Kävin viikonloppuna frouva Naapurin kanssa pääkaupungissa Kevätpuutarha-messuilla. Päivän parasta antia oli ylivoimaisesti ajanvietto hyvässä aikuisseurassa ja huutavien lapsien ignorointi, koska ne eivät olleet omia lapsia. Messuilla ei ollut kauheasti tarjontaa hippien mummolapihoille, puoliso sai kuitenkin tuliaisiksi korianterin siemeniä
Isoäidin kasvien valikoimista. Ja minä tilasin puolueettoman aikakauslehtivertailuni perusteella tällä hetkellä perinnerakentamisen näkökulmasta kiinnostavimman sisustus- ja kotihommailuaviisin, nimittäin
Maalla-lehden. Pitäisi joskus naputella tänne se vertailu.
On vielä mainittava, että kivoin messuosasto oli puolueettoman aikakauslehtivertailuni puutarhalehtisarjan ylivoimaisella voittajalla, Puutarhaliiton julkaisemalla
Kotipuutarha-lehdellä. Puoliso tykkäisi noista
Piet Hein Eek -henkisistä pihapoluista.
Sen sijaan lasinsirpaleet pihaelementtinä aiheuttivat kulmakarvojen kohottelua. Ja niitä oli paljon. Lasinsiruja, ei kulmakarvoja.
Messukeskuksen pinta-alasta varsin suuri osa oli kaikenlaisten piharakennusten valtaama. Toinen toistaan ökympiä huvi- ja vierasmajoja, poreammekatoksia ja muita pytinkejä pilvin pimein. Hipit mummolapihoineen pyörittelivät päitään.
Tutkailin erityisen suurella mielenkiinnolla kasvihuoneita, koska tämänhetkisten pihasuunnitelmieni ydin on se, että alapihalle muotoillaan keskikäytävä, jonka päähän, juuri sopivasti keskipäivän paahteelta naapurin kerrostalon pihatuomen suojassa olevalle mutta muuten koko päivän auringonpaisteiselle paikalle, rakennetaan kasvihuone. Vanhoista,
Imatran Intiaanikylän puretun yleisen saunan ikkunoista. Jostain tuntemattomasta paikasta vielä hamassa tulevaisuudessa löytyvistä purkutiilistä rakennetulle punatiiliselle kivijalalle.
Ja mielellään muutenkin sellainen kuin Karjalan kunnailla -TV-sarjan Anton ja Helinän kasvihuone. Siis tämä, jos ette ole sarjaa katsoneet:
(Toim. huom. Minä, joka en ikinä katso telkkaria, tykkäsin sarjan ekoista kausista niin paljon, että meidän Vuokon nimiäisten alkumusiikkina oli sarjan tunnusmusiikki, joka löytyy myös Spotifystä Pentti Hietasen esittämänä. Sen nimi on Yö väistyy. Ah, kaunista. Nasu soitti kappaleen haitarilla Vuokon juhlissa.)
No, ei siellä messuilla ollut oikein mitään kiinnostavaa kasvihuoneinspiraatiota ajatellen. Ehkä sellainen asia, mitä olin noin ajatuksen tasollakin jo mietiskellyt - kasvihuoneesta pitää tehdä tarpeeksi iso ja ennen muuta korkea, että se on käytännöllinen ja sinne voi laittaa vaikka pienen pöydän ja tuolit. Ja juoda frouva Naapurin kanssa sitten siellä kahvia keväisin. Ja ruukutuspöytä siellä pitäisi olla, jonka ääressä voisi ruukuttaa kasveja pukeutuneena aistikkaasti
ruusukuvioisiin Garden Girl -housuihin. (Eikä esimerkiksi Pietarista Apraksinin torilta 2000-luvun alkupuolella hankittuihin maastokuvioituihin kammotuksiin, joissa yleensä pihahommissa heilun.)
Ja sellainenkin yksityiskohta, että välttämättä kasvihuoneen ei kyllä tarvitsisi olla valkea. Tuo tiili yhdistettynä vaikka ihan puunväriseen eli meidän tapauksessa maalattavien ikkunanpokien takia ruskeaan voisi olla ihan hyvä. Valkoruutuinen kasvihuoine voisi toimia rintamamiestalon pihassa, jos se olisi sellainen hyvin pieni tomaatinkasvatusmökki, mutta tuollainen isompi rakennelma saattaisi olla höhlän näköinen valkoisena. Sitä paitsi sille voisi käydä kuin
Ekholmin savustamon kasvihuoneelle.
