siitä tuli hieno ja osuva. Kehystys kustansi 55 euroa - vertailun vuoksi iso, vähän väärän kokoinen, Kiinassa tehty kehyksenrempula maksoi Anttilassa 39,90. Tuossa kohtaa 15 euron sijoitus toi siis varsin merkittävää lisäarvoa.

Ja mihin tämä taideteos sitten sijoitetaan? Saunakamariin, totta kai. Olen lakannut kutsumasta pukuhuonetta pukuhuoneeksi tai edes saunan eteiseksi, saunakamari sen olla pitää. Ja viiskytlukulaista tai ei, tämän kyseisen taulun paikka on ehdottomasti siellä.

Inhorealistisivupersoona toteaa, että sen saunakamarin yksi seinä ja kokonainen katto on edelleen pesemättä mäntysuopaliuoksella, jolla raikastettiin alkuperäinen panelointi. Saunakamarin penkki on edelleen puoliksi skrabaamatta ja uudelleenmaalaamatta. Ja sieltä löytynyt piirongintapainen edelleen kokoamatta ja takalevyttämättä maalaus- ja entisöintitoimenpiteiden jälkeen. No mutta, taideteos on joka tapauksessa ripustusta vaille valmis. Ostin myös pullollisen Erittäin Hienoa Suomalaista Shampoota, vähän niin kuin rekvisiitaksi, vaikka meillä Body Shopin pesuaineita varsinaisesti käytetäänkin. Enää puuttuu vain Sunlight-saippua.

Kasvun ihme

2011-05-11T21:53:00.010+03:00

On aika päivittää puutarhakuulumiset.

Aloitetaan siitä, että sain kuin sainkin haravoitua pihan loppuun. Suurkiitos anopille avusta.

Orapihlaja-aita on edelleen leikkaamatta, mutta sen sijaan olen ahkeroinut muualla. Nykäisin alas koko aidan nykyisen kompostin ja tulevan pyykinkuivausvyöhykkeen reunalta. Ränsistyneen orapihlajan alta paljastui naapurin vanhan sedän ränsistyneehkö lauta-aita, mutta ei hätää: puoliso oli jo sopinut sedän kanssa, että tämän varastossa olevista tarpeista rakennetaan tuohon tilalle uusi, entistä ehompi lauta-aita.

Minä haluaisin leikata alas koko tuon tontin seinustan orapihlajan, koska se on luvalla sanoen aika rytöinen ja alaosastaan kaljuuntunut. Puoliso empii, koska ei ehkä ole riittävästi perehtynyt orapihlajan kasvutapaan. Pyrin ylipuhumaan. Naapurin vanha setä on jo antanut suostumuksensa.

Ja kun nyt lauta-aidasta ruvettiin puhumaan, päätimme saman tien aidoittaa tuolla samalla mallilla myös tontin takareunan. Tällä hetkellä siellä huojuu ja tutisee muinainen verkkoaita, joka on puoliksi kaatunut ja maatunut ja muutenkin varsin hutera. Tehtävälista sen kun pitenee.

Mikkeliin on onneksi näiden kuvien ottohetken jälkeen tullut kesä, ja joka paikasta esiin puskeva hento vihreys saa pihamaan näyttämään jo varsin viihtyisältä. Tämä alla oleva ydintalvea muistuttava maisema ehostui orapihlajan alasleikkuupäivänä sen verran, että saimme vihdoin kaadettua nuo rusakoiden raiskaamat, pystyynkuolleet omenapuut. Vaikutelma on kiistatta elinvoimaisempi ilman niitä.

Matalaksi vaan -projektini on tähän mennessä iskenyt myös penkereellä rohjottaneeseen, liian isoksi kasvaneeseen vuorimäntyyn ja noiden omenapuiden edustalla rehottaneisiin happomarjapuskiin. Vuorimänty oli yksinkertaisesti ruma ja väärässä paikassa, piikikäs happomarja taas oli esteettisen synkeyden lisäksi paljasjalkaisen hippiperheen pahin vihollinen. Nyt se on kaivettu juurineen maasta, tilalle on istutettu anopin lahjoittama kukkapenkki ja jatkossa siihen tullee juhannusruusua. (Hei taas, Koccy Moskovassa! Joko haikailet Pariisin kevääseen...? :))

Tällä hetkellä pitäisi olla keskittyneesti pohtimassa etupihan sadevesien hallintajärjestelmää, tonttiliittymän siirtoa ja muita ikäviä ja raskaita maansiirtotöitä. Sen verran sain tänään aikaiseksi, että soitin paikalliseen KTK-yhtiöön ja kysyin täyttömaatilannetta - tuleva pyykinkuivaus- ja mattotelinekompleksi ei mahdu nykyiseen koloonsa ellei tonttia tasoittele hieman takareunaa kohti. Aiemmin en ollut kuullut koko KTK:sta, onneksi appiukko kertoi tuon systeemin olemassaolosta. Hänen ansiostaan meille on tulossa pikimmiten kuormallinen ilmaista täyttömaata pyykinkuivaustilannetta helpottamaan. Sitä ennen pitäisi tosin surauttaa matalaksi pari kitukasvuista syreeniä tulevalta, eli alkuperäiseltä tonttiliittymän paikalta. Tehtävälista jatkaa kasvuaan.

No mutta, raskaiden maansiirtoasioiden parissa askaroinnin sijasta olen jälleen kerran keskittynyt pikkusievään sipistelyyn. Orvokit eri muodoissaan ovat jo tovin koristaneet pihamaata, tässä yksi yksilö:

Ja lopuksi vielä otsikon lupaama kasvun ihme -tilannekatsaus: Samettiruusut itivät yli oman tarpeen, myös basilika ja auringonkukat kasvavat terhakoina. Oregano koki lievän tapaturman matkalla Imatralle (se piti ottaa mukaan, koska en ehtinyt koulia sitä ennen äitienpäivämatkaa) mutta näyttää selvinneen melko vähillä vaurioilla. Timjami iti ihan hyvin, mutta lakkasi sitten kasvamasta, ruohosipulia puolestaan vaivaa hontelous. Rosmariinia ja aika yllättäen minttua en saanut itämään lainkaan, rosmariini pääsi ehkä vähän kuivumaan mutta minttu on arvoitus - sen helpompaa viljeltävää kun ei yleensä ole. Ehkä siemenissä oli jotain vikaa. No, yrttien taimet eivät paljoa maksa, joten epäonnistuneiden lajien osalta turvaudun puutarhamyymälään tai lähikaupan vihannesosastoon. (Krassit ja kesäkurpitsat sponsored by äiti.)

Oma piha on kyllä elämän suola. Vaikka se olisi vähän räjähtänyt ja keskeneräinenkin, silti. Ja kaiken ydintalvimaiseman keskeltä nousi tänäkin vuonna krookus, kuin muistuttaakseen siitä että tulee se kevät vähän vähemmälläkin puutarhuroinnilla!

Luurangot kaappeihin

2011-05-10T23:57:00.006+03:00

50-luku, tuo jälleenrakennuksen toivorikas vuosikymmen. Puoliso tuhahteli kerran sarkastisesti sisustuslehtiartikkelille, jossa joku asunto "henki kodikasta sodanjälkeistä tunnelmaa". Eli väkivaltaa, alkoholismia, painajaisia ja ahdasmielisyyttä. No, ehkä hitusen optimismiakin, ja uskoa huomiseen.

Meidän keittiön vinokaappi oli vielä jokin aika sitten talonpoikaistyylisen avoin, enkä minä pitänyt siitä. Tuollainen tavarapaljous näkyville leviteltynä herättää levottomuutta ja näyttää sekamelskaiselta. Kaapissa ei siis löytöhetkellä ollut lainkaan alaovia, ja sellaisenaan se päätyi uudelleenmaalattuna keittiömme seinälle.

Puutyöverstas OY Anoppi AB tekaisi toivomuksestani kaappiin alaovet alkuperäisistä mallia ottaen. Uusista ovista meinasi sukeutua varsinaiset murheenkryynit, koska insinöörin huolella ottamien mittojen mukaan valmistetut ovet eivät aluksi pysyneetkään aloillaan vaan painovoiman vaikutuksesta tipahtivat alas heti kun asentaja irrotti niistä otteensa. Tämä ilmiö selittänee sen, miksi muuten ehjästä kaapista ne alimmaiset ovet puuttuivatkin. Ilmiö sinänsä johtui yksinkertaisesti siitä, että alaovia varten kaappiin kaiverretut kolot olivat liian matalat ja ovea ei siis saanut pujotettua riittävän syvälle.

Vaan eipä hätää. Perheemme 50-prosenttisilla insinöörigeeneillä varustettu bloggari keksi, että kun kaappiin liimaa strategiselle paikalle pätkän vanhaa kunnon ikkunanlasituslistaa, pysyvät alaovetkin ruodussa. Kukaan asiaan vihkiytymätön ei varmasti kauempaa tai edes lähempää katsoen erota, missä tuo lista kulkee, ja leväperäinen talonpoikaismeininki vaihtui hetkessä mukavan ahdasmieliseksi ja sulkeutuneeksi 50-lukulaisuudeksi. Luurangot kaappeihin ja ovet visusti kiinni.

Lähempää en suostu ottamaan kuvaa siksi, että puutyöliike toimitti ovet meille ns. puuvalmiina ja ne piti siis maalata listat paikoilleen kiinnitettynä. Törkykalliin rajausteipin, kunnon pensselin ja mukavakaan käden yhdistelmäkin sai aikaan sen, että punaista maalia levähti hieman siniselle kaapinovelle. Minulle on väitetty, että sitä ei kukaan muu huomaa kuin maalari itse, mutta ärsyttää se silti. Lasituslistan liimannutta puolisoa puolestaan ärsyttää se, että lista liimautui puristimien puserruksessa väärään kulmaan, mutta minä puolestani vakuutan, että sitä nyt ei ainakaan kukaan huomaa.

Ja lopuksi käytössä hyväksi havaittu vinkki vanhojen liukuovikaappien omistajille: Kun ovien ylä- ja alaosat hiulaa kynttilänpätkällä, ne luistavat paljon paremmin kuin ilman steariinikäsittelyä.

Merkittäviä hankintoja

2011-04-28T22:20:00.005+03:00

Tuo Merkittäviä hankintoja -kategoria juontaa juurensa erääseen esinaiseeni, joka käytti tätä termiä esitellessään shoppailujaan. Shoppailu kohosi aivan toiseen sfääriin kun sitä kutsuttiin nimellä "merkittävä hankinta".

Meillä on tehty yksi sellainen, kas tässä:

Tämä liki uuden perheenjäsenen statuksen saanut vempele on siis nimeltään kääntöpöytäsaha, ja sen on tarkoitus ratkaista kaikki remonttiongelmat ainakin puutavaran saralla. Akuuteimpana niistä on saunan projekti nimeltä karmilankku.

Minä olen hyödyntänyt upeita kevätpäiviä riehumalla orapihlaja-aidan kimpussa. Saavutusta himmentää hieman se, että tuo kuva on otettu toissapäivänä, ja kottikärryt nököttävät edelleen tuossa samassa paikassa, sama lasti kyydissään.

Syytän kottikärrytilanteesta taas tätä pienintä perheenjäsentä, joka on myös nauttinut keväästä lisäämällä ajanvieterepertuaariinsa myös valvetilassa tapahtuvan ulkoilun.

Naapurissa kävi pari päivää sitten ensivierailulla kuuden päivän ikäinen pieni ihminen. Hänet tavattuamme menimme verannalle katsomaan omaa pientä ihmistämme ja totesimme, että joku on käynyt vaihtamassa pienen vauvamme salaa isoon vauvaan.

Jos aika ei ala kulua hitaammin, hän menee kohta kouluun.

Roudan rutinaa

2011-04-25T19:37:00.003+03:00

Nyt ei vielä ole ihan toukokuu, mutta sen verran hyvin Eppujen Roudan rutinaa -biisi sopii tähän päivään että laitanpa sen tänne kaikkien iloksi.

"Siis rakasta mua rakasta alla kevättaivaan
Jos rakastat niin korjaan katon
niin, ja pihan raivaan..."

Jos joku sattuu lähiaikoina käymään Tallinnassa, voi hän kiivetä Laululavan ylimmälle penkille niitä keskimmäisiä portaita pitkin ja tarkistaa, onko kaksi vuotta sitten jättämämme viesti jälkipolville vielä tallella.

Esimakua

2011-04-24T22:15:00.002+03:00

Ei ihan pääsiäissaunaan, mutta helluntaisaunaan heilan kanssa jo ihan varmasti!

Tarkempaa saunarempparaportointia luvassa, jahka tulee huonompi ilma ja bloggari ynnä jälkikasvu viihtyvät taas sisätiloissa.

Jos sinulla on ongelma...

2011-04-24T20:04:00.003+03:00

...niin minulla on ratkaisu.

Ehe ehe.

Mutta tuosta ei kyllä enää remonttitarvikkeen nimi parane.

Pääsiäisen lukuvinkki

2011-04-22T12:42:00.003+03:00

Olen kahlannut läpi aika monta internetistä löytyvää perinnerakentamiseen ja rakennusperintöön liittyvää artikkelia ja julkaisua. Linkkilista olisi tietysti kiva tehdä, ehkä joskus eläkkeellä siihen on aikaa...

Rintamamiestalofoorumin nimimerkki Tuuma antoi vinkin Pirkanmaan maakuntamuseon tekemään perinnerakentamisen oppaaseen, jolla on melko todenmukainen ja lohduttava nimi:

Tähän mekin uskomme, ja vietämme pääsiäistä jatkaen saunaremonttia ja lukemattomia muita pienempiä talossa tällä hetkellä menossa olevia projekteja.

Linkki lukuvinkkiin on tässä. Hyvää pääsiäisen aikaa itse kullekin säädylle!

Kevät tuli, lumi suli...

2011-04-21T22:15:00.006+03:00

...naapurin Shellin asiakaskunta sanoi puli puli.

Yllä oleva otos esittää syreenipuskaamme koristavaa Ofelia - helmeilevä hedelmäviini -pulloa. Joku ystävällinen naapurin huoltoaseman asiakas on sen sinne talven aikana nakannut.

Tämän verran muita juomapakkauksia keräilin pihaltamme tässä päivänä muutamana:

Myös muita paheita on talven aikana harrastettu:

Rakentava ja aikuinen sivupersoonani on ryhtynyt hoitamaan asiaa sopimalla tapaamisen huoltoaseman päällikön kanssa ensi viikolle. Hän on mukava, ystävällinen ja suhtautuu valittavaan naapuriinsa positiivisesti.

Se ei-rakentava sivupersoona puolestaan lähettää nyt terveisiä Ristiinantien Shellin asiakkaille:

LAKATKAA HEITTELEMÄSTÄ ROSKIA MEIDÄN PIHALLE, SA***NAN URPOT!!!

Ja ehkä vielä erityisterkut sen valkoisen Fiat Bravan ja viininpunaisen Opel Mantan kuskeille: Niin pitkään kun minä en tule teidän keittiönne ikkunan alle möykkäämään, en tule sulattamaan vastaavaa toimintaa myöskään teiltä. Molemmille kosseille on nyt asiasta mainittu, seuraavan kerran viestin perillemenon varmistaa virkavalta.

Kauniiksi lopuksi on todettava, että Shellin häiriköivä asiakaskunta poislukien meillä on aivan ihanat, kivat, mukavat, avuliaat ja ystävälliset naapurit. Naapuriasioissa olemme sitkeästi plussan puolella.

Postmodernia tekotaidetta

2011-04-21T08:00:00.001+03:00

Kyllä ei tee tätä teosta katsellessa mieli lukea Kalevalaa. Vaan julistaa postmodernin tilataiteilun ihanuutta!

Nojoo, se oli persukettuilua. Kuvasta voi päätellä kaksi asiaa:

1) Odotamme kesää, ja sitä että Shell peittyy taas syreeniaidan lehtiverhon taa.

2) Operaatio Maalämpö alkaa olla loppusuoralla, tuossa keinun päällä pötköttävät eristetyt lämpökaivon putket, jotka tempaistiin viime viikolla sisälle pannuh...eiku tekniseen tilaan. Puuttuu enää yksi sähkömiehen lasku, ja sitten pääsen kirjoittamaan blogijuttua aiheesta Energiaremontin kustannukset. Tähän liittyen huushollissamme on käytetty ensimmäisen ja ehkä, toivottavasti, viimeisen kerran tuota jokaisen remontoijan ystävää ja ihmeainetta, urtsia eli polyuretaanivaahtoa. Sillä tilkittiin sokkeliin tehty reikä, josta lämpökaivon putket sukelsivat sisälle taloon.

Jä miten kävi, kun perinnehippi ja konservaattori alkoi heilua urtsituubin kanssa? Lapsilta kiellettyä katseltavaahan siitä tuli, ainakin jos on vähänkään taipumusta katsella maailmaa kaksimielisten silmälasien takaa...

Postmoderni taideteos tuokin.