No, kasvihuonesuunnitelmat jäävät hautumaan. Tämän kesän projektina on rakentaa naapurin Martan yläkerran ikkunoiden alle lavat, sijoittaa ne talon eteläseinustalle ja laittaa lavoihin kasvamaan salaattia ja muuta naposteltavaa.
Leikkimökki lienee kuitenkin se piharakennelma, joka ihan ensimmäisenä pitäisi pihaan realisoitua. (Tai oikeastaan vielä ennen sitä pitäisi realisoitua halkovajan, jonka suhteen haaveilen jo tulevasta kesästä, ehkä ylioptimistisesti jälleen kerran.)
Meillähän oli jossain vaiheessa ajatuksena rakentaa autotalli alapihalle. Nyt olemme luopuneet suunnitelmasta, koska autotallin rakentaminen alapihalle edellyttäisi mittavia maansiirtotöitä, aiheuttaisi talvella tolkuttoman laajan alueen lumityöt, olisi investointina suhteettoman kallis kun tarkoituksena olisi kuitenkin vain säilyttää siellä autoa - meillähän on kaikenlaiseen autotallipuuhasteluun sopiva, iso autotalli tuolla kellarissa - ja rakennelman sovittaminen pihalle olisi perin haasteellista. Ei autotallia, Volvo on tottunut pohjolan olosuhteisiin.
Imaginäärisen autotallin paikalle on kasattu taannoisen
etupiharemontin alta pois kaivetut jättömaat. Niiden vuoksi alapihalla on omituinen koroke, joka ärsyttää minua ja tekee mahdottomaksi tuon hienon, symmetrisen keskikäytäväsuunnitelmani toteuttamisen, koska alapiha itsessään ei ole täyttömaakasan vuoksi enää symmetrinen. Minulla ei ole vissiin kunnon kuvaa siitä maakasasta, mutta jotakuinkin tällainen se on, kuvan oikeassa laidassa siis.
Paitsi että suostuin noiden ylijäämämaiden läjittämiseen pihalle ainoastaan siinä tapauksessa, että ne naamioitaisiin jotenkin kauniimmaksi kuin iso jättömaakasa, josta törrötti orapihlajan juurakoita. Puoliso ratkaisi asian kylvämällä maakasan päälle kukkaketo-siemensekoitusta. Kasa kosti ulkonäkösolvauksen ideologisin asein, ryhtymällä kasvamaan pontevasti pelkkää ruiskaunokkia.
No niin, takaisin siihen leikkimökkiasiaan. Miten niin muka rönsyilevä tämä puutarhakirjoitusteni sarja...
Puutarhamessujen debriefing-tilaisuudessa kuitenkin päätimme, että meille tarpeeton maakasa roudataan naapuriin, joka on siis tuo vaaleansininen talo kuvassa oikealla. Siitä vaan mäkeä kottikärrillä ylös ja kippis, naapurin lievästi haastavaa rinnepihaa loiventamaan. Yksi puoliso, se täällä asuva, oli yllättävän suopea tälle suunnitelmalle. Naapurissa asuva oli mutissut jotain negatiivissävytteistä, mutta ehkä hänenkin päänsä vielä käännetään. Kunhan kasa häviää, istutan sen paikalle omenapuun. Toinen omenapuu kasvaa jo kasan päädyssä, alapihan varsinaisella tasolla. Niiden väliin tulee leikkimökki.
Leikkimökkiasiassakin olen yrittänyt olla kaukaa viisas. Sellainen pikkuruinen leikkimökki olisi nykyisten lasten mittakaavaan sopiva. Mutta lapset kasvavat, ja haluavat ehkä väljemmän tilan. Luultavasti me lasten vanhemmat tulemme myös kököttämään yhteenlasketusti tuntikausia mökissä nauttimassa kaikenlaisia ravintola-, kahvila- ja kotiruokaherkkuja sekä loputtomia määriä kahvikupposellisia. Siksi mökki, jossa on tilaa ja ennen muuta korkeutta, lienee viisas hankinta. Muumitaloa en halua, joten korkeuden saavuttamiseksi täytyy olla myös pinta-alaa.