O-oo-oo-oo, putkiradio

2011-04-20T18:30:00.004+03:00

Ostimme viime kesän traditionaaliselta Ilosaarirokkireissulta Joensuun Romuritarilta itäsaksalaisen, toimivan putkiradion. En muista enää hintaa, mutta ei se kauhean kallis ollut.

Sille kävi vähän niin kuin joillekin projekteille tuppaa meillä käymään. Se jumiutui eräälle nimeltä mainitsemattomalle olohuoneen pöydälle sen jälkeen kun yksi sähkötekniikan diplomi-insinööri, yksi sähköasentaja ja yksi tuotantotekniikan diplomi-insinööri olivat avanneet sen ja todenneet, että siihen täytyy vaihtaa kondensaattori ettei se syty epähuomiossa palamaan. Helppo homma, tarvittiin kolvi ja joitakin muita työkaluja - jotka eivät kuitenkaan koskaan sattuneet samaan tilaan kahden diplomi-insinöörin, yhden radion ja yhden asentajan kanssa.

Lopulta keräsin radionkappaleet mukaani, otin selville, missä sellaisia Mikkelissä korjataan, ja kiikutin (tai siis puoliso kiikutti, vastentahtoisesti) sen maksulliselle miehelle huoltoon.

Huolto maksoi 25 euroa ja puoliso sai itse sentään koota sen ja korjata yhden rikkinäisen kytkimen. Radio toimii. Tätä kannatti ehdottomasti odottaa vajaa vuosi.

Radio on ehkä enemmän 60- kuin 50-lukulainen, mutta minusta se on kiva. Aion sijoittaa sen keittiöön sitten kun keittiössä on lisää pöytätilaa ja pistorasioita, toistaiseksi se saa majailla olohuoneessa.

Radiomme on varsinainen Radio Luxembourg:

Eräällä meistä on hyvin kiihkeä ja läheinen suhde Yle Puheeseen, joten musiikkia radiostamme ei ole vielä kuulunut. Täytyy siis tyytyä YouTubeen.

Rahantuloa ei voi estää

2011-04-18T21:23:00.004+03:00

Postiluukussa oli tänään saantitodistus, lähettäjänä Etelä-Savon ELY-keskus. Päivä oli täynnä hilpeää seuraelämää ja laadukasta keskustelua, kesärenkaiden vaihtoa, Shellin urpojen asiakkaiden (persuja, epäilemme) pihallemme talven aikana viskomien roskien keräilyä ja kiroilua, pottumuussia ja paistettua haukea. (Hauki oli toistaiseksi viimeinen lajissaan, talvikalastuskombinaatti nosti tänään verkot kuivalle maalle.) Illansuussa oli kumminkin pakko pakata vauva kärryihin ja kipaista postiin noutamaan ELYn kirjelähetystä.

Avasimme kuoren heti kun saimme sen tiskin takaa hyppysiimme ja sitten laukkasimmekin jo ostamaan maailmankaikkeuden parasta jäätelöä juhlistaaksemme kirjeessä saapunutta ilouutista.

ELY-keskus nimittäin oli päättänyt myöntää meille ja talollemme rakennusperinnön hoitoavustuksen. Avustus on tarkoitettu ulkovaipan korjauksiin ja suuruudeltaan se oli peräti 4500 euroa, joka oli paljon enemmän kuin osasimme toivoa. Se on iso raha remonttibudjettiin, ja muuttaa luultavasti vähän suunnitelmiamme kun avustus pitäisi käyttää ensi vuoden loppuun mennessä. Jatkoaikaa on toki mahdollista hakea, mutta luulen, että pyrimme ensi kesänä törsäämään nuo saamamme rahat mahdollisimman tarkkaan.

Seuraavaksi täytyy olla vielä yhdessä ELY-keskuksemme arkkitehtiin ja varmistaa, mihin kaikkeen tuo avustus venyy. Ymmärryksemme mukaan ensisijainen kohde tulee olemaan katto, ja kun kerran rakennusperinnön vaalimiseen meille veronmaksajien rahaakin myönnettiin, on rakennusperintöä sitten tarkoitus myös vaalia. Minä olen haaveillut siitä, että taloomme palautettaisiin sen alkuperäinen huopakatto, ja jos nyt ei jotain ihan ihmeellistä tapahdu, niin sen me myös teemme.

Raportoin tänne lisää tuosta ELYn avustuksesta ja sen käytöstä, jahka olen viisaampi. Seuraavaksi odotellaan sitten päätöstä energia-avustuksesta...

Mahdoton yhtälö

2011-04-14T19:11:00.003+03:00

Olen kuullut ihmisistä, jotka käyvät töissä, remontoivat ja siinä jossain välissä ovat myös pienten lasten vanhempia. Heitä todistettavasti on olemassa.

Täällä tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta nuo kaksi jälkimmäistäkin. Minun päiväni kuluvat vauvan kanssa, ja toki myös huushollihommissa. Pyykkihuolto on hoidettava jo vaippojen takia, keittiössäkin kuluu aikaa kun tiskikoneen ilmestyminen odottaa remontin etenemistä kyökkiin asti. Puoliso puolestaan posottaa kellarissa aamusta iltaan saunaremontin ja energiaremontin parissa. Minun silmiini sattuu päivittäin noin 257 asiaa, joille pitäisi tehdä jotain, ja joita en viitsi edes alkaa listata, koska en kuitenkaan ehdi. Sitten kun ehtisin, en enää jaksa. Puoliso kellarissa saa keksiä enemmän ja vähemmän toimivia patentteja tilanteisiin, joissa tarvittaisiin auttavaa käsiparia. Kohtaamme väsyneenä iltaisin, kaadumme sänkyyn, molemmat meistä herävät aamulla ja toinen siinä välillä kahden tunnin välein läpi yön.

Olen ajatellut tänään noin tuhat kertaa, että miksen voinut saada sitä "möreä ääni taivaasta ilmoitti Kaisaniemenkadulla kolmosen ratikassa, että tuossahan Se Oikea on" -kokemusta joitakin vuosia aikaisemmin. Oltaisiin ehditty mennä naimisiin, muuttaa Mikkeliin ja remontoida edes tuo perhanan kellari ennen esikoisen syntymää. Monta vuotta meni hukkaan ihan vaan pelkkinä kavereina.

Ja olen noin tuhat kertaa todennut itselleni, että elämään eivät kuulu tuollaiset aikataulutukset. Tässä ollaan.

Esikoinen on helppo, ihana ja kultainen lapsi. Meillä on harvinaislaatuinen tilaisuus toteuttaa tätä yhtälöä tällä hetkellä niin, että tähän kuuluvat vain lapsen vanhemmuus ja remontointi. Se, että puoliso on ollut viiden vuoden ajan ennen puolisoksi muuttumistaan rakas ystävä, on kokemukseni mukaan vain hyväksi parisuhteen arjen tiimellyksessä.

Aina voi myös ottaa ilolla vastaan anopin tarjoaman avun siinä saunan kaapin skrabaus- ja maalausprojektissa. Ja pyytää äitiä tulemaan taas kolmanneksi käsipariksi.

Sitä paitsi: Meillä on hetkittäisen uupumuksen lisäksi myös toisemme, sekä kokonaan paneloitu sauna ja maalämmöllä lämpiävä mökki. Plussan puolella ollaan.

Kuva: Mentalwear

Katso maisemaa

2011-04-12T21:09:00.005+03:00

Otsikko on varastettu Reginalta, kiitos siitä.

Hiihtelin tänä aamuna keittiössä ja mietin, että kylläpä tuo auringonpaiste saa kaiken näyttämään valoisalta (yllätys), avaralta (hetkinen...) ja jotenkin tyhjältä (mitä ihmettä?).

Tuijottelin hetken ulos kyökin ikkunasta ja keksin sitten, mistä tuo tyhjyys ja autius oikein johtuu. Meidän alapihaa siltä Shellin vastapäiseltä laidalta kehystäneet puut oli kaadettu.

Tuossa kohtaa on naapurikadulla tyhjä tontti. Ehkä joku on ostanut sen, ja aikoo nyt ryhtyä rakennuspuuhiin. Jos näin on, toivotan onnea urakkaan.

Tuolle tontille nimittäin valuvat kaikki lähitienoon vedet ja se oli ainakin viime kesäkuussa meidän muuttaessamme vielä yhtenä lutakkona.

Kyllä ei ennen moisille paikoille rakennettu. Sanoo Perinnemestarikin.

Ирония судьбы или с легким паром

2011-04-10T18:19:00.007+03:00

Venättä taitamattomille kerrottakoon, että otsikko on neuvostoliittolainen elokuva harvinaisen hyvältä valmistumisvuodelta. Ensimmäinen osa tuota leffan nimeä tarkoittaa tosiaan kohtalon ivaa, toinen osa taas on venäläinen saunatoivotus, jolla toivotellaan kevyitä löylyjä.

Niitä odotellessa...

(Mikkelin markkinoilta löytyi tuollainen kaunis emaliämpäri, joka sointuu virheettömästi DDR:n armeijan ylijäämäpyyhkeisiin. Puukauha ostettiin poikkeuksellisesti uutena rautakaupasta, kun vanhaa puukauhaa ei osunut mistään esiin. Puukauha siksi, ettei kolhiinnu hieno emalipinta.)

Itse asiassa olemme muuttaneet remonttia suunnittelevasta perheestä remonttia tekeväksi. Appivanhemmat olivat viikonloppuna kylässä ja silloin aina hommatkin etenevät. Nyt meillä on perfektionistisesti rapattu saunan muuri, joka saa jäädäkin harmaalle betonipinnalle - se on niin kaunis sellaisenaan. Tässä vielä keskeneräistä rappaustyötä ihastelee freelance-rapparin lapsenlapsi.

Ja sitten meillä on puoliksi paneloitu saunan katto ja kokonaan paneloidut puolitoista saunan seinää. (Ja niitä koristavat patterin putket, koska patteri on vielä asentamatta lauteiden alle peräseinälle.) Paneeli ei ole ihan samanlaista kuin alkuperäinen - 100 mm:n leveyttä ei ollut mistään saatavilla ja erikoishöylättyä emme kuitenkaan lähteneet etsimään, joten 90 millillä mennään. Sauna tehdään muuten täysin samalla rakenteella kuin hyvänä säilynyt alkuperäismalli, mutta tervapaperi jätettiin suosiolla pois rivinteerauksen ja paneelin välistä - ilmasulkua tuossa kohtaa ei tarvita ja nykytietämyksen mukaan tervapaperista saattaa kaiketi kuumassa irrota jotain terveydelle haitallisia yhdisteitä.

Jonkunlainen myönnytys sentään tehtiin 2010-luvulle. Paneelit on kiinnitetty seinään timpurinvasaran sijasta paineilmanaulaimella.

Se kohtalon iva sitten... No, siinä pikaistuksissani ostamassa kiukaassa on tietysti hormiliitoksen reikä vähän niin kuin väärässä paikassa, ja kiuas tullee näyttämään valmiissa saunassa jokseenkin allaolevalta.

No, lauteet tulevat onneksi siten, että löylynheitto onnistuu muualtakin kuin suoraan kiukaan luukun edestä. Muistuttakoon tuo kiuastötterö minua siitä, että maltti on yleensä valttia.

Simply asbest, osa kaksi

2011-04-08T23:36:00.002+03:00

Ninnannunnan ja firman piikkiin vaan.

Maksoin taannoin reilun tuhat euroa asbestipurkutyöstä, joka kesti seitsemisen tuntia. Firmaa oli suositeltu, kuvittelin maksavani palvelusta, joka edistää perheemme ja putkimiehemme elinvoimaisuutta ja terveenä säilymistä.

Ensin astui esiin putkari, joka totesi eilen ohimennen että pannuhuoneessa on öljykattilan päällä ja kattilalta lähtevien putkienkin päällä asbestipölyä ja -kokkareita. Harmittelimme suuresti tapahtunutta, kukapa nyt mukavaa putkimiestä haluaisi talossaan tahallisesti asbestialtistuttaa. Yritin soittaa firmaan, en saanut purkajia langan päähän, jätin palautetta sähköpostilla.

Tänään puoliso ja appiukko purkivat vanhaa öljykattilaa pannuhuoneesta. Astuivat esiin kellarista illan jo pimettyä ja totesivat, että kattilan, venttiilien, rasioiden ynnä muiden pannuhuoneen ulokkeiden päällä oli satunnaisesti mutta silti varsin lukuisissa paikoissa asbestipölyä ja sitä oli myös varissut kannen raosta kattilan sisään.

Fiksu ihminen ei kirjoittaisi tästä blogiin, jota lukee useampi sata ihmistä päivässä, ennen kuin olisi selvittänyt asian purkufirman kanssa. Minä en ole fiksu ihminen, koska en tajua kolmea asiaa:

1. Työsuojelupiirin edustaja arveli tänään puhelimessa, että "jospa se ei olekaan asbestia". En ymmärrä, miten asbestinpurkajat osaavat purkutyön jälkeen määritellä ilmassa leijuvasta pölystä että tuo on asbestia, se imuroitakoon pois, ja tämä taas ei ole asbestia, se leijukoon vapaasti alas muodostaen kerrostumia pinnoille.

2. Jos asbesti on hyvin vaarallista, miten sitä voi jättää noin vain leijumaan ja laskeutumaan ympäriinsä? Ja tämä vielä talossa, jossa on muun asujaimiston lisäksi purkuhetkellä kolmen kuukauden ikäinen vauva, jonka keuhkoja ja muitakin sisäelimiä ainakin minun tekee mieli toistaiseksi varjella ylimääräiseltä pahalta?

3. Jos asbesti ei ole vaarallista ja sitä voi huoletta jättää edellä kuvatulla tavalla leijailemaan sinne tänne, minkä helkkarin takia minä maksoin niiden muutamien putkien purkamisesta juuri reilun tuhat euroa?

Edustan noin yleisesti sitä kantaa, että asbestin takia ei kannata ryhtyä hysteeriseksi. Luultavasti autolla ajaminen tai tupakanpoltto on huomattavasti asbestoosia todennäköisempi kuolinsyy tässäkin huushollissa.

Kukkaroni edustaa kuitenkin sitä kantaa, että tuhansia euroja ei tee mieli syytää sinne tänne ilman erityisen painavaa syytä. Tuhannen euron maksaminen asbestinpurkutyöstä, jonka putkimies ja puoliso viimeistelevät märällä rätillä, ei vastaa käsitystäni hyvästä hinta-laatu-suhteesta.

Tämän vuoksi olen käärmeissäni, ja lupaan kaivella purkufirmalta vastaukset noihin kolmeen kysymykseen ja palata niihin sitten täällä.

Aaka heeno!

2011-04-06T23:30:00.003+03:00

Veljenpoikani Aleksanteri on kohtelias nuorimies, joka antaa positiivista palautetta pienimmästäkin aiheesta. Kun hän oli vähän nykyistä pienempi, ja puhui vielä hieman omintakeisesti, hänen vakiokommenttinsa asioihin oli yleensä "aaka heeno!".

Aaka heeno, pääsi suusta kun hiippailin äsken kellariin katsomaan putkimies-Markon päivän aikaansaannoksia. Pannuhuone näyttää kiistatta jo aika paljon tekniseltä tilalta.

Yön pimeydessä löysimme myös vintiltä vanhan paisuntasäiliön. Siitä ensi kerralla, nyt nukkumaan.

Paskaduuni

2011-04-06T14:19:00.003+03:00

"Tämäkin on ihan paska homma", kommentoi puoliso äsken keittiön ikkunan välityksellä.

"Istua täällä mutapoterossa ja koittaa painaa poranterää betonirenkaan läpi."

Hienommin ilmaistuna puolisoni viimeistelee maalämmön tarkastuskaivoa. Pora on sponsored by Nasu - meillä päin yksin asuvilla naisilla tuppaa olemaan parhaimmat vehkeet remonttihommiin.

Putkimies puolestaan asentaa pannuhuoneessa maalämpöpumppua. Ja jotain perheemme säälittävästä olemuksesta kertoo se, että hän hiipi aamulla sisään ja aloitti hommat meitä herättämättä, "että saitte nukkua vähän pidempään".

Kuinka kuluu multa maanantai

2011-04-04T12:36:00.014+03:00

Lapsi tirahteli yöllä pahimmillaan puolen tunnin välein lohduttomaan itkuun. Oma niska oli toissaöisen Harri Kirvesniemi -nukkuma-asennon ansiosta niin kipeä, että pää ei kääntynyt. No, harmoninen tunnelma oli taattu kun pää oli unettomuuden takia yhtä jumissa kuin niska.

Herättyä (tai ainakin sängystä ylös noustua) katse osui ensimmäisenä tähän silmiä hivelevään näkyyn. Ah kaunista puutarhamme, totesi puoliso.

Kärttyinen vauva lykättiin päiväunille tuntia aikataulusta edellä. Pihan rospuuttoon jää göteborgilaisen takavetoisen autoteollisuuden helmen lisäksi tehokkaasti jumiin myös ruotsalaisen lastenvaunuteollisuuden helmellä.