Nyt tämä postaus alkaa olla pitkä kuin nälkävuosi. Laitan väliin kevennykseksi kuvan ihanasti luonnontilaisesta pihastamme, ettei kenellekään vaan tule sellaista kuvaa että löpinäni villiintymisestä olisivat jotenkin liioittelua. Säälittävänä yksityiskohtana maalämpökaivon porausjätekasaa hiekkalaatikona paremman puutteessa pitävä lapsi. Jos tänä kesänä vaikka edes sen hiekkalaatikon...
Ja leikkimökkiin: Pinta-alaa puoltaa sekin, että tulevaisuusskenaario on tosiaan muuttaa nukkumaan yläkertaan. Empiirinen todistusaineisto kertoo, että yläkerrassa on kesähelteillä kuuma. Tässä blogijutussa jo kymmeneen kertaan mainitut ikuisuusnaapurit ovat ratkaisseet ongelman nukkumalla kesäisin pihalla teltassa. Jos nyt kerran pihalle joku rakennelma pusataan, voisi se samalla palvella myös hikisten kesäöiden nukkumapaikkana, tuumin minä.
Ihanaa tietysti olisi, jos lapsilla olisi omien vanhempien omin pikku kätösin alusta asti rakentelema leikkimökki. Tällä aikataulutuksella leikkimökki olisi valmis luultavasti silloin, kun ainakin vanhempi tytär pakkailisi kamojaan kotoa pois muuttamisen merkeissä. Noin pessimistisesti ajateltuna. Olen miettinyt, että valmis tai ainakin puolivalmis mökki voisi olla järkiratkaisu - jäisi enemmän aikaa niiden loputtomien kahvikupposten nauttimiseen siellä itse mökissä.
Olen käynyt kuikuilemassa täällä Mikkelissä olevan, vierailukohteeksi erityisen suositeltavan
vankilan myymälän leikkimökkiä. Siinä on kuitenkin kenttälaudoitus, jota inhoan, eikä sitä saa tilaajan mieltymysten mukaan modattuna, joten se on täytynyt unohtaa. (Kenttälaudoitus tarkoittaa sellaista ulkoverhousta, jossa laudat on laitettu ikään kuin kolmeen kenttään, yleensä vaaka-pysty-vaaka, ja välissä on rimat. Sellainen laudoitus sopii 2000-luvun omakotitaloon, mutta ei rintamamiestaloon. Eikä rintamamiestalon leikkimökkiin.)
Messuilla näin
Puuidea Oy:n Pihakartano 7 -leikkimökin, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Ehkä eniten siksi, että se oli kuitenkin aika laadukkaan oloinen kapine, mutta myös ulkoasultaan enemmän harkitun oloinen kuin monet valmisleikkimökit. En kyllä ole ihan varma siitä, sopiiko tuokaan nyt niin täydellisesti rintamamiestalon pihaan, mutta ehkä
maalattuna voisi sopiakin?
Minä näppäsin messuilla vain hyvin huonon kuvan mökistä, mutta tässä se nyt kuitenkin.
Niin. Jos ikkunoista ottaisi nuo liiat koristeellisuudet pois - ei ristikoita, ei noita viisteitä pystyvuorilaudoissa ja yläreunan vuorilauta yhtä kapea kuin muut - ja katoksi laittaisi pikkuruisen kolmiorimahuopakaton, niin mikä ettei. Tuolla mökissä mahtui seisomaan hyvin ja siellä oli sisällä parvi, jonka alle mahtuisi vielä sänky.
Kyy-yllä. Hintaa tuolla pytingillä elementtitoimituksena on yli kaksi tuhatta euroa. Puoliso päätti laskea, mitä maksaisivat tuollaisen vastaavan leikkimökin tarvikkeet. Minä kuikuilin netistä, että arkkitehtonisesti tälle mökkeröiselle hyvin huomattavissa määrin kalpenevat, isomman kokoluokan leikkimökit maksavat keskimäärin tonnin.
Laskemme killinkejä, ja jatkamme haaveilua. Sekä virittelemme kottikärryjä ajokuntoon, ajoittaisesta räntäsateesta huolimatta.