Maalämpöputkikaivantoon valuu vettä ja sokkelin reijästä lirisee kellariin mutaista lillinkiä, raportoi puoliso kun lähdin työntelemään vauvaa nukutustarkoituksessa.

Saunan lattiallekin tulee vettä kun se penger on kynnöspeltona eikä kallistuksista enää tietoakaan, tiedotti puoliso kun palasin takaisin. Katsahdimme toisiimme. "Sama kai se on laittaa ne salaojat", huokaisimme likipitäen yhteen ääneen. Näin ne rempat laajenee.

Ai niin ja autotallin edessä on lammikko, josta valuu vettä myös autotalliin, lisäsi puoliso tovin kuluttua.

Hetken paistoi aurinko risukasaan, koska joku ihminen joskus jossain on keksinyt pyörän. Turkasen painava maalämpöpumppu heilahti tiilikäryillä paikalleen tekniseen tilaan.

Sitten putkimiehen pitikin lähteä Savisiltaan kiireellisemmälle työmaalle. Palaa ehkä torstaina. Läheiset YYA-suhteet jerrykannun ja moottoripolttoöljyn kanssa jatkuvat.

Aloin tehdä perunamuussia. Puolet rosamundista olivat mallia Kinder-yllätys. Muussista tuli harmaata.

Eipä ollut pääruuankaan ilmeessä hurraamista.

Sähkömies saapui ja tuijotti yläkerran sähköpääkeskusta hetken. "Tähän ei ainakaan saa voimavirtaa", hän totesi. Ei auttane muu kun vaihtaa koko keskus, mietin, ja ajattelin päivän toisen "näin ne rempat laajenee" -ajatuksen.

Joku suunnitteluvirhe tässä päivässä kuitenkin oli, koska lopulta selvisi, että kellarin keskukseen sai sen maalämpöpumpun tarvitseman voimavirran asennettua - mikä nyt oli tietysti kaiken mahdollisen kannalta kätevämpää ja helpompaa.

Puolen päivän jälkeen sisälle tupsahti naapuri, joka kyseli, sattuuko meillä olemaan avainta hänen kotiinsa. Meillä ei ollut. "Saisinko soittaa vaimolle?" kuului seuraava kysymys. Miespolo oli jättänyt puhelimen autoon, lähtenyt hakemaan sitä paiskaten ulko-oven perässään kiinni ja todennut pihalla auton ovien olevan yhtä tiukasti lukossa kuin talonkin oven.

Hänelle kävi hyvin. Meillä oli toscakakkua ja siinä naapurissa, jossa vaimo kertoi puhelimitse avainten olevan, tarjottiin kahvin kanssa pullaa.

Loppupäivästä en jaksa enää edes raportoida, sen verran masentavaa kuultavaa siitä tulisi. Sivu suun menneet unelmatyöpaikat, särkevät päät ja salaojaremonttibudjetit vaan vilisivät, kunnes teimme perheen voimin päätöksen mennä aikaisin nukkumaan.

Tänään on sitten ollutkin jo paljon parempi päivä.

Suomen kevät

2011-04-03T21:00:00.008+03:00

Ostettiin tuollainen kaunis pihakeinu Imatran Työn Vuoksesta. Puoliso kokosi sen peräkärrystä pihamaalle. Jostain syystä, ehkä tuosta keinun takana paljastuvasta näystä johtuen, keinusta ei tule varsinaisesti ensimmäisenä mieleen kesäfiilikset. Pysyisi lumi vaan armeliaasti maassa.

"Se on Suomen kevät", sanoi naapurin Pauli tänään kun singahti (83-vuotiaalta aika rivakka singahdus olikin) lapion kanssa auttamaan kun perheemme takavetoinen göteborgilaisen autoteollisuuden helmi juuttui etupihan kelirikkoon. Ja kuka vielä väittää että yhteisöllisyys on nyky-Suomesta kuollut - Volvo jumiutui rospuuttoon, ja muutaman minuutin sisällä oli kolme naapuria rientänyt apuun. Kiitos heille, taas kerran.

Kiitos myös mummolle, joka tuli lapsenvahdiksi Samulin Mikkelin-keikan vuoksi. Soittoaika oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 24. Ainakin kaikille remontoiville lapsiperheille lienee selvää, miten sen keikan kanssa kävi.

Mutta koska öisin nukuttiin, päivisin saatiin aikaan sitäkin enemmän. Ja koska kohta on yö, ja halajan nukkumaan, tyydyn ranskalaisiin viivoihin:

- Saunan betonilattia on hiottu. Siinä on halkeamia. Vaatii tuumailua.

- Hieman yllättäen myös kellarin käytävän lattia on hiottu. Siinä ei ole halkeamia.

- Eräät, kutsutaan heitä vaikka nimellä "nuija ja tosinuija", ovat olevinaan perehtyneet rintamamiestalon kellarin metafysiikkaan juurimultineen. Nämä samaiset urpot ovat makuuttaneet kellarin käytävän lattialla siinä ostohetkellä olleita kolmea linoleumin palasta. Ainakin toinen heistä on ajatellut joskus, että pitäisi nuokin korjata pois tuosta kuleksimasta, kun on vähän turhan tiivis tuo pintamateriaali kapillaarisen kosteuden kannalta. Tänään ne sitten otettiin pois. Ei oltu ihan hirveän yllättyneitä kun lattia tiiviiden palasten alla oli kostea ja homeessa ja maali korkannut. (Voi me saamattomat nahjukset. Onneksi oli se kuppikone lainassa konevuokraamosta. Onneksi satuttiin nyt vihdoin tänään nostamaan ne linoleumit pois siitä lattialta.)

- Kellarin etelän puoleiset, kolmiosaiset ikkunat on tarkastettu. Ulkoikkunoiden keskimmäisten pokien alapuitteet ovat soseena - puuseppää aina tarvitaan. Sisäikkunoista pitää vaihtaa vain alaosan lasituslista uuteen. Sitten kittiä ja maalia. Kellarin ikkunaprojekti edellyttää myös sitä, että tuleva sokkelin väri pitää päättää per heti, koska sokkelissa olevien ikkunoiden pokat tulevat jatkamaan elämäänsä sokkelin värisinä. Nyt sokkeli on tummanharmaa, jatkossa siitä tulee vihertävä, kun talon väritys palautetaan muutenkin nykyisestä ysärikeltaisesta rakennusajankohdalle tyypillisemmäksi.

- Rantasalmelta Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen varaosapankista viime torstaina hankitut komeron pariovet karmeineen on kannettu vinttiin ja laadittu suunnitelmia makuuhuoneen nurkkaan ovien avulla rakennettavan vaatekomeron varalta. Ovista, ja varaosapankista, lisää tuonnempana.

- Pian entiseksi pannuhuoneeksi muuttuvaa pannuhuonetta on tarkasteltu kriittisesti ja todettu, että jos siitä haluaa siistin teknisen tilan, se pitää maalata uudelleen. Ei kerkiä tähän saumaan, maalämpöön siirtyminen tapahtuu huomenna. Reijänporausoperaation jäljiltä ovat eräät teollisuussiivoojataustan omaavat perheemme jäsenet luutunneet lattialta aimo kerroksen porausliejua.

- Keittiön olemassaolevien kaappien maalausprojekti on loppusuoralla. Perheemme teollisuussiivojataustan omaava jäsen on tästä onnellinen, koska on hieman kyllästynyt kuorruttamaan itseään vaaleansinisellä pellavaöljymaalilla ilta toisensa jälkeen. Saunaprojektin yllättävästä piristymisestä johtuen on myös kiire siirtyä seuraavien kalustehommien pariin - tänään nakuttelin ylimääräiset jatkopalat irti saunakamarin kaapista. Kunhan keittiön kaapit on viimeistä kertaa maalattu, seuraa maalin poistoa, uudelleenmaalausta ja ankaraa pohdintaa noiden ovien koristelun tarpeellisuudesta tai turhuudesta. Skrabausta ja maalausta vailla on myös kuvan reunassa näkyvä saunan penkki.

- Talo on imuroitu, lattiat luututtu ja pyykit pesty. Kiitos äiti.

- Teollisuussiivooja on tehnyt elämänsä ensimmäisen toscakakun. Siitä tuli hyvä.

Yltiöpäistä kevään odottelua

2011-04-02T21:45:00.006+03:00

Sisälläni asuu toivorikas viherpeukalo.

Olen elellyt aikuisiälläni varsin harvoin olosuhteissa, joissa viherpeukalo on päässyt tositoimiin. Kerran Viikissä minulla oli iso lasitettu parveke, johon dyykkasin kalusteet roskalavoilta ja silloisen asuinkumppanin traktorihallista. Kasvatin parvekkeella kaikkea helppoa ja hauskaa kuten porkkanoita ämpärissä, yrttejä, köynnöskrasseja ja auringonkukkia. Pietarinkadulla asuin yhden kesän, ja onnistuin yrttiviljelyssä yli odotusten - basilika ja korianteri kasvoivat pienen marjapensaan kokoisiksi isoissa ruukuissaan.

Viime keväänä istutin Vesitorninkadun parveketta silmälläpitäen humalaa ja krasseja. Sitten ostimmekin talon, krassit koristivat vuokralaisen porrasta kunnes jotkut viheliäät kaalimadot söivät ne, ja humala kiertyi kerälle nurmikolla, jonne olin sen tuupannut pois silmistä. Vielä jonakin päivänä rakennan tuonne alapihalle humalasta huvimajan.

Ensi kesänä tulee olemaan aivan takuulla tuhat ja sata hommaa, mutta silläkin uhalla:

Kylvin tänään esikasvatukseen keittiön ikkunalle kuusi purkillista yrttejä ja yhden kukkasia. Aion lumien sulamisen jälkeen (saada hermoromahduksen koska koko piha näyttää sen maalämpöprojektin jäljiltä kynnöspellolta...eiku) ryhtyä valtaamaan alaa rikkaruohoilta kasvulava kerrallaan, ja ryytimaa jos mikä sopii laudoilla ympäröityihin kohopenkkeihin.

Ehkä hitusen villiinnyin siemenostoksilla, ja aika monta pussukkaa odottaa myös suorakylvöä kasvupaikoilleen.

Tällä hetkellä elelen pikku purnukoitteni kanssa vielä onnellista kuherruskuukautta. "Vähän pintamaata pois, juurimatto alle, räkälaudasta ja kakkoskakkosista kehikot, multakuorman tilaus multa-asemalta, siitä rikkaruohotonta sertifikaattimultaa päälle, taimet maahan, a vot!"

Katsotaan, miten projekti onnistuu. Aika paljon riippuu siitä, kuinka innokas puutarhuri toukokuussa viisi kuukautta täyttävä tyttäremme mahtaa olla.

Remonttimoka yksi

2011-04-01T22:25:00.007+03:00

Koska yksikään maailmankaikkeudessa toteutetuista remonteista ei takuulla ole sujunut ilman jonkinlaisia tunarointeja, avaan niille nyt uuden tunnistekategorian ja samalla tunnustan ensimmäisen omani.

Tämä on siis täysin minun niskoillani oleva juttu, jota kuka tahansa puolisoni tunteva ei ikikuunaan voisi pitääkään hänen keksintönään. Tämä johtuu siitä, että minun henkilökohtainen nollasta sataan -kiihtymisnopeuteni on noin kuusitoistakertainen armaaseen aviomieheen verrattuna. Minä olen hötkyilijä, teen asioita nopeasti, ennen kuin ajattelen. Panu on harkitseva, tekee asioita ajan kanssa, käyttää aikaa tuumailuun.

Täydennämme toisiamme. Hyvinä päivinä. Huonoina päivinä, joita on onneksi harvemmin, yritämme sietää. Sitä on avioliitto.

No, sitten asiaan eli siihen mokaan.

Meillä on alusta asti ollut ajatuksena noudattaa hissukseen ja kiireettä -remontointiperiaatetta ja asua talossa ainakin yhdet vuodenajat läpi ennen mitään valtavia mullistuksia. Tässä vajaan vuoden aikana on tullut havaituksi ainakin se, että kovinkaan valtavia mullistuksia ei tarvitse edes tehdä, mikä on toki hyvä. Koko ajan on ollut myös selvillä se, että remontointi aloitetaan kellarisaunasta.

Saunaremontti oli tarkoitus aloittaa ja saada valmiiksi viime syksyn aikana, mutta sitten iski kombinaatio nimeltä minä viimeisilläni raskaana, mies töissä toisella paikkakunnalla ja hyväksi kehuttu, Mikkelin ainoa kalenterin ja puhelimen käytön taitava putkimies vapaa vasta kevättalvella. Saunaremontti jäi pisteeseen, jossa saunasta oli purettu seinät rivinteeraukseen asti ja paikattu ikkunan alta pari irrallaan heiluvaa tiilivarvia.

Ja, kröhöm. Ostettu kiuas.

Meillä oli ollut hataraa puhetta siitä, että olisi itse asiassa kiva, jos saunakamarissa eli pukuhuoneessakin olisi pieni tulisija. Arkkitehti-Pekka mainitsi, että onhan niitä sellaisia kiukaita, joita voi lämmittää saunan ulkopuolelta. Joo, sellainen olisikin hyvä, tuumimme.

Ja sitten menin rautakauppaan ja tilasin kiukaan. Tarkkaan ottaen se oli tämä kiuas, kuva Harvian sivuilta:

Ja sitten kävi tietysti niin, että saunasuunnitelmat muuttuivat. Saunaan tuleekin Porin Mainio -muuripata eikä sitä suihkukaappia, mitä sinne ensin kaavailtiin. Reijän tekeminen saunan seinään ei tuntunut enää asialliselta, semminkin kun muuripadan takia saunassa tulee joka tapauksessa sotkettua ja roskattua polttopuiden kanssa. Erillinen pieni kamiina tuntuu istuvan saunakamariin paljon paremmin kuin kiukaan lasiluukku, ja paloturvallisuusmääräyksetkin aiheuttivat päänvaivaa.

No, meillä oli kumminkin kiuas. Jossa oli luukun ja itse kiukaan välissä tötterö elikkäs yhde, jonka oli tarkoitus ulottua kiukaasta toisen huoneen puolelle. Tötteröllistä kiuasta ei voinut ajatella saunaan sellaisenaan, reikää ei hotsittanut saunan seinään tehdä eikä rautakauppa tietenkään ottanut varta vasten tilaamaani erikoiskiuasta takaisin ilman mittavia sanktioita. Lienee tarpeetonta mainita, että kiuas yhteellä maksoi toki paljon enemmän kuin tavallinen peruskiuas.

On tullut tässä pari kertaa mieleen, että olisi ehkä pitänyt harkita vaikka toisenkin kerran tuota kiuashankintaa.

No, onneksi rakas puoliso ratkaisi ongelman. Ei moittinut, ei soimannut, ei irvaillut eikä naljaillut. Vaan kiikutti kiukaan Esedun metallipajalle ja amisopiskelijat hitsasivat heräteostoskiukaan uuteen uskoon. Hinnasta ei ole vielä sovittu, koska samaisesta paikasta on tilattu meille myös portti, keinun runko, mattoteline ja pyykinkuivaustelineet ja kiukaan hitsaus luvattiin hövelisti liittää edellä mainittujen hankintojen loppulaskuun.

Kiukaasta siis rälläköitiin irti se yhde, yhteen toisesta päästä luukun karmit ja sitten karmit hitsattiin takaisin kiinni kiukaaseen. Kas näin:

En ole hitsaussaumojen ammattilainen, mutta minusta tuo näyttää erittäin miellyttävältä ja sitä paitsi varsin toimivalta saumalta. Luukku on todistettavasti kiinni kiukaassa, joka puolestaan näyttää tältä:

Ja kun nyt tänne asti tänään päästiin, voidaan todeta, että itse asiassa tuo kiuas istuu nyt paremmin perinnesaunaamme kuin se perusmalli samasta kiukaasta. Siinä perusmallissa on nimittäin tuollainen mikälie läkkipeltinen tingeltangel-etumus, kun meidän kiukaamme on kauttaaltaan eleettömän mattamusta.

Tarinan opetus: Jos teet saunaremonttia, älä osta ensimmäiseksi kallista erikoiskiuasta. Ja se yleisneuvo: Jos muutat vanhaan taloon, älä syöksy suinpäin remonttien kimppuun. Tutki, katsele, fiilistele, suunnittele. Hiljaa hyvä tulee.

(Ehkä vielä kolmas opetus: Hanki lempeä puoliso.)

Vauva rintamamiestalossa, osa kolme

2011-03-30T23:57:00.006+03:00

Tarkennetaan: Vauva rintamamiestalossa, jossa ei ole saunaa, pesuhuonetta eikä ammeenmentävää vessaa.

Minä olen kylvettänyt vauvamme tasan yhden kerran. Lopuista pari kertaa viikossa suoritetuista kylvetyksistä vastaa hänen isänsä. Molemmilla tuntuu olevan kylpytoimituksen ajan hauskaa, ja viime aikoina keittiön muovimatto on ollut suorastaan hyvä olemassa kun ammeen pituiseksi venähtänyt vesipeto on harjoitellut polskintaa.

"Vauvahan on parasta kylvettää keittiössä", sanoi Ilmarin äiti viime kesänä kun tuskailin talomme vauvanpesufasiliteetteja. Näin todistettavasti on. Puuhella on pidemmällekin kylvettäjälle ergonomisella korkeudella ja vesipiste lähellä. Keittiössä on kovallakin pakkasella myös ihan pienelle sopiva kylpylälämpötila, jos polttaa ensin pesällisen puita - silloin tosin amme on parasta siirtää ruokapöydälle.

Tyttäremme käyttämä sininen amme on sama, jossa kylvettäjää reilut 30 vuotta sitten kylveteltiin. Se otettiin uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseensa anopin pyykkikorin virkaa tekemästä. Olkoon tämä rintamamiestalovauvanhoidon lisäksi esimerkki siitä, että mitään ei kannata koskaan heittää pois...

Maalämpöä odotellessa

2011-03-29T08:00:00.000+03:00

Ceterum censeo: Karthagon olis voinut jättää pystyyn, mutta maalämmön onni ja autuus saisi jo saapua keskuuteemme. Lämmin vesi, tuo vauvaperheessä tuiki tarpeellinen kulutushyödyke, on nimittäin tässä huushollissa nykyään valitettavan epävarmoissa kantimissa. Öljy ottaa ja lopahtelee harva se päivä, ja sitten pöngätään säiliötä optimaalisempaan asentoon ja vilautetaan punaista jerrykannua.

No, maalämpöä odotellessa voin tallentaa sen saapumiseen liittyviä manöövereitä intternetin ikuiselle muistitikulle. Kas näin:

Ennen henkilökohtaista rintamamiestalobuumiani en tiennyt, mitä on säästöbetoni. Terminä se on toki sellainen, että siitä humanistimpikin arvaa, mistä saattaa olla kyse.

Nyt olen pidellyt säästöbetoninpalaa jo omassa kätösessäni, ja tältä se näyttää:

Kiviähän ne, selvästi.

Tuo soma lieriö on palanen talomme sokkelia, josta puoliso porasi palan pois. Ei sentään huvin vuoksi tai vahingossa vaan hyötymistarkoituksessa - reijästä otetaan maalämpöputket sisään taloon. Kas näin:

Tässä siis pannuhuone, tuleva tekninen tila, ja reikä sen seinässä. Rakenne oli totta kai sama kuin saunassakin, samaa seinää nuo ovat. Siis rivinteeraus-ilmarako-sokkeli. Tässä rivinteeraus- ja sokkelikiekot rinta rinnan sulassa sovussa, jälkimmäinen siis bitumoitu:

Ulkoa päin tilanne on tällä hetkellä armeliaan lumihangen peittämä (niin että koska tämä talvi oikein loppuu?), mutta tältä se näyttää ilman lumikerrosta:

Ja tässä on kauniiksi lopuksi vielä se erittäin miehekäs pora, jolla reikä tehtiin:

(Poran vuorokausivuokra oli jotain 163 euroa, joten toivottavasti sokkelia ei ole tarpeen enää tämän jälkeen reijittää.)

Päivän paras uutinen

2011-03-28T19:38:00.007+03:00

On tässä, vaikka se ehkä avautuukin ulkopuoliselle hitusen hankalasti:

Tämä on viemäri meidän maapohjakellarissa. Ylhäältä tuleva putki on talon asuinkerrosten ainoa, muurin vieressä kulkeva pääviemäri, joka sukeltaa kellarissa muovisena maan alle ja liittyy tontin rajalla kunnan viemäriin. Tämä oli tiedossa, pihalla kasvanut vaahtera oli vuosien saatossa ujuttanut juurensa vanhan viemärin läpi ja särkenyt sen, joten putki oli vaihdettu uuteen.

Se päivän paras uutinen on kuitenkin tuo muovinen putkenhaara, joka lähtee kuvassa kohti kellarin seinää. Sekin on viemäri, ja muovinen sellainen. Sen toinen pää on tässä:

Tuo ylläoleva on siis saunan lattiakaivo. Se ei, kuten valistunut lukija helposti huomaa, ole alkuperäinen viiskytlukulainen. Kukaan ei tiennyt eikä edes perimätieto kertonut, mihin loppuu muoviviemäri ja alkuperäinen alkaa. Betonilattian paikkausjälkikin loppui saunan kynnykseen kuin, no, seinään.

Oli kaksi vaihtoehtoa: Joko uskottiin itseämme ja putkimies-Markoa, kollektiivisesti siis tulkitsimme että jos viemäriä kerran on ruvettu vaihtamaan, se on vaihdettu saman tien koko matkalta koska vanhan valurautaviemärin liittäminen uuteen muoviseen on kinkkinen operaatio. Tai rakennettiin hieno sauna ja huomattiin kuukausi sen valmistumisen jälkeen että perhanan viemäri poksahti, ei kun piikkaushommiin, hyvästi kaunis uusi panelointi.

Otettiin siis käyttöön se kolmas vaihtoehto:

Kuvassa on tuikitärkeän punaisen jerrykannun lisäksi kottikärryllinen kellarin lattiaa. Puoliso kömpi tänään maan alle ja ryhtyi kaivamaan, siitä vesimyyrän valloittaman seinän vastapäätä. Urakka oli lyhyt ja ytimekäs, muoviviemäri tuli vastaan ilahduttavan pian.

Saunaan ei siis tarvitse vaihtaa viemäriä, se on jo tehty. Ei kun rappaushommiin.

Kaikki kotona -meemi

2011-03-28T13:04:00.003+03:00

Pidän meemeistä. Kodin kuvalehdessä on Kaikki kotona -sarja, jossa ihmiset kertovat asumisensa tosiasioista ja haaveistä. Päätin lumisateisen maanantaini ratoksi lainata lehden ideaa ja tehdä siitä meemin. Kopioitavissa vapaasti omissakin blogeissanne, rakkaat lukijat!

Näin minä asun: 1953 rakennetussa keltaisessa, alkuperäiskuntoisessa rintamamiestalossa jossa on kellariremontti kesken.

Kanssani asuvat: Aviomies, kolmen ja puolen kuukauden ikäinen tytär sekä vesimyyrä kellarissa.

Missä? 20 minuutin kävelymatkan päässä Mikkelin torilta, huoltoaseman ja älyttömän mukavien ihmisten naapurissa.

Parasta kodissani: "Rikkumaton 50-luvun henki", kuntotarkastusraporttia lainatakseni. Vakavasti puhuen ehkä kuitenkin se, että kotini on rakennettu kunnolla ja oikeaoppisesti ja siitä on pidetty hyvää huolta. Se on kestänyt siksi hämmästyttävän hyvässä kunnossa liki 60 vuotta. Yksityiskohdista varmaankin paras on olohuoneen iso kulmaikkuna ja siitä näkyvä vanha omenapuu, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kauheinta kodissani: Keittiön muovimatto! Maltillinen puoliso ei suostu ryntäämään sen kimppuun, minä haluaisin edes pikkuisen kurkistaa sen alle ja katsoa, missä kunnossa auringonpaisteessa todistettavasti maton läpi kuultava lautalattia mahtaa olla.

Asumisen ekotekoni: Isoista asioista varmaankin maalämpöinvestointi ja se, ettemme pyrikään täysremontoimaan taloa katosta kellariin vaan kunnostamaan olemassa olevaa. Pienistä jutuista ehkä se, että kaikki huonekalumme ovat kierrätyskamaa, joko ostettuja tai saatuja tai perittyjä.

Sisustushaaveeni: Aika monet niistä ovat toteutumaisillaan, kuten puusohva verannalle ja alkuperäisessä asussaan oleva saunakamari kellariin. Haaveilen myös siitä, että löytäisin kauniin ja järkevän tavan säilyttää mittavaa kirjastoani. Ja siitä, että tavaroita ylipäänsä olisi niin vähän, että kotona näyttäisi 50-luvun huonekalutehtaan mainokselta - minimalistista, kevyttä ja törkyvapaata.

Hu-huu!

2011-03-26T00:14:00.002+02:00

Ihan vaan siltä varalta, että joku lukija joskus sadattelee blogin hidasta päivitystahtia ja kaikenlaisia puutteita rempparaportoinnissa muutenkin.

Syy siihen olen valtaosassa tapauksista minä, ja minussa onkin syytä kerrakseen!

Hyvää viikonloppua kaikille! Muistakaa Earth Hour tänään klo 20.30-21.30 - vaikka meidän Viljan ja kaikkien hänen jälkeensäkin tulevien sukupolvien vuoksi.

PS. Tunti ei riitä.

Puhtaus on puoli ruokaa

2011-03-25T23:29:00.007+02:00

Olen maailman ensteks surkein kirjoittamaan retrospektiivisiä blogijuttuja. Siksi "Saunaremontti, osa kaksi" on edelleen julkaisematta, vaikka sen pitäisi käsitellä saunan purkamista, ja sen jälkeenkin on tapahtunut vaikka mitä.

Sauna tosin ei ole vielä valmis. Ylimmäinen saunanrakennusmestari aka appiukko tempaisi oman saunaprojektinsa tulille ja on siten varattu toisaalla, siellä missä tähtitaivaat kimmeltävät ja vuolukivi luo tunnelmaa. Ja me emme uskalla aloittaa rappaustyötä ilman appiukon auttavaa kättä. Projekti seisoo, mutta hätäkö tässä.

Sillä välin voinkin esitellä arvon lukijakunnalle syyn siihen, miksi aloitimme remontoinnin juuri saunasta ja kellarista yleensäkin.

Kellarissa siis oli sauna, mutta se oli aika surullisessa kunnossa eikä houkutellut peseytymään. Olohuoneen nurkkaan on Annille aikoinaan rakennettu korvaava suihkutila, jota olemme ryhtyneet suihkupömpeliksi kutsumaan. Kun muutimme, meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Joko saimme pesukoneen huusholliin, tai oven suihkupömpeliin. Pesukoneeton elämä ei houkutellut (ja nykyisessä vauva rintamamiestalossa -tilanteessa voi vain todeta että ONNEKSI ei) ja päädyimme hippityyliin ovettomaan suihkuun. Naapurit voinevat silloin tällöin ihastella viuhahteluamme, vaikka pyrimme säädyllisyyteen sälekaihtimien suosiollisella avustuksella...

Verhot suihkun ympärillä sentään on, ja kiitos vaan pikkuveljelle joka joskus noin 10 vuotta sitten lahjoitti minulle tuon kalasuihkuverhon.

Meidän olohuoneessa on siis kolme ovea: yksi keittiöstä, yksi nurkkakamarista ja yksi käytävästä. Käytävän ovi on uhrattu suihkupömpelin oveksi ja samalla lohkaistu osa olohuoneesta pömpelin alle. Pömpelissä on muovitapetti ja -matto, suihkuallas ja sen ympärillä tuplavarmistuksena kauttaaltaan kaksi suihkuverhoa, pesukoneliitäntä ja siten myös pesukone, pyykkikori ja kaksi naulakkoa. Lisäksi siellä on fasiliteetti, joka vessasta puuttuu - siis pistorasia, ja siten hiustenkuivaaja. Kuka sitä peiliä föönatessa tarvitsee... Uusimpana tulokkaana pömpelin sisustuksessa on kuvan alareunassa näkyvä sininen vaippaämpäri, joka vie loputkin pömpelin minimalistisesta lattiapinta-alasta.

Lievä shokki oli se, kun tajusimme että omituinen jälkikäteen vedetty putki, joka kulkee kellarissa puuliiterin kautta pannuhuoneeseen ja päätyy pannuhuoneen lattiakaivon äärelle, onkin itse asiassa suihkupömpelin viemäri. Tähän ei-ehkä-ihan-kaikkien-taiteen-sääntöjen-ja-rakennusmääräysten-mukaiseen laitokseen on sittemmin turtunut, mutta joka kerta putkenpätkän nähdessään tulee mieleen, että ehkä se saunaremppa olisi hyvä saada pikimmiten valmiiksi, ja kellarin pyykkitupakin, sinne kun siirtyvät sitten sekä suihku että pesukone.

Päivittän silmille hyppivä syy suihkupömpelin poistamiseksi keskuudestamme on sitten tässä:

Tuo on siis pömpeli olohuoneesta käsin nähtynä. Kuten huomaamme, se varastaa leijonanosan valoisasta ja lähtökohtaisesti kehityskelpoisesta olohuoneesta, jonka soisi olevan alkuperäisessä olohuonekäytössään. Lisäksi tuo sanoinkuvaamattoman ihanasti mäntykuvioitu kovalevy seinämateriaalina on sitä luokkaa, että se särkisi silmiä jo yksinään, saati sitten yhdistettynä olohuoneen 70-lukulaiseen karvatapettiin ja styrox-kattoon. Olen vakuuttunut siitä, että 70-luvulla vesijohtoveteen lisättiin jotain, mikä hämärsi kollektiivisesti ihmisten tyylitajun.

Mutta näillä mennään, toivottavasti ei enää ihan hirveän kauan. Pömpeli tosin ei varmaankaan purkaudu ennen olohuoneremonttia, ja sitä ennen on hoidettava noin viisitoista kiireellisempää kohdetta. Ehkä tuosta mäntykuviosta oppii joskus jopa pitämään...

Öljy loppuu

2011-03-23T13:19:00.000+02:00

Lienee tosiasia, että joku kaunis päivä se loppuu, noin maailmanlaajuisesti. Henkilökohtaisella tasolla sen loppuminen ajateltiin ajoittaa tästä vielä parin viikon päähän, putkimies-Markon aikatauluja myötäillen. Öljysäiliöiden mittari kertoi, että sinne asti pärjättäisiin kyllä.

Ja sitten se onneton meni kuitenkin loppumaan kesken kaiken.

Palasimme parin päivän mummolareissulta kotiin ja ihmettelimme, miksi kotilieden lämpöön saapuminen aiheutti lähinnä vilunväristyksiä. Patterit olivat kylmät, torpassa 18 astetta lämmintä. Puoliso kipitti kellariin, tuli sieltä takaisin ja totesi, että loppui se pannahinen nyt sitten kuitenkin just tähän.

Eipä mitä, pökköä keittiön puuhellan pesään, vauvalle ylimääräinen nuttu niskaan ja itselle villasukat reinoihin. Yö nukuttiin hyvin sopivan viileässä makuuhuoneessa, aamun tullen mies täräytti rautakauppaan, haki sieltä jerrykannun ja viereiseltä huoltamolta jerrykannullisen polttoöljyä. Kannu tyhjennettiin säiliöön ja jo vain alkoi taas öljypoltin pöhistä.

Pienenä miinuksena mainittakoon, että puoliso tuoksahti koko lauantaipäivän kevyesti kevyelle polttoöljylle ja perheen pienimmän eleganssi oli rimpsumekko ja tuhdit pöksyt -luokkaa. Näillä parametreilla suoritimme akateemisen päiväreissun Jyväskylään, jossa ystävä intti itsensä filosofian tohtoriksi - muuten harvinaisen kauniissa rakennuksessa.

Punainen jerrykannu on sittemmin vieraillut huoltamolla ja tyhjentänyt sisältönsä öljysäiliöön parisen kertaa. Toimiihan se näinkin, eikä tarvitse pohdiskella sitä, mihin ylijäämäöljyn sijoittaisi.

Odottelemme kaikesta huolimatta jo kovasti ensi viikkoa ja maalämmön virtaamista tupaan.

Siihen aikaan kun isä maalämpöpumpun osti

2011-03-14T23:30:00.003+02:00

Ihan vaan lyhyesti pieni anekdootti arjestamme:

Maalämpöpumppu saapui tänään, samoin tämän aamupäivän kuluessa suoritettiin lämpökaivon putkitus ja litkutus. (Kaivon ympäristössä haisee samalle kuin kolmosen ratikan takapenkillä.) Siispä oli aika myös taloutemme remonttihahmon käydä työhön, eli porata pannuhuoneesta rivinteerauksen ja sokkelin läpi reikä, josta otetaan maalämpöputket sisään.

Hän matkusti Volvolla konevuokraamoon, lainasi sieltä sellaisen melko miehekkään kokoisen timanttiporakoneen, jonka pitelemisestä pitenee luultavasti pienempikin...nojoo, jääköön tämä aihepiiri. Ja meni sen jälkeen ostamaan sellaista ankkuripulttia pulttikauppaan. Ja tuli sieltä kotiin, astui sisään ja sanoi keittiössä ahertavalle vaimokullalleen:

"Kävin ostamassa pulttikauppiaalta pultin. Se möi mulle myös rälläkän."

Tällä menolla meillä ei ole enää pian tarvetta konevuokraamoille.

Mutta kyllähän sitä rälläkkää aina tarvitsee, harva se päivä suorastaan. Ainakin jos on remontti.